So the time goes on...

Niin se aika on tänäänkin vain eteenpäin mennyt, suurempia hidastelematta. Nousin aivan liian aikaisin, oikeasti ennen kukon pieremää, sillä kello soi 4.45 ja ylös oli sängystä noustava. Kahvinkeitin päälle, vaatteet niskaan, termosmukiin kahvia ja matkaan. Pitihän töihin ehtiä. Aamulla siis 5.40 siivoamaan ja 9.00 kesäduuniin kirjastoon. Kotiin pääsen neljältä, mutta pitäähän isääkin käydä piristämässä sairaalassa, kun kerta siellä kuumeilee. Sitten ulkoiluttamaan isukin avokin koiruuksia, joka on kesällä periaatteessa kolmas työni. Voipi olla, että illalla alkaa paukut olemaan aika lopussa.

Onneksi huomenna onkin tämän viikon viimeinen työpäivä ja kotiinkin pääsee Juhannuksen kunniaksi ruhtinaalliset kahta tauntia aikaisemmin. Toisaalta ei se minua haittaa. Muuten kerroin mielelläni tekeväni kaikki iltavuorot, jotka vain voin, sillä tarvitsen joka riivatun ropisen jonka vain saan... ja kuudesta eteenpäin tulee iltatyökorvausta. :) Ainakin näillä näkymin toiveeni meni läpi, sillä onhan muilla isompi koti hoidettavana ja toisella työkaverilla perhettäkin, jonka kanssa varmaan mielellään viettää aikaa. Mua taas kotona odottaa vain tietokone. So no biggie.

Apatia

Viimeisen lomaviikon apatia iski jälleen. Vaikka lomaa onkin pari viikkoa elokuun lopussa, mutta ensi maanantaina alkaa duuni, joka kestää pari kuukautta, joten viimeisen lomaviikon apatia on vieraanani. Hassua miten sitä ei haluaisi mennä töihin vaikka sitä on odottanut kuin kuuta nousevaa. Tiedän, että osa "pelostani" johtuu siitä, että olen pääasiallisesti omassa lähikirjastossani töissä, ennen olin vain 2 päivää viikosta... en tiedä mitä pelkään, mutta kyllä se siitä ohi menee kun pääsen taas duuniin sisälle. Ja kun ne viisi päivää ovat kuluneet, jotka olen muualla tuuraamassa. :D

Like sands through the hourglass, so are the days of our lives

Minne ovat päivät kadonneet? Oikea vastaus taitaa olla bitti avaruuteen. Olen ollut kuukauden lomalla, kuukausi on mennyt jonnekin eikä minulla ole juuri muistikuvia. Ei en ole ollut kännissä tai muissakaan aineissa, en siis ole nauttinut mitään ilmaa vahvempaa. Mutta internet on paikka jonne olen itseni haudannut ja muistankin taas miten helppo siihen on jäädä koukkuun. Koulussa sentään tein muutakin kuin datasin, oli pakko, mutta nyt kun ei ole ollut pakko tehdä mitään, mennä minnekään niin olen vaan dataillut. Ihme, että koneeni pysyy vielä perässä.

Oli mulla suunnitelmia, ei paljoa, mutta kyllä niitä oli. Ajattelin lukea ulkona auringossa tai aurinko varjon alla, riippuen kuinka tukala on oloni. Tein tämän kerran, edellispäivänä, illalla vahvasti hyttysmyrkkyyn kietoutuneena. Hyttyset ovatkin yksi syy miksi en ole ulkona paljoa viihtynyt. Vihaan niitä vitun verenimijöitä.

Piti minun pitää kämppäkin siistinä, tiskata aina kun lopetin syömisen ja pyykätä niin ettei mitään vuoria pääsisi kertymään. Heheheheh. Juuh, hyvä oli ajatus, mutta todellisuus on aivan muuta. Kämppä on kuin pomminjäljilta, aina vaaan. Vaatteita hujan hajan ja niitä astioita. Mutta on niin kuuma, että ei jaksa tehdä mitään. Ja vaikka selitykseltä kuulostaankin, on se kuitenkin omalla kohdallani totta. Täällä on ollut jo viikon lämpö kolmissa kymmenissä ja sateista ei tietoakaan. Toivon mukaan tämä tästä ainakin hetkeksi rauhoittuu, sillä alkaa oikeasti tämä kuumuus käydä voimien päälle. Ja onneksi säätietojen mukaan niin tuleekin käymään, mutta mikä silti on todellisuus sillä ennusteitahan nuo säätiedot vain ovat, mutta en pitäisi pahitteeksi kunnon ukkosmyrskyä, vaikka kuollakseni ukkosta pelkäänkin. Töpselit vain pois seinästä, sänkyyn peiton alle taskulamppukourassa ja hyvä kirja mukana. Sillä siitä selvitään. Toivottavasti. Niin ja musiikkia, mikään ei vie ajatuksia niin hyvin pois todellisuudesta kuin musiikki. Ja nythän minä taas höpöttelen omiani. Ihanaa tajunnan virtaa. :D

Mutta jos vielä lukisin pienen kappaleen eräästä fanitarinasta, heittäisin huiviini kahvia, söisin jotakin pientä ja sitten ottaisin suunnan lähimmälle uimarannalle. Vai meneekö nyt jöötiltä katu-uskottavuus. heehehehe.

I wonder...

Ihmettelen itseäni. Miksi on niin paha olla? Odotan kauhulla töiden alkamista, vaikka muutama viikko sitten olin vielä innoissani. Jokainen päivä on oma tuskainen taipaleensa...

Such a weirdo...

Olen ollut lomalla nyt kolme viikkoa, ja kaksi ja puoli on jäljellä ennen kesätöiden alkamista. En ole pitkään aikaan tuntenut oloani näin levänneeksi. Olen saanut nukkua, vaikka varsinaista rytmiä ei olekaan. Menen nukkumaan kun väsyttää ja nousen ylös, kun unta ei enää riitän tai kun paikkoja, siis selkää, alkaa särkeä liikaa.

Odotan innolla töiden alkua, tai pääasiassa innolla, mutta nyt kuumana päivänä mikään ei innosta. Ei edes lenkkeily koirien kanssa vaikka siitä maksetaan mulle ihan hyvin ja sain jopa rahat eilen etukäteen. Pitäisi kai ottaa itseä niskasta kiinni ja vaan mennä pihalle ja käydä pienilenkki, vaikka vain sen verran, etta tekevät asiansa, tulla takaisin isukille ja juoksuttaa niitä tuossa takapihalla jonkin verran. Vaikka tuskin karvaturritkaan hirveästi jaksavat tällaisena päivänä.

Töiden jälkeen olisi vielä parisen viikkoa lomaa ja sitten alkaa koulu. Odotankin sitä jo pienellä innostuksella. Vihdoinkin alkavat itse valitsemamme opinnot ja sitä odotellessa. Olen aika hassu, sillä vaikka kesä on ihanaa ja hienoa aikaa...tosin inhoan ötököitä.. kuitenkin odotan jo loppukesää ja syksyä. Rakastan aikaa heinkuun puolesta välistä syyslokakuun vaihteeseen. Ehkä se johtunee siitä, että olen elokuun lapsia.

Muutenkin on suunnitelmia syksyksi. Ajattelin järjestää pienet synttärikemut elokuun alkupuolella. Kutsua porukka joita ei yleensä näe, voitaisiin ottaa hiukan kuppia ja syödä jotakin. Mutta se nyt on vielä vain ajatuksen tasolla, enkäole kenellekään siitä vielä puhunut... paitsi nyt blogini lukijoille.
Että näin, mutta nyt koiruudet.