Tässä komeilee (kaunistelee?) uusi rakkauteni, mamman oma pieni Basso. Lähes neljä viikkoa tämä tälläinen suloisuus on luonani asustellut. Olen korviani myöten rakastunut, vaikka ajaahan hän minut välillä hulluuden partaalle kiipeillessään kirja hyllyssä ja roikkuessaan verhoissa. Note to self: osta kissa karkoitetta apteekista.
Basso on siis tyttöni nimi ja ikää sellaiset 18 viikkoa. Kasvaa koko aikaa, syö kuin hevonen. Nimensä pikkuinen sai, koska sillä oli paljon matalampi ääni kuin veljillään, joten siitä tuli viskibasso... se kuitenkin oli liian pitkä mukamas, jotenka mussusta tuli Basso. Hyvin pian sai jatkonomen Perkele. "Basso Perkele, et roiku siellä vehossa!" tai "Basso Perkely, nyt alas sieltä jumalauta!"
Mutta totta puhuen koulupäivät on ihan hirveitä, kun on aina niin iso ikävä mammam mussua, pikku painajaistani. I am a lost case, aren't I?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti