tiktak

Aika kuluu, joskus nopeaan joskus hitaasti, mutta aina se kuluu.

Aloitin koulun juuri ja nyt ollaan jo viimeisessä jaksossa, jakson alussa, mutta kuitenkin. Pian kevättalvi muuttuu kevääksi ja se taas kesäksi, en malttaisi odottaa. Eilen oli kevätpäiväntasaus, päivä ja yöt ovat yhtä pitkiä, kolme kuukautta päivät vielä pitenevät, sitten alkavatkin taas pikkuhiljaa pimetä. Ensi sunnuntaina ollaan jo kesäajassa.

Kevät on taas aikaa jolloin rahaa pitöisi ollla ihan piirusti kaikkeen mitä haluaisi ostaa, uusia kenkiä kevättä ja kesää varten, uusia vaatteita. Vanhan haluaa unohtaa ja luoda nahkansa aina uudelleen ja uudelleen. No odottakoon vielä hetken. Perse aukisena ei ole mukavaa.

Eipä tässä(kään) kirjoittamisessa mitään varsinaista pointtia ole, kunhan taas kerran tapan aikaa, kun odottleen työvuoroni alkavan.

Oho, mikä on tuo valoilmiö?

Taivas on kirkas ja siellä möllöttää sellainen keltainen jutska. Muistaakseni auringoksi kutsuvat sitä. Kaikki tuntuu niin paljon paremmalta auringon paisteessa. Tuleva työviikko stressaa, mutta aurinko rauhoittaa mieltä... hieman. Pyykkiäkin voi kuivata auringossa, jos se kone joskus pesis sen ohjelman loppuun. Kahviakin meinasin keittää ja nauttia kupillisen ulkona auringon paisteessa sen, ja kukapa minua estää? Ei niin kukaan.

Aamupuolella oltiin kaupoilla äidin ja mahtinörtin kanssa. Tai citymarketissa ja Prismassa käytiin, puhuin itseni mukaan, koska ei mulla ole ruokaa vaikka just tiistaina ostin sitä 40 € edestä. En ehkä osaa edelleenkään ostaa ruokia, joista olisi iloa pidemmäksi aikaa kuin päiväksi. En vaan osaa... taaskaan! No ei jaksa sitäkään stressata. Tänään olen saanut jotakin jopa aikaiseksikin... tosin en sitä kirjahyllyn siivousta joka on ollut suunitelmissani sitten jo jonkin aikaa... mutta takapihan terassin lakaisin menneen vuoden lehdistä, jouluvalotkin otin jo nyt pois. :D Tosin valoa ei niissä ole ollut Tammikuun jälkeen. Etupihaakin siistein, lakaisin lehdet ja hiekat pois ja järjestelin asunnottoman kaverini tavaroita hieman nätimmin siihen. Niihinkin tottuu niin nopeasti... maltanko luopua niistä ollenkaan. Kaverin telkkarista en millään malttaisi luopua, mutta kaipa se on jossakin vaiheessa pakko.


Huomenna isukkia katsomaan sairaalaan veljen ja isukin naisystävän kanssa. Minä vihaan sairaaloita, mutta niihinkin tottuu niin nopeasti... liian nopeasti. En halua tottua niihin,m turtua niihin vain siksi, että isäni on aina sairaalassa. Not funny. Ei jaksa enää naurattaa...

Voisi illalla pienessä laitamyötäisessa siivoskella se kirjahylly ja tää tietokonepöytä... tää on kanssa aina sekaisin. Mutta juu nyt se kahvi... kahvihammasta kolottaa jo tuskaisesti.

Olé, mulle ei vittuilla.