At last!

Pitkään ja hartaasti odotettu päivä on koittanut. Sain kokonaisenkuukauden palkan nyt. Ei tarvitse niellä ylpeyttään ja myydä tavaraa, ei tarvitse anella Kelalta tai sossulta yhtään vitun mitään. Olen onnellinen, talouteni on turvattu ainakin kahdeksi viikoksi. Helpompi hengittää. Hetken.

On muuten vain rauhaton olo. Mikään ei tunnut miltään, mutta kaikki tuo silti outoa jännitettä. Odotan...jotain. En osaa oikein itsekään asiaa selittää. Olen matkalla, mutta määränpää on hukassa.

Ristiriitaista.

S tarkoittaa syksyä.

Huomaan hyvin itsestäni, että eletään heinäkuun loppua. En tarvitse siihen kalenteria, joka seinällä roikkuen tai taskussa keikkuen ennustaa päiviä... ja syksyä. Ei tunnen sen sisälläni, haistan sen ulkona, loppukesä. Pian koittaa ihana syksy.

Syksyn tullen tahtoo uudistaa vaatekomeronsa, hankkia uusia tavaroita ja jos koulussa on minkäänlaisessa ja oli ikää kuinka paljon tahansa... tekee mieli hommata uusia kyniä ja pyyhekumeja, alleviivaustusseja ja post-it lappuja. Nenässä tuoksuu jo vieno koulun tuoksahdus, liitu ja piirtoheittimen päällä olleet pölyt. Vaikka muistaa viimeisen vuoden olleen totaalinen helvetti, jotenkin sitä jo kaipaa. Uusia haasteita. Duuni on jo niin nähty. Been therem done that, got the fucking T-shirt.

Tilasin eilen itselleni illalla Oriflame tuotteita ystävältäni sekä netanttilasta mustan miniläppärin. Se oli syntymäpäivä lahja minulta minulle. Voisin perustella hankintani monin eri tavoin ja voisin myös helposti väittää vastaan. Voisin väitellä asiasta puolin ja toisin ja silti voittaa sinut mennen tullen. Tietäähän se rahan menoa, mutta koen sen olevan sen arvoista.

Ja löysin tänään vihreä Germit the Frog-laukun 5€ Kirppikseltä. :D

Window shopping...

Olen paha, paha ihminen. Tuhlaan palkkani melkein etukäteen kokonaan. Oooops. Mutta kun tahtoo kaikenlaista, kenkiä, miniläppärin ja sillä lailla. Sainkin töissä kulutettua hiljaiset hetket ikkuna shoppailemalla, tavallaan. Katselin netistä kaikkea mukavaa ja haaveilin.

Onhan ostos listallani myöskin tarpeellisia, esim. vaatteita. Olen joutunut viimeaikoina heittämään niin paljon vaatetaa pois, että ei ole kohta päälle pantavaa. Siksi siis uutta, koska vanhat kulahtaneet ja reikäiset vaatteet eivät ole kovin "in".

Palkka napsahtaa tilille perjantaina... taitaa mennäkin saman tien...

Harry Potter ja Kuoleman varjelukset osa 2

Tulipahan eilen nähtyä tuo uusin Harry Potter elokuva ja olen edelleenkin ihan onnessani ja intoa piukassa. Elokuva on pakko nähdä uudelleen mahdollisimman pian.

Kirjan lukeneille elokuva toi uutta visuaalista näkökantaa tapahtumiin, ja muille se oli kerrassaan loistavaa viihdettä, tai siis kaikillehan tuo oli oistavaa viihdettä. Ihan uskomaton elokuva.

Elokuvahan kertoo kijan lailla miten Harryn ja kumppaneiden Hirnyrkkien metsästys sujuu ja miten he yrittävät voittaa kaikkien aikojen pahimman Pimeyden Ruhtinaan Voldemortin. Voldemortin hallussa on koko velhobritannia, Tylypahka mukaan lukien, jonka johdossa on hänen uskollinen seuraajansa Rehtori severus Kalkaros. Koulussa ei muutenkaan ole kaikki kuten ennen, oppilaat liikkuvat vain isoissa ryhmissä, ainakin Rohkelikot nukkuvat riippukeinuissa ja vastaavissa. Oppilaita rankaistaan, jos he eivät tottele, kuten heidän toivotaan tottelevan...

Harry, Hermione ja Ron joutuvat omalla tahollaan pulmiin jos jonkinlaisiin, esimerkiksi Irvetan holvissa ja sen jälkeen tulikin pieni pakoreissu lohikäärmeen selässä. Viimein he saapuvat tylypahkaan, jossa pitäisi neljä viimeistä hirnyrkkiä tuhota, yksi heillä on mukanaan, loput kolme heidän pitää löytää ja tuhota, vain siten Harry voi tappaa Hänet-jonka-nimeä-emme-mainitse, Voldemortin eli Tom Valedron, puoliverisen Luihuisen perillisen.

Tylypahkan taistelu oli upea niin visuaalisesti kuin muutenkin. Siinä oli niin sanotusti munaa. Paljon siinä kuolee porukkaa, Remus, Tonks ja Fred joitakin mainitakseni. Jos olette kirjan lukeneet niin sen jo tiedättekin. Heidän kuolemansa olivat toki surullisia, mutta en minä heitä itkenyt. Mutta itkin elokuvan aikana, Severus Kalkaroksen kuolema iski lujaa vaikka tiesin sen olevan tulossa. Alan Rickman teki loistavan suorituksen Kalakaroksena ja kerrankin kaikki näkivät, että vaikka ulkokuori on mitä on ja vaikka jotkin teot sotisivat hyvää vastaan, ei mies kuitenkaan ole täysin paha, vaan jokainen tekee kuinka parhaaksi näkee. Vaikka Kalkarosta tuntuivat kaikki vihaan, suojeli hän heitä silti parhaansa mukaan rehtorin virassaan... Minulle Kalkaros on aina ollut ykkönen, ihan aina,vaikka diggaan myös Lucius Malfoyta. Suutuin hetkeksi Puoliverisessä Prinssissä, mutta en voinut olla vihainen kauaa ja ikinä en voinut häntävihata. Ja olin oikeassa teon taustalla oli jotakin muuta kuin mitä päälle päin näytettiin.
En osaa puhua Pottereista vaahtoamatta Severus Kalkaroksesta, joten ehkä jätän tämän tähän ja suosittelen elokuvaa ihan kaikille. Ja toivon että nautitte elokuvasta. Hurraa!

Sarjakuvia ja töppäyksiä.

Otsikko kuvaa aika hyvin tämän viikon toimintaa. Olen lainannut ja lukenut paljon sarjakuvia. Se on niin helppoa, kun joku palauttaa jotakin kirjastoon ja minä istun siinä tiskin takana ja kaikki ne teokset kulkevat käsieni läpi... en vain voi vastustaa. Ja kesällä kuuluu ottaa hieman rennommin myös lukemisen suhteen, joten sarjakuvat ovat oikeasti ihan paikallaan. Fingerporia, Lassia ja Leeviä ynnä muita. Minä tykkään. Sandmania on tulossa... vaikka eihän tuo Gaimanin Sandman sieltä kevyimmästä päästä ole.

Niin ja ne töppäykset. Tuntuu, että töissä tulee ihan outoja ongelmia eteen. Onkeleita, joista pitäisi selvitä nyt jo, sillä olenhan 16. kuukauttaa kirjastossa töissä, siis kolmatta kesää. Mutta kun ei niin ei. Alkaa turhauttaa välillä. On koulu tainnut tuhota aivoni lopullisesti. Niin ja se suurin töppi. Aamulla unisena duuniin ja iltapäivällä vittuuntuneena ulos ja autoon vain tajutakseni sen, että auto ei käynnisty. Ei edes pihahda. Hurraa fiksuna olin jättänyt aamulla autoon valot päälle koko päiväksi. Ja sen auton käynnistys operaatio oli yksi elämä noloimmista sillä enhän minä autoista ymmärrä mitään, oikeastaan vielä vähemmän kuin en mitään. JA sitä todisti Veljeni kaverin kaveri, joka riensi auttavaksi ritariksi. Oi noloa. Vaikka olikin mukava mies. Nauraa varmaan vieläkin itseään tärviölle. Hyvä, hyvä, sanon minä ja taputan pieniä karvaisia käsiäni.