Kuinka plajon mahtuu pieneen...

Ei, tällä kertaa ei ole kyse pienestä sydä,stä... eikä Hiacesta, vaan asunnosta. Sitä aina siivotessaan (tai joissakin tapauksissa muuttaessaan) huomaa kuinka paljon sitä tavaraa mahtuukin pieneen asuntoon. Joulua siivoan, tänään olen ollut auttamassa äitiä, hän kun ooli tänään töissä ja huomisenkin vielä ja kun on vapaata, niin kokkaa ruokaa kumminkin. Joten autoin, sillä onhan äitikin auttanut pajlon viime aikoina, maksanut ruokani, vaatteeni ja hierojani. Teen töitä perse ruvella, että pärjäisin koulussa ja sitten siivoan päälle, että selviäisin edes laskuistani. ei ole nannaa tämä opiskelija elämä, mutta kaipa tästä selviää.

No joo, yritän olla masentamatta itseäni tämän enempää. Vielä on paljon hommaa edessä, huomenna ja ylihuomenna aika on rajallinen, enkä tahtoisi paljoa enää aatonaattona stressata. Silloin vois kirjoittaa yhden jutun päätökseensä, olenkin sitä jo kirjoittanut kesäkuusta 2008. Mutta huomenna ja ylihuomenna pitää laittaa hösseliksi eikä lusmuilla kuten tänään. Eli herätyskeloo soimaan ennen kukon pieremää ja pyykit koneeseen, kahvit kitaan ja keittiön (keittokomeron) kimppuun kuin äipän kissa kinkkuun. Sen jälkeen vois tätä...ööh... huonetta/loppua asuntoa/whateveriä siivota. Sitten hierojalle suihkun kautta. Keskiviikkona tapaan kaverin kahvilla, menen katsomaan uusimman Potterin jos suinkin kykenen ja sitten tädin toimistoa siivoamaan joulukuntoon... kotona n. 19:30, sen jälkeen pitää katsoa missä kunnossa tää nykyinen sikolätti on. Loput siivotaan aatonaattona ennen joulusaunaa ja pystytetään munhieno valkoinen joulukuusi.. Sitten mä relaan. :D Aattona koristellaan kuusi, sukuloidaan (tai mummuloidaan... onko se sana?), Joulupäivänä isukille syömään ja tapanina äipälle. Joulua rähmitää perinteiden mukaan uudenvuoden aattoon, kunnes heitetään loput ruoat pois.

Kaipa tässä jouluperinteitä kylliksi.

...

Losing everything and everyone.

Don't give up, it takes a while

Jep, älä anna periksi, kestää hetken ennen kuin maailma näyttää taas paremmalta. Kuinka pitkä on tuo hetki? Viikko? Kuukausi? 4 kuukautta? puolivuotta? Vuosi? En tiedä kuinka kauan jaksan odottaa. En jaksa mitään, mikään ei kiinnosta. En saa nukuttua, olen aina väsynyt. Olen väsynyt aina, myös silloin kun saan nukuttua. Päätä särkee ja keskittymiskyky on nollassa. Minä. En. Jaksa.

Olen harkinnut koulun lopettamista useasti, mutta en halua, en välttämättä. En halua pettyä itseeni taas kerran, en halua pettäämuiden odotuksia. On niin hienoa kun meidän Erkki-Irmeli opiskelee ammattikorkeakoulussa, yliopistoon verrattavissa olevaan koulutukseen. Niinhän sitä itsekin ajatteli, vielä koulun alussa. Now I feel like I could kill for a good night's sleep.

Nytkin mun pitäisi olla kertaamassa huomiseen sopimusoikeuden tenttiin, mä en vaan pysty. Päätä särkee ja silmät punaisina ja turvonneina on vaikea keskittyä. Kolme päivää.... ei jouluun vaan joululomaan. Se tuleekin tarpeeseen, sillä takki alkaa olla tyhjä. Ketä mä yritän kusettaa... mun takki oli tyhjä jo pari kuukautta sitten. Pyhällä hengellä on tässä taidettu mennä, vaikka ateisti olenkin, pääasiassa. Huomenna siis oikeuden koe ja loppuraportti seminaari, josta pelkään, että saamme raporttimme bumerangina takaisin, jonkun pikkuvirheen takia. Ylihuomenna taulukkolaskennan koe ja keskiviikkona atk. Sitä ennen pitäisi vielä tehdä yksi kotitehtävä accesilla... mitä ei omassa koneessani tietenkään ole... pakko siis hillua koulussa sen takia, vaikka haluaisin vain tulla kotiin ja nukkua.



"Accidents Can Happen"

Don't give up, it takes a while
I have seen this look before
And it's alright
You're not alone
If you don't love this anymore
I hear that you've slipped again
I'm here 'cause I know you'll need a friend

And you know that accidents can happen
And it's okay,
We all fall off the wagon sometimes
It's not your whole life
It's only one day
You haven't thrown everything away.

Take some time and learn to breathe
And remember what it means
To feel alive
And to believe
Something more than what you see
I know there's a price for this
But some things in life you must resist

And you know that accidents can happen
And it's okay,
We all fall off the wagon sometimes
It's not your whole life
It's only one day
You haven't thrown everything away.

I hear that you've slipped again
I'm here 'cause I know you'll need a friend

And you know that accidents can happen
And it's okay,
We all fall off the wagon sometimes
It's not your whole life
It's only one day
You haven't thrown everything away.

You know that accidents can happen
And it's okay,
We all fall off the wagon sometimes
It's not your whole life
It's only one day
You haven't thrown everything away.

So don't give up
It takes a while. 

Sixx A.M. 

Voi vitulla päähän and then some

Perse auki taasen, loppuu kuu on niin ihanaa aikaa opiskelijalle. Onneksi ensi viikolla tulee veronpalautukset, niin saa jotakin joululahjoja hankittua. Ja viikon päästä lauantaina on tatuointi aikakin, vihdoin ja viimein. En malta odottaa, vaikka hieman pelottaakin. Entä jos tämä tekeekin kipeämpää kuin edellinen. Mutta toisaalta Nikki Sixx on kaiken sen mahdollisen kivun arvoinen. ;)

Mutta surkeampaa uutista on se, että rakas DVD soittimeni ei toimi, se on kaput. No pahuksen sitkeä sissi se on oolutkin ja kuolemansa ansainnut, mutta tuntuu kuin joku olisi raajan katkaissut. Saamari. Pakko kai sitä on hankkia uusi. Blue ray soitinta mun on aivan turha hankkia ellei se soita myös dvd levyjä...Ja myös tallentava digiboksi on jossakin vaiheessa hankittava, mutta sen aika koittaa sitten keväällä. Okei okei okei, en tarvitsisi sitä, ellei Prinssi William menisi naimisiin, mutta minkä minä sille voin, että olen dorka ja haluan katsoa häät moneen kertaan. hahaaaa.

hyppelisammakkopihanurmenoikki

Voi jösses... Sopisoikeuden perusteita ja taulukkolaskentaa... onko ihme, että alkaa päässä heittää. Tuli vain sellainen tunne, että olenko jollekin tehnyt jotain pahaa, vai haluaako universumin jumaluudet nauraa päin näköä? Häh?

No juu ja silleen. On varmaan yksi turhimmista postauksista ikinä, mutta pitää jotain kehittää, että aika kuluu, kun en kouluhommiin jaksa keskittyä. Pitää poiketa äipälläkin tänään. Äippä on kuumeessa. :'( MAmi on harvoin sairas, joten musta tuntuu ihan kamalalta. Mutta se on kyllä pitänyt elokuusta asti sellasta matalentoa, että itseäkin huimaa. Ehkä tää oli vaan äipän kehon tapa sanoa, että ottais rauhallisemmin.

Mutta jumalauta, että mulla menee hermo toi opettajan kanssa... tai lähinnä aineen... vitun taulukko laskenta!

Puuhailua

On aika Puuha Petemäinen olo, can we do it? Yes we can... ja silleen. Koti  alkaa vihdoinkin olla puhdas, on se aika urakka, mutta fiilis on hyvä.

Suunnitelmissa siis:
-siivota Keittiö, ja imurointi vielä

-pestä pyykkiä Niooh ainakin melkein.... koneellinen pesemättä, mutta olenhan jo noin 13 koneellista pessyt. Kaipa sen voi siis merkata tehdyksi

-tiskata

-siivota auto En imuroinut, but who cares. Vein kuitenkin roskat pois ja toin paljon tavaraa sisälle. :D

-lukea Okei muutama vanha lehti, mutta en niin paljon kuin olisin halunnut... viikko lomaa on aivan liian vähän, vaikka siivoaminen onkin ollut terapeuttista.

-poiketa kaverin luona muutaman kerran  Poikkesin kerran, mutta huomenna menen ja olen yötä, so done. ;)

-tatuoitsijan kanssa suunnitelmat lukkoon ja varaamaan aika tatuointia varten  Done, aika one 4.12.2010 klo 15.00. Enkä malttaisi millään odottaa. Edellisestä tatskasta onkin jo kulunut 2,5 vuotta suunnilleen. Give or take a few months.

-äipän kanssa ruokaostoksille Huomennakin olisin mennyt, mutta en ole tarpeeksi jakomielitautinen ehtiäkseni niin moneen paikkaa samaan aikaan. :)

-työt (3h/vko)Done ja sain parin kuukauden palkankin tänään, hurraa. Tosin nekin rahat laitoin säästöön tatuointia varten.

Että tällasta oli mun lomani.
Huomenna kaverille avuksi Halloween bileiden järjestelyssä, ja jään myös yöksi, otetaan hiukaan viisasten juomaa. Lauantaina menen isän ja isän naisystävän kanssa syömään... siellä siis mukana isä, isän kakarat (kaikki 4), isän naisystävä ja sen lapset. Meitä on lähes 10 sapuskoimassa huomenna. Sitten Halloween bibbaloihin ja yöllä kotio, joten huomenna on vesi päivä.Sunnuntaina 11 jälistä helppimään 50-vuotisille. Keitän kahvia jne jne jne. Tein samaa äipän viiskymppisillä. puoltoista vuotta sitten.

Tänään kävin mummoakin moikkaamassa joka eilen kotiutui venäjän reissulta. Sain tuliaisiksi pyytämäni rintaliivit ja bonuksena aivan ihanan mustan kaulahuivin. Hurraa.

Hauska tappa vanha tuttu

Oli ihana saada puhelu ystävältä, jota en ole nähnyt ikuisuuksiin, hän vain ilmoitti, että on tällä suunnalla ja voisi tulla kahville jos sopii. Olin juuri herännyt ja keittämässä itselleni aamukahvia joten totesin, että tottakai ja keitin vähän enemmän. Puheltiin puolisentoista tuntia kaikenlaista ja juotiin kahvia, ihan niinkuin ennen vanhaan niin sanotusti. Oli aivan mahtavaa. Lopulta päädyttiin funtsimaan, että jos pidettäisiin tyttöjen pikkujoulut ensikuun loppupuolella. Vanha jengi taas kokoon, hurraa.

Alkaa tässä aika käydä vähiin ja vieläkin on tiskaamatta, ja pari koneellista pyykkiä pesemättä ja olen kyllä pessyt 11 koneellista parin päivän aikana... uuups... pitäis varmaan pestä useammin ja kukaan ei ole autoa siivonnut eik imuroinut täällä. Daaaaamn. Ja huomenna olisi näihin aikoihin lähdettävä bilettämään, tai ensin auttamaan kamua siivouksessa ja sitten bilettämään. Käydään myös kaupassa hakemassa safkaa ja viunaa.

Jospa poikkeisin isukillekin tässä vaiheessa tänään, jos vaikka olisi kotona ja sain muuten palkankin hurraa.

Plans

On minulla suunnitelmia monenmopisia. Huomenna tiistaina ajattelin piipahtaa kaverilla kahvilla ja kysäistä josko hän haluaisi tulla seuranani Tiimarin krääsä helvettiin shoppailemaan Halloweenia. Jos ei,, niin menen joka tapauksessa yksin, vaikka rahaa ei olisikaan tuhlattavaksi yhtään. Vituttaa se hieman. Ja sen jälkeen huomenna vielä töihin. Pitää mailata tunnit pomolle ja laittaa kerrankin takaraja, että milloin rahat tarvitsen. Ei ole ollut mitään sellaista vielä.... ja aina niitä rahoja saa kysellä. Luotan kuitenkin rahat saavani, sillä tädistäni on kyse ja meidän välillämme ei ole mitään riitoja ja niin edelleen.

Vituttaa tää näppäimistö, jonka päälle eilen aamusella sitten kaadoin muroja. Saamari, että muutama näppäin on hieman jäykähkö toimimaan.

En ole vieläkään tiskannut saati pessyt pyykkiä. Voisin heitttää koneellisen pyörimään nyt ja viedä toisen koneellisen mamman koneeseen, he kun ovat duunissa. Tekevätkö pitkää päivää, en tiedä. Imuroidakin pitäisi.... piti jo lauantaina, mutta en sitte jaksanut ja seliseliseli.

Joululahjoja mietin... budjetti kusee aikalailla nyt, mutta enköhän jotakin keksi. Ja pitäisi hommata joulukorttejakin, ja postimerkkejä. Mun korttini kun ei mene joulukuussa muutamalla sentillä perille, kun kortit lähtevät ympäri maailmaa, Uudesta Seelannista, Eurooppaa ja Amerikkaan. Kolme tai neljä korttia tulee suomen rajojen sisäpuolelle. Mutta juuh, ajattelin lähettää sekä ostetun kortin, että itse tekemäni... kun en kerran osaa päättää niin en osaa. :D

Hitto kun viitsisi tehdä jotakin, suunnitelmat on hyviä, mutta niistä ei ole paljoa iloa, jos mitään ei niiden eteen tee. Ei ne itsekseen toteudu... kai... en ainakaan luulisi, ei tähän päivään mennessä ole.

Nyt pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja keksiä miten saan rahat kasaan tatuointia varten. Varasin ajan ja se on joulukuun 4.

The girl with a tattoo

Tatuoinnit. Joskus naisilla olevat tatuoinni tolivat välittömästi huonon naisenmerkki, ilolintu, yön perhonen. Onneksi nykyään on hieman erilaisia nämä käsitykset, muuten olisin minäkin huora, ja moni muu. Itseltäni löytyy yksi tatuointi ja pian hyppään auton rattiin ja kurvailen neuvottelemaan tatupitsijan kanssa seuraavista. Sillä se on iso duuni meille kummallekin, mun tarttee hankkia rahaa ja hänen suunnitella, miten hommat parhaiten luonnistuu asian kaikilta puolilta. Löydään suunnitelmat lukkoon ja varataan aikaa tänään, en malta millään odottaa. Onhan se taas iso askel, merkittynä loppu elämänsä.

Vaikka tatuoinnit ei automaattisesti luo huonoa mainetta, niin aina ne jotakin kertovat kantajastaan, jokaisella tatuoinnilla on tarinansa. Minulla on suunnitelmia moneksi vuodeksi eteenpäin, opiskelijalla kun ei ole kaikkia mielitekojaan helppoa toteuttaa heti ja tatuoinnin kannalta se on hyväkin, eipähän synny niin helposti kaduttavia kuvia. Niiden kanssa kun elää loppu elämänsä.

Ihooni tulee pikkuhiljaa Mötley Crüe, Nikki, Mick, Tommy ja Vince. Pikkuhiljaa, mies kerrallaan. Haluan kunnioittaa heitä, sillä he ja heidänmusiikkinsa ovat auttaneet jaksamaan kun ei ole niin helppoa ollut, olen saanut voimaa.

Syysloma

Jösses, eikö mulla ole ollut mitään sanottavaa piiiiiiiitkään aikaan? Eipä kai. Eikä ole nytkään sen kummemin, kunhan tanhdo kirjoittaa.

Se on poijjaat loma nyt! Ihanaa kun ei hetkeen tarvitse ajatella mitään kummempaa. Tehdä yksi tehtävä loppuun  ennen marraskuun kolmatta. Muuten voi lomailla. Koului alkaa vasta 1.11 seuraavaksi. Mutta nyt aaaaaah... Nukuin pitkät yöunet ja siksi varmaan olenkin näin hyvällä tuulella. En ole tehnyt mitään hyödyllistä koko aamuna. Lueskellut sarjakuvia, juonut kaikessa rauhassa kahvia. Suunnitellut pukevani päälleni ja alkavani siivoamaan. Pyykkiä tarvitsisi pestä ja tiskata ja oikeasti siivota tämä läävä. Mutta vielä en ole toimertunut. Tekemistä kyllä olisi... Onneksi sain eilen takapihani siivottua inhimillisen näköiseksi... grilli ja aurinko varjo varastoon, pari risaa tuolia huitsin helvettiin ja niin edelleen. On varmaan taas se aika kuukaudesta lähestymässä, sillä energiaa riittää vaikka muille jakaa... enkä usko sen kokonaan johtuvan lomastakaan. :)

Suunnitelmissa siis:
-siivota
-pestä pyykkiä
-tiskata
-siivota auto
-lukea
-poiketa kaverin luona muutaman kerran
-huomenna tatuoitsijan kanssa lyömään lukkoon suunnitelmat ja varaamaan aika tatuointia varten
-äipän kanssa ruokaostoksille
-työt (3h/vko)

Eiköhän siinä ole suunnitelmaa tarpeeksi. isänkin luona olisi hyvä ehtiä käymään ja talvirenkaatkin pitäisi pian autoon vaihtaa. Lopun ajan, jos aikaa jää, olen liian kiireinen tehdessäni en mitään. Hihhei.

Olen suunnitellut jo hieman jouluakin. Hassua sinänsä, että siihen on n. pari kuuakutta vielä aikaa, mutta nyt on vain sellainen fiilis. Mietin, miten koristelen kotini, mikä on tämän jpulun värimaailma... Tulin siihen tulokseen, että varmaan samantapainen, kuin viimevuonnakin, Mustaa, punaista, violetti ja valkoista. Ja paljon kynttilöitä, kun tietääkseni tänä vuonna ei ole kissaa kylässä. Viime vuonna meni hoidokin kanssa hermot, mutta kyllä sitä ikävä on... No niin... oman jouluni on aika Halloween painotteinen. Viime vuonnakin kuusessani oli hähäkkejä ja luurankokäsiä ja lepakoita.... tänä vuonna hankin jo muutaman luurangon lisäksi ja karkkitankoja pitää hankkia... ja... ja... ja.... :D Eipäö sitä uskoisi, että muutama vuosi sitten olin vannoutunut joulun vihaaja ja toivon aina pulloa paria viskiä, että voisin kuusijuhlan yli nukkua. Niinpä sitä ihminen muuttuu...

Ja olen taas karkkilakossa jouluaattoon asti, että suklaakalenterit ovat siis pannassa tänä vuonna. Ei sipsiä, karkkia, jäätelö, kurkkupastilleja... ei ennen aattoa. Miten mahdan halloweenista selvitä?

Mutta kaipa sitä pitäisi ottaa rauhallisesti ja selvitä koulusta jouluun asti. ;)

Losing my style

Viimeaikoina tavallisin asu päälläni on ollut farkut ja joku bändipaita. Ei siinä mitään Alice Cooper, Mötley Crüe, Metallica ja Kiss soittvat helvetin hyvää musiikkia, mutta olenko minä se mimmi, joka pukeutuu siihen tyyliin? Olen... ja en. On kuin osa minua olisi hukassa. Olen gootti/rokkari/punkkari, mutta en laimea. Ja viime aikoina tuntuu, että laimea on oikea sana kuvaamaan tyyliäni. Ei jumalauta! Se loppuu nyt. I need my skullring and I'll be fine.

Opiskelen liiketaloutta korkeakoulussa ja kaipa multa odotetaan jotakin siihen viittaavaa pukeutumista jo koulussa. Mutta milloinkas minä olen tehnyt ja pukeutunut niin kuin multa odotetaan, häh? Tuntui hyvältä kaivaa taas vanhat itse tehdyt jutut esille ja laittaa osan niistä päälle... kuten säärystimistä muokatut  käden lämmittäjät. Ostos listalle muuten nousee nyt vaatteet, jotka voi helposti koruilla muokata poliittisesti korrektista paskasta mun tyylisiksi asuiksi koruilla ynnä muilla jutuilla. Mä kieltäydyn olemasta jotakin, joka mun muka kuuluis olla. Haistakaa paska. Jos joku pitää mua lapsellina, pitäkööt, jos se niiden venettä keikuttaa.

Unenruhtinas saapui taloon.

Ja niin oli tämäkin päivä piloilla...

Joskus on vaan sellaisia päiviä ja viikkoja, kun mikään ei luonnistu ja fiilikset on ihan pohjalla ja pätäkin särkee. Mua vituttaa ihan riivatusti. Kaipa ne kuukautisetkin sielä sitten tulee vaikka just nyt ei tarttis, maanantaina olis ns.papa koe ja sitä ei oteta jos on kuukautiset. Saamari, tää on niin vitun tätä taas.

Raha-asiat ahdistaa. Olen ylpeä enkä halua aina olla lainailemassa kavereiltakaan tai vanhemmilta. Vaikka nytkin on pakko. Ei meinaa rahat riittää vuokraan... saati sitte safkaan. No eipä se opiskelijan elämä todellakaan ole mitenkään ruusuista. Enemmänkin tämä opiskelijan arki muistuttaa sateen hakkaamaa lantakasaa...

Too good for my own good.

Sain tällaisen palkinnon Calgorilta, joka kirjoittelee Hyvää Hypnoosia. Eipä kai tässä muuta voi kuin kiittää kauniisti. :) Joten Kiitos rakas Calgori.

Homman nimi siis seuraava:
Kyseessä siis palkinto, jonka saadessa kerrotaan 7 faktaa/paljastusta itsestään ja sitten myönnetään palkinto seitsemälle ihanalle bloggaajalle.

Otetaan ensin mystinen viitta harteilta ja kaivellaan luurankoja kaapista.

1. En ole käynyt kuntosalilla Toukokuun jälkeen kovinkaan ahkeraan. Tänään taisi olla kolmas tai neljäs kerta. Ups. Eipä siis ole ihme, että jotkut vaatteet alkavat ahdistaa ja vaaka vinoilee. Yritän parantaa tapani.

2. Luen paljon fanitarinoita (fanfiction) ja kirjoitan niitä itsekin. Mikäpä sen parempaa kuin unohtaa todellisuus hetkeksi ja uppoutua hyvään tarinaan... jotkut on kyllä ihan puhdasta scheissea.

3.Ylilääkärit suosittelevat, että antaa Unenruhtinaan juoda kahvinsa rauhassa, sillä jos niin ei tee, se saattaa olla terveydelle vaarallista. Kyllä, pidän siis kahvista.

4. Rakastan kauhutarinoita ja yliluonnollista, vaiika friikkaankin aivan liian helposti.

5.Rakastan myös kirjeiden kirjoittamista, vaikka nykyään olenkin erittttttttäin laiska vastaamaan. Ei muka ole aikaa. Niinpä niin. Kyllä mulla kattoon tuijottamiseen on aikaa. ;)

6. Imuroin eilen, edellinen kerta taisi olla heinäkuussa. Muutenkaan en ole mikään joka kodin jumalatar. Sinne päin ja suht sitä tai tätä on riittävästi... yleensä.

7. Vaaatekaappini on värikoodattu. Sieltä löytyy mustaa ja mustaa ja mustan eri sävyjä. ;)

Olen myöskin hirveän pahoillani, että en jaksa haastaa ketään. :'(

Sitä tekee vähän kaikenlaista...

...kun on perse auki niin, että sieluun tuulee.

Tahdon tatuoinnin, Mötley Crüe tatuoinnin. Olen miettinyt sitä pitkään ja hartaasti. Tahdon sellaisen, olen päättänyt millaisen otan ja minne, milloin on auki, riippuvainen täysin tatuoitsijasta ja omista rahavaroistani. Minulla olisi ihan vitun hyvin pullat uunissa rahallisesti, ellen tuota tatuointia haluaisi, mutta kun haluan. Kunhan tatuoitisja ensin saa pähkäiltyä arvion hinnassta ja suunniteltua sen tatuoinnin... sitten pitää vain ne rahat jostakin kaapia. Olen palauttanut pulloja, kerännyt kadulta ihmisiltä pudonneita senttejä, sillä ei ole väliä kuinka vähän viisi senttiä on jollekin, mulle se saattaa olla se ratkaiseva osa palapeliä. Olen katsellut omistamaani tavara määrää sillä silmällä, että mitä voisi myydä, ostaisiko joku niitä? Kirpputorille en voi mitään viedä, sillä loosivuokrat ovat tähtitieteelliset, huuto.net olisi ainoa vaihtoehtoni... mutta ostaisiko kukaan tavaroitani? Mistä sen tietää... paljon on vain asioita josta en voisi kuvitella luopuvani. *huokaus*

lusikat ja sopat ja silleen

Kylläs itä hiukan taas ihmettelee, että minnekäs keittoon sitä on lusikkansa tällä kertaa tunkenut... tai ihmettelen edelleen. Koulu. Koulussa on mukavaa ja tykkään oppia uusia asioita, mutta en ole vielä ihan päässyt sisälle tähän koulumaailmaan, joten aina välillä tulee näitä ahdistuksia. Nytkin ahdistaa ihan helvetisti. Mutta kai ne menee ohi, kun paikka tulee tutummaksi? Meneehän...?

Ulkonäkö ei jaksa kiinnostaa... haluaisi vainnukkua. Raha-asiat ahdistaa... tatuoitsijasta ei ole kuulunut mitään... pitää sinnekin soittaa, vaikka tänään tai huomenna.... tai sitten ensi viikolla... oletettavasti soitan ensi viikolla jos soitan ollenkaaan.... tahtoo toisaaalta tatuoinnin, mutta kun ei saa aikaiseksi mitään niin mitäs sitä sitten valittamaankaan.. On kuulemma vaikea tatuointi se mitä suunnittelen, antaa tatuoitisijallekin hiukan haastetta. No ainakin oma tatuointini tulee olemaan jotakin muuta kuin joku riivatun tribaali.... yyyh. Mötley Crüe sen olla pitää perkele. Mutta kaipa sitä voisi alkaa maihareitaan laittaa jalkaansa... jos se koulu alkaa tänään niinkuin pitää, jos ei niin ei...

something's missing....

Päässäni pyörii vain menneet asiar, kiertävät kehää antamatta minulle rauhaa. Ei minulla niin paha olo nyt ole kuin eilen... eilen ole vielä krapulaakin pientä havaittavissa. Jotenkin tunttuu, että kaikki menee taas persiillee ja olen voimaton pysäyttämään... sitä jotakin. ei vain pysty, eikä osaa... point of no return, milloin sen ohitan? Vai menikö se jo?

Whatever you do not panic!

No minä panikoin. Tänään alkaa koulu. En ole ollut koulussa kolmeen vuoteen, mutta kolmen vuoden työttömyys ei jaksa naurattaa enää. Hajoaa pää, mutta nyt on sellainen määrä perhosia vatsassa, että tämä rokkari paskoo melko varmaan housunsa ilman viinaa ja huumeitakin. Kenen vitun hyvä idea oli se, että haen ja menen kouluun?

Hooligan's Holiday

Niinpä niin, viikko lomaa takana, viikko edessä. Hooligans holiday. Sitten alkaa koulu, kestää hetken ennenkuin taas pääsee siihen kunnolla kiinni, vaikka ikuinen opiskelija mielestäni olenkin. Ikinä ei voi olla mukamas liian oppinut, aina voi oppia uutta, jos ei kirjoista niin sitten elämästä. Tämä on hyvä päivä, ainakin tähän asti ollut.

Juonut kahvia, pessyt pyykkiä, lukenut kirjaa ja hoitanut karjaa Facebookissa. Niin palasin sitten sinnekin muutaman kuukauden tauon jälkeen ja niin se loma on taaskin kulunut netissä. Tosin en ole ihan koko aikaani siellä riivatun facebookissa viettänyt, vaikka houkutus on ollut suuri. Olen lähinnä surffaillut ja lukenut Mötley Crüesta, uusimmasta pakkomielteestäni. Mutta heiltäkin voi oppia, asenne ratkaisee ja syvältäkin voi nousta ylös ja yrittää uudelleen. Onhan Nikki Sixx jo kuollutkin muutamaan otteeseen ja kuitenkin edelleen elää ja potkii. :) Ehkä sitä saisi uutta potkua omaankin elämäänsä. Kun ei vain jumittaisi niissä samoissa ympyröissä aina. *huoh* Mutta nyt salille ja kaupan kautta kotio, vichya ajattelin ostaa, jos rahat riittää, palkka tulee vasta huomenna. Ja vielä kun joku tämän läävän siivoisi.

Jossain vaiheessa voisin postailla persaukisen uusilla hankinnoilla.

Merry-Go-Round

Ajatukset juoksee omia ratojaan päässä, kehää kuin kuin kiimaiset hiiret. Aina vain entä jos... Eipä pään sisäinen maailmani ole mihinköön päivässä muuttunut. Omat demoninsa kullakin, joskus ne on vain helppo pitää piilossa, joskus taas... Niitä om vain niin helppo kuunnella... uskoa, nehän tietää kaikem, aina.

Aina välillä ne voi unohtaa, kuten tänään, ihan vain muutamaksi tunniksi. Olin poissa kotoa, ihmisten ilmoilla, olin hymyilevä ja huumorin tajuinen. Minulla on charmia vaikka muille jakaa, mutta tosiasiassa se on vain kuorta, suojamuuri, jonka taakse piiloutua.


Nobody would believe the shit that happens inside my head, it's haunted.
Now I've come down from the drugs
it seems like a sick play that I saw in a theater somewhere.
Thirty minutes ago, I could've killed someone.
Or better yet, myself. 
(Sixx A.M. X-Mas in Hell)


Ehkä joskus pääsen näistä eroon, niistä jotka kertovat minulle, etten ole minkään arvoinen, etten ansaitse olla täällä, en ansaitse mitään...

Tomorrow

Ehkä huomenna on kaikki paremmin. On sellainen outo ahdistuneisuus taas päällä, toinen päivä kesälomaa ja mun tekisi mieli hautautua jonnekin kirjapinon alle ja unohtua sinne. Eikä kukaan kai sitä estä, paitsi minö itse. Pitäisi siivota ja tiskata ja miljoona muuta asiaa. Ei vain jaksa. Ei huvita.

Eilen kävin pankissa hakemassa opintolainaa. Ahdistaa ihan sekin, miten maksan sen takaisin? Entä jos en saakaan työtä, entä jos... Minä kai murehdin itseni sairaaksi ennemmin tai myöhemmin. Mutta kun positiivisesti on vain niin vaikeaa ajatella. Pitäisi opiskelija korttikin hommata, tai täyttää lappu ja toimittaa se, maksaa pieni maksu ja toimittaa kuvakin vielä.. onneksi se onnistuu netin kautta se kuvan toimittaminen... minä kun olen onnistuneesti hukannut uudet passikuvani. Perkele.

Ja sunnuntaina en edes nähnyt Mötley Crüeta. Alice Cooperin ja Maidenin näin, ja Slayerin. Alice Cooper jopa auttoi unohtamaan pettymyksen Mötiköistä...

Obsession

Taas kerran minua vaivaa pakkomielle jostakin. Haluaisin itselleni kirjoja... ylläripylläri, mutta kun näistä kirjoista on painos loppu ja mistään niitä ei saa. Huoh. Nimittäin Tuija Lehtisen Sara-sarjaa. Eka osa mulla on, mutta loput kolme puuttuu. Nelosta on sentään saatavilla, mutta kakkosta ja kolmosta saa vain kirjastosta. Voi vanha villasukka. T.a.h.t.o.o!

Style saves lives, express yourself.

Muoti aj tyyli voivat kuleka käsi ködessä, mutta todellisuudessa hyvin ahrvoin. Joku asia voi olla muodiskasta, joku vaate jne... mutta harvoin ne ovat samaan aikaan tyylikkäitä.

Mitä tyyli on? Siihen on vaikea vastata. Mutta omasta mielestäni tyylikäs voi olla ihminen, joka pukeutuu siltä kuin tuntuu, tekee mikä tuntuu hyvältä. Mutta tyylikäs ihminen kantaa vaatteensa hyvin, eikä vaate vain ole siinä... vaate ei ikinä saa "kantaa" ihmistä. Muotia taas voi olla keikkua korkeilla koroilla ja minihameessa talven pakkasilla ulkona. Tämä siis vain minun käsityseni.

Vietän loppujen lopuksi paljon aikaa miettien vaatteita ja kenkiä, laukkuja ja omaa ulkomuotoani. Paljon saisin aikaan viimeisenkins uhteen, jos tekisin jotain enkäa ina vain miettisi mitä pitäisi tehdä. Olen ensinnäkin hankkimassa taas uudet farkut. Tällä kertaa pillifarkut tai sinne suuntaan. Niiden lahkeet on vain niin paljon helpompi tunkea polvimittaisten maihareiden sisään kuin bootcutit. :) Toinen hankinta listallani olevista asioista on uusi farkkutakki, vähän sellainen military tyyppinen ratkaisu, kerrankin kun on omassa koossa tarjolla.

Pitkäaikainen haaveeni olisi saada prätläbootsin, ne on niin ihanat. Eikä prätkätakkikaan haittaisi.... vaikka prätkistä en tiedä mitään. Mutta vaate on vaate ja prätkä on prätkä. ;D

Lumouksen voima

Lumous festivaali alkaa huomenna ja minä tyttö olen töissä iltaan asti, joten oat festarini alkavat vasta Perjantaina... enkä malta odottaa. Kaverin luona asustellaan viikonloppu ja pidetään hauskaa.

Asut on valmiiksi mietittyja tänään pitäisi jo pikkuhiljaa alkaa pakkailemaan, että ei huomenna illalla tulisi sitten paniikkia. Se tulee joka tapauksessa luulisin, mutta ainahan sitä voi yrittää estää. Voisi siinä pakkailun ohessa myös siivoilla hieman niin on maanantaina kivempi tulla kotiin, koska se K. Rapula, kaikkien kaveri voi tulla kylään.

Suunnitelmana olisi siis tänään pakata asukokonaisuus kerrallaan, jotta tiedän, että kaikki on tullut mukaan, kengät , laukut, meikit, korut ynnä muu pieni pakattakoon huomenna. Olen tuota pikku"sälää" kerännyt sellaiseen koriin... laittanut niitä sinne aina kun on tullut mieleen, että ainiin, tuotakin tarvitaan. Ja aurinkorasva pitää muistaa, varmuuden vuoksi, mutta suojakerroin 10 vaiko 40... kas siinä on naisella pulma.

Toivon mukaan Lumous on ihana, eikä mulle iske alemmuuskompleksi nukkavieruissa vaatteissani. Yritän pitää blogia ajantasalla viikonlopun edetessä... jos en siihen kykene niin ehkä luvassa on kooste sitten noin viikon päästä. Ja kamera on mukana, joten kuviakin on odotettavissa.

But back to work now pumpkins.

Kel onni on, se onnen...tuokoon julki!

Eli voiko ihmisellä paremmin olla asiat, kuin miulla tällä hetkellä.

1. Asunto. Vuokraisäntä vaihtui, joten uusi vuokrasopimus piti tehdä ja allekirjoittaa. Alkoi kesäkuu loppua ja siinä samalla mun uskoni, sillä uudesta tyypistä ei sitten kuulunut mitään, ei pihaustakaan. No viime maanantaina, siis viikko sitten, otin jo yhteyttä entiseen v.isäntään, että missä mennään. Totesi vain, että heinäkuun alusta olen tekemisissä uuden tyypin kanssa. Ja onneksi uusi tyyppi ottikin yhteyttä samanapäivänä. Meinasi jo hermo mennä. Ja viikko sitten allekirjoitettiin sopimus, joka on voimassa toistaiseksi. Perjantaina laitoin postiin vuokratakuutalletus paperit, jotta hänkin saisi omat kopsut ja eilen oli mennyt perille. Kyseli, että kenelle olen heinäkuun vuokran maksanut ja totesin, että hänelle perjantai iltana eli 2.7., mutta se saattaa muutaman päivän kestää, hänellä kun ei ole säästöpankissa tiliä, kuten minulla.

2. Koulu. Tänään tuli vihdoinkin tieto, että pääsen haluamaani kouluun, eli lukemaan liiketaloutta ammattikorkeaan. Hihhei. Ei tarvitse muuttaa. Pitää vain pähkäillä miten sitten tulee eteen kun opntotuella elää jne jne. Mutta ne olkoon huomisen murheita, nyt olen aivan liian onnellinen murehtiakseni.

3.Isäni voi hyvin, haava, joka jäi jälkeen kun jalasta amputoitiin varpaat pois, on parantunut hyvin ja isä on entisellään miinus viisi varvasta. Ajaa linja-autoa edelleen silloin tällöin ja niin edelleen. Viimeisen vuoden aikana sekin on ollut erittäin stressaava asia. Mutta nyt on taakka pois harteilta.

Nyt menee niin hyvin, että melkein pelottaa... mitä seuraavasi?

Pornoinho ja loputon verenjano

Tavallansa pelottaa katsella ympärilleen. Olisi turvallisempaa vain katsoa eteensä huomioimatta mitään. Lehdissä on usein otsikoita, jotka kirkuvat maailman pahuutta, tappamisia, pahoinpitelyjä, raiskaamisia, lapsien seksuaalista hyväksikäyttöä, kidnappaamisia ja seksiorjana pitämisiä... Ja yhä nuoremmille lapsille tyrkytetään vaatteita, joissa aikuinen nainenkin näyttää kolmenkympin huoralta. Lapsi on lapsi, oli hän sitten puettu miten tahansa, mutta kaikille se ei tunnu olevan selvää.

Siitä ei pääse yli eikä ympäri, että vaatteet viestittävät paljonkin, keitä ja mitä olemme, mitä haluamme ja niin edelleen... joten miksi lapsi on puettu juuri ja juuri vesirajan peittävään hamoseen ja navan näkyville jättävään toppiin...? Pitäisi olla kaikille selvää, että ei lapsi sitä viestiä ymmärrä, mutta joidenkin sairas mieli saattaa asian unohtaa, ja seuraavaksi saamme lukea karmeita otsikoita.

Minua joskus pelottaa katsella omien pikkusiskojeni asuvalintoja, en halua heille tapahtuvan mitään. He tietävät näyttävänsä kauniilta vielä muutamankin vuoden päästä... toivon mukaan tuo tietämys ei muutu ylimieliseksi koppavuudeksi, joka saattaa heidät ongelmiin. I pray for all the deities to keep them safe.


Loputon verenjano kuvaa omaa intoani vampyyreihin. Mikä niissäkin viehättää... niin monia. en voi muiden puolesta vastata, vain omastani. Vampyyri on se uhkaa tihkuva olio, joka voisi meidät tappaa hetkessä. Omassa mielessäni miellän vampyyrit ovat seksuaalisia olentoja joita eivät pidättele "meidän" moraaliset sääntömme. Mitä teet jos sinulla on ikuisuus elettävänä, eiköhän sitä tule kaikenlaista kokeiltua. ;) Oikealla vampyyrilla on kulmahampaat ja he EIVÄT kimalla, mutta silti olen ihastunut Twilightiin... hooray for Carlisle and Jasper.

Eilen oli joka tapauksessa hyvä päivä olla minä.Alkuviikolla, olisiko ollut peräti maanantaina, ehdotin, että miten olis jos laitettaisiin yläkertaan esille vampyyri aiheisia kirjoja, tosin totesin, että ehkä olisi parempi yhdistää vampyyrit ja kauhu (ja gootti ;D). En ehtinyt illemmalla enää ylhäällä käymään, mutta toivottavasti kirjaston asiakkaat pitävät aiheesta yhtä paljon kuin minä.

Mutta kaipa minun olisi aika palata vampyyri kijojeni pariin, tai tv sarjojen...taiii leffojen. Kukaties. En osaa sanoa, mitä tekisin, vai menisinki sittenkin elokuviin katsomaan Eclipsen toiseenkin kertaan. Ei vaan osaa päättää.

vanhuus ei tule yksin...

Jokaisella tulee se aika eteen, kun ruumis antaa pikkuhiljaa periksi. En vain olettanut, että oma aikani olisi jo nyt, viittä vaille kaksvitosena. Kaipa olen senkin ansainnut, ikinä en ole tarpeeksi liikkunut tai riittävän terveellisesti syönyt. Nyt liikkuminen tuottaa tuskaa enemmän kuin nautintoa, käveleminen sattuu, juokseminen sattuu vielä enemmän.

Ehkä tämä ei kuitenkaan ole vaarallista, hermo vain jumissa. Se yleensä menee itsestään ohi, yleensä. Mutta en muista enää aikaa jolloin kykenin juoksemaan ilman kipuja. Ei sitä oikeasti tajua kuinka mukavaa se juokseminen on ennen kuin sen kyvyn menettää. Miköön ei ole yhtä arvokasta kuin silloin kun sen on menettänyt. Osaisipa arvostaa sitä mitä on, silloin kun se on ajankohtaista, eikä surra myöhemmin sitä mikä on menetettyä.

Where have all the (good)men gone?

Olen töissä, siis oikeasti töissä. Maksetaan palkka ja kaikki, ja se on ihanaa, vaikka palkka on suurin piirtein samaa luokkaa kuin työttömyyskorvaus, mutta ainakin saan sitä palkkaa ja työkokemusta ja saan tehdä sitä mistä pidän, eli olla kirjastossa töissä. Tosin tänään yksi kirja jo sai minusta voiton, en vain yksin kertaisesti osaa sitä korjata, pitänee jättää jollekin se homma, jollekin joka paremmin sen duunin osaa.

Tämä ilta tulee olemaan pitkä, sillä asiakkaat ovat jonnekin kaikonneet, kaikki. Muutamia tulee ripotellen silloin tällöin, mutta se on tätä sivukirjaston arkea. Ja onhan ne 'pääkirjastostakin' vähenneet ne asiakkaat. En tiedä mitä maailmassa pitäisi tapahtua, että ihmiset saataisiin taas lukemaan. Itselläni on aina lainassa jotakin, olen kirjojen kanssa kasvanut, keskellä sanojen paljoutta ja kielen rikkautta. Siksi siis en ymmärräkään miten joku ei voi lukemisesta pitää.

Lainaan kirjoja, ostan kirjoja... rakastan kirjoja.

Taitaapi olla aika turha postaus, mutta kuluupahan muutama minuutti nopeammin tässä hiljaisuudessa.

Sleepless in Seattle

Ei nukuta muuten tippaakaan, mikä vituttaa sillä huomenna alkaa kesäduuni ja ylö pitäis kyetä nousemaan kello kuusi. Ei jumankauta. Ei siinä mitään, kävinhän kouluakin jossakin vaiheessa, piti herä joka aamu kuudelta, että ehtii ajoissa paikalle. Mutta koulu ei olekaan niin rankkaa kuin työt...prkl! Koulussa pärjäsi kuuden tunnin yöunilla, mutta epäilen, että töissä ei pärjää. Tai pärjää jos on pakko.

Ja mulla on huomenna hieroja.... ei siinäkään mitää kummempaa, mutta... tuntuu jotenkin nöyryyttävältä mennä hierojalle kun on kuukautiset, varsinkin kun tiedän, että tyyppi hieroo jalatkin... pitää vaan käydä suihkussa ennen kuin menee ja vaihtaa side tottakai. Mutta nöyryyttävää se silti on.

Onneksi lottovoittajan on helppohymuillä... tulihan sieltä sentään 8,50 € hahahahaaa. Take that. :D No niin no ja mummukin sanoi, että velka on muuten sitten maksussa, että mun ei olis edes tarvinnut lyhentää sitä. Pyysin mummulta lainaksi 130, että saan sähkölaskun maksuun, mummeli oli laittanut 200 mun tilille. Ja lyhensin sitä pari kymppiä viime tilistä... olihan se sentään laina. Mummu totesi eilen, että se velka on nyt sitten maksussa. Onse ihana se nainen. :) Mutta en taas vähään aikaan lainaa mummulta rahaa. Se on kamalaa kun joutuu toisilta lainaamaan ja haluan oman mummuni olevan ylpeä minusta... ja rahan lainaaminen ei ole minusta mikään sellainen aihe mistä voisi olla ylpeä... joten se syö naista, kun joutuu lainaamaan. Toisaalta pitää valita kumpi on pahempi, rahan lainaaminen vaiko nälkä. Nälkä on tähn asti ollut se paskoista vaihtoehdoista se paskin... Mutta tämä suunnaton lottovoitto selkeästi helpotti tilannetteni Lumopusta katsoen... rahaa ne sentitkin on. Ja budjetti on melkein hallinnassa.

Tulisi jo uni....

valivalivali

Heräsin aamulla auringon paisteesee, mutta jonnekin on sekin kadonnut, perkele. Harmaa päivä, harmaa mieli. Mikään ei ole ikinä hyvin...

Sisustus intoilua

Nyt iski taas joku outo homma. Alkoi tympiä tämän asunnun ulkomuoto ja nää karmaisevat tapetit. Päätinkin siis tehdä asialle jotakin.

Nyt makuu soppeni seinää koristaa mustat ja violetit verhot, lakanat ajattelin vaihtaa toistamaan samaa teemaa. Tai edes liippaamaan lähltä, you know, "gothing it up".


I don't know, It feels like I am not comfortable in my own skin.

Tää on taas niin tätä

Olisihan se pitänyt arvata, kun päivä alkaa hyvin, niin se päätyy penkin alle, varsinkin jos kyseessä on  maanantai.

Heräsin eiliseen päivään täynnä energiaa ja olin kerrankin onnellinen herätessäni. puolenpäivän tienoilla kävelin mummulaan ja juotiin kahvia ja juteltiin. Rakastan mummuani. Mummu oli luvannut mulle myös vanhan pyöränsä. Aivan ihanan vanhan pyörän, hieman ruosteisen jo, mutta siinä oli asennetta. Tietenkin illemmalla kauppa reissulla kaaduin sen kanssa ojaan ja taitoin nilkkani. No onni onnettomuudessa, olisin voinut mäiskähtää siihen koiranpaska kasaan, mutta en mäiskähtänyt. Mutta puukengät ei ole hyvät pyöräilykengät, ihan vain tiedoksi. Tänään nilkkani kanssa sairaanhoitajalla, joka meinasi mut lähettää kaupunkiin terveyskeskukseen, koska täällä ei ole lääkereitä paikalla. VITUN KUNTALIITOKSET. Kaikki on mennyt täällä päin helvettiä sen jälkeen...

Lopulta päätyi kuitenkin laittamaan tukevamman siteen jalkaani, koska olimme molemmat sitä mieltä, että revähtänyt se vain on. Taidan napsaista vielä buranan nassuuni, särkee ihan riittämiin. Mutta mielluummin nyt kuin kuukauden päästä. Paskamaista se olisi Lumouksessa olla, jos jalkaa koristaa paksu side. *huoh*

Eikä tässä vielä kaikki. Kotiinpäin tullessa pyörästä lähti oikeanpuolinen poljin... no se oli vanha pyörä ja metallikin väsyy. Mutta se siitä ilosta. Olin niin onnellinen saadessani sen pyörän... Nyt vain vituttaa. Ja harmittaa kun ei oikein salillekaan pääse ja jää lenkitkin väliin. Pakko koira on käydä kusettamassa, tarvitsen sen rahan, jonka koiran omistaja mulle maksaa... Ei tää jalka nyt NIIN kipeä ole...


Hopefully.

These boots are made for walking...

Kenkien kertomaa osa 4...

Otetaan tätä vanhempaa tuotantoa tähän hieman enemmän. Nämä maiharit ovat itseasiassa laskuvarjojääkärin hyppykengät, muistaakseni brittien. Jos joku paremmin tietää, niin korjatkoon virheeni. Ostin nämä loppukesästä 2005, suutari antoi tappotuomion viime vuonna, vai oliko se edellisenä. Kuvasta näkyy, että paljon käytetyt ovat, mutta mitä ei kuvasta näe, on se fakta, että pohjat ovat molemmat halki päkiöiden kohdasta. Mutta kun mä en vaan voi heittää näitä menemään. Parhaimmat kengät mitä mulla on ikinä ollut. Ja ovat kyllä hintansa takaisin tienanneet.

Nämä ovat myöskin vanhat kuin taivas ja nykyisin näitä tuleekin vähemmän käytettyä, mutta paljon on näitäkin jalassa pidetty. Muutamalla kympillä taisin nää aikoinan Prismasta tai City Marketista ostaa.

Ja pitäähän sitä tytöllä lenkkikengät olla. Niken lenkkarit on kyllä mukavia ja niin nämäkin. Muutamavuosi on näilläkin ikää, etten tosiaankaan ole mikään himo lenkkeilijä. :D

Anttilasta ovat nämä hankittu joitakin vuosia sitten. Ei paljoa pidetyt, sillä olin piiiitkään peeaa ja suurilla piti käyttää, kun korko alkoi ikävästi pyöriä.. aikaisemmin olin jo korkolapun käynyt vaihdattamassa. Suht mukavat jalassa, mutta ei näillä pitkiä matkoja kävellä... ei ainakaan yhteen ryskyyn.

Pari vuotta näilläkin ikää, mutta todella vähän jalassa pidetyt. Mutta olen näitä tainnut pitää jalassa tänä vuonna enemmän kuin muina vuosina yhteensä. Me likes.

Tässä on taas kengät jotka olen kaverilta ostanut... Tai no vaihtanut. Kaverille sopi paremmin mun electrat ja mulle nää. :D Paljon olen jalassa pitänyt, mutta valitettavasti vieläkin pikkuvarpaat ovat kovilla ja vesikellot niin usein tuleekin. Sukat ovat aika buenot estämään niitä... ja laaastarit. Rakastan. Ja nää mahdollisesti lähtevätkin mukaani Lumoukseen.

Myöskin kaverilta ostetut, eri kaveri kuin edelliset. :) Olenkin naureskellut, että eihän 24 vuotias osaa nauhakenkiä käyttää vaan tarralenkkarit ne olla pitää. Yhdistä nämä yleensä leveälahkeisiin farkkuihin tai hameeseen kanssa säärystimien.

Mulla ja näillä kengillä on tällä hetkellä riitaa. Lensin aika kivulloisesti turvalleni näillä reilu viikko sitten. Kenkien vikahan se on, ei mun... tai sen etten katsonut eteeni. Mutta onhan nää hienot. Ja pohjaakin "vain" n. 11 cm tuolla kannan alla.

Viimeisenä, kaverin vika ostos, ja ehkä omakin. Kokeillessani nää tuntui hyvältä jalassa, mutta ovat kuitenkin inan liian pienet. Huoh. No ei aina voi voittaa.

Tässä siis olivat kenkäni ja ainahan niitä tulee lisää hankittua. Näidenkin kuvien ottamisen jälkeen hankin uudehkot kengät, mutta niistä kuvaa mahdollisesti myöhemmin, ehkä ei ollenkaan. Ne on enemmän semmoset syksyn ja talve ja alkukevään kengät.

Mööpeli valssia

Iski kauhias hinku siirrellä huonekaluja taas. Olenhan tässä nykyisessä järjestyksessä asunut jo joulukuun alusta asti. Alkaa tympiä pikkuhiljaa. En siis ole mihinkään tyytyväinen... *huoh* ikinä. Taidan heti huomenissa valssailla miun mööpeleitten kanssa. Kaipa joku sen verran tulee jeesaan, että saan pöytää siirreltyä, se kun on lasista niin ei viitsisi itsekseen sitä sitte.

Tulispahan kerrankin siivottua kunnolla... tai edes sinne päin. En kuitenkaan ala lattioita luuttuamaan. Se on vasta juhannuksen tienoilla edessä. En tiedä mistä tämä hinku taas tuli, ihan puskista. Enkä edes tiedä toimiiko tuleva järjestely muualla kuin päässäni, mutta sen näkee huomenna.

Pitänee nyt kuitenkin jo ottaa sen verran härkää sarvista, että heittää likaiset vaatteet pyykkikoriin, pois kierumasta lattialta ja jos suurimmat imurois, niin on huomenna helpompi aloittaa.

Tinakenkä tyttö

Jospa postaisin seuraavan osan kenkien kertomaan tarinaan sillä aikaa kun tiskit likoavat altaassa. Kyllä, minä tiskaan. Onhan edellisestä kerrasta ainakin pari kolme viikkoa jo. Ja melkoisen yököttävää siellä keittiössä sitten olikin jo. Ei tilaa tehdä mitään , saati sitten, että ilkeäisi mitään minnekään laskeakaan. Yöks.

Mutta kenkien kertomaa osa...ööö3? :D

Hankinnat uusimmasta päästä. Olen hankkinut kolmet kengät viikon sisään ja nämä on niistä ne ensimmäiset. :D Eli viikko sitten tasa, eli viime lauantaina ostin markkinoilta nämä ihanuudet. Olen halunnut puukenkiä, perus "hollannikkaita" pienen iäsyyden ja kun ne siinä esillä olivat niin piti tottakai ostaa. Enkä ole katunut ostostani. Onhan nuo vielä uutuuden kankeat. Puukenkä luontuu jalkaan kunnolla, vasta  kun tuo nahka kastuu pariin kertaan perusteellisesti. Tykkään.

Näitä on itseasiassa kolmet, mutta yhdet on työmaan kaapissa, joten eivät kuvaan ehtineet. Kahdet mustat ja nämä oranssinpinkinpunaiset kuuluvat kokoelmiini. Näitä oli jossain vaiheessa myös vihreät, mutta ne lensivät roskiin, kun pohjaan tuli reikä... Ja kaikki varmaan kuvasta voivat päätellä, että aitoja nää ei oo: ;) (eikä myöskään sopivan kokoisia...)

Taisin maksaa näistä joku vuosi sitten pari kolme euroa ja ei näitä ole ennen tätä vuotta paljoa käytettykään, mutta nyt tykästyin. Ärsyttävää läpsytystä pitävät, mutta muuten mukavat ja helpot. Ei näistä sen kummempaa sanottavaa.

Reinot aka reiskat. Jouluna 2007 nämä muistaakseni sain, kun olin ihaillut näiti pitkään. Reinot on tyylikkäät;) Ja Ainot ei todellakaan ole mun tyyliä, yyh. Mummun jalassa ne näyttää hyviltä, ei mun. Rakastan muutenkin, mutta äidiltä saadulla lahjalla on myön tunne arvoa..

Nää on ihan mukavat jalassa, vaikkamuuten melkoiset hirvitykset ovatkin. Mutta poiskaan en heitä, sillä jo edesmenneeltä mummultani nämä sain... tunnearvoa siis näilläkin. Ja onhan näitä käytetty niin koulussa, kuin kaupassakin niinä päivinä, kun ei oma ulkomuoto voisi millään muotoa enää vähempää kiinnostaa. Kunhan van jotakin on jaloissa. Laadukkaat nämä kengät joka tapauksessa ovat, sitä ei käy kieltäminen, vaikka tyylikkyydessä pisteitä menetetäänkin.

Olkoon tämän postauksen viimeinen kenkäpari, mun treeni kengät. Nää on ihanat ja ilmavat. Pohjassakin tavallansa reiät ja materiaali on semmosta verkkomaista. Kevyet ja jalka hengittää. Inan isommat olisivat saaneet olla, mutta ei paljoa. Sain nämä äidiltä, kun olivat sille liian isot.

Mutta kaipa minun tarvitsisi mennä takaisin tuonne keittiöön, siis keittokomeroon ja tehdä jotakin niille pahuksen tiskeille.

Näin sävel soi askelten...

Kenkien kertomaa osa 2...

Voiko mitenkään mistään päätellä, että rakastan kenkiä?

Nämä tennarin näköiset korko kengät ovat myöskin Cellbesiltä tilattu. Kerran jo suutarillakin käytetty, kun liukastelin koron toisesta irti. Nämä ovat aivan ihunat kengät ja todella mukavat jalassa. Tavallaan tuntuvat ihan lenkkareilta vaikka korkokengät ovatkin.

En enää muista mistä nämä saapikkaat aikoinani hankin. Mutta rakastan näitä, I do believe in fairies. Koska kengät ovat myös taitettuna hyvän näköiset niin taitan mieluummin tuon varren, jo ihan senkin takia, että pohkeeni on aivan liian paksu, jotta kengät menisivät kiinni kunnolla. Suutarilla on näitä kenkiä useamman keran käytetty ja aina sankarini on saanut niiden käyttöikää pidennettyä. Ostin nämä muistaakseni nelisen vuotta sitten. Ihan satavarma en enää ole. ;D

Tottalao bootsit pitää olla. Tosin alunperin en hankkinut näitä itse, itseasiassa ne ei edelleenkään ole mun, vaan virallisesti ne ovat äitini kihlatun, muuuuuuttta.... sovittiin, että nää ois mein yhteiskäytössä. Tosin pikkuhiljaa omin ne itselleni. Ovat äipän kihlatulle inan liian isot tai jotain sinnepäin... ihan sama, mulle ne on just passelit.

Ja pitäähän tytöllä sandaalit olla. Tosin nää on ian kaikkisen vanhat ja olen näitä aika paljon käyttänyt... ikäänsä nähden kuitenkin toooosi vähän, sillä pitkien matkojen jälkeen on aina vesikello jalassa. Not nice. Ja kuten kuvasta näkyy nää on ollut aika paljon jalassa ruohoa leikatessa. On nää kuitenkin hintansa väärtit olleet.

Suutarilla on nämäkin ihanuudet käytetty kertaalleen ja onneksi saatiin korjattua, sillä rakastan näitä(kin) kenkiä. Onneksi kaverini eivät ihan aina osaa ostaa itselleen sopivia popoja. Kikakäkä. Muutama vuosi on näillekin ikää kertynyt. Ja väri on harmaa, ei musta. Tosin jos joku näitä kenkiäni on katsellut niin huomaa varmaan laajan väriskaalan. :D

Niin niistä väreistähän oli puhe. On mulla punaistakin kenkieni seassa. Ihan perus avokkaat. En ole hirveästi näitä käyttänyt, mutta diggaan silti. Ei aina oikein mukamas ole tyyöikästä laittaa näitä jalkaan. Mitäs ne tyylistä tietää. Nämä on enemmän sellaiset aamupuolen kengät. Illalla jalkani ovat jo niin tuvonneet, että näiden käyttö on ihan tuskaa.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

avokas, huovikas, huopatossut, kenkä, lapikas, pieksut, nutukas, monot, saapikas, saappaat, sandaalit, sannikas, tallukkaat, tohvelit, tossut, töppöset, virsut, bootsit, popot, jalkine... varmaan niitä nimiä löytyy enemmänkin jos oikein miettimään alettaisiin ja ainahan niitä voi lisää keksiä. ;)

Tämän postauksen aiheena saa kunnian olla kengät ja varsinkin omani.

kenkien kertomaa osa 1

Nämä kengät ovat kuopukseni niin sanoakseni. Eilen postista hain ja sisään näitä Bat avokkaita ei ole vielä niin sanotusti ajettu. Tottakai sovitettu on. Hieman väärän malliset jalkaan siinä mielessä, että hieman nuo jalkapöydän ihrat näyttävät isommilta... siitä selvitään miettimällä minkälaisten vaatteiden kanssa näitä käytetään. Olen haaveillut näistä kengistä viimeiset.. öööö.... 6-7 vuotta. Nyt sain ne viimein hankittua.

Tämä kenkäpari on myöskin tämän vuoden hankintoja. Cellbesiltä tilattu. Olen halunnut korkkipohjaiset kiilakorko kengät jo jonkin aikaa, mutta ei ole näitä oikein silmiin osunut, joten kun nämä näin niin piti ottaa oikein surkea ilme ja pyytää, että jos äiti ostaisi nämä. Itse kun olen aina auki. Mukavat ovat jalassa ja hyvä on kulkea.

Myöskin nämä ovat kenkävuoden 2010 satoa. Demoniat nämäkin, kuten edelläpäin mainitut Bat-avokkaat. Hankin nämä joskus tammi-helmikuussa. Olivat aivan ihanat ja sitten alkoikin kova lämpimien säiden odotus, että näitä PVC-sandaaleita kykenisi käyttämään. Tarkkaan en muista, mutta noin 13-14 senttiä on tuo korko näissä. Näyttävät hyviltä, mutta ehkä joillekin hieman pelottaviltakin, mutta ovat kuitenkin yllättävän mukavia jalassa. Ja jopa äitini kokeili näitä. Ei ehkä ihan äidin tyyliä, mutta ihastui silti. :)

Invader maiharit. Nämä hankin vuosia ja vuosia sitten, mutta paljon en ole käyttänyt, sillä kalvavat yleensä nilkkani alueen vesikelloille. Mutta kyllä mä nämäkin vielä koulutan. Nauhat oli alunperin mustat, mutta jotenkin toi pinkki oli vaan niin veikee väri, että oli aivan pakko laittaa... :D Hee hee hee. Rakastan näitä kenkiä kaikesta huolimatta. Varustelekasta nämä hankin. Voisi varmaan ehkä mahdollisesti laittaa Lumoukseen nämä jalkaan... ainakin yhtenä iltana. hmm...

Näiden kenkien tarina ja nämä kengät tuovat aina pienen surun mieleen. Mummuni osti nämä kengät minulle, koska ihastuin niihin... oltiin kaupoilla hakemassa hautajais kenkiä/vaatteita. Pappa oli juuri kuollut ja kyseinen mummuni jäänyt leskeksi. En ole nöitä pitkiin aikoihin käyttänyt. Suurin syy on ehkä se, että olen kerryttänyt ihraa sen verran monttubileiden jälkeen, että eivät enää oikein tahdo istua... on näitä liimattukin sieltä sun täältä aina kasaan, kun hiukan repsahtaa... en vain voi heittää näitä poiskaan.

Mutta tässä siis oli kenkien kertomaa osa 1, jatkoa seuraa myöhemmin. Mutta päivän hyvä työ tuli tehtyä, olen ollut luovuttamassa verta. Miten se tähän aiheeseen liittyy? Ei mitenkään, mutta halusin vain kertoa sen. Olen viimeksi luovuttanut verta 2007, että oli jo korkea aikakin palata.

I'll think about it tomorrow

Niinpä niin, ei ole nyt hyvä olla ollenkaan. Pääsykokeisiin lukeminen on ollut aika villiö kyytiä, henkisesti, emotionaalisesti... helvetti, jos kulunutta sanontaa käyttää, se on ollut yhtä vuoristorataa. Alas, ylös ja alas taas. Yhksi hetki olen surkein olento maan päällä ja seuraavaksi olen Scarlett O'Hara, itsepäinen, selviytyjä. Too stubborn ti give up.

Mutta nyt, kun kokeet on huomenna. Meinasin kerrata hieman lukemaani, ja ehkä vielä ei ole liian myöhäistä. en vain löydä motivaatiota mistään, ei vain jaksa. Olen lopen uupunut... huolehdin ehkä turhaan, kuka ties, mutta en vain haluaisi ajatella asiaa enää. No huomisen jälkeen ei oikeastaaan kai tarvitsekaan, ainakaan hetkeen. Ehkä voin kerrankin nauttia vapaa-ajastani... ennen kuin uudet huolet synkentävät taivaani.

After all tomorrow is another day!

Pääsykoe paniikki

Pääsykokeet ovat ensi keskiviikkona, siis 2.6. Ja minä en ole juurikaan ehtinyt niihin valmistautua, onhan niihin nyt vielä ollut aikaa. Perkele! Kuinka tyhmä sitä voikaan olla?

Mulla on ihan hirveän paska olo koko asiasta. Sydän hakkaa sikana, tuntuu, että paikat tärrää ja kaikki mitä lukee menee silmistä sisään ja haihtuu aivojeni suureen olemattomuuteen, kuin pieru katoaa sinne Saharaan. Rinnanpäällä istuu elefantti ja vituttaa. Pelottaa, että haastattelussa puhun ihan höpöjä, tutisen tuskissani, että mulla ei olekaan kaikkia niitä papereita mitä mulla pitäisi olla, pelkään, että en ole ymmärtänyt mitä he tarkoittavat niissä vitun kapulakielisissä papereissaan ja siksi tiedot ovat puutteellisia ja sen takia mut hylätään. Jumankauta!

Laitan kypärän päähän varmuuden vuoksi ja katson Pasilaa. Ei tää tilanne voi tästä enää huonontoa. *koputtaa puuta*

Valitettavasti valinta ei tällä kertaa...

Kiitos mielenkiinnosta, mutta valitettavasti valinta ei tällä kertaa osunut Teihin. Hyvää kesää. Terveisin se ja se.

Okei ehkä paikka ei ollut sitä mitä halusin, vaikka kirjastoalaa olikin, mutta kirpaisee se silti. Enkö kelpaa kenellekään? Miksi musta taas tuntuu tältä, mullahan on jo kesätyöpaikka ja viimeisten tietojeni mukaan olen erittäin pidetty työkaveri. Miksi siis kieltävä vastaus hälläväliä paikasta vetää mielen maahan?

Hikinen urakka

Työviikko oli kuusipäiväinen, oli ihan mukavaa, mutta ei sitä aina haluaisi sillälailla uurastaa. Tämä sunnuntai on vapaana ja huomenna koulutukseen. Sitten onkin muutaman viikon loma, joka tosin pitää sisällään ainakin yhnden pääsykokeen. Ei vain ole ollut inspiraatiota lukea, saati aikaa. Mutta toivotaan, että se inspis sieltä iskisi. On se olo mukavampi valmistautuneena.

Tänään, lepopäivänä, olen siivonnut urakalla. Ja siinähän se hiki sitten tulikin. Ja pahasti on kesken, pitää välillä kirjoitella ajatuksia tänne. Jos joku tätä joskus lukee, niin varmaankin ajatteleen, että mitäpä tuokin suoltaa sana saastetta, syytää sitä muiden silmille. Totta puhuen ei minun elämäni ole mitenkään mielenkiintoista, en juuri käy missään, en juuri tee mitään muuta kuin datailen. Ja tänään tapan hyttysiä. En taida oikeastaan omistaa yhtäkään ainutlaatuista ajatusta, ja silti olen suht tyytyväinen elämääni. Toisaalta vihaan tuota sanaa.... tyytyväinen... se pitää sisällään niin paljon, pettymyksiä, tahtoo enemmön kuin on ikinä mahdollista saavuttaa. Tyytyy siihen mitä on, älkää taivaita tavoitelko. En usko itseeni, siksipä aina katajaan kapsahdankin.

Aina pitäisi olla hyvä jossakin, että pääsisi jonnekin, edes teoreettisella tasolla. Olen hyvä vittuilemaan, se tosin ei taida näyttää hyvältä CV:ssä. No kahviakin osaan keittää ja sitä haenkin ja palaan hikiseen urakkaani.

Mistä perkeleestä noita pölypalloja oikein tulee, tässä mittakaavassakin vielä... huhhuh.

Little girl, little girl

Eli nyt ainakin tuli osa niistä aikaisemmista ajatuksista mieleen. Sain keskiviikkona vihdoin ja viimein kutsun pääsykokeisiin. Olin jo ihan varma, että paskat sieltä sellasia tulee, työttömänä kuitenkin sitä vain kitkutellaan ajasta ikuisuuteen. Mutta ainakin mahdollisuus olisi kouluun päästä, kunhan ne pääsykokeet nyt klaaraa.

Moni on sanonut, että sinnehän pääsee kaikki hakijat vaikka pääsykokeita järjestetäänkin, minä ja se ja se ja se pääsi sissän, eikä kukaan pääsykokeisiin mitään ikinä lukenut. Ehkä niin, ehkä luen "turhaan", mutta itselläni on vain mukavampi olo, kun on valmistautunut. Maybe I am old school.

Mutta jos niin sattuu pääsemään, että kouluun pääsen, niin johan sekoan päästäni. Uusia tavaroita on. pakko. saada! Vaatteita, kenkiä, kyniä, paperia jne jne jne.... vaikka ei mulla ole niille paikkaa.

Mutta juuh, työ kutsuu.

quickie

Mulla oli miljoona ja yks asiaa kirjoitettavan tänne, mutta kun sain sivun auki, niin kaikki hienot ajatukset katosivat kuin pieru Saharaan. Mutta ei voi mitään. Päivä on ihanan aurinkoinen jai ltavuoro luvassa.

Isukin koneella surffailen internetin aalloilla. Äidin avokki tsekkailee mikä voisi mun omassa koneessani olla vikana, se kun pari päivää sitten päätti sanoa haisevan vastalauseensa. Ehkä se on ollut ylityöllistetty ja alipalkattu, mutta ei sen nyt kuitenkaan lakkoilemaan olisi tarvinnut ruveta... olen riistäjä paska kapitalisti sika...

Mutta helvetti, kun se tuntuu ihan siltä kuin raaja olisi amputoitu. Onneksi sain isukin koneen eilen lainaan ja äidin koneen keskiviikkona. Muuten voisi olla sellainen tilanne, että Unenruhtinas olisi pyöreässä huoneessan laskemassa kulmia.

Mutta palaillaan niihin jänniin ja hienoihin ajatuksiin myöhemmin. Pitää kiitää.

Porkkanoiden kuningas ja haitarinsoittaja

Kuka olen? Mikä olen? Minne menossa? Missä olen? Minne menossa?

Kysymyksiä, kysymyksiä, kysymyksiä. Ei vastauksia ollenkaan. Miten voin rakentaa tulevaisuutta ilman suuntaa. Minne laittaisin kivijalan? Kaikki kuitenkin sortuu kuin korttitalo viimalla.

Ihailen ihmisiä, jotka eivät lannistu ja tekevät elämällään jotakin. Ihailen heitä ja kadehdin heitä. Nuoria ja vanhoja, jos jonkin värisiä, menestyjiä kaikki. Miksi minä en omaa jotakin taitoa? Jotakin josta voisi luoda uran? Ei minusta tunnu olevan edes kirjailijaksi, huomaahan sen jo täälläkin. Lukemissani blogeissa on rivi, rivi jälkeen upeaa luettavaa, itse saan riivittyä kasaan muutaman hikisen kirjainjonon, jotka ovat mustanaan painovirhe paholaisia, typoja, virheitä. Sitä tuntuu olevan koko elämäni muutenkin, virheitä virheiden perään.

Onko väärin haluta loistaa? Onko väärin haluta vaikuttaa? Jättää lähtemätön huulipunanjälki historian lehdille. Onko väärin toivoa, että jonakin päivänä joku jossakin toteaa, "Ai hän, minähän tunsin hänet jo kauan ennen kuin..." En halua vaipua omaan erakkouteeni kokonaan, en halua unohtua, haluan, että ruumiini löydetään ennen kuin se alkaa haista.

On niin vaikea pysyä positiivisena hellesäästä huolimatta. Ihanaa aurinkoa ja lämpöä riittää, mutta miksi sisälläni ukkostaa?

Isona minusta tulee jotakin suurta, jotakin joka muistetaan, joku joka ei lööpeissä viihdy...

Minusta tulee porkkanoiden kuningas ja haitarinsoittaja...

always

Tuntuu, että aina...


-multa vedetään matto jalkojen alta
-kun luulee saavansa olla rauhassa, tapahtuu jotakin

Olen syöksykierteessä, enkä voi sille mitään. Hetken kun kuvittelee asioiden olevan kunnossa.... aina tapahtuu jotakin, joka salpaa hengityksen. Miksi en saa olla rauhassa. Olenko joko kosminen vitsi?

Changes...

Jokainen meistä käy läpi muutoksia, se jatkuu läpi elämän. Eilinen on erilainen kuin tämä päivä ja huominen muuttaa kaiken.

Siksi siis bloginikin muuttaa ulkonäköään aina silloin tällöin. ;)

Näin sävel soi askelten...

Suutarit on mun sankareita. Omistan useita pareja kenkiä, suurimmassa osassa niistä on korkoa. Ja Suutari on mies/nainen joka pitää huolen, että voin koroillani keikkua vielä pitkään.

Viime perjantaina, kun olin siipi maassa, mikään ei piristänyt... paitsi käynti suutarilla. Hän taikoi korkoni taas ehjäksi ja nyt mulla on nätit ja ehjät kengät. Ihanaa, voiko nainen enempää toivoa? Voipa kai, mutta minä olen nyt onnellinen kenkineni. Suutari on taikuri. Tämä suutari alkaakin jo käydä tutuksi, sillä hänhän hoitaa kenkiäni... aika usein. Muutama tarvitsisi taas viedä, alkaa pohja irtoamaan. Tosin niihin riittää niititkin, itselläni ei vain sellaista masiinaa ole. Niittejä kylläkin.

Olen kai stereotyyppinen nainen, joka on aina kenkien perään. Ikinä niitä ei ole tarpeeksi. Aina tarvitaan lisää, ja sen lisäksi ei ole mitään päälle pantavaa vaikka vaatekaappi on kukkuroillaan vaatteita.

Ikävä toisen luo...

Toisen, jonkun... joskus tulee aikoja jolloin tämäkin suht sosiaalinen erakko tarvitsee toista, vaikka yksin tuleekin toimeen oikein hyvin. Tai ei toimeen, kykenee olemaan yksin, on hyvä olla yksin, ei aina kaipaa seuraa, viihtyy itsekseen.

Toimeen tulemisesta tulee mieleen raha, ja sitähän minulla ei siis ole. Sen todisti jo sähkölaskukin, eihän mulla sellaisiin varaa ole, tsauslaskut on suoraan perkeleestä. Oli pakko pyytää mummulta lainaa, joka jo sinänsä on nöyryyttävää... tavallaan. Mummulta kysytään rahaa vain viime kädessä, vaikka mummu sitä mielellään lainaakin. Mutta kun olen ylpeä ja haluan mummunin olevan ylpeä minusta ja rahan anominen... ei tule kuuloonkaan, vaikka sitä joskus pitääkin... Soitin tänään myös vuokraisännellä, että joskos sopis, että maksan ens kuun vuokran noin viikon myöhässä. Sekin oli paskamaista soittaa. Vihaan soittamista. Vuokraisäntänihän on aivan loistava, tosin sekin saattaa muuttua ja toivottavasto mahdollinen uusi vuokraisäntäni on aivan yhtä mukava ja reilu. Mutta sain siirrettyä vuokran maksua viikolla ja nyt on helpottunut olo. Ehkä tästä kaikesta selvitäänkin. Asioilla on tapana järjestyä, tai niin äiti toitottaa, ehkä pitäisi alkaa siihen itsekin uskoa koko sydämestäni.

Olen vain niin paljon parempi panikoimaan kuin ajattelemaan loogisesti.

Perjantaina lähtee väri päästä ja jos saan erään värjäämään pääni viikonlopun aikana, mahdollisesti lauantaina, niin sittenpähän olen myös ulkoisesti blondi. Jokaisella meillä on oikeus päästää sisäinen blondi joskus ulos leikkimään!

Kauniita sanoja

Jokaisella on omat käsityksensä siitä mikä on kaunista, mikä koskettaa, satuttaako sanat vai nostattavatko huumaan.

Tuli eilen niin hyvä olo, kun kuulin kolme kaunista sanaa, ei, kukaan ei sanonut rakastavansa minua, good heaven's, no. Mutta sen jälkeen kauneimmat sanat taitavat olla "me luotamme sinuun." Olen jonkun luottamuksen arvoinen, siitä tulee hyvä olo, enkä halua sitä luottamusta pettää. Mikään ei ole niin pahaa, kuin pettymys, jonka on itse tuottanut... oma pettymys ei tunnu läheskään yhtä kamalalta, kuin jonkun toisen, jonkun jota arvostaa, jonkun joka on pettynyt sinuun itseesi. Pelottava ajatuskin.

Identiteetti ja kengät, joka naisen oikeudet

Hienot kengät! Haluan itsekin samanlaiset... haittaisiko se sinua? Väität, että ei se sinua haittaa, mutta aistinko silti pienen välähdyksen silmissäsi. Olenko varastamassa jotakin mitä sinä koet olevan vain sinun. En halua ottaa omaasi, vaikka makeat kengät ovatkin. En halua omia identiteettiäsi, olet minulle liian rakas ja me olemme niin erilaisia. Vaikka lopulta teen aina niin kuin haluan, muista, että olen ajatellut sinua ensin, sinua ja tunteitasi, en halua loukata, haluan nähdä sinun hymyilevän niin, että kasvosi heräävät eloon. Silloin olen minäkin onnellinen.

Ja todellisuudessa, ne kengät kyllä sopivat minulle, mutta tarkemmin ajatellen, sinun jaloissasi ne pääsevät esille paremmin, jalkojesi ja hameesi kanssa ne pääsevät oikeuksiinsa, kadehdin sinua. Enkä pelkää myöntää sitä. Siksi en hanki niitä kenkiä, minä olen minä ja sinä olet sinä... ja kirjastosta saa lainata. ;) Ja kenkiä tulee ja menee, mutta ystävät pysyvät mukana, vaikka heillä onkin eturivin paikka sielumme syövereihin.

"There's no earthly way of knowing
Which direction we are going
There's no knowing where we're rowing
Or which way the river's flowing
Is it raining, is it snowing
Is a hurricane a–blowing
Not a speck of light is showing
So the danger must be growing
Are the fires of Hell a–glowing
Is the grisly reaper mowing
Yes, the danger must be growing
For the rowers keep on rowing
And they're certainly not showing"

Vajaatoiminta

Eilen saunassa äidin kanssa höpötellessä tuli ilmi sellainenkin asia, että äiti on funtsinut, että mun lihavuuteni saattaisi osittain johtua kilpirauhasen vajaa toiminnasta. En oikein tiedä, olen kyllä juu aika väsähtänyt tapaus, masentuneisuutta on ja turvotusta, mutta kun en millään haluaisi mennä lekuriin.Onks pakko jos ei oikeesti tahdo?

Mutta se siitä, ulkona on kaunis ilma ja suunnittelin meneväni sinne ja siistiväni noista puskia tuolta takapihalta ja mahdollisesti haravoivani. Nettikään kun ei jaksa enää koukuttaa, tällä kertaa facebookista olen aloittanut vieroitus kuurin... 

Mulla oli paljon asiaa, kun avasin tämän sivun kirjoittaakseni, mutta kuin taikaiskusta kaikki ajatukset katosivat, eivät edes viheltäneet mennessään. *huokaus*

Äipälle kahville ja oksasakset sieltä mukaan... ja harava.

Tukka pystyyn ja polvet ruville

Eilen täällä oli porukkaa, luonani siin, kuten jo edellisessä tekstissä mainitsin. Kivaa oli, vaikka kauaa eivät tyypit luonani ehtineet olemaankaan. Hiukan jäi harmittamaan, kun toisilla oli kiire irkkuun. Nähdäänhän me muutenkin niin vitun usein, juu-u. No mikäs siinä, tukka oli pystyssä ja Herra Huttusen ansiosta kävelin päin seiniä täällä sitten itsekseni, kun toiset painu baariin/ muualle/ nukumaan. Eipä siinä mitään, hauskaa oli joka tapauksessa. Nyt sitten parantelen krapulaa sukeltamalla vaatekaapiin uumeniin ja klaaraamalla sitä.
Voisi sitä kai jotakin syödäkin jossain vaiheessa. Oliskohan ne banaanit vielä hyviä vai tuleeko potku silmien väliin. Juu ja kahvia, paljon kahvia, aina kahvia.

Fun?

Fun? Hopefully. Muutaman kaverin pitäisi tulla istumaan iltaa mun luokseni tänään... outoa, en yleensä tämmösiä. Mutta suostuin kun kameli kysäisi, että mites olis, jos istuttais täällä iltaa ja meikattais ja juotais jne. jne. Mulla olikin koko päivän asiasta ihan sika hyhvä mieli, mutta nyt pelottaa. Jotakin pientä sattuu päivän aikana, täysin asiaan kuulumatonta, ja minä kyseenalaistan kaiken. Onkohan aivoissani jotakin vinksallaan. Ei vain voi unohtaa omia mokia ja väärinkäsityksiä ja sen semmosia.

Mutta juu asiaan. Neljä mimmiä, mukaan luettuna minä ja alkoholia. Eiköhän siitä hauskaa tule. Tuleehan....?

Oho, mikä on tuo valoilmiö?

Taivas on kirkas ja siellä möllöttää sellainen keltainen jutska. Muistaakseni auringoksi kutsuvat sitä. Kaikki tuntuu niin paljon paremmalta auringon paisteessa. Tuleva työviikko stressaa, mutta aurinko rauhoittaa mieltä... hieman. Pyykkiäkin voi kuivata auringossa, jos se kone joskus pesis sen ohjelman loppuun. Kahviakin meinasin keittää ja nauttia kupillisen ulkona auringon paisteessa sen, ja kukapa minua estää? Ei niin kukaan.

Aamupuolella oltiin kaupoilla äidin ja mahtinörtin kanssa. Tai citymarketissa ja Prismassa käytiin, puhuin itseni mukaan, koska ei mulla ole ruokaa vaikka just tiistaina ostin sitä 40 € edestä. En ehkä osaa edelleenkään ostaa ruokia, joista olisi iloa pidemmäksi aikaa kuin päiväksi. En vaan osaa... taaskaan! No ei jaksa sitäkään stressata. Tänään olen saanut jotakin jopa aikaiseksikin... tosin en sitä kirjahyllyn siivousta joka on ollut suunitelmissani sitten jo jonkin aikaa... mutta takapihan terassin lakaisin menneen vuoden lehdistä, jouluvalotkin otin jo nyt pois. :D Tosin valoa ei niissä ole ollut Tammikuun jälkeen. Etupihaakin siistein, lakaisin lehdet ja hiekat pois ja järjestelin asunnottoman kaverini tavaroita hieman nätimmin siihen. Niihinkin tottuu niin nopeasti... maltanko luopua niistä ollenkaan. Kaverin telkkarista en millään malttaisi luopua, mutta kaipa se on jossakin vaiheessa pakko.


Huomenna isukkia katsomaan sairaalaan veljen ja isukin naisystävän kanssa. Minä vihaan sairaaloita, mutta niihinkin tottuu niin nopeasti... liian nopeasti. En halua tottua niihin,m turtua niihin vain siksi, että isäni on aina sairaalassa. Not funny. Ei jaksa enää naurattaa...

Voisi illalla pienessä laitamyötäisessa siivoskella se kirjahylly ja tää tietokonepöytä... tää on kanssa aina sekaisin. Mutta juu nyt se kahvi... kahvihammasta kolottaa jo tuskaisesti.

Olé, mulle ei vittuilla.

On se taas...

Mikä helvetti nyt mahtaa olla... läskiahdistus ei ota helpottuakseen millään.  Tietenkään se ei ole mikään ihme eilisen mässäilyn jälkeen, että ahdistaa. Pikkusiskojen nimpparit oli sitten eilen ja kyllä sen tietää, ettö siellä on aina jotekin hyvää pöydässä. Itkettää jo pelkkä ajatuskin, kuinka paljon eilen söinkään. Perkele. Miten itseään voi inhota näin paljon?

Don't let me get me

Scale case, basket case kummin vain. Olen täysin seonnut. Inhoan kuvaani peilistä, tuosta voisi ottaa pois ja tuosta ja tuosta ja... tuostakin vielä. En ole tyytyväinen itseeni, tyytyväinen on muutenkin sana jota inhoan, ansaitsen parempaa... en halua olla tyytyväinen.

En osaa liikkua oikein, en osaa syösä oikein, en osaa tehdä mitään oikein. Yritän syödä aamupalan, lounaan, päivällisen, illallisen ja muutaman hedelmän siinä välissä. Mutta harvoin se onnistuu. Käyn viisi kertaa viikossa koiran kanssa lenkillä, keväästä alkaen taas muutenkin ulkoilen, käyn salilla. Yritän tosissani saada vaa'an lukemat pienemmiksi. Sitten tulee veljeni, rakas hobitti, ja kertoo "Juu mä painan 125. 5 kiloa." Haistakoon medanvitun. Mitä jätkä tekee asian eteen, ei niin mitään, syö vähän vähemmän kuin ennen, istuu sohvalla ja tuijottaa telkkaria sen aikaa mitä ei ole töissä. Olen katkera. Tää ei ole enää hauskaa. Hyvä hänelle, sitä en voi kieltää, mutta en voi myöskää estää kateuden peikkoa kalvamasta sisuksiani... kuluttaako katkeruus kaloreita?

No näi o

Voi jumalauta, mä en tajuu miten joku voi olla niin kiinnostunut toisen elämästä... tai ei, ei elämästä vaan painosta. Ehkä tää homma kirpasiki taas syvemmältä, kuin tajusinkaan.

En voi uskoa, että kaverini vanhemmat jaksavat edelleenkin vatvoa mun painoani tai muistutella siitä. Olenhan ollut kaverini kanssa läheisiä jo melkein 12 vuotta, ja kyllä olen aina ollut iso, mutta mitä vittua se niille kuuluu? Kyllä Unenruhtinaan kannattaisi nyt tulla painonvartijoihin pudottamaan ynnä muuta "läppää" lentää. Ei jumalauta! Onhan tästä mulle sanottu päin naamaakin, mutta silti. Jotenkin vaan tuntuu niin paksulta... pun intended. Ja kun se ei rajoitu vaan niihin vanhempiin vaan olen kuullut, että jopa kaverini mummu on maininnut mun koostani kaverilleni. Miten joillekin se paino voi olla niin saatanan tärkeä asia? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että olen kuitenkin ollut enemmän taiu vähemmän mukana kaverini elämässä ja tukenut ja auttanut parhaani mukaan? Ei sillä ei taida olla merkitystä... vaan sillä,että olen laiska ja läski ja työtön. Haistakoon, vetäköön ja painukoon. Mua vituttaa nyt sen verran, että taidan mennä salille ja laittaa rautaa nöyrtymään. Perkele.


Over and out ja anteeksi.

Piupalipaupali

Eipä tässä ole mitään maailmaa mullistavaa tapahtunut.

AUS koulutus on ihan hyvällä mallilla. Siis Ammattiura suunnittelu koulutus. Kahden viikon info jakso takana ja 10 vko työharjoittelua edessä. Pääsin taas kirjastoon harjoittelemaan ja toivottavasti sieltä löytyisi sitten myös se kesätyöpaikka. Sinne ainakin kovasti haluaisin.

Luulin, että tämä koulutus olisi ollut kamalampaakin... oikeastaan ainoastaan eilinen päivä oli ennakkoodotusteni mukainen eli ihan riivatun kuivakka, pohjaanpalannutta paskaa niin sanotusti. No eilisestäkin selvittiin. Keskiviikkona oli ihan sikahauska päivä, sillä paikallinen teatteri "legenda" oli meille pitämässä koulutuspäivää ja improvisaatiota harrastettiin koko päivä. Oli hieno vain heittäytyä ja antaa mennä. Päivä oli aivan liian lyhyt ja siksi kai eilinen, torstai päivä, tuntuikin noon kamalalta.

Mutta eipäs tässä sen kummempaa todellakaan ole tapahtunut. Mielitekoja vain on niin monia näin keväisin, uusia vaatteita, kenkiä, sisustusta ynnä muuta... No edellispäivänä tulikin sitten hommattua itselleni kahvipannu ja sen kanssa onkin sitte opeteltu keittämään kahvia. Ei siitä missään tapauksessa tule yhtä hyvää kuin mummun kahvista, sehän on sanomattakin selvää, mutta kokeilemalla siitä saa kuitenkin ihan hyvää. Aamuisin taidan kuitenkin suosia ihan tätä omanperinteen mukaista suodatin kahvia ja niin edelleen. Tämä pannukahvi voisi olla niiden kiireettömien hetkien herkkua.

