Sherlock Holmes

Sherlock Holmes on sankarini, Conan Doylen kirjat, Jeremy Brett ja Granadan sarja ovat ikuisesti sydämeeni jääneet, smaoin taitaa käydä tämän uuden elokuvan kanssa. Ei sinänsä yllättävää, mutta ehkä kuitenkin hieman, minä kun olen enemmänkin perinteisen Shelockin fani.

Robert Downey Jr. Holmes on kaikkea muuta kuin perinteinen. Tämä uusi Holmes on ehkä hieman naisiin menevä katutappelija. Tämä piirre viihdyttää sanan parhaassa merkityksessä.

Elokuvassa on kyllä niitä klassisia piirteitä kanssa, piippu ei ehkä ole käyrä, mutta se on mukana, viuluakaan ei ole unohdettu eikä Rouva Hudsonia. Eikä Watsonia.

Jude Law on Watsonina jotakin nannaa. Olen tottunut siihen, että Watson on vain uskollinen toveri, kamu ja kaveri. Tämä Watson ei pelkää ampua, käyttää nyrkkejä, kuristaa tajottamaksi ja mikä parasta... potkia ovia ja harrastaa uhkapeliä. Watsonilla on myös heikot hetkensä... hänhän rakastuu Mary Morstaniin. Maryn hahmo ei oikein iske, vaikka ihan ok olikin. Ei siitä sen enempää snaottavaa kyllä löydy.

Juniorin ja Lawn kemiat kyllä toimivat loistavasti. Kun hahmot nahistelevat kuin vanha aviopari niin hahmojen esittävät miehet tuntuvat nauttivan tilanteesta, tunttu muutenkin, että kaikilla oli elokuvaa tehdessä hauskaa.

Peri hahmoa pitää vielä mainita. Irene Adler, Sherlockin ainoa ihastus "kauniimmasta" sukupuolesta. Irene on huijari, varas ja paljon muuta. Mutta ennen kaikkea hänellä on heikko kohta...

Ja elokuva pääpahista ei voi olla mainitsematta. Lordi Blackwood punoo juoniaan ja jättää jälkeensä muutaman ruumiin, mutta onko kaikki ihan sitä miltä näyttää?

Elokuvassa yhdistyy salapoliisi perinne, mystiikka, magia, romantiikka ja huumori- viktoriaanista Lontoota unohtamatta.

Minä rakastuin.