Jotakin mätää tanskan maalla...

Bloggerissa tapahtuu kummia, en tahdo päästä sisään vaikka kokeilin jo salasanankin vaihtoa. Nyt kun pääsin sisään se heitti minut ulos ja nyt ihmettelen, että tapahtuuko näin uudelleen juuri kun olen saanut asiani sanottua.

Mutta eipä mulla kovin kummia sanomisia ole. Olen puuhaillut yllättävän vähän... Hillunut itseksein yksiksein pääasiassa. Ja viikonloppuna polttaroin kaverin polttarit muiden keijujen kanssa. Hahaha olin pahatar, vaikka olo olikin kuin tonnikeijulla, mutta lisää asiaa löytyy morsiamen blogista... Hyvä hypnoosi.

Early birds and all that.

On se vaan niin väärin joutua hinautumaan sängystä ylös kahdeksalta, täysin kesken unien, mutta suunnitelmat on suunnitelmia ja huomenna sama juttu... syyt jääköön nyt mainitsematta, kerrotaan asiasta myöhemmin ellei huomenna tule maailmanloppu. :D Jotenkin jaksaa tuokin epäilyttää, mutta ainakaan sen jälkeen ei tarvitse murehtia rahasta ja muusta paskasta.

Tänään siis oli aikainen herätys ja lähdettiin äipän ja mummun kanssa ruokaostoksille Prismaan. Jääkaappi niin täynnä ruokaa, etten oikein osaa ajatella mnitä sillä kaikella tekisi. Hyvä niin, mutta toisaalta pelottaa taas, etten jaksa mitään tehdä ja pitää heittää kaikki se menemään. Se ei  naurata. Toisaalta tekee mieli ostaa ruokaa ja sitten ei kuitenkaan sitä syö, kieroutunutta sekin. Mutta niin voisi tässä nälkäänsä paistaa vaikkapa vähän kanan paloja ja herkkusieniä ja voilá. Niin ja voisihan sitä salaattiakin suunnitella. Tai siis suunniteltu on tosi hyvin, mutta toteutus on hieman vaiheessa. :)

Sitten voisi jatkaa inspiroitumista Nikki Sixxin avulla and This Is Gonna Hurt.

The cruel reality

Nyt vasta olen tosissani havahtunut siihen julmuuteen, joka on aikuisen ihmisen elämää. Köyhyysrajalla eläminen ei ole kovin hauskaa. Jola päivä miettii, miten vitussa sitä saisi sapuskaa pöytään ja laskunsa maksettua. Miten ihmeessä sitä selviää. Kohta ei auta muuta kuin ruveta myymään persettä, mutta en täällä, liikaa tuttuja, kaikki tuntee kaikki. Ja on sitä vielä muitakin tapoja nöyryyttää itseään ennen kuin siihen vamhimpaan ammattiin pitää ryhtyä.

Mutta jos olisi teininä tiennyt, että aikuisen elämä on pääasiassa perse ruvella raatamista ja unettomia öitä, en olisi niin kovalla hingulla halunnut olla aikuinen. Tai ehkä olisinkin, eihän minulle voi käydä milloinkaan huonosti, minähän olen hyvä niin monessa, ei minua eivät tosielämän julmuus kosketa. Miten sitä voikaan ajatella niin naiivisti? Antaisin l'hes mitä vain ollakseni taas niin naiivi. *huoh* Hirveää angstausta on nyt tämä postini. No väliäkö siitä. Pitää sitä jonnekin pyrkiä ahdistuksensa purkamaan.

Eilen pakenin todellisuutta kaverin luokse, ja ihanaa pakoa olikin. Vammattiin yhdessä kaikkea outoa ilman minkäänlaisia päätä sekoittavia aineita ja naurettiin itsemme tärviölle. Tapasin myös muutaman uuden ihmisen. Toisen kanssa koin tulevani toimeen heti, toiseen taas pitää hetken totutella, mutta heidän koiransa oli heti kaverini... kunhan jaksoin rapsuttaa. :D Oli hienoa helliä jotakin kissaa isompaa välillä. Ihanan pehmeä karva sillä oli ja sinne olisi niin mieluista joskus tirauttaa muutama tippa kyyneliäkin.Nyt vain istun sohvalla ja puristan tyynyä syliini ja itken kyyneleeni yksin.

All good things must come to an end...

Ja joissakin tapauksissa ei niin kivat jutut. Tässä tapauksessa kyseess on koulu. Seitsemän päivää jäljellä, kolme koetta ja muutama muu deadline and I am done, ainakin kesäksi.

Kohta siis alkaa kesä ja mua huolestuttaa toimeentulo, vaihteeksi. enhän minä mistään muusta osaa enää puhua kuin raha-asioista ja varsinkin rahan puutteesta. No aioin kuitenkin nauttia kesästä. Loikoilla takapihalla ja nauttia auringosta jos sitä meillä suomalaisille tarjoillaan.

Sosiaalinen media ja muuta jännää

Eipä oli niin hirveästi kouluun napannut tulla näin kauniina perjanatai-päivänä, sillä eihän meillä normaalisti koulua ole perjantaisin. No, minkäs teet, pakko oli. Ja kerrankin oli sen arvoista. Meillä oli luento sosiaalisesta mediasta ja varsinkin yritysten, tulevien työmantajien, näkökulmasta. Olihan luennossa paljon tuttua ja itsestään selvää, mutta paljon tuli myös uutta. Luento oli mielenkiintoinen ja jos joku joskus eksyy Sirkku Laineen sosiaalisen median luennoilla, menkää mukaan avoimin mielin. Tai ehkä minä olen vain nörtti. :)

Ja se muu jännä.
Jännä 1.
Huomenna uusi tatuointi tai paremminkin seuraava osa isoon kokonaisuuteen. Kolmas osa meneekin jo sitten loppuvuoteen ainakin kahdesta syystä. 1) tatuoitsijalla ei ole aikoja ennen ja 2) mulla ei ole ennen rahaa.

Jännä 2.
Sain kesätyöpaikan ja taas kirjastosta. What can I say, I am hooked. Ja tällä kertaa olen vain paikallisessa ja näin säästän rahaa bensoissa sellaset 250 €. Ei mikään pieni summa. Toinen kirjaston työntekijöistä oli ollut huolissaan, että mitäs minä sanonkun en pääsekään pääkallon paikalle, toinen oli todennut, että olen vaan onnellinen. Kyllä ne mut jo aika hyvin parin kesän jälkeen tuntee. Rahasta on vaan taas aika tiukkaa ja vielä tiukempaa tulee olemaan, ennen kuin palkka alkaa juosta. Maksetaan vain pakollinen, lainataan ja anotaan sossusta. Muuta en enää keksi.

Tässä tulee nyt niin sanotusti pakko laihdutus...  Kunhan saan vuokran maksettua ja laskut, niinkai sitä sitten muuten toimeen tulee. Pari kuukautta roikkuu vaikka löysässä hirressä. Tosin olen ollut jo siinä hirressä jonkin aikaa, jossain vaiheessa happi loppuu pakostakin. Mutta nyt olen vain niin onnellinen, että en vain pysty murehtimaan asioista etukäteen. Uskon äitiäni, asioilla on tapana järjestyä.

It's finally Saturday

Elän viikonlopuille ja sitten kun se viimein koittaa olen tympiintynyt ja kyllästynyt... Kotona olisi ollut tekemistä, mutta lupauduin isukille koira vahdiksi ja täällä ei oikein muuta tekemistä ole kuin katsoa elokuvia ja suffailla netissä.Niissähän ei siis sinänsö ole mitään pahaa tai mitään outoa, mutta kun kotona olisi pyykkäämistä ja tiskaamista ja muutakin siivoilua. Vituttaa vaan istua persiillään kun tietää, että ensi viikola pukeudun taas johonki pahuksen säkkiin, kun muita vaatteita ole puhtaana. Olen ollut laiska ja nyt kun olisi ollut enliergiaa... ja vali vali vali ja vali.

Surffataan sitten ihan rauhassa ja tuijotetaan Twilightia. Olen taas hurahtanut ihan totaalisesti siihen. Hetkeksi hurahdus hellitti, mutta nyt kaipaan taas pakoa todellisuudesta joten mikäs sen parempaa kuin Twilight?

A good plan means that something is half way done.

Suunnitelmia on. Suunnittelin pyykkääväni, tiskaavani ja siivoavani tänään. Suunnittelinmyös tekeväni koulutehtävän... mikä  tarkoittaa sitä, että kolmea edellämainittua tulee lykätä muutamalla päivällä. Olisinhan sen koulujutun voinut aikaisemminkin tehdä, mutta minkäs teet, olen laiska kakkiainen. Suunnitelmissa olisi myös laihduttaminen, kyllä taas kerran... tai ainakin hyvä aikomus. Kuka tietää mistä löytäisin itsehillinän ja -kurin. Ehkä en mistään. Pitänee kai vain addiktoitua siihen hyvänolon tunteeseen joka liikkumisen jälkeen tulee.

Ja kevään tullen suunnitelmissa on aina uusien vaatteiden hankkiminen, mutta kun matti huutaa kukkarossa. Mistä päästiinkin siihen suunnitelmaan, että kesätyö olisi tarpeellinen, peräti pakollinen, muuten joudun sossun luukulle hattu kourassa nöyristelemään. Ei, en halua, mutta entä jso on pakko?

Suunnitelmissa olisi myös löytää taas kerran hukkaamani identiteettini. Olen ilmeisesti niin väsynyt tätä nykyuä, että en jaksa laitaa mitään kivaa päälle, verkkarit, huppari ja reinot on ihan ok yhdistelmä... SINCE WHEN????  Mulla ei ole ikinä enää mitään kivaa päällepantavaa, mulal ei ole mitään kivoja meikkejä, mulal ei ole mitään kivaa, kuten aikaa... kaikkea olisi jos vain oikeasti jaksaisin suunnitella tänään mitä laitan huomenna päälle. Jos työttömänä elämä tuntui paskalta ja masentavalta, niin ei opiskelijanakaan herkkua ole. On sentään uusi tatuointi luvassa 16.4. En malttaisi odottaa. Siihen kyllä löytyy rahaa, olenhan perse ruvella tehnyt töitä sen eteen. Ja tatuoinnistani on vain 1/4 valmiina, seuraava tulee täydentämään vanhaa ja niin edelleen. En tiedä koska tämä valmistuu, sillä tyhjästä oin hankala nyhjäistä. Rahaa taas kerran. Ai miten niin raha asiat ahdistaa... enhän minä muusta osaa enää puhuakaan. No vielä jaksan toivoa, että tulevaisuus toisi helpotusta siihen asiaan.

Mutta niin se idestiteetti. Olen joku vitun Virtanen, or am I a dark side jewel? Muutama vuosi sitten olisin todennut ehdottamasti olevani jälkimmäistä, en enää ole varma. Olenko vain oikeasti kasvanut ulos siitä "vaiheesta" ja muuttunut aikuismaisen ahdasmieliseksi. Vai olenko vain väsymyksestä lamaantunut pimeän puolen peelo? En osaa sanoa, mutta ehkäpä vielä joskus itseni löydän...

tiktak

Aika kuluu, joskus nopeaan joskus hitaasti, mutta aina se kuluu.

Aloitin koulun juuri ja nyt ollaan jo viimeisessä jaksossa, jakson alussa, mutta kuitenkin. Pian kevättalvi muuttuu kevääksi ja se taas kesäksi, en malttaisi odottaa. Eilen oli kevätpäiväntasaus, päivä ja yöt ovat yhtä pitkiä, kolme kuukautta päivät vielä pitenevät, sitten alkavatkin taas pikkuhiljaa pimetä. Ensi sunnuntaina ollaan jo kesäajassa.

Kevät on taas aikaa jolloin rahaa pitöisi ollla ihan piirusti kaikkeen mitä haluaisi ostaa, uusia kenkiä kevättä ja kesää varten, uusia vaatteita. Vanhan haluaa unohtaa ja luoda nahkansa aina uudelleen ja uudelleen. No odottakoon vielä hetken. Perse aukisena ei ole mukavaa.

Eipä tässä(kään) kirjoittamisessa mitään varsinaista pointtia ole, kunhan taas kerran tapan aikaa, kun odottleen työvuoroni alkavan.

Paha ihminen

Välillä tunnen syyttäviä katseita selässäni. Olen paha ihminen, sillä enhän minä vastaa yhteiskunnan käsitystä hyvästä ihmisestä. Ei minulla ole miestä, 1,8 lasta, omakotitaloa ja perunamaata.

Ei miestä, ei, vaan lihaa luiden ympärillä vaikka muille jakaa. Ei lapsia ja en edes halua lapsia, en minä ole äiti, hyvä kun joten kuten saan pidettyä itseni elämässä kiinni. En halua lapsia, ja se on minun valintani, en pidä lapsista enkä halua tuottaa yhtään kirkuvaa sinappikonetta tähän sotkuun, mikä maailma on. Hankin jossain vaiheessa kissan tai pari, hoivaan niitä.

Ei omakotitaloa, ei punaista mökkiä ja sitä riivatun perunamaata. Ehei, minä asun vuokralla. Ja minulle se on hyvä valinta tässä elämän vaiheessa. Ehkä joskus ostan itselleni rivitaloasunnon ja elän siinä kissojeni kanssa tyytyväisinä. Velkaa on opintolainan verran ja sekin summa kasvaa koko ajan. Teen töitä perse ruvella ja silti rahat ei riitä elämiseen. Ihan sama, ei jaksa kiinnostaa just nyt.

En minä oistäisi vastaan vaikka minulla mies olisikin, joku jonka kainaloon käpertyä kun maailma murjoo, mutta mistä löydät miehen joka kestää kieroutunutta minääni? Lihastakin haluan eroon, en kaikesta, haluan olla kurvikas, mutta en sairalloisen lihava. Lihavat saattavat olla lepposia, mutta harvoin he ovat onnellisia. Itseinho on huomattavasti tutumpi tunne, miten olen saattanut antaa itselleni luvan tulla tällaiseksi? Todellisuus on se, että katkerart kyyneleet itketään pimeydessä, yön pitkinä tunteina yksin, jotta kukaan ei näe, että minäkin olen haavoittuvainen. Todellisuutta on myös se, että lihava on aina toisen luokan kansalainen. On okei vittuilla lihavalle, on okei kommentoida miten lihava elää, miten lihava syö, on okei pyytää lihavalta lisämaksu, kun rahat ovat muutenkin tiukoilla. Se on okei... todellisuudessa se EI ole okei, mutta niin se vain on tässä elämässä.

Ja herranjesta, tatuoitu nainen on ehdottomasti epäilyttävä henkilö... vaikka lähes kaikki nykyään ovat tautoituja niin miehet kuin naisetkin.

Olen kaikkea edellämainittua, enemmän tai vähemmän, joten looginen pääteltä on, että olen paha ihminen, toisen luokan kansalainen.

It's elementary my dear Watson.

Die With Your Boots On

Aikaa onkin taas vierähtänyt viimeisestä bloggauksesta, vetoan siihen, että hajoan kouluuni. Viimeinen kuukausi on ollut yhtä helvettiä... deadlineja, tenttejä 7, joista kolme on ensi viikolla. Mulla alkaa paukut loppua. Itkupotkuraivareita on ollut aika tiheään viimeaikoina, pinna kireällä muutenkin. Antakaa anteeksi, jos ja kun tiuskin ja kiukuttelen. Ihminen jaksaa vain tiettyyn pisteeseen asti, 5-6 tunnin yöunilla.

Kaipa sitä yhden viikon jaksaa vaikka löysässä hirressä, tosin on ollut tunne, että olen koko lukuvuoden ollut hirressä. Viikko vielä, sitten koittaa uusi jakso. Ajattelen tulevaisuutta jakso kerrallaan, tämän jakson kun jaksaa niin sitten helpottaa. Ikinä se ei helpota, mutta muuten en jaksa. On todellakin sellainen tunne, että en saa ahdistukselta henkeä. Koulunhan pitäisi olla mukavaa?