12.12.2008

Kirjastotäti

Meillä kaikilla on joku käsitys kirjastotädeistä ja sedistä, eikö olekin? Niinpä niin, hyvin usein kirjastotäti on hiljainen, harmaa hiirulainen, joka suuttuu inisee vain kun joku metelöi. Hah, fat chance.

Oikeassa elämässä kirjastotäti on Persoona isolla peellä. Kirjastotäti nauraa paljon ja lujaa, kirjastotäti kiroilee ja kertoo hävyttömiä juttuja. Kirjastotäti tulee kännissä töihin, ja kirjastotäti on krapulassa töissä. Meni keskiviikkona hieman överiksi ne yhdet oluet, meni koko ilta. Enkä voi vannoa, että olin ajokunnossa torstai aamuna, krapulassa ainakin. Noh lohduttauduin sillä, että en ollut ainoa joka krapuloi duunissa.

Pari muutakin valitteli kurjaa oloaan, tosin he olivat olleet kaupungin järjestämillä jouluillallisilla.Että sellaset illalliset. No eipä siinä mitään, tarroitin kirjoja ja hyvä tuli... kaiketi. Eivät ainakaan valittaneet. Enkä haissut kuin rankkitynnyri, ja se on aina positiivista se.


No muuta ei oikein taas olekaan tapahtunut. Pohdinpa vain omaa seksuaalisuuttani. Sinänsä en voi oikein vertailla, kun suutelua pidemmälle en ole uskaltanut kenenkään kanssa mennä, eikä niitä tilaisuuksiakaan niin hirveästi ole ollut. Oh whatever, mennään fiiliksen mukaan. Mutta sen voin sanoa, että nainen vain suutelee niin paljon paremmin, ja se on yllättävän hyvä keino tukkia toisen turpa.

Nettiä ei ole omaa vieläkään. Jouluksi ehkä. Ainakin sopimus paperit tuli, vaivaisen 4 viikon odottelun jälkeen. Tai no maanantainahan siitä vasta 4 vko tulee. Mutta nyt pitäis mennä kotiapäin ja jatkaa siivoilua. seinänaapurin helpotukseksi päätinkin, että imuroin vasta huomenna... aamulla. Hajoo siihen. Haha.

Puolilta päivin olis huomenna parturi ja Unenruhtinas saa uuden tucan. Meinasin eka että siistittäis vaan tätä harakan persettä, mutta taidanpa vain todeta kaverille, jonka käsittelyyn hiukseni annan, että tee mitä lystää kunhan en näytä idiootilta ja hiukset on rock!

Kaveri tulee mun luo yöksi, koska illalla olis tarkotus lähtee lähi kylään/kaupunkiin hummaamaan raskasta joulua konserttiin. Toivottavasti se muistaa ottaa mukaan mun verkkopaidan. Muuten se haetaan! Mutta juuh nyt siivoilemaan, jotta sen kaverin kehtaa sisään päästää.

1 kommentti:

Pelaajatar kirjoitti...

huh hah hei ja rommia pullo ;)
jauu kirjastotädit voi olla päheitäkin, just wait and see kun mä kekkaloin kirjastossa vihreine hiuksineni XD ne nimittäin lupasin itselleni jos koskaan kirjastotädiksi asti pääsen ^^
kviik. tiäks, ei sellasta olekaan ku hetero. kaikilla on joskus vähintään fantasioita samaa sukupuolta olevaa kohtaan ;)
jauu, siitä pusuttelusta, se kyl ihan henkilöstä kii mut pakko sanoo et omien kokemusten perusteel muijjat on vetäny pisteet kotiin XD
iso halitus sulle, pärjäile siellä kaukana <3