There's a hole in the world like a great black pit...

Maailmassa on reikä... tai minussa on reikä. Keskellä rintaa, valtava kirvelevä reikä, joka muistuttaa olemassa olostaan silloin kun sitä vähiten odottaa, kun on haavoittumaisimmillaan. Olen yksin.

Olen yksin ja suurimman osan aikaa olen siitä ylpeä. I need no man nor woman. Minä olen minä ja pärjään vallan hyvin omillani. Minulla on omat piintyneet tapani, neuroosini, joita ei kukaan selväjärkinen ymmärrä. Kiukuttelen kuin kaksivuotias, juon kahvia kuin addikti, nauran kieroutuneille asioille... rakastan juoda kaljaa ja syödä banaania.

Mutta on hetkiä, kuten nyt, jolloin olisi kiva käpertyä jonkun kainaloon. Jonkun, joka sanoisi, että kaikki on hyvin, sulla ei oo mitään pelättävää. Sitä kaipaa välillä niin, että sattuu. Vituttaa katsella onnensa kukkuloilla olevia pareja, jotka katsovat maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi. Vituttaa, koska olen kateellinen. Eivät ne kuitenkaan kestä... ei ainakaan arkea, avioliiittoa, muksuja, kiirettä, työtä ja uraa, dementoituvaa anoppia. Silti antaisin melkein mitä vain saadakseni sen mit heillä on...

I am the mask you wear . . .

Sain tänään kutsun, juhliin ystävänpäiväksi, naamiaiset. Kerrankin ystävänpäivänä mun ei tartte emottaa yksin kotona leffoja katsellen tai netissä surffaillen. Muilla on aina joku, kultamuru, jonka kainaloon käpertyä ja olla onnellisia. Siirappisia katseita, sokerisia hymyjä, hyi hevetti. Jep olen kateellinen.

Mutta tänä vuonna mulla on paikka jonne mennä ja viettää aikaa ystävieni kanssa. Jutellaan, kuunnellaan hyvää musiikkia, pidetään hauskaa... kerrankin en ole yksin.

Kierrän kehää kuin....

Nyt tuntuu pahalta. Kierrän kehää pienessä asunnossani kuin kiimainen hiiri. Yksin on joskus niin paha olla. Mikään ei kiinnosta, uloskaan ei viitsi mennä vaikka tarvetta ehkä olisikin. Toisaalta niitä naamoja on harvassa joita siedän. En vain kykene olemaan seurallinen vaikka tarvetta olisi. Eipä tunnu tämäkään onnistuvan... ja vitut.

Työn iloa

Tänään minulla on paljon asiaa:

Yksinäisyydestä
Yksinäisyys ei ole minulle ollut ikinä ongelma, ei ainakaan vuosiin. Miksi työyhteisöissä tiimejä arvostetaan ylitse muiden? Miksi? Varsinkin, kun eri tiimien välille syntyy skismaa? Ja tiimien omat jäsenet ovat ärsyyntyneitä toisiinsa. Jo varhain lapsia aletaan opettaa suvaitsevaisuuteen, erilaiset ja erinäköiset ihmiset pitäisi hyväksyä. Mutta miten lapset voivat oppia jos aikuiset eivät näytä esimerkkiä. Lapsethan apinoivat aikuisia -kaikessa. Itselleni on upeaa, kun saan olla ylhäisessä yksinäisyydessäni. Parempi yksin, kuin selkään puukottajien ympäröimänä.

Selkäänpuukottamisesta
"The best of all lost arts is honesty". Ehkäpä tämä pitää paikkansa. Minne on kadonnut rehellisyys. Eikö toiselle ihmiselle voi sanoa rehellisesti jos tämä tekee jotain väärin. Ei tarvitse puhua selän takana, jolloin toinen kuulee sen mutkien kautta ja pahoittaa mielensä tavalla joka kirvelee kuin puhdistusaine likaisessa haavassa vielä vuosien jälkeenkin. Miksi toiselle ei voi sanoa ystävällisesti päin naamaa, että hei näin ei kantsi tätä tehdä. Asia kirvelee hetken, olen tehnyt jotain väärin, mutta kirvely unohtuu pian. Ja kumpikin osapuoli voi jatkaa elämäänsä ilman katkeruutta. Miksi toisesta pitää puhua pahaa kahvipöydässä, selän takana, ääntään madaltaen? Sanokaa asiat kasvokkain, älkääkä leikkikö Janus kasvoista jumalaa.

Luottamuksesta
Miksi laskette ääntänne silloin tällöin, kun saavun paikalle. Ilmiselvästi puhutte salaisuuksista ja useasti hyvin tuohtuneena. Tiedän ette ole vakituinen kasvo teidän maailmassanne, mutta ilmiselvästi ette ole oppineet tuntemaan minua rahtustakaan. Luuletteko etten kuule kuiskailujanne? Minä kuulen jokaisen sanan. Te ette tunne minua, ette tiedä, että vaikka puhelias olenkin niin osaan olla myös hiljaa. Minuun voi luottaa, vai vuodanko salaisuuksianne ympäriinsä? Älkää olko lapsellisia. Tiedän, että monet asiat eivät minulle kuulu, siksi en kaikesta utelekaan, vaan annan olla. Opetelkaa tekin se taito.

Asiakkaista
Onko euro paljon rahaa? Ei ole. Miksi siis raivoatte siitä, että joudutte maksamaan euron varauksistanne? Teillä on käyttösäännöt, tietoa maksuista ja korvauksista, olette ne saaneet, olette kortin saaneet tai kun ne ovat muuttuneet. Miksi siis raivoatte meille? Oma vika. Mutta asiakashan on aina oikeassa tai näin meille väitetään. Älkää viitsikö jauhaa paskaa.

Rakas asiakas, voisitte myös joskus opetelal uusia vitsejä. Onko Teidän aina pakko kertoa sama vitsi uudelleen ja uudelleen. Teillä on maksuja, maksatte ne ja kun kuittia tarjotaan, onko Teidän pakko joka kerta virnistää ja sanoa, "pitäkää se kuitti, en tarvitse sitä, ei se verotukseen/verottajalle kuitenkaan kelpaa." Asia on vanha ja vanhentunut, totaalisesti kulahtanut klisee. Vaikutatte idiooteilta, vähintäinkin höyrähtäneiltä. Ja helvetin ärsyttäviltä. Jos on pakko avata suu, niin minulla olisi muutama ehdotus siitä, mitä voisitte sanoa. Kokeilkaa seuraavaksi, "Kiitos, mutta en tarvitse kuittia.", "kiitos", "anteeksi", "heihei" ja "hyvää päivänjatkoa". Nämä kaikki ovat erittäin mukavia kuulla. Varsinkin jos olemme sata kertaa kuuden tunnin aikana kuulemaan sen riivatun verottaja vitsin.

Unenruhtinas kiittää ja kumartaa.