Kirjoja

I sure have books. Paljon niitä on. Viisi melkoisen isoa laatikkoa tai siis neljä isohkoa laatikkoa ja yks kenkälaatikko on kirjoja täynnä, ja niitä on edelleen jäljellä, pakkaamatta. Olen minä kanssa yks hullu :D. No ei kahjoudelle voi mitään. Nooh tuleepa ainakin siivottua.

Muuttolintu

Herranjestas sitä tavaran määrää, mitä ihminen kerää ympärilleen. Well I am a material girl. Mutta siis eilen siivosin uutta kotiani ja tänään olisi tarkoitus jatkaa. Ja muuta en oikeastaan ole vielä tavaroistani muuttanut kuin keittiö tarvikkeita... ja tänään lisää. Miten ihmisellä voi oikeesti olla niin riivatusti tavaraa, keittiöön. Luulisi nyt kahden lautasen ja niihin kuuluvien aterimien riittävän ja tietysti mukikin kahvia varten olisi mukava. Mutta juu lautasia on jos jonkin näköstä, mukia on miljoonaa lajia haarukoita, veitsiä, lusikoita... oi luoja. Mahtaako kaikki edes mahtua keittokomerooni?

Ja se vessa... yyyh. Pakko siellä on lattiat pestä ynnä muuta, ei sinne muuten ilkeä mennä. Tosin se väritys on niin seitkytlukua, että tokkopa tuo siivous saa sitä sen paremmalta näyttämään, mutta ainakin tiedän sen olevan puhdas.

Työn iloa

Tänään minulla on paljon asiaa:

Yksinäisyydestä
Yksinäisyys ei ole minulle ollut ikinä ongelma, ei ainakaan vuosiin. Miksi työyhteisöissä tiimejä arvostetaan ylitse muiden? Miksi? Varsinkin, kun eri tiimien välille syntyy skismaa? Ja tiimien omat jäsenet ovat ärsyyntyneitä toisiinsa. Jo varhain lapsia aletaan opettaa suvaitsevaisuuteen, erilaiset ja erinäköiset ihmiset pitäisi hyväksyä. Mutta miten lapset voivat oppia jos aikuiset eivät näytä esimerkkiä. Lapsethan apinoivat aikuisia -kaikessa. Itselleni on upeaa, kun saan olla ylhäisessä yksinäisyydessäni. Parempi yksin, kuin selkään puukottajien ympäröimänä.

Selkäänpuukottamisesta
"The best of all lost arts is honesty". Ehkäpä tämä pitää paikkansa. Minne on kadonnut rehellisyys. Eikö toiselle ihmiselle voi sanoa rehellisesti jos tämä tekee jotain väärin. Ei tarvitse puhua selän takana, jolloin toinen kuulee sen mutkien kautta ja pahoittaa mielensä tavalla joka kirvelee kuin puhdistusaine likaisessa haavassa vielä vuosien jälkeenkin. Miksi toiselle ei voi sanoa ystävällisesti päin naamaa, että hei näin ei kantsi tätä tehdä. Asia kirvelee hetken, olen tehnyt jotain väärin, mutta kirvely unohtuu pian. Ja kumpikin osapuoli voi jatkaa elämäänsä ilman katkeruutta. Miksi toisesta pitää puhua pahaa kahvipöydässä, selän takana, ääntään madaltaen? Sanokaa asiat kasvokkain, älkääkä leikkikö Janus kasvoista jumalaa.

Luottamuksesta
Miksi laskette ääntänne silloin tällöin, kun saavun paikalle. Ilmiselvästi puhutte salaisuuksista ja useasti hyvin tuohtuneena. Tiedän ette ole vakituinen kasvo teidän maailmassanne, mutta ilmiselvästi ette ole oppineet tuntemaan minua rahtustakaan. Luuletteko etten kuule kuiskailujanne? Minä kuulen jokaisen sanan. Te ette tunne minua, ette tiedä, että vaikka puhelias olenkin niin osaan olla myös hiljaa. Minuun voi luottaa, vai vuodanko salaisuuksianne ympäriinsä? Älkää olko lapsellisia. Tiedän, että monet asiat eivät minulle kuulu, siksi en kaikesta utelekaan, vaan annan olla. Opetelkaa tekin se taito.

Asiakkaista
Onko euro paljon rahaa? Ei ole. Miksi siis raivoatte siitä, että joudutte maksamaan euron varauksistanne? Teillä on käyttösäännöt, tietoa maksuista ja korvauksista, olette ne saaneet, olette kortin saaneet tai kun ne ovat muuttuneet. Miksi siis raivoatte meille? Oma vika. Mutta asiakashan on aina oikeassa tai näin meille väitetään. Älkää viitsikö jauhaa paskaa.

Rakas asiakas, voisitte myös joskus opetelal uusia vitsejä. Onko Teidän aina pakko kertoa sama vitsi uudelleen ja uudelleen. Teillä on maksuja, maksatte ne ja kun kuittia tarjotaan, onko Teidän pakko joka kerta virnistää ja sanoa, "pitäkää se kuitti, en tarvitse sitä, ei se verotukseen/verottajalle kuitenkaan kelpaa." Asia on vanha ja vanhentunut, totaalisesti kulahtanut klisee. Vaikutatte idiooteilta, vähintäinkin höyrähtäneiltä. Ja helvetin ärsyttäviltä. Jos on pakko avata suu, niin minulla olisi muutama ehdotus siitä, mitä voisitte sanoa. Kokeilkaa seuraavaksi, "Kiitos, mutta en tarvitse kuittia.", "kiitos", "anteeksi", "heihei" ja "hyvää päivänjatkoa". Nämä kaikki ovat erittäin mukavia kuulla. Varsinkin jos olemme sata kertaa kuuden tunnin aikana kuulemaan sen riivatun verottaja vitsin.

Unenruhtinas kiittää ja kumartaa.

Purity

Maa on valkoinen, ei ehkä kokonaan, mutta pääasiassa. Sitä on hienoa katsella. On niin kirkastakin, muutosta harmauteen jota on elokuusta asti ollut. Sadetta ja ankeaa. Valkoinen lumi on kuin puhdas peitto, joka tuoksuu kesällä ulkona kuivatulta pyykiltä. Se tuntuu hyvälle. Kunpa lunta tulisi enemmän niin voisin unohtaa maalliset murheet...edes hetkeksi ja nauttia lumihiutaleiden jahtaamisesta.

Hukuta mut unihiekkaan, älä herätä koskaan

Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, siitä ei pääse ylitse eikä ympäri. Töistä kotiin ajaessani ajattelin, että lataan mp3-soittimeni ja lähden lenkille. Niinpä niin. Hyppäsin jossin vaiheessa iltaa auton rattiin ja ajoin kauppaan... ei hyvä idea ollenkaan. Ostin kaksi pussia sipsejä, dippiä ja kermaviiliä... pari litraa glögiäkin. Jäljelle jäi noin puolen pussia juustokieruloita vai mitä ne oli ja helvetin paha olo. Oksettaa.

Mitäköhän mä taas yritän. Mä haluan näyttää hyvältä, mä haluaisin olla laihempi. Fat change with this lind of behaviour. Miksi mulla ei ole selkärankaa kieltäytyä omista typeristä ideoista? "Ruokaan" on vain niin helppo tarttua... sinne voi hukuttaa niin monenlaista. Tunteita laidasta laitaan. Oma verbaalinen taitoni ei riitä kuvaamaan mitä kaikkea ruokaan voi hukuttaa. Ennen kaikkea ruokaan voi hukuttaa sen tietouden, että en tiedä kuka olen, miksi olen tässä... kun syön katoaa kaikki paha maailmasta. Kunnes tulee lasku humala ja se fiilis, että kukaan ei rakasta minua. No ainahan on ruokaa jonne voi nuo tunteet tukahduttaa.

Olostahan pääsisi kun oksentaisi, mutta itseinho jäisi. En vain pysty siihen, en pysty.... en pysty... en vain pysty.

Jos ja kun

Mulla oli blogi täällä jossakin vaiheessa 2000-luvun alkua. Harhauduin muualle, ei kiinnostanut. Mutta nyt... nyt on asiat toisin. On vaihteeksi kiva ilmaista itseään omalla äidinkielellään. Muualla tulle joristua englanniksi niin paljon, että alkaa oksettaa. Ei siinä kielessä mitään pahaa ole, mutta ei vain osaa aina ilmaista itseään niinkuin haluaisi.... eihän se aina suomeksikaan onnistu.

Nimenäni siis Unenruhtinas, varsinainen Morpheus juu. Toivon annan muille, itselleni sitä ei jää. Mietin tuossa eilen, että olisiko maailma parempi paikka elää, jos joskus sais nukuttua.. edes sen yhden yön ilman, että herää kuudesta kahdeksaan kertaan sen kahdeksan tunnin aikana. Olisiko maailma oikeasti parempi paikka? Olisiko aurinko lämpöisempi ja ja näkisinkö maailma väreissä, mustavalkoisen sijaan? Alkaa kyllästyttää herätä väsyneenä, selkä krampissa ja pinna kireällä. Kahvia tuleekin sitten juotua sen verran, että pysyn edes päivällä hereillä. Onko liikaa pyydetty, että edes yhden yön saisi nukkua tietämättä, että maailma pyörii eteenpäin? Elää vain siinä hetkessä, unessa?