28.6.2009

These are the things dreams are made of.

Tämä päivä on ollut ihana, ja kerrankin voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että elämä on ihanaa.
Heräilin siinä puoli kahdeltatoista, venyttelin ja vanuttelin sängyssä onnellisena siitä, että mihinkääne i ollut kiire. Keitin kahvit ja tein ammutoimet. Aamukahvini join ulkona ja kattelin yhtä harakkaa ( ja kyllä, tällä kertaa tarkoitan lintua) ja sen toimia. Koneellakin hilluin hetken. Sitten piti ajaa nurtsi, se oli kivan päivän negatiivinen asia.

Hetken päästä äiti soittaa, että osti hunajaa mulle ja tois sen pian. No ovelta kuuluu raaputusta, tiedän että se ei ole äippä ja pian kaveri huikkaakin ovelta, että liitynkö seuraan? Niin mihin seuraan kysyin. No tänne se sano ja kävi pöllimässä naapurin grillin. Tosin naapuri on myös kaverimme ja kyseinen naapuri oli myös tulossa mukaan kuten tän mein yhteisen kaverin poikaystäväkin. Istuttiin tossa seinä toisella puolella, pihalla, nurtsilla ja grilaliltiin, kuunneltiin musiikkia, jauhettiin paskaa ja juotiin olutta. Pari tuntia siinä varmaan meni. Ja kivaa oli.

Sieltä sitten äipälle. Pihalla äipänkin kanssa juteltiin sekavia. Lämmitettin sauna ja tehtiin kiuas makkaraa. Käytiin aina välilä vilvottelemassa ja uudelleen löylyyn. Suomalainen on muuten hullu. Muutenkin saa hikoilla helteessä ja sitten vielä saunaan. Näi o.

Mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan päivä on ollut yksi elämäni parhaista.

9.6.2009

testing...1...2...3...

Enpä ole aikaisemmin toimertunut asiasta kiroittamaan, ehkä osittain siksi, etten kokenut sillä olevn niinkään merkitystä, vaan nyt onkin aikaa tapettavana ja siksi siis voin tästäkin kirjoittaan. Noin viikko sitten, eli viime viikon keskiviikkona (3.6.2009) oli Turussa pääsykokeet Kirjaston ja tietopalvelun alalle. Ne ensinnäkin alkoivat luvattoman aikaisin eli 8:30. Tämä taas tuotti onkeleita, miten menen, onko aikaa mennä linja-autolla ja sitten kävellä, vai pitääkö keksiä kokonaan uusi keino. Onneksi muistin, että rakas serkkuni asuu Turussa. Siitä paikasta minä hänelle soittelemaan. Hänelle sopi oikein hyvin, että tulisin heillä käymään ja jäisin yöksikin, olihan hänen miehensä matkoilla ja hänellä vapaata.

Tiistaina siis Turkuun ja Keskiviikkona kokeeseen ja kotiin. Mutta eihän asiat ikinä suju niinkuin niiden haluaisi sujuvan ja ne on suunnitellut. Veljeni piti minut Turkuun tiistaina tuoda, mutta päivällä hän soitti, että pääsisimmekin lähtemään vasta 19-20 aikoihin. No mikäs siinä. 18 aikoihin hän soittaa, että jos yrittäisin saada jonkun muun tuomaan, eihän rekkamiehen työt suju ikinä niin kuin ne on suunniteltu, Murphyn laki sekin. No minä sitten soittamaan äipän kihlatulle, että hei, et viittis Turkkuse lähti. Herätin sen päikkäreiltä, jotka kenties olivat hieman venähtäneet. No mikäs oli herran nukkuessa, kun talouden hallitus oli Tampereella. Onneksi se suostui.

No siinä puhelimessa ollessani kävon tarkastamassa sähköpostini. Tottahan toki siellä oli viesti, joka sekoitti pasmat lopullisesti. "Valitettavasti emme ole saaneet asiakaspalautustanne, muistitteko varmasti postittaa sen Vaasaan?" Ei asia muuten olisi ongelmallinen ollut, oli vain kiire, ja minä kipsin postiin tuli persiin alla ja tehtiin katoamisilmoitus/whatever. Sitten kiireellä kotiin... ja pihalla odotti jo kyyti. Kiirus, kiirus, kiirus. Reppu mukaan ja takki ja autoon ja matka kohti entistä pääkaupunkiamme. Autossa ei tietenkään radiota, joten olin vain omien ajatusteni vanki. Hermostuttikin niin vietävästi se seuraavan päivän koe. Siinä sitten sain kuningas idean, "Eihän sua haittaa jos luen tässä matkalla?" Kaivelin sitten innoissani reppua ja etsin kirjaa, kirjaa joka lepäsi kotona sohvalla, kiireessä unohtuneena... siinä kalenterin vieressä, jossa oli osoite jonne piti löytää. Alkoi vituttamaan siinä määrin, että nauratti.

Muutaman kerran harhaan ajettiin, mutta yllättävän kivuttomasti perille löydettiin. Serkku oli karjalan piiorakoita ja dallas-pullia minulle paistanut. Niitä syötiin ja kuulumiset vaihdettiin. Sitten mentiinkin jo nukkumaan... tai yrittämään vetää zetaa. Yllättävän hyvin sain nukuttua, vaikka peti oli mitä oli ja hermot riekaleina.

Aamulla varttia vaille 7 ylös ja suihkuun. Vaatteet niskaan ja aamupalalle. Serkku varmaan hihitteli mielessään minua, mutta minkäs teet, kun hermostuttaa. Kyydinkin häneltä sain ja olin hyvissä ajoin perillä.

Ilmoittatuminen siis 8:30 ja kokeen kirjallinen osuus alkoi vasta 9:00. Se oli hirveä... kirjoita essee. Siitä on ikuisuus, kun esseitä olen viimeksi kirjoitellut. No onneksi ne sanat mitä piti englannista suomeksi muuttaa, olivat helppoja tai helpohkoja. Sain kokeeni valmiiksi 10 vaille 11:00. Suullinen osuus omalta kohdaltani alkaisi 13:55. Hiukan siis aikaa tapettavana. Lähdin kaupungille. Katselin taloja ja nautin siitä, että ihmisiä ei ollut ihan hirveästi liikkellä. Löysin todella hyvän kahvipaikankin... melkein koulun vieressä oli. Koululle palatassenikin oli aikaa vielä ihan sikana seuraavan osuuden alkuun. Söin hiukan eväitä ja kirjoittelin omiani päiväkirjaani, jota paperisenakin pidän.

Kun vihdoin oli suullisen osuuden aika, hermostuneisuus oli taas, kliseisesti sanoen, käsin kosketeltava. Luokassa jonne minä ja neljä muuta mimmiä mentiin, oli videokamera ja kaksi valvojaa. Video ei kuulemma joudu youtubeen eikä opettajien pikkujoulujen piristykseksi vaan sillä suojataan meidän oikeutemme. Uskokoon ken tahtoo. Heh. No joo. Tuntuu hassulta, että en oikein osannut sanoa mitään. Kyllä minä puhuin jonkinverran sen vartin aikana mitä oli aikaa tehdä vaikutus ryhmäkeskustelun merkeissä... mutta jotenkin tuntui niin teennäiseltä olo koko aikaa. Oh well. Ensi kuussahan sen sitten kuulee miten homma meni.

14:10 olin jo luuri korvalla soittamassa serkulle, että hei tulisitko hakemaan. Serkun luona syötiin uunissa valmistettua kanaa ja uusia perunoita, eivät vain tainneet kotimaisia olla. Hyvää ruokaa serkku tekee, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Viiden bussilla Raumalle ja sitten kotiin. Näin jälkeenpäin ajatellen, ihan kiva reissu oli.