Eilinen oli taas niitä päiviä, kun ei olisi halunnut nousta sängystä... näin jälkeenpäin ajatellen.
Aamupuolella kaikki oli ihan jees. Heräilin kymmenen korvissa, join kahvia, hain postin. Ostin tuossa 4.9. riimusetin huuto.netissä, mutta yksi riimu uupui siitä, ja eilen se sitten vihdoin ja viimein tuli myöskin. Tietenkin piti tarkistaa mitä riimu tarkoitti, kun noin paljon huomiota haluaa osakseen. Se oli yksi negatiivisimmista riimuista.
Ja tietenkin ilmenee, että isä oli lähdössä sairaalaan, sillä varpaassa oli mitä oletettavimmin kuolio ja siitä pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti eroon. Tai näin mie ymmärsin. Isän piti soittaa mulle illemmalla, mutta ei soittanut. Soitin sille aamulla ja se vaan ärähti mulle. Tuli taas kerran sellainen olo, että vittu! anteeksi vain, että välitän. Soitti jälkeenpäin ja pyysi omalla tavallaan anteeksi. Antoi muutamia hommia mulle ja lupasi soittaa, kun tietää jotakin. Tosin mä en saisi soittaa sille. Se vähän loukkaa, mutta hittojako siitä. Rakastan kumminkin sitä niin uskomattoman paljon.
Kaverin kanssa tuli vaihdettua muutama viesti, jotka saivat mut ihan pois tolaltani. Se asia on nyt onneksi selvitetty ja we are back to normal. Mutta näistä asioista johtuen en oikein nukkunut kunnolla viimeyönä. Nalle akinalossa ja tunnin/puolentunnin pätkissä. Heräsinkin jo 7.30. Että näin. Vielä kun isä saataisiin kuntoon, niin elämä voisi palata raiteilleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti