Olisihan se pitänyt arvata, kun päivä alkaa hyvin, niin se päätyy penkin alle, varsinkin jos kyseessä on maanantai.
Heräsin eiliseen päivään täynnä energiaa ja olin kerrankin onnellinen herätessäni. puolenpäivän tienoilla kävelin mummulaan ja juotiin kahvia ja juteltiin. Rakastan mummuani. Mummu oli luvannut mulle myös vanhan pyöränsä. Aivan ihanan vanhan pyörän, hieman ruosteisen jo, mutta siinä oli asennetta. Tietenkin illemmalla kauppa reissulla kaaduin sen kanssa ojaan ja taitoin nilkkani. No onni onnettomuudessa, olisin voinut mäiskähtää siihen koiranpaska kasaan, mutta en mäiskähtänyt. Mutta puukengät ei ole hyvät pyöräilykengät, ihan vain tiedoksi. Tänään nilkkani kanssa sairaanhoitajalla, joka meinasi mut lähettää kaupunkiin terveyskeskukseen, koska täällä ei ole lääkereitä paikalla. VITUN KUNTALIITOKSET. Kaikki on mennyt täällä päin helvettiä sen jälkeen...
Lopulta päätyi kuitenkin laittamaan tukevamman siteen jalkaani, koska olimme molemmat sitä mieltä, että revähtänyt se vain on. Taidan napsaista vielä buranan nassuuni, särkee ihan riittämiin. Mutta mielluummin nyt kuin kuukauden päästä. Paskamaista se olisi Lumouksessa olla, jos jalkaa koristaa paksu side. *huoh*
Eikä tässä vielä kaikki. Kotiinpäin tullessa pyörästä lähti oikeanpuolinen poljin... no se oli vanha pyörä ja metallikin väsyy. Mutta se siitä ilosta. Olin niin onnellinen saadessani sen pyörän... Nyt vain vituttaa. Ja harmittaa kun ei oikein salillekaan pääse ja jää lenkitkin väliin. Pakko koira on käydä kusettamassa, tarvitsen sen rahan, jonka koiran omistaja mulle maksaa... Ei tää jalka nyt NIIN kipeä ole...
Hopefully.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti