28.12.2009

I want...

Mitäpä minä en haluaisi? Uudet kengät ovat must, Sonisphere lippu on myös must, uimahallin "sarjalippu" olis myös hyvä olla ja jos jostain rahat repis kuntosalin jäsenyyteen. Ja nyt en puhu siitä kämäsestä paikasta omassa kotikylässäni... Uusia vaatteita, uutta kaikkea.

Olen kyllästynyt olemaan oma vanha itseni. Ei tästä kuitenkaan taaskaan mitään tule. Suuret on suunnitelmat, mutta eihän selkärangattomalla ole tahdonvoimaa. Enkä uskalla ottaa sitä ensimmäistä askelta tosissani. Ja kuitenkin unelmoin näyttäväni Dita Von Teeseltä...edes hieman. She's puuuurfect. Olen valovuosien päässä siitä, että minulla olisi vartalo. Minulla on pää, hyväs sääret ja mukavat rinnat, mutta muuten olen vain massaa.

Katselin tuossa netistä kaikkea kivaa vaatetta. Ilmeisesti minulla on aivan erilainen käsitys siitä mikä on XL-kokoinen nainen kuin noilla liikkeillä. Tai sitten he ovat oikeassa ja oma käsitykseksi on vääntynyt, maailmanmenossa kieroutunut. Se olen edelleen minä joka en sovi.

27.12.2009

Joulu tuli, joulu meni

Hassua miten sitä äheltääkään kolmen vaivaisen päivän takia. Minulle joulu on kolmepäiväinen, Jouluaattom joulupäivä ja tapaninpäivä, that's it. Monille joulu alkaa ensimmäisestä adventista ja päättyy loppiaiseen, huipentuen noihin kolmeen päivään. Minä laitoin jo joulukuusenkin takaisinn laatikkoonsa odottamaan ensivuotta ja seuraavaa joulua. Olihan se nätti kuusi, valkoinen ja koristeetkin olivat kivat... mutta koska olen kissanvahtina vielä noin viikon verran.... Se katti rakasti mun kuustani enemmän kuin minä... mutusti sitä ja silleen. Eipä taida muovikuusi tehdä poikaa kissan ruoan sulatukselle. Joten laitoin sen kuusen pois, ihan oman mielenterveyteni vuoksi.

Painoa on tainnut nousta hieman, mutta olen syönyt ihan hyvällä omalla tunnolla, jos vaikka kuuluisi siihen joukkoon joka ensi torstaina vannoo laihduttavansa muutaman kilon. xD Uudenvuoden lupaukset vain harvoin pitävät.

Lahjasaalis oli tänä vuonna aika... riittävä. Onhan autoani korjattu jo niin isolla rahalla, enkä itse ole maksajana toiminut, joten en oikeastaan edes odottanut mitään suuria.  Muutamia ihan helmiä oli joukossa. Äidiltä sain Lohikäärme koristeen, punaisen. En muista enää mistä aineesta se oli tehty, mutta kiinalaisilta äippä sen oli hankkinut. Tosin vain Helsingistä, ei sentään Kiinasta asti. Se on upea. Ihastelin samanlaista jo tämän kuun alkupuolella Raisiossa. Äidin mieheltä sain pyytämäni suihkuverhon, siinä on veriset käden jäljet ja se veri valuu noroina siitä alas. Se on upea. ;D Hymyilyttää aina kun sitä katson. Siskoilta sain kynttilöitä, veljeltä tuikitarpeellisen keittiöjakkaran, joka muuten sointuu sisustukseenkin... kylle se Hobitti tietää mistä siskokulta tykkää. Hobitille minä teetätin hupparin, jossa takana teksti 'I don't know the question, but beer in the answer'. Mummulta sain pienen rasiallisen lusikka leipiä. Rakastan lusikkaleipiä. Samanlaisen lahjan sai myös Hobitti ja serkkuni.

Kavereiltani sain ihania lahjuksia myös. Eräältä ihanan punamustan unensiepparin, jossa kirkas kristalli keskellä. Toiselta sain kauratyynyn ja pyytämöni kirjan Dita Von Teesestä. Muuta tavaraa tuli myös saatua, mutta en kuitenkaan jaksa romaania kirjoittaa. Mutta joka ikistä lahjaani rakastan.

Joten Hyvää joulua kaikille, vaikka näin jälkikäteen ja hauskaa uutta vuotta jok'ikiselle.

12.12.2009

Täällä tuoksuu joululta.

Täällä tuoksuu joululta. Leivoin ruskeita pipareita tai jos tunnet ne paremmin siirappileipinä ja muutama joulutorttukin tuli väännettyä, kymmenen itseasiassa. Ne kyllä tulee syötyä ennen aattoa, mutta luultavasti mummulassa niitä saa. Mahdollisesti, ellei mummu unohda niitä vaihteeksi uuniin, kuten lähes joka vuosi. Kaipa sekin on eräänlainen traditio. xD

Illalla saunan jälkeen ajattelin lysähtää nojatuoliin lukunurkkaukseeni ja juoda glögiä ja syödä niitä pipareita. Eipä paratiisiin enempää vaadita.

7.12.2009

Retail therapy

Retail therapy is shopping with the primary purpose of improving the buyer's mood or disposition. (1) Often seen in people during periods of depression or transition, it is normally a short-lived habit. Items purchased during periods of retail therapy are sometimes referred to as "comfort buys." 
Or so says wikipedia. ;D

Lauantai oli piiiitkään odotettu päivä, mielipuolisen shoppailun päivä. Ja päivän onnistumista mittaa matti kukkarossa ja hoosiannaa huutavat jalat. Molemmat asiat saavutettiin.

Päivän suunnitelma... IKEA, Plantagen, Hong Kong, Mylly, Bauhaus. Bauhaussiin ei ehditty, ja Myllykin juostiin läpi xD, mutta hauskaa oli. Ikeaan jäi reippahasti rahaa ja paljon tavaraa mukaan. Vielä kun viitsisi keikuttaa vanhat hyllyt varastoon ja uusi tilalle. Billy on elämäni mies, vaikka onkin vain 80 senttiä leveä ja 106 pitkä. *kika*. Reissulla upposi noin kolmesataa rahaa ja vähän tässä ihmetellään, että mistäs sitä ruokarahat pieraistaan. No ainakin mulla on nättiä tavaraa ympärillä, I am a material girl in material world and materia makes me happy. Hetkeksi ainakin. Shopatessani tunsin oloni maailman valtiattareksi, voittamattomaksi... Se oli varsinainen adrenaliini ruiske harmaaseen arkeen. Se on makaroonien arvoinen.

1.12.2009

Istuma lakko

Olen päättänyt olla eilisestä alkaen istuma lakossa... karkkien suhteen. Ja jatkan lakkoani näillä näkymin jouluaattoon asti. Eilinen sujui hyvin, illalla alkoi tehdäö mieli namuja, mutta päätin syödä ranskalaisia ja lihapullia napostelun nälkääni ja valkosipuli patongin, sellaisen uuniin laitettavan. Tänään ei ole edes tehnyt mieli namuja... vielä. Mutta joulukuun alku onkin aina helpompi kuin loppupuoli. Suklaa kalenteriakaan en tästä nimenomaisesta syystä hankkinut.

Voi herranjesta, mulla on parturi ihan hetken päästä.....

28.11.2009

Onko ikinä...

Onko teillä ikinä ollut tunnetta, jolloin kaikki tuntuu menevän päin helvettiä ja silti on oudon onnellinen olo, olo on onnellinen vaikka elämä on yhtä mitään sanomattomuutta...? Sain eilen kännykkääni viestin, että postipakettini on noudettavissa. Olin onnellinen, sillä olin odottanut tuota viestiä kuin kuuta nousevaa. Eilinen oli muutenkin aika paska... auoni ovi saatiin korjattua ja hobittihan korjasi erään vian konepellin alta tiistaina... eilen sitten huomasimme, että siitä on syyläri paskana. Uusi tulee kuluineen maksamaan yli 120 €. Toivoin isältä joululahjaksi jonkin sorttista digikameraa. Taisi jäädä saamatta. Isä osti juuri 60 eurolla osia autooni ja nyt taas, äippä maksaa puolet... mutta kun juuri äipällekin kiikutin Tv-lupa laskuni... ei helvetti! Onmko kukaan muu saanut ikinä syylaria joululahjaksi?

Hipsin äipälle lainaamaan autoa siinä kun 11 korvissa heräsin... join tietenkin aamukahvit ensin. Täällä se vain maistuu niin paljon paremmalle. No hain kuitenkin auton kanssa paketin ja kiikutin sen kotiin. Kotona sen avasin ja kyyneleet meinasivat silmiini kihota. Tilasin joulukuusen, valkoisen. se oli aivan hirveä kapine. Ehkä kun sen asettaa jalkaansa ja asettelee oksat kunnolla... ehkä siitä saadaan kaunis. Ehkä. Mutta nyt vihaan sitä ja kuvassa se näytti niin kauniilta ja tuuhealta. Ei sillä, että tuuheista kuusista pitäisin..en suinkaan viihaan niitä, mutta että tekokuusen metalliosat paistavat esillä... ei perkele. Ei tuu kauppoja. Mutta muuhunkaan ei ole nyt varaa. Ja kaiketi ne metalliosat sopivat esille, sillä eihän tuleva kuuseni koristelukaan ole perinteinen. Ehkä olen pimeässä pari viikkoa jolloin voin kuusen riisua ja haudata sen varaston perälle.

Nyt tarvitsen oluen.

26.11.2009

Piece of...

Pieni pala joulua on saapunut kotiini. Ripustin jouluvalon ikkunaani, pyrstötähden. Ehkä se ajaa pois painajaiseni, ehkä..

Paketoin tänään myös ensimmäisen joululahjan. Se oli hauskaa. Joskus pienempänä rakastin paketoimista, se toi jouluaaton jotenkin lähemmäksi, ei tarvinnut enää kauaa odotella, jos kerran lahjojakin jo paketoidaan. Joulukuusikin on hankittu, tai siis tilattu. Tilasin tänä vuonna muovikuusen, vaikka viimejouluna vilä vannoin, että ikinä ei omaan talouteeni tule muovikuusihirvitystä. Mutta, aika muutta ajatukset, tai voin vedota hetkelliseen mielenhäiriöön. ;) No kun kerta tuli hankittua niitä luurankokäsiä ja ynnämuita koristeeksi kuusen niin piti niille hankkia kuusi jota ne näkyy. Kuusi on siis valkoinen, ja plussana on se, että juhannuksena ei tarvitse kirota kuusen neulusia jalkapohjissa. Vaikka kaipaahan sitä kunnonn kuusen tuoksua. Se on aivan huumaava tuoksu, kun sen tuo sisälle sulamaan. Ehkä taas joskus mulla on oikea joulukuusi ja tarpeeksi hulluja sukulaisia hankkimaan mulle sitä... kuusivarkaisiin! No hee hee hee.

Mutta jouluksi mulla on suunnitelmia, pipareita ja glögiä, siivoilua ja muuta. Aattoaamuna lenkille ja hautuumaan kautta kotiin suihkuun. Sitten kahvia ja kuusen koristelu. Ehkä kerrankin toivon, että joulu olisi jo täällä.

21.11.2009

Apuuuva

Ei herranjesta kuinka kaavoihini kangistunut olenkaan. Ahdistaa ihan hirveästi ajatus siitä, että saunaan tuleekin joku muu seurakseni tänään. Eikä kyseessä ole mikään ihmeellinen ihminen vaan omat pikkusiskoni. Mutta se on erilaista, poissa mun turva-alueeltani, hämärää.

En haluaisi näyttää ruhoani edes pikkusiskoilleni, vaikka yleinen uimahalli ei tuota ongelmia. En välitä heidän mielipiteistään, mutta siskoni... He ovat molemmat pieniä, pitkähiuksisia, urheilullisia, sellaisia mitä itse haluaisin olla, mutta jota en ikinä saavuta. Kyllä voin menettöö 50-60 kiloa ja silti olla terve ihminen, ihannepainossani ynnä muuta, mutta en ikinä ole niin pieni paikkainen kuin siskoni. Olen heille kummallekin kateellinen... niin riivatun kateellinen.

Onkin ironista, että minä, joka painan reilusti yli 100 kiloa, minä en sairasta diabetesta, mutta molemmat pikkusiskoni, rääpäleet, kumpikin sairastavat. World is a funny, funny place.

17.11.2009

Kehu

Viimeyö meni harakoille niin sanotusti. Nukuin muutaman hassun tunnin yhteensä, pienissä pätkissä. Aamulla olin ihan pihalla. Hääräsin siinä omiani ja laitoin itseäni pikkuhiljaa kuntoon. Ajattelin ajella kaupunkiin ja maksaa äidin ja mummun Vironmatkan. Yritin sitä jo perjantaina, mutta matkatoimistolta puuttui nimilista. Tänään onnisti paremmin.

Soittelin mummulle, että jospa hän keittäisi miulle kahvia, kun kuitenkin kuittia tulen tuomaan. Ja sainhan minä kahvia ja hyvää olikin. Oli mummu ihan minua varten ostanut pullaa ja leipää. Montaa siivua en pullaa ottanut ja sämpylöitäkin söin vain yhden. Eihän tällä kertaa ollut nälkä, söin kotona itse tekemääni ruokaa. Sekin on ylpeyden aihe.

Siinä kahvitellessa mummu katsoi suoraan silmiin ja totesi, että sinullahan on tänään nätti meikki. Hymyilin ja kiitin, mummulta harvoin saa kehuja, se on vain hiljaa jos joku ei sitä toisen ulkonäössä miellytä. Sain perjantainakin mummelilta kehuja, oli kuulemma nätit kengät, jos olisi nuorempi niin olisi itsekin sellaiset hankkinut. Tuntuu mukavalta, kun kehutaan. Ehkä tyylini on hieman aikuistunut, vaikka rokkia ja asennettakin löytyy. Mutta kenties ylilyöntejä ei tapahdu kovin usein enään.. who knows.

Ja muutenkin on hyvä olo, eilisen lenkin ja tämän päiväisen kuntosalin jälkeen. Ja jos ne syömisetkin saisi kuntoon.

7.11.2009

...

Sateen ja sumun raiskaama harmaa marraskuinen päivä on kaikessa karuudessaan omalla tavallaan kaunis, ja samalla niin äärettömän ahdistava.

6.11.2009

Liikunnan iloa

Liikunta on kivaa, pääasiassa. Voidaan unohtaa tässä vaiheessa sitten ne otsekullekin traumoja aiheuttaneet koululiikunnat. I hate that shit!

Sulkapalloa olin tuossa juuri lätkimässä sellaiset puolitoista tuntia. On tässä hieman kuntokin noussut jossain vaiheessa sillä kesällä 2008 tein kuolemaa viiden minuutin jälkeen. ;) On ihana olo nyt. Eilen ei ollut, vaikka kuntosalilla olinkin rehkimässä. Se on yleensä hauskaa touhua sekin. Olen oppinut siitä pitämään ja jopa jossain määrin rakastyamaan. Mutta eilen sain taas muisutuksen miksi joskus puuhaa vihasin ja miksi isona tyttönä salille meno on vaikeaa... aina, vaikka sitä pitäisikin.

Helvetin juipit, jotka ensinnäkin on salilla silloin kun on naisten vuoro. Se ei itsessään ole kamala asia, ei mua haittaa jos sellä joku muu on, jolla sattuu pallit olemaan jalkojen välissä. Mutta se, että katsotaan toista kun se tekee jotakin liikettä, ja tirskutaan päälle kuin pikkutytöt. Se vie hauskuuden pois joka paikasta. Eipä suuremmin innosta mennä ensiviikolla.

Meinasi tulla silkasta pahasta mielestä eilen tippa linssiin. Joten jos salille mennään niin sielläkin pätee yleiset käyttäytymissäännöt ja kaikkien tulisi se muistaa!

5.11.2009

Lunta, kevyttä kuin unta

Hiukan ontuu nää riimit tälleen yhden kahvikupillisen jälkeen, mutta kun kofeiinia kehoon saadaan ni sitä tiedä millainen runosuonen sykintä aikaiseksi saadaankaan.

Eilen oli hauska päivä. Kaverilla ei toimi netti joten se kävi päivällä täällä ja illalla sitten vielä töiden jälkeen, se on ihan addikti. Minäkin, paras puhumaan. :D Eräs toinen kaveri kävi myös purkamassa huoliaan. Toivottavasti päivä edes hiukan kirkastui.

Mutta yöllä joimme olutta tämän netittömän kanssa ja tilkka viskiäkin kurkusta alas kaatui. Nauroimme netissä oleville jutuille ja aina välillä hipsin seuraksi tupakille. Ja siellä satoi lunta! Oli tosi nättiä kattella kun lumihiutaleet aloittivat hypnoottisen tanssinsa.

Eli mulle vaihdettiin ihan hyvään aikaan, eilen puli neljän aikoihin. Sillä niitä tarvitaan, lumi on vielä maassa. Ihanaa.

29.10.2009

kerrankos sitä....

Kerrankos sitä päästä kuuluu hassuja ääniä. Olen taasen mennyt ympäri huushollia pää kolmantena jalkana. Ehkä se ei ole mikään uutinen saati blogimaailman ihmeellisen asia, mutta sitä kuitenkin tapahtuu yllättävän harvoin.

Eilen imuroin ja siivoskelin hieman, sillä sain uuden nojatuolin... mulle uuden siis. Se oli uusi joskus kauan kauan sitten, sillä mummu osti sen ja sitten se oli vuosia meillä äidin luona ja nyt minä sain sen. Sen kaverit on jo kauan sitten kuolleet ja pois viety. Sohva ja toinen tuoli hajosivat jo kauan sitten. Minä rikoin tuolin ja veli sohvan... isoja kun kumpainenkin ollaan niin vahinkoja tapahtuu. Mutta m inä sain viimeisen viikingin itselleni. :D

Pyykkiä olen myös pessyt ja lisää tarvitsisi pestä. Autoa olen menossa siivoamaan. Siitä voisi melkein vetää rastin seinään sillä onko siitä jo puolitoista vuotta kun viimeksi olen autoani puunannut?

20.10.2009

Halloween kivaa

Halloweeniin on vielä aikaa melkein pari viikkoa, mutta ei se haittaa. Halloween on vuoden paras juhla ja sitä odotan aina innolla. Tänään kävin hiukan kaupoilla, vaikka ei varaa olisi ollutkaan. Syön varmaan äipällä aika paljon seuraavina viikkoina. No se on sitä työttömän arkea muutenkin.

Mutta siis kaupoilla.. Kävin pilailupuodissa ja kaikkea kivaa oli siellä. Lepakoita ja korppeja ja puuteria. melkein alkaa kuola valua, kun funtsii mitä kaikkea niistä saa aikaiseksi. Tiimarissakin kävin tankkaamassa kynttilä kokoelmaani ja jotain turhanpäiväistä krääsää tuli sieltäkin mukaan ostettua.

No niistä ötököistä ynnämuista saa kivoja joulukuusen koristeita, kun Halloween on ohi. Että mä rakastan mun ideoitani. Tosin en ole ihan varma jaksanko kuitenkaan mitään tehdä. *kika*. Aika näyttää.

Once more with a feeling!

Taas kerran sitä ihmettelen. Joulu on jo kaupoissa. Miksi? Miksi nyt jo? Lokakuun puolivälin jälkeen heti. Eikö Marraskuun puoliväli riitä, marraskuun alku? Eipä kai. Kohta varmaan jo elokuussa kaupoista saa joulukalentereita ja koristetta jos jonkinlaista. Onko ihme, että hermo menee?

Tosin on mulla pientä joulumieltä havaittavissa. En tosin ole kortteja väkertämässä tai muutakaan. Mutta mietin, että joulukuusen voisi koristella pienillä lepakoilla ja hämähäkeillä, muovisilla tietenkin höpsöt. Ja näin Hello...Halloweenin aikoihinhan kaupat on tota tavaraa pullollaan, jipii! Mietin myös joululahjoja. Yhtäkään en ole vielä hommannut mun hobitille ja kavereille olen jo pohtinut mitä hankkisin, jos vain raha varat antavat periksi. En minä mitää kallista, tosin halvemmaksi tulee ostaa kuin itse ööö... "askarrella". En ole kädentaidoiltani kovinkaan hyvä. :D

Mutta nyt suunta kohta kaupunkia näistä helvetin esikartanoista ja kattellaan.

19.10.2009

Searching in the darkness

Taas kerran tuntuu, että elämässä ei ole mitään. Ei päämäärää, ei maalia, asiaa jota tavoittelisi. Päivät muodostavat loppumattoman ketjun hukattuja hetkiä. Seuraavat toisiaan harmaina ja samanlaisina.

Silti en halua asialle tehdä mitään. Tämä on tuttua, tämän minä osaan. My comfort zone. Tässä olen hyvä.

9.10.2009

Russian Roulette

Olen miettynyt asioita. Elämää, ystävyyttä, rakkautta, kuolemaa. Olen tullut siihen tulokseen, että elämä on kuin venäläistä rulettia. Milloinkaan et tiedä milloin luoti osuu juuri sinuun. Milloin kaikki alkaa mennä alamäkeä. Forrest Gump väitti muuta, suklaarasioista jutteli, mutta en jaksa enää uskoa siihen paskaan. Suklaa hyvää, mutta...

Miksi en osaa enää avautua edes parhaalle ystävälleni? Hän... noh paremman sanan puutteessa skitsahti muhun reilu kuukausi sitten... päivänä johon muhun sattui paljon. Isällä oli juuri todettu varpaassa kuolio ja olin shokissa. En tiedä, tunnustin kaverilleni ottaneeni hiukan nokkiini asiasta. Mutta loukkasiko asia minua enemmän kuin olen halukas myöntämään? Sillä tuntuu, että välimme eivät ole olleet entisellään sen jälkeen... Minulla on ikävä sitä ihmistä, jonka tunsin heinäkuussa. Nyt välillämmme on aina jännite... en osaa sanoa. Surullista se on.

23.9.2009

Vieraskoreutta

Huushollini oli kuin pomminjäljiltä, ystäviä tulossa käymään. Tiedän, että minun ei tarvitsisi siivota ollenkaan. Ei ne minun asunnostani välitä, vaan minusta. I know this, mutta silti oli ihan pakko siivota ja tiskata, pestä vielä koneellinen pyykkiä, että pesuhuonekin näyttäisi inan siistimmältä. Taidanpa vielä loput likaiset vaatteet heittää suihkuverhon taakse piiloon. "Puhdas koti" ja kaikilla hyvä mieli. Naurettavaa, muuttta, vain niin pakko tehdä...

16.9.2009

Shit hit the fan

Eilinen oli taas niitä päiviä, kun ei olisi halunnut nousta sängystä... näin jälkeenpäin ajatellen.
Aamupuolella kaikki oli ihan jees. Heräilin kymmenen korvissa, join kahvia, hain postin. Ostin tuossa 4.9. riimusetin huuto.netissä, mutta yksi riimu uupui siitä, ja eilen se sitten vihdoin ja viimein tuli myöskin. Tietenkin piti tarkistaa mitä riimu tarkoitti, kun noin paljon huomiota haluaa osakseen. Se oli yksi negatiivisimmista riimuista.

Ja tietenkin ilmenee, että isä oli lähdössä sairaalaan, sillä varpaassa oli mitä oletettavimmin kuolio ja siitä pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti eroon. Tai näin mie ymmärsin. Isän piti soittaa mulle illemmalla, mutta ei soittanut. Soitin sille aamulla ja se vaan ärähti mulle. Tuli taas kerran sellainen olo, että vittu! anteeksi vain, että välitän. Soitti jälkeenpäin ja pyysi omalla tavallaan anteeksi. Antoi muutamia hommia mulle ja lupasi soittaa, kun tietää jotakin. Tosin mä en saisi soittaa sille. Se vähän loukkaa, mutta hittojako siitä. Rakastan kumminkin sitä niin uskomattoman paljon.

Kaverin kanssa tuli vaihdettua muutama viesti, jotka saivat mut ihan pois tolaltani. Se asia on nyt onneksi selvitetty ja we are back to normal. Mutta näistä asioista johtuen en oikein nukkunut kunnolla viimeyönä. Nalle akinalossa ja tunnin/puolentunnin pätkissä. Heräsinkin jo 7.30. Että näin. Vielä kun isä saataisiin kuntoon, niin elämä voisi palata raiteilleen.

28.8.2009

Something to think about

Töissä.
Sain miettittävää. Maanantaina on viimeinen työpäiväni täällä kirjastolla. Ja sen jälkeen? En tiedä. Ei niin harmainta haisuakaan. Uskomatonta, että olen taas tässä tilanteessa. En tiedä mitä haluan, en tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Tahdon pahan olon pois, mutta toisaalta en, sillä se on minulle tuttua. My comfort zone. Uusi pelottaa... aina. En uskalla hypätä.

Siitä tuli töissäkin tänää todisteita. Eräs työkaverini puhui minulle. Man of few words. Halusin jossaon vaiheessa motata kyseistä tyyppiä, mutta nyt hän on jo alkanut puhella kanssani enemän ja samalla hävittänyt murhanhimoani... ei se ottanut kuin 11 kuukautta. No joka tapauksessa tuli jotenkin hassu olo... puheltiin töistä jne jne. Hän kertoi lähteneensä 16-vuotiaana maailmalle. Mitä minä tein silloin. Panikoin lukiota, se oli uutta, se oli pelottavaa. Olen edelleen se sama pelokan pikkutyttö kuin olin silloinkin.

En vain uskalla hypätä ja lentää, katsoa kestääkö siipeni. Hyvä luoja olinhan 23-vuotias kun muutin pois äidin helmoista. Ja silloinkaan en pidemmälle kuin B talosta A taloon. Käyn edelleen äidin jääkaapilla, äitini maksaa edelleen osan laskuistani. Kun minä olen vanha, istun keinutuolilla ja hörpin kahvia. Voivottelen kissalleni elämätöntä elämääni.

20.8.2009

A woman is a hormonal beast

Olin hetki sitten niin onnellinen uudessa liituraitahameessani. Se saa minut näyttämään naiselta eikä ylisuurelta hörhöltä. Oli hyvä olla.

Sitten erehdyin katsomaan käsipeiliini ja se oli suuntautunut niin, että kaksoisleukani tuli esille, se oikein loisti. Enää ei ole niin hyvä olla. Miten helvetissä voi mielialat vaihdella ylhäältä alas niin pahuksen nopeasti. Tiedän näyttäväni upealta, mutta aina pieni epäilys on mielessä. Nyt kummittelee kaksoisleuka. Ja nyt on kaiken lisäksi lähdettävä töihin. Onneksi sen jälkeen on hauskaa tiedossa. Uusinta kierros, Public Enemies. Different friend, different experience.

18.8.2009

Two weeks

Kaksi viikkoa on kaikki mitä minulla on, sitten loppuu työt. Tavallaan odotan sitä aikaa, että ei tarvitse nousta ennen kymmentä sängystä ellen halua. Sitten toisaalta tulee se syyllisyys siitä, että täällä minä vain olen kotona, kun voisin jotakin hyödyllistäkin tehdä. Syyllisyydestä seuraa masennusta, koska "laman" aikanahan niitä töitä löytyy ihan jokapaikasta. Vituttaa, että meidät muokataan lapsista asti uskomaan, että jos olet toimiva ja tuottava osa tätä yhteiskuntaa, olet hyvä ihminen. Mutta auta armias jos olet jotakin muuta... eihän sinulla ole edes ihmisarvoa. Jos olet työtön, olet vain toisten varoilla elävä lusmu. Työtön ihminen on yleinen likasanko. "Kyllä töitä aina työtä tekevälle löytyy...." Ja paskat.

13.8.2009

Little girl, little girl, why are you crying?

Palataanpa takaisin kotimaiseen, miksiköhän viimeksi molotin englantia? Who knows....

Niin, koulut ovat taas alkaneet. Ahdistaa, minäkin haluaisin. Minäkin haluaisin oppia uusia aisoita, kirjoittaa muistiinpanoja, tehdä läksyjä. Minäkin haluaisin mennä kauppaan ja ostaa uusia vaatteita koulua varten, vaikka se onkin vain tekosyy uusille vaatteille. Minä haluaisin edes sen tekosyyn. Minä haluaisin mennä kirjakauppaan ja ostaa kyniä ja vihjoja ja muistiinpanoja varten paperia. Mutta ei, en voi. Tai voin, mutta niistä ei ole mitään hyötyä.

Minua ei ole geneettisesti suunniteltu työelämään. Olen ennemminkin ikuinen opiskelija. Rakastan oppia uusia asioita, rakastan sitä tyytyväisyyden ja tyydytyksen tunnetta, jonka saan kun olen suorittanut jonkun tehtävän kunnolla. Ei sitä tunnetta töissä saa, vaikka sinne viittaavia tunteita onkin ollut viimeisen 11 kuukauden aikana.

Niin ja sunnuntainahan oli sitten se Paul Ankan keikka. Here we are now, entertain us. Paul aloittaa keikan aina kävelemällä ensin yleisön seassa ja vasta sitten hipsii lavalle. No tällä kertaa se tuli suoraanmeidän edestä ja manaan itseäni varmaan hamaan hautaan asti, sillä olin liian hidas ja vasta kaverini sai herraa kosketettua. Olenko kateellinen? KYLLÄ! Settikin oli hieman erilainen tällä kertaa. Kyllä Anka kaikki tutut biisit veti, mutta niin myös joitakin inan vieraampia. Parituntia oli taasen taivaassa. Ja jos herra vielä Suomeen esiintymään tulee, niin tottakai I'll be there.

Surullista oli huomata, että Paulkin on vanhentunut jonkin verran. Hieman haparointia oli alussa huomattavissa, mutta nopeasti sen unohti. Mutta herrahan lähentelee jo 70-ikävuotta... 68 taitaa olla tällä hetkellä.

9.8.2009

kinda funny

It'a kind of funny how feelings change from day to day from hour to hour... and no I am not pregnant. :D Gosh no! Eeeeew.

But yeah. Yesterday I wrote how happy I was. Today is a whole different thing. I am not angry or sad, I just am. Now that I am alone I can start building my happiness again. And in the evening I will be my own chipper self. ;) But that's life I guess. Today is the day I am going to seel Paul Anka for the fourth time. I can't wait. Even though I know he is going to do the same show again... the same show I have seen three times already, or two... because the first one was outdoors concert so it's always different than indoors.

But now food!

8.8.2009

It's good to feel good

Pyydän heti alkajaisiksi anteeksi jos ja kun typottaa. Vieras kone ja ei niin paras kirjoitus asento. Olen siis kaverini luona tai siis kaverin ja hänen miehensä luona Tampereella tämän viikonlopun ja tämän miehen koneella nyt sitten kirjoittelen. Tykkään kirjoitella tällä koneella muutenkin enemmän kuin kaverini... se kone vihaa minua, mutta tämä antaa mielellään naisen hipelöidä itseään. :)

No juu, siis tilanne katsaus... kirjoitetaanko se yhteen? Hällä väliä, kirjoitan miten kirjoitan. Olen yksin tällä hetkellä sillä kaveri on hakemassa miestään töistä.

Eilen tultiin tänne ja hyvin pian perille tulon jälkeen menimme aa-aa. Kello oli noin 23.oo ja molemmat kanttuvei. Heräiltiin siin kymmenen ajoissa aamulla ja silmöä oli molemmilla hetkeen aikaa riipin raapin päässä. Nettiin vain heti... aamukahvit ehtisi nauttia myöhemminkin, sillä piti facebookiin mennä katsomaan, että joko se sato olisi kypsynyt Farmvillessä. Vitun facebook j ddiktoituva luonteen laatuni. Kaveri paineli pihalle tupakalle ja minä siinä sitten seuraksi..eipä tarvinnut madaltaa ääntään niinkuin sisätiloissa, sillä yötöitä tekevän pitää saada nukkua. Suihkun kautta, vaatteet niskaan ja keskustaan. Käytiin kahvilla ja kierrettiin pari kirppistä. Löytyi kaikkea kivaa. Posliinen kannu, joka on omiaa mehukannuna, Loius Vuittonon laukku... tai siis feikki sellainen, ei kahdellatoista eurolla voi muuta odottaakaan. ;) No ihastuin siihen heti. Hihihihiii. Kaikkea muutakin kivaa löytyi. Kaverin uusi ylpeys kylläkin löytyi Gigantista... pienen pieni astianpesu kone... sellainen joka voisi laittaa vaikka tiskipöydälle. Ja sitte se osti mulle kuulokkeetkin, kun halvalla sai ja viurutin pienen hetken... Mutta lisää myöhemmin ja huomenna Paul Anka. Neljännen kerran herran huomenna näen livenä.

3.8.2009

3.8.

Kolmas kahdeksatta kuuta. Kaikkein tärkein tapahtumahan siis tänä päivänä on minun syntymäpäiväni, kokonaiset 24 vuotta tuli tänään täyteen aamusella. Niin kaksikymmentäneljä vuotta. Mitä minä olen tehnyt. Olen peruskoulusta todiksen saanut samoin lukiosta ja amiksen puolelta kauppakoulusta. Asiakaspalvelu merkonomi. Mitä minä olen? Valtion elätti ja paljon muuta, mitä... siitä ei kaikin ajoin oikein ota selvää.

Mutta kolmas kahdeksatta tarkoittaa omalla kohdallani sitä, että varsinainen loppukesä on nyt käsillä. Loppulesä joka hiljalleen muuttuu alku syksyksi. Minulle syksy on kaikkein tärkein vuoden aika. Rakastan sitä koko pienestä sydämestäni. On niin kaunista katsella kuinka lehtien vihreys muuttuu tummemmaksi ja pian ne jo loistavat erivärisinä silmiemme ilona.

Jos keväällä mieleni tekee kaikenlaista uutta ja erilaista... syksy tuplaa kaiken. Syksyllä haluaa uusia vaatteita ja kävelyjä kirpakassa ilmassa. Syksyllä haluaa aloittaa alusta, kääntää uuden lehden jne.... Syksy on pian täällä. Ja sen kunniaksi loistaa bloginikin syksyn väreissä.

30.7.2009

fuckwankbuggerareshitheadandhole

Että osaa välillä ottaa aivoon, vaikka tänään olen saanutkin rahani suht helpolla työllä, mutta toisaalta mikään ei ole sen pitkäveteisempää, kuin peukaloiden pyörittely. TODELLA hiljaista. Sain sentään tehdä yhteen kirjaston näyttelyyn tehtyä esitteen... jee jee jee. Jep, ja se oli sarkasmia. Noh, ainakin sukulaispojat saa älämöloö aikaiseksi, ei tule aika pitkäksi, kun niitäkatselee. Alle kouluikäisiä kumpikin. Jotenkin hirmu sööttejä vaikka lapsista en niin välitäkään. *huohÄ. Kaipa minä jatkan peukaloiden pyörittelyä ja huokailua.

Money, money, money

... must be funny in a rich man's world. Sillä tässä maailmassa hauskuus on kaukana. Tsekkasin juuri tili tilanteeni. Mulla on kahdeksi viikoksi varaa elämiseen sellaiset 20 euroa. Siitä tarvitsisi maksaa bensa ja eväät. Nyt itkettää. Äitiiiiii, mä haluan takaisin kotiin.

Vaikka en toisaalta haluakaan. En halua lainata ihmisiltä enää yhtään enempää, olen muutenkin niille velkaa niin vitusti, lähes 250 euroa. Ei naurata. Ei todellakaan, mutta onneksi olen äidinperintönä saanyt rutkasti luovaa hulluutta. Pitää vain alkaa nurkkia koluta jos vaikka löytäis jotakin myytävää huuto.nettiin. Huoh.

Ja sitten ilosta kirmaten töihin, KELAn minimaalisten korvausten ilmaisiksi orjiksi. Haistakaa paska koko valtiovalta.

29.7.2009

Get a haicut and get a real job...

Töissä istuksin ja tylsistyn. Mieluummin olisin kotona hyvän kirjan kanssa, but beggars can't be choosers. Mulla on kuukausi tätä kirjaston pestiä jäljellä, mitä sitten, tiedä en. Jospa jostain irtoaisi koulu paikka... jämä palana, kiintiö gootti pitää olla joka koulussa eikö niin? Whi knows what life brings. Sillä on tapana yllättää, miellyttävästi tai ei niin kovin miellyttävästi, mutta aina se niin tekee.

Olen siis nyt neljättä viikko keikkatyöläisenä kotikyläni kirjastossa, josta tuli vuodenvaihteessa osa kaupunkia. Sitä kaupunkia jonka pääkirjastossa olen tylskennellyt 10 kuukautta. Viime syyskuun lopusta siis. Ja vaikka välillä todellakin tökkii, niin pääasiallisesti olen töihin mielelläni mennyt. Täällä kotikyläni pienen pienessä kirjastossa on vain omat hämäryytensä. Kaikki tuntevat minut tai tietävät ja olettavat, että minäkin tunnen heidät. Rasittavaa! Mutta jotenkin niin kotoista. Tänne olisi vieä tarkoitus tulla 5 päivänä ja sitten tämä lysti tässä omassa kirjastossa on ohi. Nooh nautitaan hermolomasta kun vielä voidaan. ;)

Ja tuntuu niin hyvältä huomata, että ihmiset lainaavat juuri minun lempikirjojani tai minun lempi bändistäni kertovia kirjoja.

Kirjasto avaa ovet lukemattomiin maaiomoihin... vai oliko se Suomalainen...

26.7.2009

Master of Puppets

Metallica on isoin ja kovin.

Eilinen keikka sai minut taasen muistamaan miksi aikoinani Metallicaan rakastuin. Hiippailtiin ennen keikkaa ympäöriinsä festari aluetta ja paitahan sieltä mukaan tarttui itsellekin muistoksi. Linkin Parkin keikan aikana mentiin jo löhemmäs lavaa. Tahdottin nähdä bändi, mutta myös osittain siksi, että oltaisiin hyvin hollilla siinä, että päästäisiin lavan lähelle. Ja aika liki päästiinkiin, oltiin muutaman metrin päässä lavasta ja hyvin siitä heroja näki. Puuduttavin osa oli venailla seitsemästä yhdeksään ja odottaa.... ja odottaa... odottaa....dottaa....ottaa....ttaaa...taa...

Mutta kaikki se pääkipu ja nälkä ja sade ynnä muut vaivat unohtui, kun Metallica aloitti. Pari tuntia minä olin taivaassa. Ja minua ja muita hemmoteltiin vanhemmalla tuotannolla. St. Anger levyltä ei tullut biisin biisiä ja Death Magneticiltakin vain 4.

Tällaista Settiä Porissa kuultiin:
  • 1. Battery
  • 2. Creeping Death
  • 3. Fuel
  • 4. Harvester of Sorrow
  • 5. Fade to Black
  • 6. Broken, Beat & Scarred
  • 7. Cyanide
  • 8. Sad But True
  • 9. One
  • 10. All Nightmare Long
  • 11. The Day That Never Comes
  • 12. Master of Puppets
  • 13. Blackened
  • 14. Nothing Else Matters
  • 15. Enter Sandman
  • 16. Stone Cold Crazy
  • 17. Motorbreath
  • 18. Seek & Destroy
Hetfieldistäkin näki, että mies nautti esiintymisestä aivan yhtä paljon kuin mekin. Trujillo oli oma itsensa, ja aika etäiseksi minulle jäänyt mies. Hammet taasen vaikutti aika poissa olevalta, kuten jossakin lehdessä mainittiinkin. Sekoili sooloissaan... sen namiskan kantsii muuten heittää "on" asentoon. :) Tosin en itse tätäkään huomannu, olin niin fiiliksissä. Olihan edellisestä kerrasta vierähtänyt sen 11 vuotta. Lars Ulrich rumpujensa takana vaikutti vaisummalta kuin ennen, painaako miestä ikä? No ei sillä väliä, sillä minä rakastin ja rakastan. en vain voi sanoa, että kolmas keikka kuuden viikon aikana ja ihmiset sekoaa edelleen... Metallica really is the Master of Puppets.

Ja sitten niihin miinuksiin. Miksi vain kaksi uloskäyntiä? Miksi ruokaa ja juomaa ei oltu varattu tarpeeksi? Jos festareille odotetaan 60 000 metallifania niin pitäisi sitä järjen sanoa, että metallifaneilla on raskas nälkä ja kyky imeä viinaa kuin sienillä.. Ja kun keikka päättyija ne 60 000 tyyppiä valuu pihalle, miksi meille ei ilmoitettu, että bändin jätkien pitää päästä pois saarelta, silloin oltaisiin odoteltu oihan kiltisti. Toisin kävi nyt... meille annettiin kaikki katastrofin ainekset. Vittu, ei kannata tunkea väsynyttä, kivulloista, nälkäistä ja janoista suomalaista pieneen tilaan ja sitten sulkea portit. Siinä olisi voinut käydä huonosti. Tässä oli järjestäjien arvostelu kyky pettänyt. Ja pahasti. Vitutti rankasti kävellä se ylimääräinen kilometri kun oli niin nälkä, että oksetti, jalat tuntui lyijyltä ja jano oli niin, että kurkkua kuivasi.

Kun alueelta pois päästiin ja mentiin Heseen sapuskoimaan...BIG MISTAKE! noin 45 minuutin jono. 'nuff said.

