Tajusin jotakin eilen uidessani. Olen vuoden verran ajatellut painoani, joskus enemmän ja joskus vähemmän, mutta aina ajatellut. Vuoden aikana olen aloittanut kolme kertaa laihduttamaan, viimeisimmän kanssa onnistunut. Tosin sekin mennyt persiilleen hieman viime aikoina, mutta kyllä minä tästä vielä ryhdistäydyn. Tarvitsisi vaan taas lisätä liikuntaa ja terveellistä ruokavaliota noudattaa. Mutta kun en ikinä jaksa tehdä muuta kuin viskata jonkun pitsan tai vastaavan mikroon. Tai sitte mussutan sipsejä/karkkia jne. Vihaan itseäni jälkeenpäin. Monesti oksettaa, mutta en oksenna. Kuten aikaisemminkin olen sanonut, en vain pysty. Se ei ole minua, not my style. I just hate myself. Ja tunnen oloni entistäkin pahemmaksi.
Eilen ostin tai siis tilasin netanttilasta vaa'an. Ihan mekaanisen vaa'an vain. Pystynpähän nyt hieman paremmin seuraamaan painoani. Tilasin myös ranen/nilkkapainot, 1,2 Kg. Myös samettijakku ja farkkucaprit tarttuivat mukaan. Aika kallista siiä tuli, mutta pitää vain rajoittaa muuta kulutusta kompensoidakseni shoppailuani. Ja aika rajusti pitäisi rajoittaa tölkki Colan juontiakin. Olen koukussa. Ei Coca Cola muuten oikein mulle mitään tee, mutta tölkissä se muuttuu lähes kahvin veroiseksi koukuttajaksi.
Unelmoin laihasta vartalosta... tai ei en laihasta varsinaisesti, mutta terveestä ja trimmatusta vartalosta. Mutta olen nyt jo niin iso, että vaikka joskus saisinkin unelmoimani vartalon, se ei olisi täydellinen, sillä ihoni ei enää palautuisi... vaan jäisi roikkumaan. Mutta ainahan sitä voi vähän painoansa pudottaa ja ainakaan tämä ei ole liian nopeaa. Painonpudotukseni muistuttaa täin matkaa tervassa... se ei lopu ikinä.
Mutta onhan unelmia hyvä olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti