Kuin koira joka koipeaan nostaa ja se olen minä joka ei sovi!

Tänään oli niin maanantai kuin olla ja voi. Heräsin äreänä, kävin pika suihkussa. Hovimäki-sarja sai sentään vähän leppymään. Töissä... oli kivaa, kai. Tänään tuli uusi harjoittelija. On siellä kolme kuukautta, kuukauden mun lähtöni jälkeen. Hassua miten sitä kokikin reviirinsä uhatuksi. Se tuli MUN kirjastooni, paskiainen. Kahvitauolla höpöteltiin kaikenlaista ja ja eräs työkavereistani totesi siinä, että tää uus poika tekee sitä ja tätä jne. jne., mutta ei se tietenkään vielä sua uhkaa. En muista oliko uhka se sana, jota työkaveri käytti vai ei. Mutta tuli tunne, että ne perkeleet nöäkee mun läpi. No joo, myöhemmin samalla tauolla tuli kuitenkin niin hyvä mieli, kun ne vitsaili siinä, että eri osastot kirjastosta vielä tappelee musta. Vitsaili joo, mutta totuus oli kuitenkin hymyjen takana. Tuli hyvä mieli, mä ilmeisesti teen työni hyvin. :D

Töiden jälkeen se varsinainen vitutus vasta alkoikin. Huomasin aamulla, että mun farkut on taas rikki. Ostin ne kaksi kuukautta sitten. Nooh, piti sitte vaan soveltaa vaatetusta.. harmi vain, että suurin osa vaatteistani on likaisena. Eipä ole hirveesti viimeakoina napannut tuo pyykkäys. Siellä on eilen pesty koneellinen, kukaan vaan ei oo laittanu kuivaamaan. Nooh, oma moka. No kuitenkin töiden jäölkeen menin sovittelemaan farkuja. Kävin KappAhlissa, Citymarketissa ja Prismassa. Kokeilin noin 16 farkkuja. Ne oli joko liian pieniä mulle, liian isoja, ei sopineet, pussittivat rumasti... tuli tunne, että äf juu, se olen minä joka ei sovi. Tajusin siinä farkkuja vaihdellessano, että lihava ei voi olla nirso ja naisellinen... vaan sen on laitettava päälle mitä säkkejä sattuu saamaan ja paidaksi kupoli teltta hihoilla. Helvetti.