Tajusin tänään jotakin, kun makasin sohvalla, pää äidin sylissä, äidin käsi päätäni hiljaa silitellen. Se side joka minulla jä äidilläni on, on hyvin vahva. En usko, että sitä mikään mahti maailmassa voi katkaista, ainakin niin haluan uskoa, lapsen lailla, koko sydämestäni ja kaikella mitä olen.
Mutta se asia, jonka tajusin oli hyvin yksinkertainen. Se ei merkitse mitään, mitä paikkaa kutsun kodikseni tai missä asustelen tai missä tavarani on. Ainut oikea koti oli juuri siinä, äidin sylissä, rakastavien käsien ympäröimänä. Ainoassa paikassa, jossa täysin turvallista, jossa ei tarvitse esittää mitään, jossa voi olla oma itsensä ja silti tietää, että toinen rakastaa sinua, pyyteettömästi ja kaikella mitä on. Puhtaampaa rakkautta tuskin omalle kohdalleni ikinä tulee.
Tämä blogimerkintä on omistettu äidilleni, suojelijalleni, parhaalle ystävälleni, tukipylväälleni, persuksiin potkijalle, naiselle joka kestää minua sellaisena kuin olen.
Rakastan sinua äiti.
2 kommenttia:
Kaunista <3 ymmärrän tuon tunteen.. Koska itsellä kans läheiset välit äitin kans. Jokainen ihmissuhde ainutlaatuinen, hienoa, jos kauniin sellaisen saa muodostettua jompaan kumpaan/molempiin vanhempiin..
voih. tätä mä en kai sit tuu koskaan tajuumaan. koska oma suhde mamiin on päin hevonvittua enkä ole koskaan mamiksi itse aikomassa. mut, respektii sille että toisilla kulkee paremmin ^__^
Lähetä kommentti