Huomasin itsessäni viikonloppuna paskamaisen piirteen. Kiukuttelen todella helposti kaikkein läheisimmälle ja rakkaimmaille kaverilleni. Anna rakas anteeksi, anna anteeksi kaikki se paska jota multa saat. Vastavuoroisesti saat kiukutella mulle tarpeen vaatiessa ja purkautua ja... kaikkea.
En tiedä oliko syynä väsymys ja ärtymys tästä viikosta vai mikä lienee ollut syynä... ehkä olin kaikkea edellä mainittua. Hassulta känkkäränkkämäisyydeltä homma näin jälkeenpäin ajatellen kuulostaa. Paskiainen olen ja se vaivaa mua. En halua olla tälläinen äkäpussi.
Aamu oli ihanan aurinkoinen tänään. Näin asiasta toiseen hypin. Posti toi jotain mainoksia, en edes katsonut mitä. Mutta mulla oli kahvia ja hyvä kirja, I don't need more to be happy. Olen nyt sitte lukenut n. 300 sataa sivua vuorokaudessa, onko se paljon? Kohta loppuu sekin kirja ja näin ollen koko sarja, hiukan surulliseksi se vetää, mutta ehkäpä aloitan taasen sarjan alusta.
No kuitenkin siinö puolenpäivän tienoilla alkoi vituttamaan, tiesin joutuvano piakkoin lähtemään töihin... en halunnut lähteä, en en en en en en... En halunnut lukusaliin. No kävi onneksi niin, että ei ainakaan tänään tarvitse olal kolmea tuntia enempää. Vaikka sulkeminen jännittääkin... osaanko varmasti sulkea kaikki koneet jne. jne. Miksi hermoilen näitä asioita, olenhan sentään ollut museolla yksin huomattavasti arvokkaampien esineiden keskellä yksin. Kaiken lisäksi siellä kummitteli. Mutta siis hermoilu on turhasta, miksi siis tee niin? Typerää.
No kaipa nää hommat tästä sujuu. Muovitin kirjoja pari tuntia, en millään viitsi enempää, joten surffaan netissä vaikka niin täällä ei oikein ole ollut tapana. Tulkoon sitte sanomista, en vain jaksa olla aina niin pirun tehokas. Ei vain pysty. Ja kaipa olen täällä tähän saakka hyvin pärjännyt, töissä siis yleisesti. Yksi työkaveri tuossa kävi joku tunti puolitoista sitten ja kyseli miten menee. Mikäs tässä, vastasin, kyllä tää tästä, ja kyllä mä sitte hätäraketin lähetin ja soitan kännyllä maydayta jos paha paikka tulee. Mutta olen ilmeisesti sen verran supliikkitapaus, että pahoja paikkoja ei ole tullut. Mutta onhan se mukava kuulla, että kyllä mä sen tiesin ettei sull täällä mikään ole. Lämmittää mukavasti, melkein yhtä kliffasti kuin viski.
2 kommenttia:
Mä inhoan sitä ku oon tosi ärsyttävä joskus ihmisiä kohti ja kiukuttelen ja huuan ilman syytä. Mutta ei kai sille voi mitään. Oon vaan tosi huono pyytämään anteeksi niin.. :/
nöf tänks Sandman *haliiii*
ja juu, osaispa ihmiset lukee sen päältä päin. ettei kiukuttelus mitään henk koht...sitä vaan stressaa kaikkee ja sillon jaksa olla ilonen.
Lähetä kommentti