Toinen rakkaimmista ja läheisimmistä kavereistani lähti juuri kottin, kello on varttia vaille yksi ja meillä kummallakin on työpäivä huomenna. Hulluja ollaan, mutta kun juttua riitti.
Tulin siihen tulokseen, että on hyvä olla olemassa joku jolle ei tarvitse esittää mitään, joku joka lukee sinua kuin avointa kirjaa, joka joka näkee paskan ja valheiden taakse, joku joka näkee lävitse... ja silti pysyy rinnallasi. Sellaisia ihmisiä tarvitaan, sillä muuten elämä olisi liian raskasta. Paskanjauhamiseenkin tottuu ja turtuu. Olen onnekas, mulla on kaksi ihmistä, jotka näkevät sisälle. Olen oman elämäni aurinko, ystäväni ovat merkurius ja venus ja maa.
Mulla on jonkin verran myös kavereita. Rakastan heitäkin, aivan kaikkia. Mutta karu totuus on se, että pidän heidät etäällä, en uskalla päästää heistä ketään niin lähelle kuin "sisäpiirin". He ovat mars, jupiter, saturnus, uranus ja neptunus. Heidän kanssaan ollaan vaan ja hengaillaan, joskus vakavoidutaan, mutta ovelle he jäävät koputtelemaan. Sisään kutsutaan kahville, mutta ulos heidän on palattava. En tiedä huomaavatko he sitä itse, vai huomaako asian vain he jotka ovat sisällä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti