Se tulee joka vuosi, joka pahuksen vuosi. Pelko tulevaisuudesta. Pitäisikö hakea kouluun va ei? Jos haen kouluun, tulenko toimeen? Onko mun ihan pakko taas muuttaa, mä en haluais muuttaa. Pitäiskö mun opiskella opiskelun vuoksi ja siksi että en töitä kuitenkaan saa. Pelkään.
Miksi en vain uskalla hypätä ja tavoitella tähtiä? En ikinä uskalla hypätä ilman turvaverkkoa ja laskuvarjoa. Aina kaiken pitää olla suunniteltua. If you haven't a plane B, you do not have a plan. Niinpä, mutta kun mulla täytyy olla suunnitelma, sitten se suunnitelma B ja mielellään myös C, D, E ja F. Muuten kaikki menee päin helvettiä. Jos mulla ei ole suunnitelmia tarpeeksi, saan migreenin. Oikeastaan saan migreenin pelkällä stressaamisella. Olen arkajalja enkä ikinä muuksi muutu. Tulen aina vain varovaisemmaksi. En uskalla elää. Vanhana pieruna istun keinutuolissa ja haaveilen nuoruudesta, jossa olisin uskaltanut. Nyt tulen vain narisemaan siitä kuinka huonosti asiani ovat ja sitä etten ikinä uskaltanut.
Ahdistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti