22.1.2012

Presidentin vaalit

En muista milloin viimeksi olen ollut politiikan vuoksi näin täpinöissäni, en ehkä koskaan. Vaikka Suomessa on vaalisalaisuus, niin ei kukaan pakota pitämään omaa ehdokastaan salassa, sen SAA pitää salassa jos niin haluaa. Itselleni on ihan sama kuka saa tietää ketä äänestin.

Äänestin numeroa kaksi eli Pekka Haavistoa. Aluksi ajattelin, että ihan sama, äänestän puoluetta kuten aina aikaisemminkin, niin ei tarvitse päätään turhaan rasittaa. Mutta reilu viikko sitten näin Korkojen kera ohjelman jossa vieraana oli Pekka Haavisto puolisonsa Antonio Floreksen kanssa. He vakuuttivat minut yhdessä. Pohdin siitä huolimatta sitä, että olenko uskollinen puolueelleni vaiko äänestäisinkö ihmistä. Ja sitähän Pekka Haavisto on Ihminen isolla ii:llä.

Joten tänään tuossa kello 13 aikoihin kävin sen kakkosen lappuun piirtämässä. Nyt olen täpinöissäni jännittämässä täällä.


1.1.2012

On the verge of distruction

En puhu maailmasta, vaan itsestäni. Olen tuhon partaalla fyysisesti, kuvainnollisesti tosin vain. Tai kuka sitä totuutta tietää, kun en lääkärille mene.

Anyway, pyrin jättämään painoruikutukseni tästä blogista pois kokonaan ja siksi loinkin uuden journalin sitä varten. Ja se onkin pelkästään sitte sitä itseään. ;)

Candy Canine ,killing the sweet tooth.

rakkaudella, minä