25.7.2009

Some Kind of Monster

Eilen oli aika veikeä päivä. Töihin kymmeneksi muistutaten lähinnä nukkuneen rukousta. No siinä sitten hiukan ennen yhtätoista Hobitti soittaa minulle, että mitenkä olis jos hän ja isä ostais mulle Sonisphereen lipun synttärilahjaksi. No totta kai minä suostuin. Onhan Metallica siellä pääesiintyjä ja fanikin olen ollut vain vaivaiset 13 vuotta. No, nyt mulla on lippu ja kohta suuntaamassa Poriin. Jumankauta!

Eilen oli Rauman Mustanpitsin yöt ja vettä tuli kuin aisaa, mutta markkina tunnelmaa oli siltikin. Ostin hatun ja upean viuhkan... ja pienellä pummilla sain myös ostettua ihanan violetin kauhahuivin. Mutta kusipäisiä ihmisiä ja peräänhuutelijoita on edelleen olemassa. Lapselliset paskat... onnistuvat aina pilaamaan toisen hyvän mielen.

Mutta nyt Rauman kautta Poria kohti.

12.7.2009

ERROR

Viime tiistai oli karmea päivä. Kaikki meni muuten ihan hyvin, töissä ei ollut ongelmia tai mitään. Mutta kun kotiini tulin ja hain postin. Sydän valahti rinnasta jonnekin alas, kun näin ison kuoren laatikossa. Arvasin, että se oli ammattikorkeasta... mutta se oli niin toivottoman ohut. Tiesin silloin... tiesin, että unelmani ovat jälleen murskana. Turtana istuin sohvalle ja avasin kirjeen. Blaah blaah blaah, valitettavasti jne jne. Eipä taaskaan tarvitse turhia toivoa, minäkö muka jonnekin kelpaisin...?

Otin viskiä baarikaapista ja yritin hukuttaa tunteeni, mutta alkoholihan on tunnetusti eräs vahvimmista depressanteista. Siitä asti olen ollut aika maassa. Ei ole kaunis näky nähdä unelmiensa jälleen kerran särkyvän. Joka kerta siitä tulee vaikeampaa, kunnes ei enää uskalla uneksia ja tyytyy keskinkertaiseen elämään. Hyväksyy kahleensa eikä taistele vapauteen. Minä olen viittä vaille muuttumassa häkkilinnuksi.

3.7.2009

Potter mania

En muistanutkaan miltä tuntuu kunnon Harry Potter mania. Se tunne, kun ei kykene muuta ajattelemaankaan ja vatsanpohjassa on perhosia. Kuinka kivuliasta se on jättää kirja kotiin, kun pitää lähteä töihin, kuinka tylsältä tuntuu tavallinen maailma, harmaa todellisuus.

Olen aloittanut sarjan lukemisen alusta ja pyrin saamaan sen päätökseen ennen kuin Harry Potter and the Half Blood Prince tulee teattereihin. Voi kyllä olla, etten siihen kykene. No kunhan saisin luettua edes sen Puoliverisen prinssin.

Ja tämä kaikki siis alkoi siitä, kun lainasin kirjastosta kirjan, yllättävää eikö? *hekoheko* Siis kirjan, Potter-hullutus eli Helsingin Sanomien media myllytys kirjan. Jossa tutkitaan Harry Potter ilmiötä Helsingin Saomien uutisien kautta. Siitä se kuume sitten taas nousu ja onkin tarttuva. Nyt siis oli pakko aloittaa kirjoja alusta lukemaan ja leffoja on pakko katselle. Mugglenetissä tulee vierailtua päivittäin tai ainakin sivun keskustelu foorumilla.

Mutta tässä samalla on tullut pohdittua sitäkin, että kun viimeinenkin elokuva on tehty ja nähty niin mitä sitten? Ei ole enää kirjoja odotettavissa, eikä pian enää elokuviakaan. Mitä sitten? Tunnenko enää ikinä samaa odottamisen huumaa, kuin nyt? Tai kun Taru Sormusten Herrasta tuli teattereihin. Tulenko enää ikinä suhtautumaan yhteenkään kirjaan samalla innolla??? Mutta onneksi tähän tilanteeseen on vielä matkaa. :D Nyt pitää vain nauttia kyydistä.

28.6.2009

These are the things dreams are made of.

Tämä päivä on ollut ihana, ja kerrankin voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että elämä on ihanaa.
Heräilin siinä puoli kahdeltatoista, venyttelin ja vanuttelin sängyssä onnellisena siitä, että mihinkääne i ollut kiire. Keitin kahvit ja tein ammutoimet. Aamukahvini join ulkona ja kattelin yhtä harakkaa ( ja kyllä, tällä kertaa tarkoitan lintua) ja sen toimia. Koneellakin hilluin hetken. Sitten piti ajaa nurtsi, se oli kivan päivän negatiivinen asia.

Hetken päästä äiti soittaa, että osti hunajaa mulle ja tois sen pian. No ovelta kuuluu raaputusta, tiedän että se ei ole äippä ja pian kaveri huikkaakin ovelta, että liitynkö seuraan? Niin mihin seuraan kysyin. No tänne se sano ja kävi pöllimässä naapurin grillin. Tosin naapuri on myös kaverimme ja kyseinen naapuri oli myös tulossa mukaan kuten tän mein yhteisen kaverin poikaystäväkin. Istuttiin tossa seinä toisella puolella, pihalla, nurtsilla ja grilaliltiin, kuunneltiin musiikkia, jauhettiin paskaa ja juotiin olutta. Pari tuntia siinä varmaan meni. Ja kivaa oli.

Sieltä sitten äipälle. Pihalla äipänkin kanssa juteltiin sekavia. Lämmitettin sauna ja tehtiin kiuas makkaraa. Käytiin aina välilä vilvottelemassa ja uudelleen löylyyn. Suomalainen on muuten hullu. Muutenkin saa hikoilla helteessä ja sitten vielä saunaan. Näi o.

Mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan päivä on ollut yksi elämäni parhaista.

9.6.2009

testing...1...2...3...

Enpä ole aikaisemmin toimertunut asiasta kiroittamaan, ehkä osittain siksi, etten kokenut sillä olevn niinkään merkitystä, vaan nyt onkin aikaa tapettavana ja siksi siis voin tästäkin kirjoittaan. Noin viikko sitten, eli viime viikon keskiviikkona (3.6.2009) oli Turussa pääsykokeet Kirjaston ja tietopalvelun alalle. Ne ensinnäkin alkoivat luvattoman aikaisin eli 8:30. Tämä taas tuotti onkeleita, miten menen, onko aikaa mennä linja-autolla ja sitten kävellä, vai pitääkö keksiä kokonaan uusi keino. Onneksi muistin, että rakas serkkuni asuu Turussa. Siitä paikasta minä hänelle soittelemaan. Hänelle sopi oikein hyvin, että tulisin heillä käymään ja jäisin yöksikin, olihan hänen miehensä matkoilla ja hänellä vapaata.

Tiistaina siis Turkuun ja Keskiviikkona kokeeseen ja kotiin. Mutta eihän asiat ikinä suju niinkuin niiden haluaisi sujuvan ja ne on suunnitellut. Veljeni piti minut Turkuun tiistaina tuoda, mutta päivällä hän soitti, että pääsisimmekin lähtemään vasta 19-20 aikoihin. No mikäs siinä. 18 aikoihin hän soittaa, että jos yrittäisin saada jonkun muun tuomaan, eihän rekkamiehen työt suju ikinä niin kuin ne on suunniteltu, Murphyn laki sekin. No minä sitten soittamaan äipän kihlatulle, että hei, et viittis Turkkuse lähti. Herätin sen päikkäreiltä, jotka kenties olivat hieman venähtäneet. No mikäs oli herran nukkuessa, kun talouden hallitus oli Tampereella. Onneksi se suostui.

No siinä puhelimessa ollessani kävon tarkastamassa sähköpostini. Tottahan toki siellä oli viesti, joka sekoitti pasmat lopullisesti. "Valitettavasti emme ole saaneet asiakaspalautustanne, muistitteko varmasti postittaa sen Vaasaan?" Ei asia muuten olisi ongelmallinen ollut, oli vain kiire, ja minä kipsin postiin tuli persiin alla ja tehtiin katoamisilmoitus/whatever. Sitten kiireellä kotiin... ja pihalla odotti jo kyyti. Kiirus, kiirus, kiirus. Reppu mukaan ja takki ja autoon ja matka kohti entistä pääkaupunkiamme. Autossa ei tietenkään radiota, joten olin vain omien ajatusteni vanki. Hermostuttikin niin vietävästi se seuraavan päivän koe. Siinä sitten sain kuningas idean, "Eihän sua haittaa jos luen tässä matkalla?" Kaivelin sitten innoissani reppua ja etsin kirjaa, kirjaa joka lepäsi kotona sohvalla, kiireessä unohtuneena... siinä kalenterin vieressä, jossa oli osoite jonne piti löytää. Alkoi vituttamaan siinä määrin, että nauratti.

Muutaman kerran harhaan ajettiin, mutta yllättävän kivuttomasti perille löydettiin. Serkku oli karjalan piiorakoita ja dallas-pullia minulle paistanut. Niitä syötiin ja kuulumiset vaihdettiin. Sitten mentiinkin jo nukkumaan... tai yrittämään vetää zetaa. Yllättävän hyvin sain nukuttua, vaikka peti oli mitä oli ja hermot riekaleina.

Aamulla varttia vaille 7 ylös ja suihkuun. Vaatteet niskaan ja aamupalalle. Serkku varmaan hihitteli mielessään minua, mutta minkäs teet, kun hermostuttaa. Kyydinkin häneltä sain ja olin hyvissä ajoin perillä.

Ilmoittatuminen siis 8:30 ja kokeen kirjallinen osuus alkoi vasta 9:00. Se oli hirveä... kirjoita essee. Siitä on ikuisuus, kun esseitä olen viimeksi kirjoitellut. No onneksi ne sanat mitä piti englannista suomeksi muuttaa, olivat helppoja tai helpohkoja. Sain kokeeni valmiiksi 10 vaille 11:00. Suullinen osuus omalta kohdaltani alkaisi 13:55. Hiukan siis aikaa tapettavana. Lähdin kaupungille. Katselin taloja ja nautin siitä, että ihmisiä ei ollut ihan hirveästi liikkellä. Löysin todella hyvän kahvipaikankin... melkein koulun vieressä oli. Koululle palatassenikin oli aikaa vielä ihan sikana seuraavan osuuden alkuun. Söin hiukan eväitä ja kirjoittelin omiani päiväkirjaani, jota paperisenakin pidän.

Kun vihdoin oli suullisen osuuden aika, hermostuneisuus oli taas, kliseisesti sanoen, käsin kosketeltava. Luokassa jonne minä ja neljä muuta mimmiä mentiin, oli videokamera ja kaksi valvojaa. Video ei kuulemma joudu youtubeen eikä opettajien pikkujoulujen piristykseksi vaan sillä suojataan meidän oikeutemme. Uskokoon ken tahtoo. Heh. No joo. Tuntuu hassulta, että en oikein osannut sanoa mitään. Kyllä minä puhuin jonkinverran sen vartin aikana mitä oli aikaa tehdä vaikutus ryhmäkeskustelun merkeissä... mutta jotenkin tuntui niin teennäiseltä olo koko aikaa. Oh well. Ensi kuussahan sen sitten kuulee miten homma meni.

14:10 olin jo luuri korvalla soittamassa serkulle, että hei tulisitko hakemaan. Serkun luona syötiin uunissa valmistettua kanaa ja uusia perunoita, eivät vain tainneet kotimaisia olla. Hyvää ruokaa serkku tekee, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Viiden bussilla Raumalle ja sitten kotiin. Näin jälkeenpäin ajatellen, ihan kiva reissu oli.

22.5.2009

Fun filled weekend

Viikonloppu alkoi keskiviikkona jo, onneksi ja osin kuvainnollisesti. Kameli tuli käymään työpaikallani ja vei auton. No haki mut myös ja mentiin grillille syömään. Tästä se alkoi.

Autossani on eräs pieni vika, pelkääjänpuolen ovi ei aukea, siinä on joku onkeli josta en ymmärrä tuon taivaallista. No minähän sain loistoidea, kiipeän ikkunasta sisään ja onnistuinkin siinä vielä. Hyvä minä. :D No kameli nauraa kippurassa ja minä myös, onneksi kukaan ei soittanut paikalle poliiseja. No olishan mulla ollut todisteet, että auto todellakin on minun, mutta silti...

No kun tästä oltiin toettu niin huristeltiin kauppaan, jossa kikalteltiin taas omiamme. Saatiin sentään ostokset tehtä ilman, että kukaan puuttui peliin. Sitte mun luo ja puuhailtiin siinä kaikenlaista pienessä kiireessä sillä 19:00 alkaisi grillipippalot. No me ehdittin sinne joskus 20:00 jälkeen. Oh well. Tekeville sattuu ja tapahtuu.

Eilen, eli helatorstaina heräiltiin myöhään ja kipitettiin äipälle katsomaan Hovimäkeä ja vinoilemaan äidille ja sen miehelle, kun ne remppas keittiötä. Hee hee hee. No kameli sitte häippäs omien vanhempiensa luo korjailemaan tietokonetta yms. yms. Sinä aikana minä pakkailin tavaroita mukaan... ja tietenkin vain tärkeimmät viikonlopuksi + tämänpäiväiset työvaatteet. Tärkeimmät = jääkiekkokassillenen vaatteita. Uuuuuups. Olin siis tulossa kamelille yöksi.

Poikettiin tulo matkalla muutaman tyypin luona, vaihdettiin sanaset siellä ja täällä. Syötiin myös ravintolassa, jossa kameli kustansi ruoat, koska oma budjetti on mitä on. Sitte kamelille ja katsottin vaihteeksi Hovimäkeä, tällä kertaa tosin kolmatta kautta. Värjäiltiin kamelin tukka ja vahattiin mun sääret. Kidutusta sanon minä, kidutusta. Even though I am a bitch for pain.

Tänään aamu oli aika ankea, sillä päätä särki ja se ei ollut edes itse aiheutettua. Huominen varmaankin on. Nooh, töihin klo 11 ja piakkoin pääsen takaisin kamelille, klo 17. Käydään kahvilla ja kaupassa ja alkossa. Alkoon ekaksi, sillä se menee aikaisemmin kiinni. Sitte lisää hovimäkeä ja värjätään mun pää ja nautittaan viiniä ja jutellaan tyttöjen kuttuja.

Huomenna suunnitelmissa kirppari kierrosta ja yleistä säätämistä. Sunnuntaina tivutaan säädöksistämme ja kemeli painuu miehensä luo ja minä kotiin. Jos on kaunista ja lämmintä niin löhöän takapihalla aurinkotuolilla, kuuntelen kannetavasta cd-soittimesta äänikirjaa ja l-a-i-s-k-o-t-t-e-l-e-n!

3.5.2009

“Sunday clears away the rust of the whole week.”

Sunnuntait on ihania. Mulla on ollut hyvä sunnuntai. Huominen ei vituta ollenkaan, tosin se saattaa jphtua, että viikon shokki kiintiö tuli täyteen eilen. Viikonloppu työt tuntuu kolmelta maanantailta, joten se tavallinen maanantai ei keikuta venettä suuntaan eikä toiseen.. luulisin.

Heräilin tänään siinä joskus kymmen yhdentoista maissa, tarkkaa havaintoa ei ole. Nooh enpä jaksanu ite keitellä kahvia niin heitin vaatteet niskaan ja hipsuttelen pihan toiselle puolelle äipän luo. Tosin äippä ei ollut kotona, höh, joten rojahdin sohvalle ja kattelin muutaman viikon vanhaa CSI Miamia. Kahvi hammasta alkoi kolottaa ihan mielettömästi joten sitä oli ihan pakko keittää. Äippäkin siitä kotiutui ja totta kai mun oli pakko kysäistä haluaisko se nähdä jotain ihan mielettömän hauskaa. Otin ponnarin pois päästä ja tukka nousi välittömästi Jöröjukka rock afrolle.

Otin kuituletit eilen pois päästä ja tukka on siinä kunnossa, että huhhuh. No suihkun jälkeen se ei ainakaan sojota enää joka ilman suuntaan ja niiden väliin. :D Hihhuloin siis äipälle puolen päivää. Istuttiin ulkona, ottettiin varjoa ( ja aurinkoa silloin kun pilkahti), juotiin kahvia ja jauhettiin tyttöjen juttuja. Söin myös äidin luona, se kokkaa aivan pahuksen hyvin. En ole oikein osannut asiaa arvostaa... en ennen kuin muutin omilleni ja kokkauksen taso laski ihan helvetisti.

Kotiin kun tulin niin lueskelin lehtiä ja kuuntelin musiikkia youtubelta, nautin olostani. Kaveri tuli miehensä kanssa kaljalle. Istuskeltiin taas hetki ulkona ja höpöteltiin omiamme. Juotiin vielä kahvit ja sitten oli pakko päästä viskomaan frisbeetä. En muistanut kuinka hauskaa sekin puuha on. No mentiin taloyhtiön isolle nurtsille sitä viskomaan ja äiti kun sen näki niin kipitti pikapikaa mukaan. Ja neljästään kikateltiin tai no okei naurettiin kunnolla, kun ei oikein kukaan osannut kunnolla sitä frisbeetä heitellä. Aina se oli joko ruusupuskassa tai jossakin ihan muualla kuin sen piti olla. No pääasia, että saatiin kaikki liikuntaa ja hauskaa oli. No tietenkin kun sisälle päin tultiin niin onnistuin heittämään sen pahuksen keltaisen paholaisen autotallin katolle, josta kavrin mies sen sitte kävi hakemassa. Mun sankarini, vaikka ei olekaan Kari Grandi.

Ne hilpas tästä joku puolisen tuntia sitten. Istuskelen koneella ja muistelen hyvää sunnuntaita. Näitä sais olla enemmänkin.

30.4.2009

Olen hyvä ihminen...

...luulisin.

Tein simaa viime sunnuntaina ja pullotin sen eilen. Se jopa maistui simalta. Hassua, minä onnistuin jossakin. No joo, sokerilientähän se vain on, mutta kuitenkin. Eikä se kyllä mun laihdutuskuuria auta, mutta se vain on hyvää. En jaksa nyt muutenkaan painoni kanssa stressata, jatketaan sitä sitten ensi viikolla.

Nyt ajattelin vain nauttia olostani ja vapusta. Hyvää vappua.

26.4.2009

Dear diary

Rakas päiväkirja, olen yrittänyt opetella ruokapäiväkirjan pitoa. Yleensä olen jaksanut muutaman päivän ja sitten se kuihtuu kokoon. Hassua miten sitä jaksaa aina vain yrittää, luulisi minunkin jo luovuttaneen. Ehkä hakkaan vain päätäni seinään, ei tähän luupäähään kuitenkaan uusi oppi juurru.

Kirjaan siihen mitä olen päivän aikana syönyt ja liikkunut. Ilman kaloreita ja hiilareita ynnä muuta paskaa. Tähän asti on mennyt yllättävän kivuttomasti. Mutta mitä juominen tuo tullessaan sitä ei tiedä erkkikään.

Tänään on ollut ohjelma numerossa siivoamista, tai siis paremminkin sen välttelyä. Tosin olen onnistun imuroimaan, tamppaamaan matot, pesemään lattiat ja eka koneellinen pyykkiä on koneessa. Pian tarvitsisi mennä äipälle ja silittää verhot ja nyysiä äipältä jotkut pitsiverhot vielä. No sen ehtii. Mutta pakko on siivota vaikka yritän asiaa vältellä, sillä inhoan jo itseäni tarpeeksi ilman morkkista.

25.4.2009

This is our town of Halloween

Halloween on kauhun juhlaa ja kauhua koin ihan riittämiin, kun aamula uskaltauduin vaa'alle. Lihominen ei ole vain kauhukuva vaan totisinta totta. Asialle on pakko tehdä jotakin.

Paino huiteli taas 128 kilossa. Vittu! On tullut muutamassa kuukaudessa 5 kiloa lisää. Mutta eihän mulla ole itsekuria. No nyt sitä(kin) sitte treenataan.

Kiukkua purkaakseni ja inteinhoa myös, aloin siivoamaan. Tai ainakin pesin pyykkiä ja tuulikaapin lattian imoruin ja pesin. Tarkoituskin oli niin tehdä muutenkin, mutta kiukku antaa kummasti puhtia. Tämän viikonlopun aikana laitan ikkunoihini uudet verhot, sänkyyni puhtaat ja uudet petivaatteet. Kodissani tulee tuoksumaan puhtaalta eikä enää tarvitse kahlata sorassa.

Mutta nyt äipälle syömäään. :D

24.4.2009

Hiding, hiding,hiding....

Searching in the darkness, running from the day
Hiding from tomorrow, nothing left to say
Victims of the moment, future deep in doubt



Piiloittelen päivältä, vaikka suhteellisen hyvä päivä on tänään ollutkin. Olen nukkunut melko hyvin, joten en tehnyt kuolemaa aamulla. Kävin suihkussa, keitin kahvia ja söin. Siiis minä söin aamulla. En yleensä syö juuri mitään aamuisin, sillä olen monet kerrat meinannut oksentaa siitä hyvästä. Tuli vain niin paha olo. Mutta ei tänään, vaikka vedin ruisleipää, jonka päällä kevytleviä, kermajuustoa, kurkkua ja tomaattia ja lauantai makkaraa. Join kahvia, eilen puristettua appelsiini mehua ja noin 4,5 dl jugurtti "pirtelöä". Töissä olo oli hyvä enkä nälkäinen kuten yleensä. Ruokatauko on siinä puoli yksitoista ja yhdentoista välissä. Siellä lisää ruisleipää joissa samat päällä kuin aikaisemminkin ja lisänä salaatin lehteä. Tulin inan liian täyteen, mutta kehno olo oli poissa tuossa tuokiossa. Olo oli hyvä ja ei nälkäinen. Se on vaihteeksi mukava tunne. Kahvitaolla en syönyt mitään vaan join kahvia. Kotona olin noin puoli neljä jolloin söin omenan, toisen satsin jugurtti "pirtelöä" ja soija kaakaota lasillisen. Lenkiltä tullessani tuossa inan vaille seitsemän söin yhden perinteisen jugurtin, metsämarjaa maultaa. Ja nyt on olo hyvä edelleen. Haen tästä kahvia ja käperry sohvalle lukemaan. Illalla voi olla, että käyn baarissa, mutta voin olla menemättäkin.

Liikuttuakin on eilen ja tänään tullut. Eilen kiersin koiruuden kanssa noin viiden kilometrin lenkin. Hassua sinänsä, että mulla olisi ollut virtaa pidemmällekin lenkille, mutta koira meinasi kompastua kieleensä. Ei ilmeisesti ole tottunut sellaisiin lenkkeihin. Ja se on ihan mun moka. Oman kuntoni ei ole oikein kestänyt tuollaisia lenkkejä ennen. Ikävää se olisi ollut antaa koiran raahata mua perässään. No eniveis, se oli eilen. Tänään koiruuden kanssa lenkillä, noin 1,5 km ja sen jälkeen kuntosalille. Autoa en ole käyttänyt kuin työmatkoihin viime päivinä. enkä aio käyttääkään. Säästäähän se vähän bensaakin, vaikka vain nimellisesti. Saa se kuitenkin olon tuntumaan paremmalta.

Mutta nyt se kahvi ja kirja.

10.4.2009

Third Reich

Tunnustan, minusta natsit ovat valtavan mielenkiintoisia. Luulin hyvin pitkään olevani ainoa... tai siis en ainoa, joka pitää natseja ja Hitleriä kiinnostavina, vaan ainoana joka uskaltaa puhua asiasta ääneen. Monesti tuntuu, että asiasta vaietaan edelleen tarkoituksen mukaisesti. Jos joku tunnustaa, että hänestä natsit ovat mielenkiintoisia... tyyppi leimataan natseja ihannoivaksi hölmöksi, ilmestyskirja pedoksi. Asiahan ei tietenkään voi olla niin viaton, kuin se oikeasti on. Jotkut meistä, minä mukaanluettuna on vain kiinnostunut asioista. Jotkut vain ovat sitä mieltä, että se miten kokonainen kansa saadaan seuraamaan sokeasti yhtä johtajaa, on mielenkiintoinen ilmiö... tietenkin kaikessa on myös poikkeuksensa. Yritettiinhän Hitlerinkin tappaa useaan otteeseen. Mutta minusta on mielenkiintoista se miten ihmisen mieli... miten me manipuloimme toisiamme... und der Führer, Hitler osasi tuon taidon paremmin kuin kukaan muu. Ja se kiinnostaa minua.

Ja onnekseni en ole ainoa. Eilen tapasin töissä erään naisen, joka jakoi mielipiteeni. En olekaan yksin. Toin kirjoja alakerrasta yläkertaan ja laittelin niitä siinä, kun tämä naisasiakas tuli katselemaan olisiko siinä satsissa joitakin hyvi dekkareita. Juttelimme jonkin aikaa kirjoista ja nainen kysäisikin olenko lukenut Ilkka Remestä. Sanoin, että Ruttokelloja olen jonkin verran lukenut, mutta en saanut kirjaa päätökseen, en pitänythänen tyylistään kirjoittaa. Nainen totesi, että hänellä oli myös todella huono kuva Remeksestä, mutta luki miehen Pahan Perimä kirjan ja se oli todella mielenkiintoinen. Ja keskustelun perusteella annoin Remekselle uuden mahdollisuudeen ja lainasin Pahan Perimän.

Pahan perimä

ET VOI VALITA VANHEMPIASI. ET VOI MUUTTAA PERIMÄÄSI. VOIT VAIN TAISTELLA PAHAA VASTAAN...

Erik ja Katja Narvan perhe-elämä muuttuu peruuttamattomasti, kun Erikin iäkäs isä katoaa Berliinin-matkallaan. Mitä salailtavaa liittyy USA:ssa tieteellisen uran tehneiden Erikin vanhempien menneisyyteen? Mitä tekemistä toisen maailmansodan aikaisella natsi-Saksalla on isän katoamisen kanssa? Geenit ja perimä ovat tähän asti olleet Erikille työtä, mutta nyt niistä tulee jotain paljon henkilökohtaisempaa.

Natsi-Saksan johto valjasti tieteen palvelukseensa voittaakseen toisen maailmansodan. Nyt, yli 60 vuotta sodan päättymisen jälkeen, osa Hitlerin pelottavimmasta perinnöstä päätyy hämärissä olosuhteissa Helsinkiin.

Erik ja Katja ajautuvat perheensä synkkää salaisuutta selvittäessään yhä järkyttävämpien asioiden keskelle, sillä suurvaltapolitiikka on tänään raadollisempaa kuin koskaan...
Esittely WSOY:n sivulta

Nainen kysäisi myös minulta olisiko minulla joku kirja jota suosittelisin ja sanoin, että romaaneja en ole lukenut natseista juuri ollenkaan, mutta faktaa kylläkin. Tai ainakin mikä on faktaa tänään, sillä tutkimusten mukana faktatkin muuttuvat. Olihan Plutokin planeetta ja nyt se ei ole. Vai onko tilanne taas muuttunut. :D No oli miten oli. Suosittelin hänelle Michael Burleighin Kolmatta Valtakuntaa. Nainen ei ollut siitä ennen kuullutkaan, joten mitä ahkerana kirjaston työn tekijänä kipaisin raput alas, nappasin kirjan hyllystä ja hypin raput takaisin ylös, olinhan löytänyt "kaverin". Ja sen voi ottaa myös kuntoilun kannalata, It's really good for my thighs. Nainen totesikin, ettei ollut ajatellutkaan hakea kirjoja alakerrasta aiheeseen liittyen, mutta oli iloisesti yllättynyt kuitenkin ja selaili kirjaa ja päätti ottaa sen. Sillä ei ole merkitystä, tekikö hän sen minun mielikseni vai siksi, että oli oikeasti kiinnostunut myös faktoista.

Kolmas valtakunta

Lukijoiden ja tutkijoiden suosion saavuttanut analyysi natsien valtaannoususta, heidän ideologiansa synnystä sekä synkästä sillasta sanojen ja tekojen välillä.

Kolmas valtakunta on syvällinen analyysi natsien valtaannoususta, heidän ideologiansa synnystä sekä synkästä sillasta sanojen ja tekojen välillä. Keskeisin kysymys on, mitä tyhjiötä Hitler ilmestyi täyttämään. Mikä sai saksalaiset kääntämään selkänsä kriittiselle älylle ja omaksumaan messiaaniset fantasiat uudesta uljaasta utopiasta?

Historioitsija Michael Burleigh etsii syytä Saksan turmioon koko kansakunnan moraalisesta romahduksesta, joka sai "sivistyneet ihmiset" hakeutumaan epämääräisen mystiikan, hurmahenkisen henkilöpalvonnan ja etnisen vihan pariin. Hän tutkii Weimarin Saksan henkistä miljöötä, rodullisten stereotypioiden syntyä sekä kvasitieteellisten ja uskonnollisten näkemysten muotoutumista natsistiseksi kokonaisuudeksi. Hän kuvaa perusteellisesti kuinka laillisuus hylättiin, rotuopit pantiin toimeen ja kuinka miehitystä johdettiin.

Runsaasti mainetta niittänyt Kolmannen valtakunnan historia lähtee liikkeelle ensimmäisestä maailmansodasta ja päättyy Länsi-Saksan jälleenrakennuksen alkuaikoihin. Se paljastaa natsi-Saksan järkyttävän huolellisesti suunnitelluksi tuhokoneistoksi, poliittiseksi uskonnoksi, joka oli ensimmäisenä periaatteenaan hylännyt järjen äänen.
Esittely myöskin WSOY:n sivuilta

Vaikka Kolmannella valtakunnalla on korvissamme ja mielissämme paha kaiku, se voi kaikesta huolimatta olla myös ihmisiä yhdistävä tekijä. Ei mitään niin pahaa, etteikö edes pientä rahtusta jotakin hyvääkin.

1.4.2009

There's a hole in the world like a great black pit...

Maailmassa on reikä... tai minussa on reikä. Keskellä rintaa, valtava kirvelevä reikä, joka muistuttaa olemassa olostaan silloin kun sitä vähiten odottaa, kun on haavoittumaisimmillaan. Olen yksin.

Olen yksin ja suurimman osan aikaa olen siitä ylpeä. I need no man nor woman. Minä olen minä ja pärjään vallan hyvin omillani. Minulla on omat piintyneet tapani, neuroosini, joita ei kukaan selväjärkinen ymmärrä. Kiukuttelen kuin kaksivuotias, juon kahvia kuin addikti, nauran kieroutuneille asioille... rakastan juoda kaljaa ja syödä banaania.

Mutta on hetkiä, kuten nyt, jolloin olisi kiva käpertyä jonkun kainaloon. Jonkun, joka sanoisi, että kaikki on hyvin, sulla ei oo mitään pelättävää. Sitä kaipaa välillä niin, että sattuu. Vituttaa katsella onnensa kukkuloilla olevia pareja, jotka katsovat maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi. Vituttaa, koska olen kateellinen. Eivät ne kuitenkaan kestä... ei ainakaan arkea, avioliiittoa, muksuja, kiirettä, työtä ja uraa, dementoituvaa anoppia. Silti antaisin melkein mitä vain saadakseni sen mit heillä on...

26.3.2009

tuoksut vanamon ja varjot veen; niistä sydämeni laulun teen.

NOCTURNE

Ruislinnun laulu korvissani

tähkäpäiden päällä täysi kuu;

kesä-yön on onni omanani,

kaskisavuun laaksot verhouu.

En ma iloitse, en sure, huokaa;

mutta metsän tummuus mulle tuokaa,

puunto pilven, johon päivä hukkuu,

siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,

tuoksut vanamon ja varjot veen;

niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,

sydämeni suuri hiljaisuus,

uskontoni, soipa säveleinä,

tammenlehvä-seppel vehryt, uus.

En ma enää aja virvatulta,

onpa kädessäni onnen kulta;

pienentyy mun ympär' elon piiri;

aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;

edessäni hämäräinen tie

tuntemattomahan tupaan vie.



Eino Leinon Nocturne runo kuvastaa hyvin käsitystäni kesästä. Se on jotenkin haikea ja luo tummuutta kesän valoisuuteen. Just how I like it. Taas höpötän siitä, kuinka ikävä mulla on kesää ja kesällä syksyä ja niin edelleen. Talvesta vain en oikein keksi mitään hyvää sanottavaa.
Kesä taas. Mä näen jo itseni takapihalla terassilla ihailemassa kesä iltoja ja juomassa kylmää olutta. Tai ottamassa aurinkoa ja lukemassa... tai grillaamassa kavereiden kanssa. Tosin mulla ei ole grillia, mutta kai sellaisen jostain halvalla saa? Oh well. :D Ja aina kun haaveile kesästä, on aurinkoista ja yleensä haaveilen illasta jolloin helle ei enää paina päälle vaan on jo hieman viileää. Mun mielikuvitukseni on aika hyvä sulkemaan pois kaikki ikävät asiat... perhoset, ampparit ja muut ötökät. Kuumuuden... tai paremminkin sateet.

Mutta kaipa mun tarvitsisi palata todellisuuteen, joka sukkaa ja siivoilla hieman. Tehdä sapuskaa huomiseksi. Huomenna tulee pikkuletit. Jipii.

21.3.2009

Piece of Heaven

Aamu oli ankea tänään. Heräsin väsyneenä, silmät sirrissä keittämään kahvia ja aamutoimille. 10 oli parturi ja nyt on tukka kauniisti ja uusi väri.

Siinä tuolissa istuessani ehtii pohtia kaikenlaista. Mun oma henkilökohtainen taivaani oli juuri siinä, sillä hetkellä. Olin pitkästä aikaa onnellinen, ihan vain siksi, että olin elossa ja istuin siinä tuolilla ja aurinko lämmitti mukavasti. Kaveri käsitteli hiuksiani ja toi minulle kahvia sillä aikaa, kun väri vaikutti päässäni. Ei onneen enempää tarvita.

5.3.2009

energistä kaipausta

Nyt on kevät, vaikka ulkona pakastaakin ehkä hieman ja luntakin on maassa vielä. Mutta pieninkin auringonsäde riittää minulle, sillä se tarkoittaa sitä, että lumet sulaa jossain vaiheessa pois. Päivätkin pitenevät vauhdilla. Ja keväänmerkki on myös se, että mut on taas vallannut se outo kiihtymys, rauhattomuus ja tarmo. Olen kaiketi kuin kukka, joka talven jälkeen oikaisee vartensa ja puhkeaa kukkaan. Aika ontuvaa, mutta menköön läpi tämän kerran.

Olen kuitenkin päättänyt ottaa niskastani kiinni ja tehdä jotain. Huomenna olisi luvassa siivousta, jotta kaverin kanssa mahdutaan viikonloppuna mööpelivalssaamaan. Muutenkin voisi opetella sen taidon, että siivoaa kerran viikossa, oikein imuroi. Niin ja tiskatakin voisi kerran viikossa. Niin ei tarvitsisi niin pirusti kerralla....

Kuluvassa kuussa alkaa myös ammattikorkean yhteishaku, jossa ajattelin hakea kirjastoalan koulutukseen. Samoin tässä kuussa päättyy myös kesätyöhaku nykyiseen työpaikkaani, jossa, kaikesta valituksesta huolimatta, viihdyn.

Ja töistä taasen, kun vauhtiin taas kerran pääsin. Otti taas hiukan päähän, kun sanottiin, "että en tiedä onko kukaan sulle sanonut, että kun lukusaliin mennään, niin käydään syömässä sitä ennen." Joo, ei ollu sanonut, mutta eilisen perusteella päättelin jotakin. Vaikka typeräähän se on. Menen kahville kahdelta ja syömään inan ennen neljää... sitten mulla on taas kiljuva nälkä seitsemältä, kun kotiin pääsen,mutta ei ollut vielä siinä vaiheessa, kun oli pakko syödä. Typerää, mutta taasen yksi kirjoittamaton sääntö siinä viidakossa, josta ei ota erkkikään selvää. Siperia opettaa ja kantapään kautta se oppi parhaiten perille tulee. Nöyryyttäväähän se hieman on tosin. Mutta jos nokkiinsa ottaa, leimataan tämä tapaus heti huumorintajuttomaksi dorkaksi. Jipii.

Niin sitten se rauhattomuus. Siinä on aina häivähdys haikeutta, muistoja ajasta, joka ei koskaan enää palaa. Minä kaipaan kesää, on välillä niin ikävä, että kipeää tekee. Kaipaan kesäisiä valoisia öitä ja vierailujani hautausmaalla. Ei ole talven aikana tullut edes mummun haudalla niin paljoa vierailtua, kuin kesällä. Se taas saattaa johtua parista seikasta. Joko minä vihaan talven kalseita ja kylmiä öitä siinä määrin, että ei kiinnosta tallustaa Michelinin ukkona susien syöttinä. Tai sitten alan pikkuhiljaa päästä yli mummun kuolemasta. Ehkä molempia, vaikka usein edelleen tulee itku, kun kaipaan mummua.




Miten sitä ihminen voikaan olla näin malttamaton... kaikkea hauskaa on tiedossa, eikä mitenkään malttaisi odottaa. Esimerkiksi saan taas kuituletit päähän tämän kuun lopussa. Odotan niitä kuin kuuta nousevaa. Tuntuu naurettavalta, että ajattelen.... että en jälkeen olisin jotenkin kauniinpi, upeampi,haluttavampi. Enkö voi vain tyytyä osaani ja hyväksyä sitä tosiasiaa, että olen tuomittu kulkemaan ilman kumppania. Ilmansitä tiettyä henkilöä, joka kaappaa mut kainaloon ja sanoo, "hei kulta, kaikki kääntyy vielä parhainpäin." Me ollaan laivoja, joista toiset pääsevät satamaan ja toiset seilaavat avomerellä yksin.

3.3.2009

Kolme pistettä, kun ei ole sanoja

Mulla on tylsää. Ei oikein mikään inspais silleens uuremmin. Ei työt, ei kirjat, ei mikään. Mä vaan olisin ja möllöttäisin. Töihin kuitenkin pitäisi tässä jossain vaiheessa lähteä. Ilta vuorot on ihania, mutta vihattavia. Mitään ei oikein saa aikaiseksi. Tai no enhän mä muutenkaan mitään duunaa sen enempää. Viikonloppu odotellessa viikon paskaakin jaksaa...

Vaakakin näyttää taas omiaan, en tosin eilisen mässäämisen jälkeen suuremmin ihmettele. Onneksi ei enempää viisarit viipottaneet.

1.3.2009

Be proud of yourself

Tänään voin todellakin olal ylpeä itsestäni. Olen saanut aikaan.

Eilen illalla menin nukkumaan jo ilta yhdeksältä, puolisen tuntia siellä aikaa vietettyäni, nukkumatti suvaitsi tulla vierailulle. Veli soittaa siinä yhdentoista tietämillä, että mitäs teen... ja kun kuuli, että nukkumassahan sitä ollaan, se oli ihan äimänkäkenä. Minä, nukkumassa klo 23? No way!!!!? Mutta niin se nyt vai oli, Se päästi mut aika pian takaisin unten maille.

Ja toisaalta en yhtään ihmettele, että menin niin aikaisin nukkumaan eilen ja perjantainakin jo hyvissä ajoissa ennen puolta yötä. Viikko oli lievästi ilmaistuna rasittava. Töissä oltiin lähes hätää kärsimässä, kun muutama tyyppi oli sairaslomalla, ja muutama lisää muuten vaan lomalla/matkoilla. Herra perkele, kun piti kiirettä. Mene sinne, tee sitä jne... mitään ei vain ehdi kunnolla, vasemmalla kädellä sinne suuntaan vain. Noh, nytpähän se on sitte ohi ja iltavuoro viikko odottamassa. Keskiviikkona ja torstaina lukusaliin. No kaipa tuo tuosta, pärjäsinhän viimeksikin. Ja oletettavasti siellä on taas tarroittamista, että kaikki menee taasen hyvin ja nopeaan.

Mutta siis tänään heräsin siinä puoli yhdeksän. Nautin oikein, kun sain kerrankin nukuttua kunnolla. Venyttelin ja vanuilin ängyllä vielä noin puolisen tuntia. Nousin ylös tulin koneelle ja ajatelkaas tätä, en keittänyt kahvia. Pesin pyykkiä ja laitoin ne kuivaamaan, mikä ei suinkaan ole itsestään selvyys. Kävin kuntosalilla ja kaupassa, siivosin jopa tietokone pöytäni. Se oli kuin suklaarasia, ikinä ei tiedä mitä sieltä löytyykään. Nyt pitäisi laittaa seuraava koneellinen pyykkiä kuivaamaan, tehdä ruokaa ja evästä ensi viikoksi. Piipahtaa äippällä ja mahdollisesti veljellä. Kellohan ei ole kuin puoli kolme suurinpiirtein.

24.2.2009

Prinsessa jäällä vai prinsessa jää?

Ostin sitten viime viikon keskiviikkona itselleni luistimet, kaunoluistimet. No joo mikäs siinä. Luistelu on kivaa tai ainakin niin muistelin. No sunnuntaina oli sitten viimein aikaa ja jaksoin lähteä ulos luistelemaan. No sen siitä saa, kun on tottunut hokkareihin.. polvi sattuu ihan sikana ja on aika veikeen värinen... punaisen sinisen violetti. Kaunoluistimilla olen viimeksi luistellut mahdollisesti 9 vuotiaana ja siitä asti viilettänyt vain hokkareilla. Niin se on kuin olisi uutta taitoa opiskellut, kivuliaastikin vielä. Saamari. Eli ehkä en ole se pahuksen prinsessa jäällä. Tai ainakin siihen on valovuosien matka.

Töissä on taasen ollut aika mielenkiintoista. Tähän mennessä olen flirttaillut lähes kaikkien miesten kanssa... no minkäs minä sille voin, olen syntymä flirtti. xD Täti olisi kuulemma opettanut mulle flirttailun taitoa, mutta näki mut pikkulikkana pelleilemässä isukin kanssa ja totesi, että ei tuolle flirttiä tarvitse opettaa. Silmät oli kuulemma pelanneet aika lailla. Huomaan itsekin säätäväni tälla saralla jonkin verran ja miesten kanssa joiden kanssa ei välttämättä tarvitsisi... No juu. Mut on siis töissä pyydetty jo pari kertaa ulos. Ei, ei työkaverit vaan asiakkaat. Toiselle sanoin, ei koska se haisi viinalle kuin mikäkin. Ihan mukava mies muuten ja tykkää jutella ihmisten kanssa, jotka kohtelee sitä kuin ihmistä.

Toinen tapaus oli taas ihan mukava 25 ulkomaalainen mies. Mutta jokin tökki ja sanoin hänellekin ei. Ulkonäössä ei mitään vikaa ja kohteliaskin oli. En vain tiedä mikä otti vastaan... oli vain taasen pakko sanoa eio.Ehkä olenkin siis prinsessa jää.

Muuten on mennyt aika jees, syömiset on vaan päin helvettiä samoin unirytmi.... tai siis mikä rytmi. Viime yö meni torkahdellessa... ehkä tämä yö on parempi. Who knows.

16.2.2009

Addiktoituva luonteenlaatu

Minä olen addikti. Olen riippuvainen kahvista, huulirasvasta, kirjoista ja elokuvista ja netistä. Olen addiktoitunut facebookiin ja erinäisiin keskustelu foorumeihin. Hurahdan aina täysillä, turhia jarruttelematta. En olisi minä ellen niin tekisi, mutta joskus olisi hyvä jos saisi pidettyä pään kylmänä, mutta kun se ei nyt vain ole mun taipumuksia.

Siksi olenkin pelännyt aloittaa laihduttamaan, entä jos jäänkin siihen huonolla tavalla kiinni. Kaikki muu tuntuu luisuvan pois otteesta joten taketuisinko siihen ja yrittäisin hallita sitä ainoaa asiaa joka on mun hallinnassani, kehoani? Who knows.

Alexei Yagudin, 2002 Olympialaiset
Alexei Yagudin on venäläinen taitoluistelija ja mun hurahdukseni kohde numero uno tällä hetkellä... taitavat jakaa sijan facebookin kanssa.

11.2.2009

Taivaan mannaa ja ylpeys käy lankeemuksen edellä

Aamulla oli pakko kurkata tilille, kauhistuin. Käytettävissä oleva summa oli 50 €. Lauantaina sentään vielä reilu satanen... voi vittu. Tajusin silloin, että mä en osaa käsitellä rahaa, mä en osaa haalia sitä, enkä mä osaa sitä pitää. Mun on siis tultava toimeen tuolla summalla seuraavat pari viikkoa. Ei ole KELAn korvausten varassa niin helppoa elää. Noh, onneksi saan sivubisneksistä hiukan rahaa. Mutta jotenkin olen liian ylpeä pyytämään rahaa islätä/äidiltä... tosin äippä tietää mun tilanteen... mummu on sitte se viimeinen vaihtoehto. Aina kun pyydän mummulta rahaa... se kirvelee paljon. Mulla on aina sellainen olo, että mä petän mummun luottamuksen, kun anon rahaa. Se käy ylpeyden päälle. Aina se rahan pyytäminen käy ylpeyden päälle. Tahtoo pärjätä itse. Joko ylpeys tai nöyryys. Nyt valitsen ylpeyden ja ehkä se syöksee mut alas jossain vaiheessa ja opettaa mulle nöyryyttä.

Mutta tänään mun sisäinen lapseni sai mut unohtamaan mun rahahuoleni. Se sai taivaan mannaa. Tänään oli työpaikan ulkoilupäivä, jonka tarkoituksena kai oli saada työilmapiiriä parempaan suuntaan. Nooh mikäs siinä, mutta pahin riitapukari niin sanotusti ei ollu edes paikalle. Oh well, ei sitä olis sinne kaivattukaan. Mutta tarjottu kahvi oli hyvää ja etukäteen meitä varten tehdyt laskiaispullat oli tosi hyviä kanssa. Niissä oli klittiä, ihanaa. :D

Sitte lähdettiin kävelemään tai meinattiin, mutta päädyttiinkiin pulkkamäkeen. Silloin se sisäinen lapsi sai voiton ja riemusta kiljuen lasketeltiin. Kikattaa kihersin kuin pikkutyttö. Mun on ihan pakko hankkia itelle pulkka ja luistimet jossain vaiheessa. Nousis siinä samalla kunto kun niitä mäkiä hipsii ylös ja laskee alas ja taas kiipee ylös ja...

9.2.2009

Känkkäränkkä ja onks mun pakko jos en taho...

Huomasin itsessäni viikonloppuna paskamaisen piirteen. Kiukuttelen todella helposti kaikkein läheisimmälle ja rakkaimmaille kaverilleni. Anna rakas anteeksi, anna anteeksi kaikki se paska jota multa saat. Vastavuoroisesti saat kiukutella mulle tarpeen vaatiessa ja purkautua ja... kaikkea.

En tiedä oliko syynä väsymys ja ärtymys tästä viikosta vai mikä lienee ollut syynä... ehkä olin kaikkea edellä mainittua. Hassulta känkkäränkkämäisyydeltä homma näin jälkeenpäin ajatellen kuulostaa. Paskiainen olen ja se vaivaa mua. En halua olla tälläinen äkäpussi.

Aamu oli ihanan aurinkoinen tänään. Näin asiasta toiseen hypin. Posti toi jotain mainoksia, en edes katsonut mitä. Mutta mulla oli kahvia ja hyvä kirja, I don't need more to be happy. Olen nyt sitte lukenut n. 300 sataa sivua vuorokaudessa, onko se paljon? Kohta loppuu sekin kirja ja näin ollen koko sarja, hiukan surulliseksi se vetää, mutta ehkäpä aloitan taasen sarjan alusta.
No kuitenkin siinö puolenpäivän tienoilla alkoi vituttamaan, tiesin joutuvano piakkoin lähtemään töihin... en halunnut lähteä, en en en en en en... En halunnut lukusaliin. No kävi onneksi niin, että ei ainakaan tänään tarvitse olal kolmea tuntia enempää. Vaikka sulkeminen jännittääkin... osaanko varmasti sulkea kaikki koneet jne. jne. Miksi hermoilen näitä asioita, olenhan sentään ollut museolla yksin huomattavasti arvokkaampien esineiden keskellä yksin. Kaiken lisäksi siellä kummitteli. Mutta siis hermoilu on turhasta, miksi siis tee niin? Typerää.

No kaipa nää hommat tästä sujuu. Muovitin kirjoja pari tuntia, en millään viitsi enempää, joten surffaan netissä vaikka niin täällä ei oikein ole ollut tapana. Tulkoon sitte sanomista, en vain jaksa olla aina niin pirun tehokas. Ei vain pysty. Ja kaipa olen täällä tähän saakka hyvin pärjännyt, töissä siis yleisesti. Yksi työkaveri tuossa kävi joku tunti puolitoista sitten ja kyseli miten menee. Mikäs tässä, vastasin, kyllä tää tästä, ja kyllä mä sitte hätäraketin lähetin ja soitan kännyllä maydayta jos paha paikka tulee. Mutta olen ilmeisesti sen verran supliikkitapaus, että pahoja paikkoja ei ole tullut. Mutta onhan se mukava kuulla, että kyllä mä sen tiesin ettei sull täällä mikään ole. Lämmittää mukavasti, melkein yhtä kliffasti kuin viski.

4.2.2009

Onko normaalia

Onko normaalia kokea vastenmielisyyttä aamuja kohtaan? Onko normaalia haluta vain nukkua, vaikka ei väsytä? Onko normaalia itkeä päivittäin, koska on paha olla? Onko normaalia syödä mitä sattu, kun ei vain kiinnosta? Onko normaalia...?

3.2.2009

One More Nightmare

Ei löytynyt tänäänkään farkkuja, vaan minkäs teet. Sovitin yhteen noin 20 paria farkkuja eilisen ja tän päivän aikana, Lopulta päädyin tilaamaan Ellokselta. At least they deliver. Farkkupainajainen on siis hetkellisesti ainakin ohi. Perjantaina pitäisi uudet farkut tulla, expressinä laitettiin tulemaan.

Tää päivä on siis ollu aika.. öö.... perseestä? Mulla on ollu taas niin pahuksen irrallinen olo. Olen tavallaan elänyt tätä päivää ja samalla katsonut ulkupuolisen silmin tekemisiäni. No juu, aamulla myöhästyin öistä. Ei ne muuten mitään sano, mutta kun se lukusalin nainen oli vaan äkeä ja sai ilmaistua asian mullekin. Well kudos for her. On se oikeesti ihan mukava. Opettelin lukusalin aamurutiineja, eipä menneet ihan putkeen, mutta voiko muuta edes odottaa. Lukusali on kuin vieras maailma mulle, enkä sinne mielelläni mene... edes asiakkaana. Mua karmii siellä. No tietenkin mun pitäis sitte ensi maanantaina ja tiistaina mennä sinne istumaan iltavuoroon. Voi jumalauta. One more nightmare indeed. Nooh onneksi siellä on aina joku jolle voi soittaa hädän tullen. Eikä sekään juuri taaskaan jurpi, että olen harjoittelija ja harjoittelijaa ei saisi missän vaiheessa jättää yksin. Oh well whatever. Mä voin aina vedota sihen jos töppään jotakin. Mua oikeesti pelottaa mennä sinne lukusaliin...

2.2.2009

Kuin koira joka koipeaan nostaa ja se olen minä joka ei sovi!

Tänään oli niin maanantai kuin olla ja voi. Heräsin äreänä, kävin pika suihkussa. Hovimäki-sarja sai sentään vähän leppymään. Töissä... oli kivaa, kai. Tänään tuli uusi harjoittelija. On siellä kolme kuukautta, kuukauden mun lähtöni jälkeen. Hassua miten sitä kokikin reviirinsä uhatuksi. Se tuli MUN kirjastooni, paskiainen. Kahvitauolla höpöteltiin kaikenlaista ja ja eräs työkavereistani totesi siinä, että tää uus poika tekee sitä ja tätä jne. jne., mutta ei se tietenkään vielä sua uhkaa. En muista oliko uhka se sana, jota työkaveri käytti vai ei. Mutta tuli tunne, että ne perkeleet nöäkee mun läpi. No joo, myöhemmin samalla tauolla tuli kuitenkin niin hyvä mieli, kun ne vitsaili siinä, että eri osastot kirjastosta vielä tappelee musta. Vitsaili joo, mutta totuus oli kuitenkin hymyjen takana. Tuli hyvä mieli, mä ilmeisesti teen työni hyvin. :D

Töiden jälkeen se varsinainen vitutus vasta alkoikin. Huomasin aamulla, että mun farkut on taas rikki. Ostin ne kaksi kuukautta sitten. Nooh, piti sitte vaan soveltaa vaatetusta.. harmi vain, että suurin osa vaatteistani on likaisena. Eipä ole hirveesti viimeakoina napannut tuo pyykkäys. Siellä on eilen pesty koneellinen, kukaan vaan ei oo laittanu kuivaamaan. Nooh, oma moka. No kuitenkin töiden jäölkeen menin sovittelemaan farkuja. Kävin KappAhlissa, Citymarketissa ja Prismassa. Kokeilin noin 16 farkkuja. Ne oli joko liian pieniä mulle, liian isoja, ei sopineet, pussittivat rumasti... tuli tunne, että äf juu, se olen minä joka ei sovi. Tajusin siinä farkkuja vaihdellessano, että lihava ei voi olla nirso ja naisellinen... vaan sen on laitettava päälle mitä säkkejä sattuu saamaan ja paidaksi kupoli teltta hihoilla. Helvetti.

1.2.2009

Hukassa

Isä soitti joskus puolen päivää aikoihin, tulisi käymään mun nuoremman pikkusiskon kanssa. Okei, No Problemo. No tulivat hiukan yhden jälkeen. Mukana vain oli isän uusi naisystävä. Jotenkin petyin, mä joudun taas jakamaan isäni. Toisaalta tämä nainen on todella mukava ihminen ja huumorin tajuinenkin. En vain oikein osaa taas oikein suhtautua. Olen hukassa. Toisaalta en halua taas joutua jakamaan isääni kenenkään kanssa, varsinkaan jos se tarkoittaa sitä, että isä joutuu kokoamaan sydämensä palasia kurasta niinkuin ennen. Toisaalta taas isä tuntuu paljon onnellisemmalta kuin ennen. Ei kaada enää ihan kaikkea mun niskaani. Vaikka tuskin tätäkään suhdetta on taivaitten valtakunnassa kuulutettu. Noh katsotaan. Kaipa minä pidän näppini erossa koko asiasta ja katsotaan minne tie vie. Olen oma itseni, vetäköön omat johtopäätöksensä.

Ehkä olen aikuistunut, ehkä en. Haluan vain, että isä on onnellinen.

31.1.2009

Rude Awakening

Kävin vaa'alla. Se näyttää taas 124,5 kiloa. Olen syönyt taas muutaman kilon takaisin. Minä en ymmärrä enää omia repsahduksiani, en itseäni. En kai ole koskaan ymmärtänytkään. Selkärangaton olen. En edes pidä mitään hirveetä diettiä itelleni, en ole kieltänyt itseltäni mitään, yritän vain ottaa vähän vähemmän kuin ennen, yritän liikkua enemmän. Mutta maailmani pyörii taasen vain netin ja kettiön väliä. So not funny anymore.

Nooh uimaan olen joka tapauksessa tästä menossa, ja illemmalla sulkapalloa pelaamaan. Se on hauskaa. Ensi viikonloppuna kun liikkumiset ei onnistu, ei ainakaan entiseen malliin. Tai siis nimenomaan entiseen malliin, eli ei ollenkaan. Vituttaa tämä oma saamattamomuuteni.

29.1.2009

Minä rakastan sinua

Mitä tuolla tarkoitetaan? Rakkaus, mitä se on? Sitä viljellään laajalti ja tuntuu, että harva tosissaan tarkoittaa sitä. Siis mitä? On niin monenlaista rakkautta, on äidin rakkautta lapseensa ja lapsen äitiinsä ja isäänsä, isovanhempiinsa, on sisarten välistä rakkautta. On rakkautta puolisoiden välillä. On rakkautta eläimiin... lista jatkuu aina vain.

Itselleni rakkaus merkitsee syvää tunnetta ja ystävyyttä. Välillä havahdun siihen tunteeseen joissakin tilanteissa, että rakastan tuota ihmistä enemmän kuin omaa elämääni, antaisin kaikkeni sen puolesta, että hän on onnellinen. En ole ikinä kokenut rakkautta, joka puolisoiden välillä vallitsee. Mutta se rakkaus jota lähimmäisiäni kohtaan tunnen on syvää ja kestävää, luottamukseni voit menettää, mutta rakkautta et ikinä. Jos olen sinut omakseni ottanut, voit olla kusipää, en sinua vihaa.

Mutta mitä on rakkaus? En osaa kuvailla. Välitän monesta ihmisestä, olen iso möykky tunteita. Mutta mitä on rakkaus, siihen en osaa vastata. Tiedän vain sitä tuntevani.

24.1.2009

Nainen tummissaan

Hän saapui keskiyöllä,
Näin viikatteenkin vyöllä,
tuo nuori nainen ikuisuuden
Harso silmillään.
Hän kertoi kylmin huulin,
Kuin kaukaa äänen kuulin:
"Oon sieltä, mistä takaisin
Ei tulla elämään."

Mä katsettansa turhaan hain,
Näin pohjattomat silmät vain.
Kun katsoin niihin, tunsin,
Että häntä rakastin.
"Voi poikaparka, kuolemaa
Ei yksikään voi rakastaa.
Vain hengen sulta veisin
Kylmin, jäisin suudelmin."

"Sun täytyy olla vanki maan,
Ei sielus pääse kahleistaan.
On yksinäisyys kohtalosi,
Auttaa voi mä en.
Sä vaikka kaiken oikein teet,
Sua seuraa aina kyyneleet,
Ei murheistansa irti
Pääse koskaan ihminen."

Mä pyysin: "Suukko, muuta ei."
Hän viikatteensa naulaan vei,
ja tunsin hänen syleilynsä
Kylmän, jäätävän.
Hän lähti, otti viikatteen.
Jäin yksin yöhön hiljaiseen.
En enää pelkää kuolemaa,
Nyt kaiken ymmärrän.

Hän saapuu vielä tiedän sen.
Kun aika vierii täyttyen,
Niin silloin suostuu varmaankin hän
Yhteen suudelmaan.
Tuon suudelman kun hältä saan,
Voin vihdoin jättää kylmän maan,
Ja silloin pääsee myöskin sielu
Irti kahleistaan.

En itselleni rauhaa saa,
Kun rakastan vain kuolemaa.
Mä ootan, että saapuisi tuo
Nainen mustissaan.


Olen vuosia ja taas vuosia rakastanut Uriah Heepin Lady in Black biisiä, aivan kuin äitinikin, mutta tänään löysin tämän biisin. Lemon coverin kyseisestä biisistä, Nainen Tummissaan. Nuo sanat ovat niin kauniit ja sopivat elämääni. Varsinkin nuo kaksi viimesitä säkeistöä.

Menneisyyden haamuja

Eilen näin erään vanhan koulukaverin... tai tutun. Oli niin surullista hänet nähdä. Ei ole mimmi enää entisensä. Pari koulua kesken jättänyt, koska viina maistui liian hyvin. Mimmi oli kamalan pöhöttynyt ja jotenkin vaan niin surullinen näky.

Sain motivaatiota olla olematta hän, sain motivaatiota rajoittaa juomistani. En halua alkaa juomaan siinä määrin, että seuraava selvä päivä on joskus hamassa tulevaisuudessa jos on ollenkaan. En halua ennenaikaiseen hautaan. En ainakaan juomalla, sillä hyvin usein juoppo on helvetin ruma. En halua olla ruma ruumis, haluan olla kaunis kun kuolen, jos kuollut nyt ikinä on kovinkaan kaunis.

23.1.2009

Sisällä pääni pehmoisen...

On sisällä pääni pehmoisen
Seassa kaiken laupeuden
Mieli vallassa sairauden
Kaipuu luokse kuolleiden


Kaikenlaista skitsoilua sitä onkin ilmassa. Päässä kiertää samat asiat kehää. Panikoin parin viikon päästä alkavaa lukusali pestiä. Mutta miten vitussa senkin sanot työvuorojen järjestäjälle. Sen lisäksi, että se on täysin vierasta aluetta mulle niin siellä on niin pahuksen hiljaista, että pää hajoaa. Oh well, kaipa meikä siitä viidestä päivästä selviää tai siis illasta. Pelottaa silti.
Toisaalta on mukavaa kuulla, että olen työkavereiden keskuudessa pidetty henkilö. Lämmittää mukavasti.

No ei mitään niin mukavaa etteikö joku asia olisi persiillään, mulla ei ole rahaa. Tai on siis jonkin verran, mutta ei riittävästi kaikkien laskujen maksamiseen. Sen siitä saa, kun ei ole mitään hollia rahan käytössä. Omasta puolestani ainakin olen nyt koittanut hoitaa suomen taloutta... niin lahjakkaasti, että omani on kuralla.Ensikuu köyhäillään ja vuokran saan maksettua. Onpahan sitten ainakin osoite johon niitä karhuja voi lähettää. Helvetti soikoon, kun ihminen on typerä.

Se lisäksi, että edellämainitut asiat ahdistavat niin ahdistaa mun oma painonikin. Vietän aika paljon aikaa miettien syömisiäni ja painoani. Mietin tapoja pudottaa painoani ja muuttaa elintapojani. Mutta aina jossakin vaiheessa retkahdan ahmimaan, joka taas aiheuttaa pahan olon ja helvetinmoisen ahdistuksen. Ja taas tekee mieli syödä lisää. Mieli tekee oksentaa, mutta oksentaminen on niin vastenmielistä touhua. Alan epäillä, että siarastan BED (Binge Eating Disorder) nimistä syömishäiriötä. http://yle.fi/genreportaalit/portaali.php?genre=terveys&osannimi=ajassa_mielenterveys&jutunid=6530

17.1.2009

Sellofaania ja piirejä

Toinen rakkaimmista ja läheisimmistä kavereistani lähti juuri kottin, kello on varttia vaille yksi ja meillä kummallakin on työpäivä huomenna. Hulluja ollaan, mutta kun juttua riitti.

Tulin siihen tulokseen, että on hyvä olla olemassa joku jolle ei tarvitse esittää mitään, joku joka lukee sinua kuin avointa kirjaa, joka joka näkee paskan ja valheiden taakse, joku joka näkee lävitse... ja silti pysyy rinnallasi. Sellaisia ihmisiä tarvitaan, sillä muuten elämä olisi liian raskasta. Paskanjauhamiseenkin tottuu ja turtuu. Olen onnekas, mulla on kaksi ihmistä, jotka näkevät sisälle. Olen oman elämäni aurinko, ystäväni ovat merkurius ja venus ja maa.

Mulla on jonkin verran myös kavereita. Rakastan heitäkin, aivan kaikkia. Mutta karu totuus on se, että pidän heidät etäällä, en uskalla päästää heistä ketään niin lähelle kuin "sisäpiirin". He ovat mars, jupiter, saturnus, uranus ja neptunus. Heidän kanssaan ollaan vaan ja hengaillaan, joskus vakavoidutaan, mutta ovelle he jäävät koputtelemaan. Sisään kutsutaan kahville, mutta ulos heidän on palattava. En tiedä huomaavatko he sitä itse, vai huomaako asian vain he jotka ovat sisällä...

12.1.2009

I am the mask you wear . . .

Sain tänään kutsun, juhliin ystävänpäiväksi, naamiaiset. Kerrankin ystävänpäivänä mun ei tartte emottaa yksin kotona leffoja katsellen tai netissä surffaillen. Muilla on aina joku, kultamuru, jonka kainaloon käpertyä ja olla onnellisia. Siirappisia katseita, sokerisia hymyjä, hyi hevetti. Jep olen kateellinen.

Mutta tänä vuonna mulla on paikka jonne mennä ja viettää aikaa ystävieni kanssa. Jutellaan, kuunnellaan hyvää musiikkia, pidetään hauskaa... kerrankin en ole yksin.

11.1.2009

Painoharhaisuutta

Tajusin jotakin eilen uidessani. Olen vuoden verran ajatellut painoani, joskus enemmän ja joskus vähemmän, mutta aina ajatellut. Vuoden aikana olen aloittanut kolme kertaa laihduttamaan, viimeisimmän kanssa onnistunut. Tosin sekin mennyt persiilleen hieman viime aikoina, mutta kyllä minä tästä vielä ryhdistäydyn. Tarvitsisi vaan taas lisätä liikuntaa ja terveellistä ruokavaliota noudattaa. Mutta kun en ikinä jaksa tehdä muuta kuin viskata jonkun pitsan tai vastaavan mikroon. Tai sitte mussutan sipsejä/karkkia jne. Vihaan itseäni jälkeenpäin. Monesti oksettaa, mutta en oksenna. Kuten aikaisemminkin olen sanonut, en vain pysty. Se ei ole minua, not my style. I just hate myself. Ja tunnen oloni entistäkin pahemmaksi.

Eilen ostin tai siis tilasin netanttilasta vaa'an. Ihan mekaanisen vaa'an vain. Pystynpähän nyt hieman paremmin seuraamaan painoani. Tilasin myös ranen/nilkkapainot, 1,2 Kg. Myös samettijakku ja farkkucaprit tarttuivat mukaan. Aika kallista siiä tuli, mutta pitää vain rajoittaa muuta kulutusta kompensoidakseni shoppailuani. Ja aika rajusti pitäisi rajoittaa tölkki Colan juontiakin. Olen koukussa. Ei Coca Cola muuten oikein mulle mitään tee, mutta tölkissä se muuttuu lähes kahvin veroiseksi koukuttajaksi.

Unelmoin laihasta vartalosta... tai ei en laihasta varsinaisesti, mutta terveestä ja trimmatusta vartalosta. Mutta olen nyt jo niin iso, että vaikka joskus saisinkin unelmoimani vartalon, se ei olisi täydellinen, sillä ihoni ei enää palautuisi... vaan jäisi roikkumaan. Mutta ainahan sitä voi vähän painoansa pudottaa ja ainakaan tämä ei ole liian nopeaa. Painonpudotukseni muistuttaa täin matkaa tervassa... se ei lopu ikinä.

Mutta onhan unelmia hyvä olla.

8.1.2009

Uni tulla saa - tuokoon veljensä uni mukanaan


On taas unet olleet mitä on, eli ei. Muutama tunti yössä, päivät zombeina ja taas kun yö saapuu, Unenruhtinas tuijottaa kattoa. Uni ei tule, eikä tuo veljeä mukanaan. Sitä alkaa jännittää nukkumaan menemistä, varsinkin iltoina kun tietää, että seuraavana aamuna on aikainen herätys. Joka taas johtaa stressiin, mikä taas johtaa unettomuuteen. Ja voilá, valmiita ollaan.
Olen toisaalta tottunut siihen, että herään 6-10 kertaan, yleensä kahdeksan kertaa noin 8 tunnin aikana kun nukun... olen tottunut heräämään selkä paskana ja pinna kireällä. I can deal with that. Mutta se, että unet jäävät kolmeen neljään tuntiin per yö. Sen kanssa mä en tule toimeen. Ironista, että valitsin nimeksi unenruhtinaan...

Hush, little baby, don't say a word.
Papa's gonna buy you a mockingbird

And if that mockingbird won't sing,
Papa's gonna buy you a diamond ring

And if that diamond ring turns brass,
Papa's gonna buy you a looking glass

And if that looking glass gets broke,
Papa's gonna buy you a billy goat

And if that billy goat won't pull,
Papa's gonna buy you a cart and bull

And if that cart and bull turn over,
Papa's gonna buy you a dog named Rover

And if that dog named Rover won't bark
Papa's gonna buy you a horse and cart

And if that horse and cart fall down,
You'll still be the sweetest little baby in town.

6.1.2009

Annual Freak Out

Se tulee joka vuosi, joka pahuksen vuosi. Pelko tulevaisuudesta. Pitäisikö hakea kouluun va ei? Jos haen kouluun, tulenko toimeen? Onko mun ihan pakko taas muuttaa, mä en haluais muuttaa. Pitäiskö mun opiskella opiskelun vuoksi ja siksi että en töitä kuitenkaan saa. Pelkään.

Miksi en vain uskalla hypätä ja tavoitella tähtiä? En ikinä uskalla hypätä ilman turvaverkkoa ja laskuvarjoa. Aina kaiken pitää olla suunniteltua. If you haven't a plane B, you do not have a plan. Niinpä, mutta kun mulla täytyy olla suunnitelma, sitten se suunnitelma B ja mielellään myös C, D, E ja F. Muuten kaikki menee päin helvettiä. Jos mulla ei ole suunnitelmia tarpeeksi, saan migreenin. Oikeastaan saan migreenin pelkällä stressaamisella. Olen arkajalja enkä ikinä muuksi muutu. Tulen aina vain varovaisemmaksi. En uskalla elää. Vanhana pieruna istun keinutuolissa ja haaveilen nuoruudesta, jossa olisin uskaltanut. Nyt tulen vain narisemaan siitä kuinka huonosti asiani ovat ja sitä etten ikinä uskaltanut.

Ahdistaa.