Mutta kahvihetken jälkeen pitäisi tarttua toimeen ja tiskata ja pyykätä. Eipä nuo kotiaskareet niin innosta, mutta puhtaisiin vaatteisiib on kuitenkin niin mukava pukeutua ja puhdas kahvikuppi on kaiken a ja o. :D

Niinpä niin

On jo lauantai 27 helmikuuta, vuonna 2010. Juurihan tämä vuosi vaihtui, nyt jo maaliskuuhun mennään ja kuukauden päästä siirrytäänkin taas kesäaikaan. En valita vaikka aika kuluukin nopeaan, enhän minä, joka jo eläkeikäänsä odottaa. Sitä paitsi, mitä nopeammin aika kuluu sitä nopeammin tulee kevät ja kesä. Vaikki ikinä en olekaan tyytyväinen siihen mitä minulla on.

Mutta siitä en ole iloinen, että maanantaina koittaa taas aika jolloin pitää aikaisin hipsiä ylös ja koittaa pysyä hereillä, ei en ole ollenkaan iloinen. Maanantaina alkaa AUS aka Ammattiura suunnittelukoulutus... tuntuu aika turhanpäiväiseltä hommalta, mutta minkäs teet, työkkäristä kun lappu tuli. Ei sitä voi ainoaa toimeentuloansa menettää. Nytkin jo rahat loppu ja kolmenviikon päästä vasta seuraava tili. Onneksi sen pitäisi olla noin 180 isompi, sillä jos koulutuksesta ei muuta hyötyä ole, niin se, että sen pitäisi tuottaa enemmän rahaa allekirjoittaneelle. Ehkä siinä on jo syytä tarpeeksi osallistua.

Maaliskuussa alkavaa myös yhteishaku, pitäisi taas päättää mitä haluaa. En minä halua sitä vastuuta taas.

Bad Romance

Bad romance with myself. Nyt on paha olla. Ei nukuta vaikka väsyttää.

Tiedän, että ympärilläni on ilmaa jota hengittää, en vain kykene siihen, vaikka hengittäminen on luonnollisin asia mitä ihminen voi tehdä. Se vain on niin hankalaa.

"Kokoa vain itsesi, niin kyllä se siitä, kunhan jaksat vain yrittää."

Tuon lauseen keksijä pitäisi viedä ladon taa ja lopettaa. Ei se ole niin helppoa vain koota itseänsä ja jatkaa. Ei silloin kun sängystä yles nouseminen käy jo työstä. Mieli tekisi vain jäädä peiton alle ja unohtaa, että pitäisi jonnekin mennä ja jotakin tehdä. Paljon helpompaa vain unohtaa.

Sherlock Holmes

Sherlock Holmes on sankarini, Conan Doylen kirjat, Jeremy Brett ja Granadan sarja ovat ikuisesti sydämeeni jääneet, smaoin taitaa käydä tämän uuden elokuvan kanssa. Ei sinänsä yllättävää, mutta ehkä kuitenkin hieman, minä kun olen enemmänkin perinteisen Shelockin fani.

Robert Downey Jr. Holmes on kaikkea muuta kuin perinteinen. Tämä uusi Holmes on ehkä hieman naisiin menevä katutappelija. Tämä piirre viihdyttää sanan parhaassa merkityksessä.

Elokuvassa on kyllä niitä klassisia piirteitä kanssa, piippu ei ehkä ole käyrä, mutta se on mukana, viuluakaan ei ole unohdettu eikä Rouva Hudsonia. Eikä Watsonia.

Jude Law on Watsonina jotakin nannaa. Olen tottunut siihen, että Watson on vain uskollinen toveri, kamu ja kaveri. Tämä Watson ei pelkää ampua, käyttää nyrkkejä, kuristaa tajottamaksi ja mikä parasta... potkia ovia ja harrastaa uhkapeliä. Watsonilla on myös heikot hetkensä... hänhän rakastuu Mary Morstaniin. Maryn hahmo ei oikein iske, vaikka ihan ok olikin. Ei siitä sen enempää snaottavaa kyllä löydy.

Juniorin ja Lawn kemiat kyllä toimivat loistavasti. Kun hahmot nahistelevat kuin vanha aviopari niin hahmojen esittävät miehet tuntuvat nauttivan tilanteesta, tunttu muutenkin, että kaikilla oli elokuvaa tehdessä hauskaa.

Peri hahmoa pitää vielä mainita. Irene Adler, Sherlockin ainoa ihastus "kauniimmasta" sukupuolesta. Irene on huijari, varas ja paljon muuta. Mutta ennen kaikkea hänellä on heikko kohta...

Ja elokuva pääpahista ei voi olla mainitsematta. Lordi Blackwood punoo juoniaan ja jättää jälkeensä muutaman ruumiin, mutta onko kaikki ihan sitä miltä näyttää?

Elokuvassa yhdistyy salapoliisi perinne, mystiikka, magia, romantiikka ja huumori- viktoriaanista Lontoota unohtamatta.

Minä rakastuin.

Book lover

Voisin varmaan tähän laittaa linkin omaan kirja blogiini, jonne kirjoitan lukemistani kirjoista. En ehkä ole kriitikko parhaimmasta päästä, mutta en edes yritä olla sitä. JA kirjoitukseni saattavat olla heppoisia, mutta väliäkö sillä, rakastan kirjoja.

http://huoneilmankirjoja.blogspot.com/

Asioilla on tapana järjestyä

Näin äitini aina minua lohduttaa ja tähän päivään mennessä ei ole äippäni väärässä ollut. Aina ei vain jaksa uskoa kun on syvällä, ei jaksa uskoa että se on aurinko joka jossain vaiheessa tunnelin suulta pilkistää, eikä juna.

Perjantaina olin onnellinen, sillä tällä viikolla minun piti mennä kirjoittamaan uusi vuokrasopimus,ja sitten olisi ollut muutto. Tietenkin kaikki asiat kuten uusi asumistuki ja vakuutukset ynnä muut olisi pitänyt hoitaa... Mutta eilen tulikin hyviä uutisia toiselta suunnalta. Nykyinen vuokranantajani oli soittanu minun ollessani lenkillä ja sen jälkeen äidillä... soitin hänelle takaisin ja sainkin kuulla, että saankin jäädä tähän asuntoon, ei tarvitsekaan muuttaa. Toivottavasti herra nyt pysyy päätöksessään eikä liiku kuin tuuliviiri rauhaton. Mä en kestä toista samanlaista jaksoa kuin viimeiset kaks viikkoa on ollut.

On helppo hymyillä ja saan hengitettyä.

Kaksinaamaisuutta

Mitään en niin vihaa kuin kaksinaamaisuutta. Jos on sanottavaa, sanokaa se päin naamaa, ettei seläntakana tarvitse jauhaa paskaa.

Olen siis mitä ilmeisimmin liian kallis.

Out with the old, in with the... overpriced

Elikkäs asuntoa olin aamutuimaan katsomassa ja asunnonvälittäjä oli myöhässä, no muutaman minuutin, mutta äipän kanssa puhelimessa lörpöttelin kun tyyppiä odotin. Ehkä pyydän liikaa, koska olen täsmällinen ja toivon muidenkin olevan. Näin siis äidille puhisin... ja kysymys oli muutamasta minuutista, ei viidestäkään. Mutta toisaalta olin niin hermona, että ehkä äidille kiukutteluni olikin vain sitä. Pelkäsin itse olevani myöhässä, mutta jouduinkin odottelemaan, en ole kärsivällinen persoona, en ollenkaan.

No puolituntia siellä meni ja lopputulos on se, että ensi viikolla asunnonvälittäjä ottaa minuun yhteyttä ja minätyttö painun allekirjoittamaan vuokrasopimuksen. Ja koska vuokratakuu oli niin suuri niin jouduin taas soittamaan mummulle, että voisikohan hän lainata minulle sen 7oo €. Mä vihaan pyytää rahaa lainaan. Mutta pakkoraolle ei voi mitään. Vuokran saan hoidettu itse, sillä nykyinen vuokranantajani tulee täällä käymään tiistaina ja saan tän asunnon takuurahat takaisin.

Asunto on ihan hyvässä kunnossa ja keittiö on aivan ihana. On paljon kaappi tilaa ja muutenkin keittiö on lähes kaksi kertaa niin iso kuin nykyinen. Mutta loppujen lopuksi mulla on taas tuuria pelissä, sillä siitä on vajaat kaksi viikkoa kun sain tietää joutuvani tästä lähtemään. Nopeat syövät hitaat...eivät.

Mutta nyt pitää hoitaa netti asiat kuntoon, ja hoitaa asioita Kelan kanssa ja vakuutus yhtiön. Ja pitää ottaa selville kuka soittaa sähköyhtiölle ja mikä sähköyhtiö on kyseessä... pitää hommata myös muuttolaatikoita... ja noin miljoona muuta asiaa.

kutinaa vatsanpohjalla

Toivon kai taas liikaa, joudunko taas kerran pettymään?

25 minuutin kulutta minulla on asuntoesittely. En aio asuntoa ostaa, en suinkaan, vuokralle vain. Mutta tiedän jo asuntoa näkemättä, että haluan sen. Suunnittelen jo muuttoa sinne, eikä mitään ole allekirjoitettu, mikään ei ole varmaa. Ja epävarmuus jäytääkin tuolla mahan pohjassa... epävarmuus ja toivo, sekoittuen oudoksi sopaksi jossa ei ole päätä eikä häntää, on vain epämääräinen möykky vatsanpohjalla, vaikea hengittää.. enkä tiedä kumpi on pahempi, toivo vaiko epävarmuus.

riittämätön

Olenko aivan riittämätön, työttömänä suomalaisen arvoasteikossa pohjamutaa... Ahdistaa ihan helvetisti se, että asunto menee alta, koska vuokraisäntä tarvitsee asunnon itselleen. Eräs toinen asunto oli jo mielessä, mutta nyt tällä hetkellä tunttu, että siitäkään ei tule mitään. Onko vika minussa? Enkö osaa ilmaista itseäni, olla hurmaava... ilmeisesti minussa on vain liikaa minua suomalaiselle... ja kaikille muille.

Minä tahdon muille maille vierahille, mutta olen nynny. En uskalla. En uskalla hypätä, koska pelkään putoavani, eivät siipeni kuitenkaan kanna... eivät tätä ruhoa. Perkele.

Kirjainjonoja

Haluan kirjoittaa, haluan kirjoittaa kirjeen, päiväkirjaa, blogia, maileja... mitä vain, mutta en osaa. En osaa laittaa kirjaimia toistensa perään muodostamaan lauseita, enemmän tai vähemmän järkeviä.

Tunteet jäävät sisälle, en osaa tuoda niitä paperille. Kirjoittaminen on minun tapani tehdä itselleni tiliä elämästäni, tunteistani, kaikesta. Se on minun tapani rentoutua. Mutta mitä minä teen jos sanajonoja ei muodostu, jos kyyneleet eivät huuhtelekaan pahaa oloa pois... jos pahaolo jää sisälle kytemään. Jollakin konstilla se on saatava ulos. viillänkö itseäni vai pakenenko utopiaan. Hukunko toisten sanoihin, toisten elämään.

Hail Mary full of grace...

I hate mondays

Tänään on ollut varsinainen Maanantai. En tosin aloittanut päivääni vetämällä itseäni vastapalloon kuten taannoin. Ei, tänään tapahtui jotakin.. maanantaisempaa.

Isä on taas sairaalassa, taas jalkansa takia. Puhuin isukin kanssa puhelimessa tuossa noin tunti sitten. Se oli aika pihalla, voimakkaat kivut ja niihin voimakkaat kipulääkkeet. En tiedä kuinka paljon jalasta on nyt amputoitu vai mikä on homman nimi. Oli vain ihana kuulla isän ääntä. Olen ollut sydänsyrjällään hänen takiansa jo niin monet kerrta. Olenhan se ihminen jolle soitetaan, jos jotakin tapahtuu. Aina sitä pelkää, vaikka tietää, että turha sitä on etukäteen surra. Shit happens, suri sitä tai ei.

No noin vartti sen jälkeen, kun olin herännyt, soitti vuokranantaja. Se oli hilpeä puhelu se. Ja kyllä, edellinen oli sarkasmia. Pääpointti jutussa oli se, että olen kyllä hyvä vuokralainen ja meillä ei ole ollut onkeleita, mutta hän tarvitsee tämän kämpän itselleen. Allekirjoitetaan paperit tällä viikolla. Surullista se on, sillä rakastan tätä kämppää. Vaikka ahdas onkin. Minneköhän sitä joutuu?