Itsesääli, mikään ei ole parempi tekosyy kaivautua peiton alle, syödä roskaruokaa kunnes tekee mieli oksentaa ja katsoa telkkaria. Itsesäälin syy, I love my voice ja nyt mulla ei ole sitä. Mua alkaa oikeasti huolestuttamaan tämä asia. Mä olen vain pihissyt viime lauantaista asti. En mä voi tällä äänellä mennä töihin, joka taas saattaa mun ja KELAn välille ongelmia. Tai no ei varsinaisesti ongelmia, mutta asiat ei vain ole enää niin mutkattomia, jos ne nyt ikinä on mutkattomia KELAn kanssa, but you get the picture.
Helkkari heräsin taas puoliltapäivin, kello on puoli neljä ja mä olen edelleenkin yöpaidassani. Yksin asuminen on sukkaa, vaikka suurin osa onkin jees. En tiedä, tässä alkaa vaan olemaan niin pahuksen vainoharhainen olo. Mikään ei jaksa kiinnostaa, paitsi punkkupullo jääkaapissa.
31.12.2008
29.12.2008
Silence is golden
If Silence is golden then I am a fucking rich bitch. Mulla ei nimittäin ole ääntä millä puhua. Pakko olla kerrankin hiljaa ja mä alan pikkuhiljaa panikoimaan. Huomenissa pitäisi taasen mennä lääkäriin tai siis sairaanhoitajalle, eihän täällä lääkärille pääse ellet ole kuolemaa tekemässä. En mä voi töihinkään mennä kähisemään. Yritin jo tänään, mutta ei siitäkään oikeen mitään tullut. Ja kun on ääni tässä kunnossa ei edes saisi äänijänteitään käyttää siinä vaarassa, että homma laukee reisille.
Nyt sukkaa tää homma ja pahasti.
Nyt sukkaa tää homma ja pahasti.
27.12.2008
Kierrän kehää kuin....
Nyt tuntuu pahalta. Kierrän kehää pienessä asunnossani kuin kiimainen hiiri. Yksin on joskus niin paha olla. Mikään ei kiinnosta, uloskaan ei viitsi mennä vaikka tarvetta ehkä olisikin. Toisaalta niitä naamoja on harvassa joita siedän. En vain kykene olemaan seurallinen vaikka tarvetta olisi. Eipä tunnu tämäkään onnistuvan... ja vitut.
26.12.2008
Talk to me
Tää päivä on ollut jees. Heräilin joskus puoli yhdentoista maissa, lueskelin sarjiskirjaa (siis Nemiä) jonkin aikaa ja jumitin koneelle useamman tunnin, tekemättä mitään rakentavaa. Sitten Hobitti soittaa, että tuleeko se hakemaan mut, kun isän luokse ollaan kumpainenkin menossa syömään. Nooh se tuli hakemaan mut ja yhdessä isukille mentiin.
Pikkusiskot ja me oltiin siellä, kaikki neljä. Isä sitä sanoikin, että hälle oli kauheen tärkeetä, että me kaikki oltiin siellä... vaikka pienimmät jouluisesti tappelikin. :D Nelisen tuntia isukillakin saatiin aikaa kulutettua, lähinnä telkkaria kattomalla ja syömällä. Hobitti kysyi multa jossain vaiheessa josko mä olisin tullut sen luokse vielä käymään, suostuin.
No Hobitilta tulin justiinsa kotio, kiikutin sen ensi baariin. Mä en oikeesti tiedä miten mä saisin hobitti kultaa autettua, se on kauhean maassa useammastakin syystä. Enpä kai muuten kuin kuuntelemalla sen ongelmia vaikka niihin en osaa paljoa sanoakaan. Eipä silläkään niitä kuuntelijoita liikoja ole. Mikä on surullista. Mä oikeesti luulin, että mulla on asiat huonosti, mutta kun nostaisi katseensa joskus omasta navasta niin ei tarvitse kauas katsoa kun jollain on asiat huonommin. Mutta yhden asian tiedän mulle ei vittuilla, eikä vittuilla myöskään hobitille, olé.
Pikkusiskot ja me oltiin siellä, kaikki neljä. Isä sitä sanoikin, että hälle oli kauheen tärkeetä, että me kaikki oltiin siellä... vaikka pienimmät jouluisesti tappelikin. :D Nelisen tuntia isukillakin saatiin aikaa kulutettua, lähinnä telkkaria kattomalla ja syömällä. Hobitti kysyi multa jossain vaiheessa josko mä olisin tullut sen luokse vielä käymään, suostuin.
No Hobitilta tulin justiinsa kotio, kiikutin sen ensi baariin. Mä en oikeesti tiedä miten mä saisin hobitti kultaa autettua, se on kauhean maassa useammastakin syystä. Enpä kai muuten kuin kuuntelemalla sen ongelmia vaikka niihin en osaa paljoa sanoakaan. Eipä silläkään niitä kuuntelijoita liikoja ole. Mikä on surullista. Mä oikeesti luulin, että mulla on asiat huonosti, mutta kun nostaisi katseensa joskus omasta navasta niin ei tarvitse kauas katsoa kun jollain on asiat huonommin. Mutta yhden asian tiedän mulle ei vittuilla, eikä vittuilla myöskään hobitille, olé.
24.12.2008
Goodbye England's Rose
Hyvästi jää englannin ruusu tai ainakin joulu 2008, vaikka joulun pyhiä onkin vielä jäljellä. Koko vuosi on monille pelkkää odottamista ja kun jouluaatto viimein koittaa on odotus ohi, joka tarkoittaa sitä, että joulun on ohi.
Paras lahja, tietokone tuoli. Nyt voi datailla ilman suurempia ongelmia... jippii.
Paras lahja, tietokone tuoli. Nyt voi datailla ilman suurempia ongelmia... jippii.
23.12.2008
Traditiot elää ja muuttuu
Joulu
Pienenä joulu oli niin ihanaa aikaa. Joulupukkia odotettiin jo marraskuussa. Joulukuussa oltiin jo ihan täpinöissä ja varsinkin aamut oli ihania, kun äipän kanssa aina yhdessä avattiin joulukalenterin luukku. My little pony ja muita sellaisia, suklaata tietenkin. Nyt kun miettii... ne suklaathan maistu paskalle, hmm... Mutta se oli silloin ja aika on niin sanotusti kullannut muistot. :D
Oli hauskaa etsiä paketteja ja jos ne löysi niin arvuutella mitä niissä oli. Suurta huvia meidän talossa ja tietenkin isoveljeltä opittua. Hyi sinua hobitti. Tonttuja oli niin ovissa kuin verhoissakin. Kuusi tuotiin sisälle 22.12. sulamaan. Sitä oli niin kivaa käydä kurkkimassa. Siellä se sulatti lumikerrosta ja toi sisälle niin pahuksen hyvän havuntuoksun. Kuusi laitettiin jalkaan aatonaattona ja vietiin paikoilleen. Nyt kun ajattelee niin isällä on kyllä aika laaja sanavarasto, kun hommat ei luonaa niin kuin pitäisi. Hee hee hee, I have learned from the master. :D
Jouluaattona heräsin aina aikaisin, mutta vaikka kuinka aikaisin olin ylhäällä niin äiti oli ylhäällä aikaisemmin. Tajusin vasta tätä kirjoittaessani, että oliko tuo ehtinyt nukkumaan ollenkaan? Illalla kuitenkin tuli peittelemään mut ja veljeni, luki iltarukoukset meidän kanssa. Antoi pusun poskelle ja toivotti hyvää yötä. Tuota kaipaan edelleen, en niitä rukouksia, vaan tuota muuta. *huoh* The price of freedom, I guess.
Aattoon takaisin, söin siinä aamupalaa ja katselin telkkua. Sitten koristeltiin äidin kanssa kuusi. Yleensä äippä lähti jossain vaiheessa aina kauppaan ja viiletti muutenkin kuin tuulispää, olisihan sitä voinut auttaa ja autoinkin kun vanhemmaksi kasvoin. Hobitti ja isukki heräilivät omia aikojaan ja tientenkin hobitin kanssa nahisteltiin...ööö... kaikesta. :)
Mummulaan suunnattiin aina niin, että joulurauha ehdittiin pappamummulassa kuunnella. Pappamummula nimi siis siitä, että se oli se mummula, jossa oli molemmat isovanhemmat. Mummula oli paikka jossa oli vain mummu. Kuitenkin pappamummulaans uunnattiin joulurauhaksi, sen jälkeen pyrimme olemaan nahistelematta, siinä onnistumatta. Saunottiin ja syötiin ja syötiin ja syöt... you get the picture. Ruoka ei ikinä kesken loppunut. Vihdoinkin koitti aika jolloin avattiin lahjat. Se oli aina niin hauskaa. Vaikka kotoa ei mukaan otettukaan kuin yksi paketti kullekin. Lahjojen availun jälkeen alettiin pikkuhiljaa hiippailla kotio, jossa tietenkin odotti ne loput lahjat.
Seuraavana päivänä meille tultiin syömään, samalla porukalla. Ja tietenkin esiteltiin edellisenä päivänä saadut lahjat.
Nykyään taas...
homma toimii saman kaavan mukaan, paitsi, että mummulasta isän luo, sieltä äipän luo, sitten jossain vaiheessa iltaa hiippailen tänne omaan yksinäisyyteeni. Tai tiedä vaikka, jos äipän helmoihin jäisin yhdeksi yöksi. Ja porukka kokoontuu syömään tapaninpäivänä äipälle. Eikä niitä koristeitakaan ole niin paljoa enää. Less is more on mun ja äidän motto tätä nykyä. Mutta joulukuusen koristelen huomenna aamulla. Nyt kun sain siivottuakin tuossa puolisen tuntia sitten.
Tähän loppuun ja siivoukseen viitaten voisin lainata erästä työtoveriani.
"Ei täällä kuule kannata olla noin tehokas, ei näillä palkoilla."
Hyvää joulua/Hanukkaa/whateveriä kaikille!
Pienenä joulu oli niin ihanaa aikaa. Joulupukkia odotettiin jo marraskuussa. Joulukuussa oltiin jo ihan täpinöissä ja varsinkin aamut oli ihania, kun äipän kanssa aina yhdessä avattiin joulukalenterin luukku. My little pony ja muita sellaisia, suklaata tietenkin. Nyt kun miettii... ne suklaathan maistu paskalle, hmm... Mutta se oli silloin ja aika on niin sanotusti kullannut muistot. :D
Oli hauskaa etsiä paketteja ja jos ne löysi niin arvuutella mitä niissä oli. Suurta huvia meidän talossa ja tietenkin isoveljeltä opittua. Hyi sinua hobitti. Tonttuja oli niin ovissa kuin verhoissakin. Kuusi tuotiin sisälle 22.12. sulamaan. Sitä oli niin kivaa käydä kurkkimassa. Siellä se sulatti lumikerrosta ja toi sisälle niin pahuksen hyvän havuntuoksun. Kuusi laitettiin jalkaan aatonaattona ja vietiin paikoilleen. Nyt kun ajattelee niin isällä on kyllä aika laaja sanavarasto, kun hommat ei luonaa niin kuin pitäisi. Hee hee hee, I have learned from the master. :D
Jouluaattona heräsin aina aikaisin, mutta vaikka kuinka aikaisin olin ylhäällä niin äiti oli ylhäällä aikaisemmin. Tajusin vasta tätä kirjoittaessani, että oliko tuo ehtinyt nukkumaan ollenkaan? Illalla kuitenkin tuli peittelemään mut ja veljeni, luki iltarukoukset meidän kanssa. Antoi pusun poskelle ja toivotti hyvää yötä. Tuota kaipaan edelleen, en niitä rukouksia, vaan tuota muuta. *huoh* The price of freedom, I guess.
Aattoon takaisin, söin siinä aamupalaa ja katselin telkkua. Sitten koristeltiin äidin kanssa kuusi. Yleensä äippä lähti jossain vaiheessa aina kauppaan ja viiletti muutenkin kuin tuulispää, olisihan sitä voinut auttaa ja autoinkin kun vanhemmaksi kasvoin. Hobitti ja isukki heräilivät omia aikojaan ja tientenkin hobitin kanssa nahisteltiin...ööö... kaikesta. :)
Mummulaan suunnattiin aina niin, että joulurauha ehdittiin pappamummulassa kuunnella. Pappamummula nimi siis siitä, että se oli se mummula, jossa oli molemmat isovanhemmat. Mummula oli paikka jossa oli vain mummu. Kuitenkin pappamummulaans uunnattiin joulurauhaksi, sen jälkeen pyrimme olemaan nahistelematta, siinä onnistumatta. Saunottiin ja syötiin ja syötiin ja syöt... you get the picture. Ruoka ei ikinä kesken loppunut. Vihdoinkin koitti aika jolloin avattiin lahjat. Se oli aina niin hauskaa. Vaikka kotoa ei mukaan otettukaan kuin yksi paketti kullekin. Lahjojen availun jälkeen alettiin pikkuhiljaa hiippailla kotio, jossa tietenkin odotti ne loput lahjat.
Seuraavana päivänä meille tultiin syömään, samalla porukalla. Ja tietenkin esiteltiin edellisenä päivänä saadut lahjat.
Nykyään taas...
homma toimii saman kaavan mukaan, paitsi, että mummulasta isän luo, sieltä äipän luo, sitten jossain vaiheessa iltaa hiippailen tänne omaan yksinäisyyteeni. Tai tiedä vaikka, jos äipän helmoihin jäisin yhdeksi yöksi. Ja porukka kokoontuu syömään tapaninpäivänä äipälle. Eikä niitä koristeitakaan ole niin paljoa enää. Less is more on mun ja äidän motto tätä nykyä. Mutta joulukuusen koristelen huomenna aamulla. Nyt kun sain siivottuakin tuossa puolisen tuntia sitten.
Tähän loppuun ja siivoukseen viitaten voisin lainata erästä työtoveriani.
"Ei täällä kuule kannata olla noin tehokas, ei näillä palkoilla."
Hyvää joulua/Hanukkaa/whateveriä kaikille!
20.12.2008
Koti
Tajusin tänään jotakin, kun makasin sohvalla, pää äidin sylissä, äidin käsi päätäni hiljaa silitellen. Se side joka minulla jä äidilläni on, on hyvin vahva. En usko, että sitä mikään mahti maailmassa voi katkaista, ainakin niin haluan uskoa, lapsen lailla, koko sydämestäni ja kaikella mitä olen.
Mutta se asia, jonka tajusin oli hyvin yksinkertainen. Se ei merkitse mitään, mitä paikkaa kutsun kodikseni tai missä asustelen tai missä tavarani on. Ainut oikea koti oli juuri siinä, äidin sylissä, rakastavien käsien ympäröimänä. Ainoassa paikassa, jossa täysin turvallista, jossa ei tarvitse esittää mitään, jossa voi olla oma itsensä ja silti tietää, että toinen rakastaa sinua, pyyteettömästi ja kaikella mitä on. Puhtaampaa rakkautta tuskin omalle kohdalleni ikinä tulee.
Tämä blogimerkintä on omistettu äidilleni, suojelijalleni, parhaalle ystävälleni, tukipylväälleni, persuksiin potkijalle, naiselle joka kestää minua sellaisena kuin olen.
Rakastan sinua äiti.
Mutta se asia, jonka tajusin oli hyvin yksinkertainen. Se ei merkitse mitään, mitä paikkaa kutsun kodikseni tai missä asustelen tai missä tavarani on. Ainut oikea koti oli juuri siinä, äidin sylissä, rakastavien käsien ympäröimänä. Ainoassa paikassa, jossa täysin turvallista, jossa ei tarvitse esittää mitään, jossa voi olla oma itsensä ja silti tietää, että toinen rakastaa sinua, pyyteettömästi ja kaikella mitä on. Puhtaampaa rakkautta tuskin omalle kohdalleni ikinä tulee.
Tämä blogimerkintä on omistettu äidilleni, suojelijalleni, parhaalle ystävälleni, tukipylväälleni, persuksiin potkijalle, naiselle joka kestää minua sellaisena kuin olen.
Rakastan sinua äiti.
14.12.2008
Tonttuja
Eipä voi taas sanoa muuta kuin voihan nyt vittu.
Eilen siis oli kaveriporukkamma pikkujoulut. Noh edellisenä päivänä yks soittaa, että hän ei voi oikein mukaan lähteä, stereoripuli, siis mahatauti. Nooh, okei, hän antaa oman lippuna ukolleen. No eilen sitte mimmi soitti, että hällä olis yks ylimääränen lippu, että mitenkäs olisko mulla joku toinen kaveri joka vois haluta lipun tai mun hobitti veljeni.
Kaverilla oli jo lippu, mutta hobitilla ei. Hobitti halusi lipun ja homma hoitui. Maksoin kaverilleni hobitin lipun, kun pääsimme baariin numero uno. Siellä kohtasimme myös tämän parantumaan päin olevan stereoripuloitsijan. Vatsa kesti sidukan, joten hän päätti lähteä sittenkin baariin nurmero dos, joka oli siis matkamme pääkohde siellä järjestettävän raskasta joulua tapahtuman vuoksi. Dodii... hobitti tuli toisen kaverini kanssa paikan päälle puolen yön ajoissa, mulla oli jo pinna aika kireellä sen takia. Noh sain annettua sille lipun. Hobitti oli nauttinut aika paljon ilolientä ja hämmästytti lievästi, että se pääsi edes sisälle. No whatever, se pääsi. Olin koko ajan kusisukassa, kun olin niin saamarin huolestunut siitä.
Pikkuhiljaa siirryttiin lavan eteen ja tietenkin eturiviin. Virhe numero yksi. No aikaa kului noin tunti ennenkuin bileet alkoi yhden ajoissa. Pinna kiristyi kiristymistään. Miksi ihmiskammoinen valas hiippailee eturiviin? No sai siinä taistella, että sai hengitettyä, mutta siinä vaiheessa vitutti jo sen verran, että en piruuttanikaan lähtenyt edestä pois. Reviirirakkaus voitti terveen järjen, virhe numero kaksi. Siinä moshattiin kyllä aika hyvin uusine kutreineni... ovat muuten aika lyhyet ja violetit...
Yks akka alkoi aukomaan kupoliaan mun kamulle, se oli virhe. Puutuin asiaan, jolloin se aukoi mulle, joka sekin oli sen osalta melkoinen munaus. Mulle vittuilla, olé. Jossain vaiheessa tuijotin sitä haastavasti ja se yritti parhaansa mukaan tuijottaa takaisin, mutta murtui ja jatkoi aukomistaan. Tuuppi ja hyppi mun niskassa. Let me tell you this and I will only tell you once for I hate to repeat myself, Unenruhtinas ei tykkää kännisistä huorista, jotka hyppii niskassa. Tuuppasin sitä persiilläni kauemmas, jolloin tämä täi suuttui. Otti oikein vauhtia ja nosti nyrkin ilmaan. Ehti se yhden toimittamaan lähes perille, takaraivooni, kunnes poke vei olmin rauhoittumaan. Miksi mä siihen kätösiäni olisin tahrinu... No joo känni Ruhtinas oli ihan varma, että se oli tää tietty tyyppi ja näytinkin sen kaverilleni, jolla on aika väkivaltainen maine..ainakin joskus ollut, ja vieläkin... no hobitti oli ottanut kuulemma mimmiä niskasta kiinni ja vienyt sivummalle, jolloin kaverini oli kysynyt jotain rähinästä, jolloin mimmi oli väittänyt ettei siellä ollut ollutkaan. Se saattaa olla totta, sillä selvinpäin Ruhtinas ei oikein osaa sanoa kuka teki ja mitä. No ainakin tää yksi oli paskajäykkänä, se riittänee. Olihan siinä sitten itselläkin sanaharkaa poken kanssa, mutta sillä ei väliä, olin jo matkalla ulos.
Hobitti aiheutti mulle muutaman raivonpuuskan, jolloin poistuin paikalta täristen raivosta ajatellen että yks saatanan hailee. No hobitti oli yrittänyt soittaa mulle pari kertaa, kun oli sen puhelimensa löytänyt, lopulta soitti kuskina toimineelle kaverille... se antoi puhelimensa mulle. sattui kuulla hobitti itkemässä puhelimessa, tai ainakin ääni kuulosti itkuiselta. "Ei asiat ole niin yksinkertaisia..." Ehkä ei. Loppumatkan kotiin sitten itkinkin ja vielä tihrustin kotonakin. Onneksi mun pelastava enkeli oli paikalla, rakas Calgori.
Laitoin hobitille viestiä, että anna anteeksi. Olet mulle vain niin perkeleen tärkeä, että en voi muuta kuin huolehtia. Se soitti takas viiden aikoihin ja sanoi, että unohda kaikki mitä olet kuullut ja nähnyt tänään... lupasin niin tehdä, en vain tiedä pystynkö. Tuskin. Huoli rakkaaseen hobittiin jäi. Nooh myöhemmin vielä yritin soittaa sille, mutta ei vastannu. Pari tuntia sen jälkeen se soitti takas mulle, kuulosti toooosi krapulaiselta. Halusin vain varmistaa, että herra oli kotiinsa päässyt suurinpiirtein ehjin anhoin ja yhtenä kappaleena. Kuulemma oli ja hyvä niin. Huolissani olen edelleen.
Huolissani olen myös eräästä kaveristani, taskublondista. Mimmi on taskukokoinen ja pahuksen vetävä pakkaus. Hän vain vetää kännit joka viikonloppu... Tulee sellainen olo, entäs jos jotain tapahtuukin sille? Entäs jos...
Eilen siis oli kaveriporukkamma pikkujoulut. Noh edellisenä päivänä yks soittaa, että hän ei voi oikein mukaan lähteä, stereoripuli, siis mahatauti. Nooh, okei, hän antaa oman lippuna ukolleen. No eilen sitte mimmi soitti, että hällä olis yks ylimääränen lippu, että mitenkäs olisko mulla joku toinen kaveri joka vois haluta lipun tai mun hobitti veljeni.
Kaverilla oli jo lippu, mutta hobitilla ei. Hobitti halusi lipun ja homma hoitui. Maksoin kaverilleni hobitin lipun, kun pääsimme baariin numero uno. Siellä kohtasimme myös tämän parantumaan päin olevan stereoripuloitsijan. Vatsa kesti sidukan, joten hän päätti lähteä sittenkin baariin nurmero dos, joka oli siis matkamme pääkohde siellä järjestettävän raskasta joulua tapahtuman vuoksi. Dodii... hobitti tuli toisen kaverini kanssa paikan päälle puolen yön ajoissa, mulla oli jo pinna aika kireellä sen takia. Noh sain annettua sille lipun. Hobitti oli nauttinut aika paljon ilolientä ja hämmästytti lievästi, että se pääsi edes sisälle. No whatever, se pääsi. Olin koko ajan kusisukassa, kun olin niin saamarin huolestunut siitä.
Pikkuhiljaa siirryttiin lavan eteen ja tietenkin eturiviin. Virhe numero yksi. No aikaa kului noin tunti ennenkuin bileet alkoi yhden ajoissa. Pinna kiristyi kiristymistään. Miksi ihmiskammoinen valas hiippailee eturiviin? No sai siinä taistella, että sai hengitettyä, mutta siinä vaiheessa vitutti jo sen verran, että en piruuttanikaan lähtenyt edestä pois. Reviirirakkaus voitti terveen järjen, virhe numero kaksi. Siinä moshattiin kyllä aika hyvin uusine kutreineni... ovat muuten aika lyhyet ja violetit...
Yks akka alkoi aukomaan kupoliaan mun kamulle, se oli virhe. Puutuin asiaan, jolloin se aukoi mulle, joka sekin oli sen osalta melkoinen munaus. Mulle vittuilla, olé. Jossain vaiheessa tuijotin sitä haastavasti ja se yritti parhaansa mukaan tuijottaa takaisin, mutta murtui ja jatkoi aukomistaan. Tuuppi ja hyppi mun niskassa. Let me tell you this and I will only tell you once for I hate to repeat myself, Unenruhtinas ei tykkää kännisistä huorista, jotka hyppii niskassa. Tuuppasin sitä persiilläni kauemmas, jolloin tämä täi suuttui. Otti oikein vauhtia ja nosti nyrkin ilmaan. Ehti se yhden toimittamaan lähes perille, takaraivooni, kunnes poke vei olmin rauhoittumaan. Miksi mä siihen kätösiäni olisin tahrinu... No joo känni Ruhtinas oli ihan varma, että se oli tää tietty tyyppi ja näytinkin sen kaverilleni, jolla on aika väkivaltainen maine..ainakin joskus ollut, ja vieläkin... no hobitti oli ottanut kuulemma mimmiä niskasta kiinni ja vienyt sivummalle, jolloin kaverini oli kysynyt jotain rähinästä, jolloin mimmi oli väittänyt ettei siellä ollut ollutkaan. Se saattaa olla totta, sillä selvinpäin Ruhtinas ei oikein osaa sanoa kuka teki ja mitä. No ainakin tää yksi oli paskajäykkänä, se riittänee. Olihan siinä sitten itselläkin sanaharkaa poken kanssa, mutta sillä ei väliä, olin jo matkalla ulos.
Hobitti aiheutti mulle muutaman raivonpuuskan, jolloin poistuin paikalta täristen raivosta ajatellen että yks saatanan hailee. No hobitti oli yrittänyt soittaa mulle pari kertaa, kun oli sen puhelimensa löytänyt, lopulta soitti kuskina toimineelle kaverille... se antoi puhelimensa mulle. sattui kuulla hobitti itkemässä puhelimessa, tai ainakin ääni kuulosti itkuiselta. "Ei asiat ole niin yksinkertaisia..." Ehkä ei. Loppumatkan kotiin sitten itkinkin ja vielä tihrustin kotonakin. Onneksi mun pelastava enkeli oli paikalla, rakas Calgori.
Laitoin hobitille viestiä, että anna anteeksi. Olet mulle vain niin perkeleen tärkeä, että en voi muuta kuin huolehtia. Se soitti takas viiden aikoihin ja sanoi, että unohda kaikki mitä olet kuullut ja nähnyt tänään... lupasin niin tehdä, en vain tiedä pystynkö. Tuskin. Huoli rakkaaseen hobittiin jäi. Nooh myöhemmin vielä yritin soittaa sille, mutta ei vastannu. Pari tuntia sen jälkeen se soitti takas mulle, kuulosti toooosi krapulaiselta. Halusin vain varmistaa, että herra oli kotiinsa päässyt suurinpiirtein ehjin anhoin ja yhtenä kappaleena. Kuulemma oli ja hyvä niin. Huolissani olen edelleen.
Huolissani olen myös eräästä kaveristani, taskublondista. Mimmi on taskukokoinen ja pahuksen vetävä pakkaus. Hän vain vetää kännit joka viikonloppu... Tulee sellainen olo, entäs jos jotain tapahtuukin sille? Entäs jos...
12.12.2008
Kirjastotäti
Meillä kaikilla on joku käsitys kirjastotädeistä ja sedistä, eikö olekin? Niinpä niin, hyvin usein kirjastotäti on hiljainen, harmaa hiirulainen, joka suuttuu inisee vain kun joku metelöi. Hah, fat chance.
Oikeassa elämässä kirjastotäti on Persoona isolla peellä. Kirjastotäti nauraa paljon ja lujaa, kirjastotäti kiroilee ja kertoo hävyttömiä juttuja. Kirjastotäti tulee kännissä töihin, ja kirjastotäti on krapulassa töissä. Meni keskiviikkona hieman överiksi ne yhdet oluet, meni koko ilta. Enkä voi vannoa, että olin ajokunnossa torstai aamuna, krapulassa ainakin. Noh lohduttauduin sillä, että en ollut ainoa joka krapuloi duunissa.
Pari muutakin valitteli kurjaa oloaan, tosin he olivat olleet kaupungin järjestämillä jouluillallisilla.Että sellaset illalliset. No eipä siinä mitään, tarroitin kirjoja ja hyvä tuli... kaiketi. Eivät ainakaan valittaneet. Enkä haissut kuin rankkitynnyri, ja se on aina positiivista se.
No muuta ei oikein taas olekaan tapahtunut. Pohdinpa vain omaa seksuaalisuuttani. Sinänsä en voi oikein vertailla, kun suutelua pidemmälle en ole uskaltanut kenenkään kanssa mennä, eikä niitä tilaisuuksiakaan niin hirveästi ole ollut. Oh whatever, mennään fiiliksen mukaan. Mutta sen voin sanoa, että nainen vain suutelee niin paljon paremmin, ja se on yllättävän hyvä keino tukkia toisen turpa.
Nettiä ei ole omaa vieläkään. Jouluksi ehkä. Ainakin sopimus paperit tuli, vaivaisen 4 viikon odottelun jälkeen. Tai no maanantainahan siitä vasta 4 vko tulee. Mutta nyt pitäis mennä kotiapäin ja jatkaa siivoilua. seinänaapurin helpotukseksi päätinkin, että imuroin vasta huomenna... aamulla. Hajoo siihen. Haha.
Puolilta päivin olis huomenna parturi ja Unenruhtinas saa uuden tucan. Meinasin eka että siistittäis vaan tätä harakan persettä, mutta taidanpa vain todeta kaverille, jonka käsittelyyn hiukseni annan, että tee mitä lystää kunhan en näytä idiootilta ja hiukset on rock!
Kaveri tulee mun luo yöksi, koska illalla olis tarkotus lähtee lähi kylään/kaupunkiin hummaamaan raskasta joulua konserttiin. Toivottavasti se muistaa ottaa mukaan mun verkkopaidan. Muuten se haetaan! Mutta juuh nyt siivoilemaan, jotta sen kaverin kehtaa sisään päästää.
Oikeassa elämässä kirjastotäti on Persoona isolla peellä. Kirjastotäti nauraa paljon ja lujaa, kirjastotäti kiroilee ja kertoo hävyttömiä juttuja. Kirjastotäti tulee kännissä töihin, ja kirjastotäti on krapulassa töissä. Meni keskiviikkona hieman överiksi ne yhdet oluet, meni koko ilta. Enkä voi vannoa, että olin ajokunnossa torstai aamuna, krapulassa ainakin. Noh lohduttauduin sillä, että en ollut ainoa joka krapuloi duunissa.
Pari muutakin valitteli kurjaa oloaan, tosin he olivat olleet kaupungin järjestämillä jouluillallisilla.Että sellaset illalliset. No eipä siinä mitään, tarroitin kirjoja ja hyvä tuli... kaiketi. Eivät ainakaan valittaneet. Enkä haissut kuin rankkitynnyri, ja se on aina positiivista se.
No muuta ei oikein taas olekaan tapahtunut. Pohdinpa vain omaa seksuaalisuuttani. Sinänsä en voi oikein vertailla, kun suutelua pidemmälle en ole uskaltanut kenenkään kanssa mennä, eikä niitä tilaisuuksiakaan niin hirveästi ole ollut. Oh whatever, mennään fiiliksen mukaan. Mutta sen voin sanoa, että nainen vain suutelee niin paljon paremmin, ja se on yllättävän hyvä keino tukkia toisen turpa.
Nettiä ei ole omaa vieläkään. Jouluksi ehkä. Ainakin sopimus paperit tuli, vaivaisen 4 viikon odottelun jälkeen. Tai no maanantainahan siitä vasta 4 vko tulee. Mutta nyt pitäis mennä kotiapäin ja jatkaa siivoilua. seinänaapurin helpotukseksi päätinkin, että imuroin vasta huomenna... aamulla. Hajoo siihen. Haha.
Puolilta päivin olis huomenna parturi ja Unenruhtinas saa uuden tucan. Meinasin eka että siistittäis vaan tätä harakan persettä, mutta taidanpa vain todeta kaverille, jonka käsittelyyn hiukseni annan, että tee mitä lystää kunhan en näytä idiootilta ja hiukset on rock!
Kaveri tulee mun luo yöksi, koska illalla olis tarkotus lähtee lähi kylään/kaupunkiin hummaamaan raskasta joulua konserttiin. Toivottavasti se muistaa ottaa mukaan mun verkkopaidan. Muuten se haetaan! Mutta juuh nyt siivoilemaan, jotta sen kaverin kehtaa sisään päästää.
9.12.2008
Kunnia kuolleille...
Tänään on kulunut tasan vuosi siitä, kun mummuni kuoli. Koko päivä on kulunut enemmän tai vähemmän itkua pidätellen. Miten sitä voikaan yhtä henkilöä kaivata näin paljon...
Töistä tullessani kävin hautausmaalla ja vein kynttilän mummun haudalle. Itkuhan siinä tuli. Ja eiku autoon ja kurvasin kotiin, jossa ne vienot naiselliset kyyneleen, jotka valuivat hiljaa poskille, muuttuivat verta hyytäväksi ulinaksi. Lapsen itkuksi, pohjattomaksi suruksi, jolle ei ole parannusta. Sen voi vain työntää taka-alalle ja toivoa, että joku päivä kipu vähenee.
...ja kunniattomuus eläville
Viimeinen asia jota tänään kaipasin oli joku turhan tärkeä akka huutamassa mulle puhelimessa. Mutta näin kuitenkin tapahtui, tarvitsin sitä eli en. Joku akka valitti siitä, että emme olleet muistaneet sanoa hänelle, että uutuus kirjoissa on kyhyempi laina aika, kuin vanhemmissa kirjoissa. No tästä se sitten jaksoi ja jaksoi. Jun yritin jotain sanoa väliin niin sain taas täyden lastin niskaan. Sain sanottua, että mekin olemme vain ihmisiä ja joskus asioita unohtuu. No siitähän se sitten riemastuija kiljui, että totta olette vain ihmisiä, mutta ette tunnu olevan työtehtävienne tasalla. Sanoin anteeksi, mutta tilanteelle minä en mitään voi. Sieltä sitten kuului, no hyvä että edes anteeksi pyydätte ja sitte se saatanan akka kiljui, että te olette hävyttömiä ja löi luuri korvaan. Katoin luuria kuin lehmä uutta laidunta ja mutisin aha, hasta sinäkin vittu.
Noh toivottavasti se akka sitten tuntee olonsa edes hiukan paremmaksi. Oikeasti, miksi ihmiset soittavat stressaantuneina tollaseen paikkaan. Vittujako se meidän vika on jos ukko hakkaa, tai kakarat kiljuu, tai ei vain ole saanut munaa vuosiin. Purkaisivat kiukkunsa vaikka hakkaamalla halkoja. Saatana.
Töistä tullessani kävin hautausmaalla ja vein kynttilän mummun haudalle. Itkuhan siinä tuli. Ja eiku autoon ja kurvasin kotiin, jossa ne vienot naiselliset kyyneleen, jotka valuivat hiljaa poskille, muuttuivat verta hyytäväksi ulinaksi. Lapsen itkuksi, pohjattomaksi suruksi, jolle ei ole parannusta. Sen voi vain työntää taka-alalle ja toivoa, että joku päivä kipu vähenee.
...ja kunniattomuus eläville
Viimeinen asia jota tänään kaipasin oli joku turhan tärkeä akka huutamassa mulle puhelimessa. Mutta näin kuitenkin tapahtui, tarvitsin sitä eli en. Joku akka valitti siitä, että emme olleet muistaneet sanoa hänelle, että uutuus kirjoissa on kyhyempi laina aika, kuin vanhemmissa kirjoissa. No tästä se sitten jaksoi ja jaksoi. Jun yritin jotain sanoa väliin niin sain taas täyden lastin niskaan. Sain sanottua, että mekin olemme vain ihmisiä ja joskus asioita unohtuu. No siitähän se sitten riemastuija kiljui, että totta olette vain ihmisiä, mutta ette tunnu olevan työtehtävienne tasalla. Sanoin anteeksi, mutta tilanteelle minä en mitään voi. Sieltä sitten kuului, no hyvä että edes anteeksi pyydätte ja sitte se saatanan akka kiljui, että te olette hävyttömiä ja löi luuri korvaan. Katoin luuria kuin lehmä uutta laidunta ja mutisin aha, hasta sinäkin vittu.
Noh toivottavasti se akka sitten tuntee olonsa edes hiukan paremmaksi. Oikeasti, miksi ihmiset soittavat stressaantuneina tollaseen paikkaan. Vittujako se meidän vika on jos ukko hakkaa, tai kakarat kiljuu, tai ei vain ole saanut munaa vuosiin. Purkaisivat kiukkunsa vaikka hakkaamalla halkoja. Saatana.
7.12.2008
Netitönnä en voi lentää...
....vanki olen maan.
Ilman internettiä on hyvin vaikeaa olla. Luulin kykeneväni siihen helpostikin, mitä haittaa muutaman viikon viivytys? Let me tell you, mä hajoon aika pian. Olen nytkin äipällä ja ylläripylläri netissä. Ei sitä oikein tajua kuinka kiinni siisä onkaan ennenkuin joutuu olemaan kokonaan ilman. Voisin katsoa telkkaria, mitäköhän sieltä tulee? Katson telkku.comista...ai niin MULLA EI OO INTERNETTIÄ!!! Olen tässä sitten herätellyt henkinn taka-alalle painunutta harrastustani. Lukemista. Lukeminen used to be so much fun. Mutta sitten sekin jäi. En ole lukenut viimeisen kahden vuoden aikana läheskään niin paljon kun joskus luin per kuukausi. On se aika ikävää, mutta netti vain vei niin paljon ajasta pois. Se oli pakoa todellisuudesta. Niin netti kuin kirjatkin.
Nyt olen taasen löytänyt uuden pakoreitin. Luen kirjja kuninkaallisista, haen heistä tietoa. Ja minullehan kelpaa vain englannin kuninkaalliset. :D Olen oppinut pitämään jopa Prinssi Charlesista. Eihän hän mikään ruusu ole, mutta kukka kuitekin. Ja jos minua on kiehtonut kuninkaallisten elämä ennen,niin kyllä minua nämä nykyisetkin kiinnostavat. Kuninkaalliset on kiinnostavia. Tuntuu, että heidän elämäänsä mahtuu enemmän draama ja tragediaa kuin tavallisen pulliaisen elämään voisi ikinä kuulua. Se vain ei anna meille oikeutta arvostella heitä... vaikka näin tapahtuu.. ja se on loppujen lopuksi hauskaakin. Kunhan pilkka ei osu omaan nilkkaan. Mutta kaipa neiti unenruhtinaan on nyt kadottava taasen määrittelemättömäksi ajaksi ja päästää äidin kihlattu asentamaan tota tulostin/monitoimi härpälettä.
Ilman internettiä on hyvin vaikeaa olla. Luulin kykeneväni siihen helpostikin, mitä haittaa muutaman viikon viivytys? Let me tell you, mä hajoon aika pian. Olen nytkin äipällä ja ylläripylläri netissä. Ei sitä oikein tajua kuinka kiinni siisä onkaan ennenkuin joutuu olemaan kokonaan ilman. Voisin katsoa telkkaria, mitäköhän sieltä tulee? Katson telkku.comista...ai niin MULLA EI OO INTERNETTIÄ!!! Olen tässä sitten herätellyt henkinn taka-alalle painunutta harrastustani. Lukemista. Lukeminen used to be so much fun. Mutta sitten sekin jäi. En ole lukenut viimeisen kahden vuoden aikana läheskään niin paljon kun joskus luin per kuukausi. On se aika ikävää, mutta netti vain vei niin paljon ajasta pois. Se oli pakoa todellisuudesta. Niin netti kuin kirjatkin.
Nyt olen taasen löytänyt uuden pakoreitin. Luen kirjja kuninkaallisista, haen heistä tietoa. Ja minullehan kelpaa vain englannin kuninkaalliset. :D Olen oppinut pitämään jopa Prinssi Charlesista. Eihän hän mikään ruusu ole, mutta kukka kuitekin. Ja jos minua on kiehtonut kuninkaallisten elämä ennen,niin kyllä minua nämä nykyisetkin kiinnostavat. Kuninkaalliset on kiinnostavia. Tuntuu, että heidän elämäänsä mahtuu enemmän draama ja tragediaa kuin tavallisen pulliaisen elämään voisi ikinä kuulua. Se vain ei anna meille oikeutta arvostella heitä... vaikka näin tapahtuu.. ja se on loppujen lopuksi hauskaakin. Kunhan pilkka ei osu omaan nilkkaan. Mutta kaipa neiti unenruhtinaan on nyt kadottava taasen määrittelemättömäksi ajaksi ja päästää äidin kihlattu asentamaan tota tulostin/monitoimi härpälettä.
24.11.2008
Kirjoja
I sure have books. Paljon niitä on. Viisi melkoisen isoa laatikkoa tai siis neljä isohkoa laatikkoa ja yks kenkälaatikko on kirjoja täynnä, ja niitä on edelleen jäljellä, pakkaamatta. Olen minä kanssa yks hullu :D. No ei kahjoudelle voi mitään. Nooh tuleepa ainakin siivottua.
23.11.2008
Muuttolintu
Herranjestas sitä tavaran määrää, mitä ihminen kerää ympärilleen. Well I am a material girl. Mutta siis eilen siivosin uutta kotiani ja tänään olisi tarkoitus jatkaa. Ja muuta en oikeastaan ole vielä tavaroistani muuttanut kuin keittiö tarvikkeita... ja tänään lisää. Miten ihmisellä voi oikeesti olla niin riivatusti tavaraa, keittiöön. Luulisi nyt kahden lautasen ja niihin kuuluvien aterimien riittävän ja tietysti mukikin kahvia varten olisi mukava. Mutta juu lautasia on jos jonkin näköstä, mukia on miljoonaa lajia haarukoita, veitsiä, lusikoita... oi luoja. Mahtaako kaikki edes mahtua keittokomerooni?
Ja se vessa... yyyh. Pakko siellä on lattiat pestä ynnä muuta, ei sinne muuten ilkeä mennä. Tosin se väritys on niin seitkytlukua, että tokkopa tuo siivous saa sitä sen paremmalta näyttämään, mutta ainakin tiedän sen olevan puhdas.
Ja se vessa... yyyh. Pakko siellä on lattiat pestä ynnä muuta, ei sinne muuten ilkeä mennä. Tosin se väritys on niin seitkytlukua, että tokkopa tuo siivous saa sitä sen paremmalta näyttämään, mutta ainakin tiedän sen olevan puhdas.
21.11.2008
Työn iloa
Tänään minulla on paljon asiaa:
Yksinäisyydestä
Yksinäisyys ei ole minulle ollut ikinä ongelma, ei ainakaan vuosiin. Miksi työyhteisöissä tiimejä arvostetaan ylitse muiden? Miksi? Varsinkin, kun eri tiimien välille syntyy skismaa? Ja tiimien omat jäsenet ovat ärsyyntyneitä toisiinsa. Jo varhain lapsia aletaan opettaa suvaitsevaisuuteen, erilaiset ja erinäköiset ihmiset pitäisi hyväksyä. Mutta miten lapset voivat oppia jos aikuiset eivät näytä esimerkkiä. Lapsethan apinoivat aikuisia -kaikessa. Itselleni on upeaa, kun saan olla ylhäisessä yksinäisyydessäni. Parempi yksin, kuin selkään puukottajien ympäröimänä.
Selkäänpuukottamisesta
"The best of all lost arts is honesty". Ehkäpä tämä pitää paikkansa. Minne on kadonnut rehellisyys. Eikö toiselle ihmiselle voi sanoa rehellisesti jos tämä tekee jotain väärin. Ei tarvitse puhua selän takana, jolloin toinen kuulee sen mutkien kautta ja pahoittaa mielensä tavalla joka kirvelee kuin puhdistusaine likaisessa haavassa vielä vuosien jälkeenkin. Miksi toiselle ei voi sanoa ystävällisesti päin naamaa, että hei näin ei kantsi tätä tehdä. Asia kirvelee hetken, olen tehnyt jotain väärin, mutta kirvely unohtuu pian. Ja kumpikin osapuoli voi jatkaa elämäänsä ilman katkeruutta. Miksi toisesta pitää puhua pahaa kahvipöydässä, selän takana, ääntään madaltaen? Sanokaa asiat kasvokkain, älkääkä leikkikö Janus kasvoista jumalaa.
Luottamuksesta
Miksi laskette ääntänne silloin tällöin, kun saavun paikalle. Ilmiselvästi puhutte salaisuuksista ja useasti hyvin tuohtuneena. Tiedän ette ole vakituinen kasvo teidän maailmassanne, mutta ilmiselvästi ette ole oppineet tuntemaan minua rahtustakaan. Luuletteko etten kuule kuiskailujanne? Minä kuulen jokaisen sanan. Te ette tunne minua, ette tiedä, että vaikka puhelias olenkin niin osaan olla myös hiljaa. Minuun voi luottaa, vai vuodanko salaisuuksianne ympäriinsä? Älkää olko lapsellisia. Tiedän, että monet asiat eivät minulle kuulu, siksi en kaikesta utelekaan, vaan annan olla. Opetelkaa tekin se taito.
Asiakkaista
Onko euro paljon rahaa? Ei ole. Miksi siis raivoatte siitä, että joudutte maksamaan euron varauksistanne? Teillä on käyttösäännöt, tietoa maksuista ja korvauksista, olette ne saaneet, olette kortin saaneet tai kun ne ovat muuttuneet. Miksi siis raivoatte meille? Oma vika. Mutta asiakashan on aina oikeassa tai näin meille väitetään. Älkää viitsikö jauhaa paskaa.
Rakas asiakas, voisitte myös joskus opetelal uusia vitsejä. Onko Teidän aina pakko kertoa sama vitsi uudelleen ja uudelleen. Teillä on maksuja, maksatte ne ja kun kuittia tarjotaan, onko Teidän pakko joka kerta virnistää ja sanoa, "pitäkää se kuitti, en tarvitse sitä, ei se verotukseen/verottajalle kuitenkaan kelpaa." Asia on vanha ja vanhentunut, totaalisesti kulahtanut klisee. Vaikutatte idiooteilta, vähintäinkin höyrähtäneiltä. Ja helvetin ärsyttäviltä. Jos on pakko avata suu, niin minulla olisi muutama ehdotus siitä, mitä voisitte sanoa. Kokeilkaa seuraavaksi, "Kiitos, mutta en tarvitse kuittia.", "kiitos", "anteeksi", "heihei" ja "hyvää päivänjatkoa". Nämä kaikki ovat erittäin mukavia kuulla. Varsinkin jos olemme sata kertaa kuuden tunnin aikana kuulemaan sen riivatun verottaja vitsin.
Unenruhtinas kiittää ja kumartaa.
Yksinäisyydestä
Yksinäisyys ei ole minulle ollut ikinä ongelma, ei ainakaan vuosiin. Miksi työyhteisöissä tiimejä arvostetaan ylitse muiden? Miksi? Varsinkin, kun eri tiimien välille syntyy skismaa? Ja tiimien omat jäsenet ovat ärsyyntyneitä toisiinsa. Jo varhain lapsia aletaan opettaa suvaitsevaisuuteen, erilaiset ja erinäköiset ihmiset pitäisi hyväksyä. Mutta miten lapset voivat oppia jos aikuiset eivät näytä esimerkkiä. Lapsethan apinoivat aikuisia -kaikessa. Itselleni on upeaa, kun saan olla ylhäisessä yksinäisyydessäni. Parempi yksin, kuin selkään puukottajien ympäröimänä.
Selkäänpuukottamisesta
"The best of all lost arts is honesty". Ehkäpä tämä pitää paikkansa. Minne on kadonnut rehellisyys. Eikö toiselle ihmiselle voi sanoa rehellisesti jos tämä tekee jotain väärin. Ei tarvitse puhua selän takana, jolloin toinen kuulee sen mutkien kautta ja pahoittaa mielensä tavalla joka kirvelee kuin puhdistusaine likaisessa haavassa vielä vuosien jälkeenkin. Miksi toiselle ei voi sanoa ystävällisesti päin naamaa, että hei näin ei kantsi tätä tehdä. Asia kirvelee hetken, olen tehnyt jotain väärin, mutta kirvely unohtuu pian. Ja kumpikin osapuoli voi jatkaa elämäänsä ilman katkeruutta. Miksi toisesta pitää puhua pahaa kahvipöydässä, selän takana, ääntään madaltaen? Sanokaa asiat kasvokkain, älkääkä leikkikö Janus kasvoista jumalaa.
Luottamuksesta
Miksi laskette ääntänne silloin tällöin, kun saavun paikalle. Ilmiselvästi puhutte salaisuuksista ja useasti hyvin tuohtuneena. Tiedän ette ole vakituinen kasvo teidän maailmassanne, mutta ilmiselvästi ette ole oppineet tuntemaan minua rahtustakaan. Luuletteko etten kuule kuiskailujanne? Minä kuulen jokaisen sanan. Te ette tunne minua, ette tiedä, että vaikka puhelias olenkin niin osaan olla myös hiljaa. Minuun voi luottaa, vai vuodanko salaisuuksianne ympäriinsä? Älkää olko lapsellisia. Tiedän, että monet asiat eivät minulle kuulu, siksi en kaikesta utelekaan, vaan annan olla. Opetelkaa tekin se taito.
Asiakkaista
Onko euro paljon rahaa? Ei ole. Miksi siis raivoatte siitä, että joudutte maksamaan euron varauksistanne? Teillä on käyttösäännöt, tietoa maksuista ja korvauksista, olette ne saaneet, olette kortin saaneet tai kun ne ovat muuttuneet. Miksi siis raivoatte meille? Oma vika. Mutta asiakashan on aina oikeassa tai näin meille väitetään. Älkää viitsikö jauhaa paskaa.
Rakas asiakas, voisitte myös joskus opetelal uusia vitsejä. Onko Teidän aina pakko kertoa sama vitsi uudelleen ja uudelleen. Teillä on maksuja, maksatte ne ja kun kuittia tarjotaan, onko Teidän pakko joka kerta virnistää ja sanoa, "pitäkää se kuitti, en tarvitse sitä, ei se verotukseen/verottajalle kuitenkaan kelpaa." Asia on vanha ja vanhentunut, totaalisesti kulahtanut klisee. Vaikutatte idiooteilta, vähintäinkin höyrähtäneiltä. Ja helvetin ärsyttäviltä. Jos on pakko avata suu, niin minulla olisi muutama ehdotus siitä, mitä voisitte sanoa. Kokeilkaa seuraavaksi, "Kiitos, mutta en tarvitse kuittia.", "kiitos", "anteeksi", "heihei" ja "hyvää päivänjatkoa". Nämä kaikki ovat erittäin mukavia kuulla. Varsinkin jos olemme sata kertaa kuuden tunnin aikana kuulemaan sen riivatun verottaja vitsin.
Unenruhtinas kiittää ja kumartaa.
Purity
Maa on valkoinen, ei ehkä kokonaan, mutta pääasiassa. Sitä on hienoa katsella. On niin kirkastakin, muutosta harmauteen jota on elokuusta asti ollut. Sadetta ja ankeaa. Valkoinen lumi on kuin puhdas peitto, joka tuoksuu kesällä ulkona kuivatulta pyykiltä. Se tuntuu hyvälle. Kunpa lunta tulisi enemmän niin voisin unohtaa maalliset murheet...edes hetkeksi ja nauttia lumihiutaleiden jahtaamisesta.
20.11.2008
Hukuta mut unihiekkaan, älä herätä koskaan
Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, siitä ei pääse ylitse eikä ympäri. Töistä kotiin ajaessani ajattelin, että lataan mp3-soittimeni ja lähden lenkille. Niinpä niin. Hyppäsin jossin vaiheessa iltaa auton rattiin ja ajoin kauppaan... ei hyvä idea ollenkaan. Ostin kaksi pussia sipsejä, dippiä ja kermaviiliä... pari litraa glögiäkin. Jäljelle jäi noin puolen pussia juustokieruloita vai mitä ne oli ja helvetin paha olo. Oksettaa.
Mitäköhän mä taas yritän. Mä haluan näyttää hyvältä, mä haluaisin olla laihempi. Fat change with this lind of behaviour. Miksi mulla ei ole selkärankaa kieltäytyä omista typeristä ideoista? "Ruokaan" on vain niin helppo tarttua... sinne voi hukuttaa niin monenlaista. Tunteita laidasta laitaan. Oma verbaalinen taitoni ei riitä kuvaamaan mitä kaikkea ruokaan voi hukuttaa. Ennen kaikkea ruokaan voi hukuttaa sen tietouden, että en tiedä kuka olen, miksi olen tässä... kun syön katoaa kaikki paha maailmasta. Kunnes tulee lasku humala ja se fiilis, että kukaan ei rakasta minua. No ainahan on ruokaa jonne voi nuo tunteet tukahduttaa.
Olostahan pääsisi kun oksentaisi, mutta itseinho jäisi. En vain pysty siihen, en pysty.... en pysty... en vain pysty.
Mitäköhän mä taas yritän. Mä haluan näyttää hyvältä, mä haluaisin olla laihempi. Fat change with this lind of behaviour. Miksi mulla ei ole selkärankaa kieltäytyä omista typeristä ideoista? "Ruokaan" on vain niin helppo tarttua... sinne voi hukuttaa niin monenlaista. Tunteita laidasta laitaan. Oma verbaalinen taitoni ei riitä kuvaamaan mitä kaikkea ruokaan voi hukuttaa. Ennen kaikkea ruokaan voi hukuttaa sen tietouden, että en tiedä kuka olen, miksi olen tässä... kun syön katoaa kaikki paha maailmasta. Kunnes tulee lasku humala ja se fiilis, että kukaan ei rakasta minua. No ainahan on ruokaa jonne voi nuo tunteet tukahduttaa.
Olostahan pääsisi kun oksentaisi, mutta itseinho jäisi. En vain pysty siihen, en pysty.... en pysty... en vain pysty.
Jos ja kun
Mulla oli blogi täällä jossakin vaiheessa 2000-luvun alkua. Harhauduin muualle, ei kiinnostanut. Mutta nyt... nyt on asiat toisin. On vaihteeksi kiva ilmaista itseään omalla äidinkielellään. Muualla tulle joristua englanniksi niin paljon, että alkaa oksettaa. Ei siinä kielessä mitään pahaa ole, mutta ei vain osaa aina ilmaista itseään niinkuin haluaisi.... eihän se aina suomeksikaan onnistu.
Nimenäni siis Unenruhtinas, varsinainen Morpheus juu. Toivon annan muille, itselleni sitä ei jää. Mietin tuossa eilen, että olisiko maailma parempi paikka elää, jos joskus sais nukuttua.. edes sen yhden yön ilman, että herää kuudesta kahdeksaan kertaan sen kahdeksan tunnin aikana. Olisiko maailma oikeasti parempi paikka? Olisiko aurinko lämpöisempi ja ja näkisinkö maailma väreissä, mustavalkoisen sijaan? Alkaa kyllästyttää herätä väsyneenä, selkä krampissa ja pinna kireällä. Kahvia tuleekin sitten juotua sen verran, että pysyn edes päivällä hereillä. Onko liikaa pyydetty, että edes yhden yön saisi nukkua tietämättä, että maailma pyörii eteenpäin? Elää vain siinä hetkessä, unessa?
Nimenäni siis Unenruhtinas, varsinainen Morpheus juu. Toivon annan muille, itselleni sitä ei jää. Mietin tuossa eilen, että olisiko maailma parempi paikka elää, jos joskus sais nukuttua.. edes sen yhden yön ilman, että herää kuudesta kahdeksaan kertaan sen kahdeksan tunnin aikana. Olisiko maailma oikeasti parempi paikka? Olisiko aurinko lämpöisempi ja ja näkisinkö maailma väreissä, mustavalkoisen sijaan? Alkaa kyllästyttää herätä väsyneenä, selkä krampissa ja pinna kireällä. Kahvia tuleekin sitten juotua sen verran, että pysyn edes päivällä hereillä. Onko liikaa pyydetty, että edes yhden yön saisi nukkua tietämättä, että maailma pyörii eteenpäin? Elää vain siinä hetkessä, unessa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)