Viime tiistai oli karmea päivä. Kaikki meni muuten ihan hyvin, töissä ei ollut ongelmia tai mitään. Mutta kun kotiini tulin ja hain postin. Sydän valahti rinnasta jonnekin alas, kun näin ison kuoren laatikossa. Arvasin, että se oli ammattikorkeasta... mutta se oli niin toivottoman ohut. Tiesin silloin... tiesin, että unelmani ovat jälleen murskana. Turtana istuin sohvalle ja avasin kirjeen. Blaah blaah blaah, valitettavasti jne jne. Eipä taaskaan tarvitse turhia toivoa, minäkö muka jonnekin kelpaisin...?
Otin viskiä baarikaapista ja yritin hukuttaa tunteeni, mutta alkoholihan on tunnetusti eräs vahvimmista depressanteista. Siitä asti olen ollut aika maassa. Ei ole kaunis näky nähdä unelmiensa jälleen kerran särkyvän. Joka kerta siitä tulee vaikeampaa, kunnes ei enää uskalla uneksia ja tyytyy keskinkertaiseen elämään. Hyväksyy kahleensa eikä taistele vapauteen. Minä olen viittä vaille muuttumassa häkkilinnuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti