Ikävä toisen luo...

Toisen, jonkun... joskus tulee aikoja jolloin tämäkin suht sosiaalinen erakko tarvitsee toista, vaikka yksin tuleekin toimeen oikein hyvin. Tai ei toimeen, kykenee olemaan yksin, on hyvä olla yksin, ei aina kaipaa seuraa, viihtyy itsekseen.

Toimeen tulemisesta tulee mieleen raha, ja sitähän minulla ei siis ole. Sen todisti jo sähkölaskukin, eihän mulla sellaisiin varaa ole, tsauslaskut on suoraan perkeleestä. Oli pakko pyytää mummulta lainaa, joka jo sinänsä on nöyryyttävää... tavallaan. Mummulta kysytään rahaa vain viime kädessä, vaikka mummu sitä mielellään lainaakin. Mutta kun olen ylpeä ja haluan mummunin olevan ylpeä minusta ja rahan anominen... ei tule kuuloonkaan, vaikka sitä joskus pitääkin... Soitin tänään myös vuokraisännellä, että joskos sopis, että maksan ens kuun vuokran noin viikon myöhässä. Sekin oli paskamaista soittaa. Vihaan soittamista. Vuokraisäntänihän on aivan loistava, tosin sekin saattaa muuttua ja toivottavasto mahdollinen uusi vuokraisäntäni on aivan yhtä mukava ja reilu. Mutta sain siirrettyä vuokran maksua viikolla ja nyt on helpottunut olo. Ehkä tästä kaikesta selvitäänkin. Asioilla on tapana järjestyä, tai niin äiti toitottaa, ehkä pitäisi alkaa siihen itsekin uskoa koko sydämestäni.

Olen vain niin paljon parempi panikoimaan kuin ajattelemaan loogisesti.

Perjantaina lähtee väri päästä ja jos saan erään värjäämään pääni viikonlopun aikana, mahdollisesti lauantaina, niin sittenpähän olen myös ulkoisesti blondi. Jokaisella meillä on oikeus päästää sisäinen blondi joskus ulos leikkimään!