Palataanpa takaisin kotimaiseen, miksiköhän viimeksi molotin englantia? Who knows....
Niin, koulut ovat taas alkaneet. Ahdistaa, minäkin haluaisin. Minäkin haluaisin oppia uusia aisoita, kirjoittaa muistiinpanoja, tehdä läksyjä. Minäkin haluaisin mennä kauppaan ja ostaa uusia vaatteita koulua varten, vaikka se onkin vain tekosyy uusille vaatteille. Minä haluaisin edes sen tekosyyn. Minä haluaisin mennä kirjakauppaan ja ostaa kyniä ja vihjoja ja muistiinpanoja varten paperia. Mutta ei, en voi. Tai voin, mutta niistä ei ole mitään hyötyä.
Minua ei ole geneettisesti suunniteltu työelämään. Olen ennemminkin ikuinen opiskelija. Rakastan oppia uusia asioita, rakastan sitä tyytyväisyyden ja tyydytyksen tunnetta, jonka saan kun olen suorittanut jonkun tehtävän kunnolla. Ei sitä tunnetta töissä saa, vaikka sinne viittaavia tunteita onkin ollut viimeisen 11 kuukauden aikana.
Niin ja sunnuntainahan oli sitten se Paul Ankan keikka. Here we are now, entertain us. Paul aloittaa keikan aina kävelemällä ensin yleisön seassa ja vasta sitten hipsii lavalle. No tällä kertaa se tuli suoraanmeidän edestä ja manaan itseäni varmaan hamaan hautaan asti, sillä olin liian hidas ja vasta kaverini sai herraa kosketettua. Olenko kateellinen? KYLLÄ! Settikin oli hieman erilainen tällä kertaa. Kyllä Anka kaikki tutut biisit veti, mutta niin myös joitakin inan vieraampia. Parituntia oli taasen taivaassa. Ja jos herra vielä Suomeen esiintymään tulee, niin tottakai I'll be there.
Surullista oli huomata, että Paulkin on vanhentunut jonkin verran. Hieman haparointia oli alussa huomattavissa, mutta nopeasti sen unohti. Mutta herrahan lähentelee jo 70-ikävuotta... 68 taitaa olla tällä hetkellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti