S tarkoittaa syksyä.

Huomaan hyvin itsestäni, että eletään heinäkuun loppua. En tarvitse siihen kalenteria, joka seinällä roikkuen tai taskussa keikkuen ennustaa päiviä... ja syksyä. Ei tunnen sen sisälläni, haistan sen ulkona, loppukesä. Pian koittaa ihana syksy.

Syksyn tullen tahtoo uudistaa vaatekomeronsa, hankkia uusia tavaroita ja jos koulussa on minkäänlaisessa ja oli ikää kuinka paljon tahansa... tekee mieli hommata uusia kyniä ja pyyhekumeja, alleviivaustusseja ja post-it lappuja. Nenässä tuoksuu jo vieno koulun tuoksahdus, liitu ja piirtoheittimen päällä olleet pölyt. Vaikka muistaa viimeisen vuoden olleen totaalinen helvetti, jotenkin sitä jo kaipaa. Uusia haasteita. Duuni on jo niin nähty. Been therem done that, got the fucking T-shirt.

Tilasin eilen itselleni illalla Oriflame tuotteita ystävältäni sekä netanttilasta mustan miniläppärin. Se oli syntymäpäivä lahja minulta minulle. Voisin perustella hankintani monin eri tavoin ja voisin myös helposti väittää vastaan. Voisin väitellä asiasta puolin ja toisin ja silti voittaa sinut mennen tullen. Tietäähän se rahan menoa, mutta koen sen olevan sen arvoista.

Ja löysin tänään vihreä Germit the Frog-laukun 5€ Kirppikseltä. :D

Sarjakuvia ja töppäyksiä.

Otsikko kuvaa aika hyvin tämän viikon toimintaa. Olen lainannut ja lukenut paljon sarjakuvia. Se on niin helppoa, kun joku palauttaa jotakin kirjastoon ja minä istun siinä tiskin takana ja kaikki ne teokset kulkevat käsieni läpi... en vain voi vastustaa. Ja kesällä kuuluu ottaa hieman rennommin myös lukemisen suhteen, joten sarjakuvat ovat oikeasti ihan paikallaan. Fingerporia, Lassia ja Leeviä ynnä muita. Minä tykkään. Sandmania on tulossa... vaikka eihän tuo Gaimanin Sandman sieltä kevyimmästä päästä ole.

Niin ja ne töppäykset. Tuntuu, että töissä tulee ihan outoja ongelmia eteen. Onkeleita, joista pitäisi selvitä nyt jo, sillä olenhan 16. kuukauttaa kirjastossa töissä, siis kolmatta kesää. Mutta kun ei niin ei. Alkaa turhauttaa välillä. On koulu tainnut tuhota aivoni lopullisesti. Niin ja se suurin töppi. Aamulla unisena duuniin ja iltapäivällä vittuuntuneena ulos ja autoon vain tajutakseni sen, että auto ei käynnisty. Ei edes pihahda. Hurraa fiksuna olin jättänyt aamulla autoon valot päälle koko päiväksi. Ja sen auton käynnistys operaatio oli yksi elämä noloimmista sillä enhän minä autoista ymmärrä mitään, oikeastaan vielä vähemmän kuin en mitään. JA sitä todisti Veljeni kaverin kaveri, joka riensi auttavaksi ritariksi. Oi noloa. Vaikka olikin mukava mies. Nauraa varmaan vieläkin itseään tärviölle. Hyvä, hyvä, sanon minä ja taputan pieniä karvaisia käsiäni.

Such a weirdo...

Olen ollut lomalla nyt kolme viikkoa, ja kaksi ja puoli on jäljellä ennen kesätöiden alkamista. En ole pitkään aikaan tuntenut oloani näin levänneeksi. Olen saanut nukkua, vaikka varsinaista rytmiä ei olekaan. Menen nukkumaan kun väsyttää ja nousen ylös, kun unta ei enää riitän tai kun paikkoja, siis selkää, alkaa särkeä liikaa.

Odotan innolla töiden alkua, tai pääasiassa innolla, mutta nyt kuumana päivänä mikään ei innosta. Ei edes lenkkeily koirien kanssa vaikka siitä maksetaan mulle ihan hyvin ja sain jopa rahat eilen etukäteen. Pitäisi kai ottaa itseä niskasta kiinni ja vaan mennä pihalle ja käydä pienilenkki, vaikka vain sen verran, etta tekevät asiansa, tulla takaisin isukille ja juoksuttaa niitä tuossa takapihalla jonkin verran. Vaikka tuskin karvaturritkaan hirveästi jaksavat tällaisena päivänä.

Töiden jälkeen olisi vielä parisen viikkoa lomaa ja sitten alkaa koulu. Odotankin sitä jo pienellä innostuksella. Vihdoinkin alkavat itse valitsemamme opinnot ja sitä odotellessa. Olen aika hassu, sillä vaikka kesä on ihanaa ja hienoa aikaa...tosin inhoan ötököitä.. kuitenkin odotan jo loppukesää ja syksyä. Rakastan aikaa heinkuun puolesta välistä syyslokakuun vaihteeseen. Ehkä se johtunee siitä, että olen elokuun lapsia.

Muutenkin on suunnitelmia syksyksi. Ajattelin järjestää pienet synttärikemut elokuun alkupuolella. Kutsua porukka joita ei yleensä näe, voitaisiin ottaa hiukan kuppia ja syödä jotakin. Mutta se nyt on vielä vain ajatuksen tasolla, enkäole kenellekään siitä vielä puhunut... paitsi nyt blogini lukijoille.
Että näin, mutta nyt koiruudet.

All good things must come to an end...

Ja joissakin tapauksissa ei niin kivat jutut. Tässä tapauksessa kyseess on koulu. Seitsemän päivää jäljellä, kolme koetta ja muutama muu deadline and I am done, ainakin kesäksi.

Kohta siis alkaa kesä ja mua huolestuttaa toimeentulo, vaihteeksi. enhän minä mistään muusta osaa enää puhua kuin raha-asioista ja varsinkin rahan puutteesta. No aioin kuitenkin nauttia kesästä. Loikoilla takapihalla ja nauttia auringosta jos sitä meillä suomalaisille tarjoillaan.

Sosiaalinen media ja muuta jännää

Eipä oli niin hirveästi kouluun napannut tulla näin kauniina perjanatai-päivänä, sillä eihän meillä normaalisti koulua ole perjantaisin. No, minkäs teet, pakko oli. Ja kerrankin oli sen arvoista. Meillä oli luento sosiaalisesta mediasta ja varsinkin yritysten, tulevien työmantajien, näkökulmasta. Olihan luennossa paljon tuttua ja itsestään selvää, mutta paljon tuli myös uutta. Luento oli mielenkiintoinen ja jos joku joskus eksyy Sirkku Laineen sosiaalisen median luennoilla, menkää mukaan avoimin mielin. Tai ehkä minä olen vain nörtti. :)

Ja se muu jännä.
Jännä 1.
Huomenna uusi tatuointi tai paremminkin seuraava osa isoon kokonaisuuteen. Kolmas osa meneekin jo sitten loppuvuoteen ainakin kahdesta syystä. 1) tatuoitsijalla ei ole aikoja ennen ja 2) mulla ei ole ennen rahaa.

Jännä 2.
Sain kesätyöpaikan ja taas kirjastosta. What can I say, I am hooked. Ja tällä kertaa olen vain paikallisessa ja näin säästän rahaa bensoissa sellaset 250 €. Ei mikään pieni summa. Toinen kirjaston työntekijöistä oli ollut huolissaan, että mitäs minä sanonkun en pääsekään pääkallon paikalle, toinen oli todennut, että olen vaan onnellinen. Kyllä ne mut jo aika hyvin parin kesän jälkeen tuntee. Rahasta on vaan taas aika tiukkaa ja vielä tiukempaa tulee olemaan, ennen kuin palkka alkaa juosta. Maksetaan vain pakollinen, lainataan ja anotaan sossusta. Muuta en enää keksi.

Tässä tulee nyt niin sanotusti pakko laihdutus...  Kunhan saan vuokran maksettua ja laskut, niinkai sitä sitten muuten toimeen tulee. Pari kuukautta roikkuu vaikka löysässä hirressä. Tosin olen ollut jo siinä hirressä jonkin aikaa, jossain vaiheessa happi loppuu pakostakin. Mutta nyt olen vain niin onnellinen, että en vain pysty murehtimaan asioista etukäteen. Uskon äitiäni, asioilla on tapana järjestyä.

Die With Your Boots On

Aikaa onkin taas vierähtänyt viimeisestä bloggauksesta, vetoan siihen, että hajoan kouluuni. Viimeinen kuukausi on ollut yhtä helvettiä... deadlineja, tenttejä 7, joista kolme on ensi viikolla. Mulla alkaa paukut loppua. Itkupotkuraivareita on ollut aika tiheään viimeaikoina, pinna kireällä muutenkin. Antakaa anteeksi, jos ja kun tiuskin ja kiukuttelen. Ihminen jaksaa vain tiettyyn pisteeseen asti, 5-6 tunnin yöunilla.

Kaipa sitä yhden viikon jaksaa vaikka löysässä hirressä, tosin on ollut tunne, että olen koko lukuvuoden ollut hirressä. Viikko vielä, sitten koittaa uusi jakso. Ajattelen tulevaisuutta jakso kerrallaan, tämän jakson kun jaksaa niin sitten helpottaa. Ikinä se ei helpota, mutta muuten en jaksa. On todellakin sellainen tunne, että en saa ahdistukselta henkeä. Koulunhan pitäisi olla mukavaa?

Jännästi nyt menee...

Tai no jännästi ja jännästi, kunhan aikaa tapan.

Koulua on käyty jo viikko ja sit tää päivä mistä on muutama pahuksen tunti vielä jäljellä. Tässä jännästi hyppytuntia vietän netissä... Siis olisihan niitä kouluhommiakin, mutta kun ei silleen jaksa suuremmin kiinnostaa. Tässä jaksossa kannattavuus laskentaa, kirjanpitoa, talousmatematiikkaa, kansantaloutta ja logistiikkaa. Logistiikka on jopa mielenkiintoista, muuten taitaa mennä pyllylleen. PBL aka problem based learning jatkuu edelleen ja vihaan sitä edelleen ihan yhtä paljon eli sydämeni kyllyydestä.

Eipä tässä oikeestaan ollut mitään päätä eikä häntää tässä turhassa postauksessa, mutta kuluipa taas aikaa jopa muutama minuutti.

hmmm

Edellispäivänä istuin äidin luona jonkin aikaa. Söimme, saunoimme ja jauhoimme paskaa niin sanotusti. Normaalia toimintaa siis. Selailn siinä taas uutta postimyyntikuvastoa ja alkoi ahdistaa. Uusia vaatteita olisi ihana saada kevääksi, mutta ne vaatteet, jotka olisivat kokoani ei oikein ole tyyliäni, sillä en etsi kupolitelttaa empire linjalla ja hihansuilla. Kaikki upeat vaatteet ovat auttamattomasti liian pieniä minulle. Eipä ole yllätys. Päätin tehdä asialle jotakin... taas. Viime vuonna sain painostani pois noin kuusi kiloa, mikä oli ihanaa... no viime vuonna koulun alettua lihoin 7-8 kiloa, joten eipä ollut siitäkään mitään iloa.

Perjantaina shoppailessamme äipän kanssa päätimme, että meidän tulisi menään molempien kuntosalille. Yksin on tylsää, joten jos menisimme yhdessä niin ehkä siitä tulisikin jotakin.Päätin, että aloitan taas niin sanotusti alusta, en rehki isoilla painoilla, sillä en ole mitään tehnyt sitten viime kesän, joten voin loukata itseni. Ja ensi viikon lauantaina olisi tarjolla sulkapalloakin. Ja suunnitelmissa olisi jossakin vaiheessa aloittaa viikoittainen uintikin. Eli kerran viikossa kuntosali, kerran viikossa sulkapallo ja kerran viikossa uinti, näin aluksi.

Syksy oli hankala koulussa, stressasin sitä liikaa ja nyt aioin ainakin yrittää ottaa aikaa myös itselleni koti ovien ulkopuolella.Jos olen vain koulussa ja töissä niin mulla hajoaa pää. Joululoma on ollut ihanaa, ei ole tarvinnut juurikaan stressata mistään, mutta nyt on korkea aika alkaa toimia, sillä keskiviikkona ja viikonpäästä maanantaina oin tentit, pitää kirjoittaa raportti keskustelutunnista englanniksi ja tehdä myös englannin tunneille yritys esittely, joka kestää muutaman minuutin. Englanniksi pitäisi lukea myös kirja ja tehdä siitä esittely, tallentaa se puhuttuna jollekin välineelle ja antaa se operrajalle. Olisin tehnyt sen jo syyskuussa, mutta en oikein ole osannut päättää mistä kirjasta sen tekinsin. Tällä hetkellä vahvin kandidaatti on Harry Potter and the Philosopher's Stone. Mutta kuka tietää. Piti lukea lomalla, mutta olen vain hillunut netissä lukemassa Harry Potter fanitarinoita. Uuuups. :)

Don't give up, it takes a while

Jep, älä anna periksi, kestää hetken ennen kuin maailma näyttää taas paremmalta. Kuinka pitkä on tuo hetki? Viikko? Kuukausi? 4 kuukautta? puolivuotta? Vuosi? En tiedä kuinka kauan jaksan odottaa. En jaksa mitään, mikään ei kiinnosta. En saa nukuttua, olen aina väsynyt. Olen väsynyt aina, myös silloin kun saan nukuttua. Päätä särkee ja keskittymiskyky on nollassa. Minä. En. Jaksa.

Olen harkinnut koulun lopettamista useasti, mutta en halua, en välttämättä. En halua pettyä itseeni taas kerran, en halua pettäämuiden odotuksia. On niin hienoa kun meidän Erkki-Irmeli opiskelee ammattikorkeakoulussa, yliopistoon verrattavissa olevaan koulutukseen. Niinhän sitä itsekin ajatteli, vielä koulun alussa. Now I feel like I could kill for a good night's sleep.

Nytkin mun pitäisi olla kertaamassa huomiseen sopimusoikeuden tenttiin, mä en vaan pysty. Päätä särkee ja silmät punaisina ja turvonneina on vaikea keskittyä. Kolme päivää.... ei jouluun vaan joululomaan. Se tuleekin tarpeeseen, sillä takki alkaa olla tyhjä. Ketä mä yritän kusettaa... mun takki oli tyhjä jo pari kuukautta sitten. Pyhällä hengellä on tässä taidettu mennä, vaikka ateisti olenkin, pääasiassa. Huomenna siis oikeuden koe ja loppuraportti seminaari, josta pelkään, että saamme raporttimme bumerangina takaisin, jonkun pikkuvirheen takia. Ylihuomenna taulukkolaskennan koe ja keskiviikkona atk. Sitä ennen pitäisi vielä tehdä yksi kotitehtävä accesilla... mitä ei omassa koneessani tietenkään ole... pakko siis hillua koulussa sen takia, vaikka haluaisin vain tulla kotiin ja nukkua.



"Accidents Can Happen"

Don't give up, it takes a while
I have seen this look before
And it's alright
You're not alone
If you don't love this anymore
I hear that you've slipped again
I'm here 'cause I know you'll need a friend

And you know that accidents can happen
And it's okay,
We all fall off the wagon sometimes
It's not your whole life
It's only one day
You haven't thrown everything away.

Take some time and learn to breathe
And remember what it means
To feel alive
And to believe
Something more than what you see
I know there's a price for this
But some things in life you must resist

And you know that accidents can happen
And it's okay,
We all fall off the wagon sometimes
It's not your whole life
It's only one day
You haven't thrown everything away.

I hear that you've slipped again
I'm here 'cause I know you'll need a friend

And you know that accidents can happen
And it's okay,
We all fall off the wagon sometimes
It's not your whole life
It's only one day
You haven't thrown everything away.

You know that accidents can happen
And it's okay,
We all fall off the wagon sometimes
It's not your whole life
It's only one day
You haven't thrown everything away.

So don't give up
It takes a while. 

Sixx A.M. 

hyppelisammakkopihanurmenoikki

Voi jösses... Sopisoikeuden perusteita ja taulukkolaskentaa... onko ihme, että alkaa päässä heittää. Tuli vain sellainen tunne, että olenko jollekin tehnyt jotain pahaa, vai haluaako universumin jumaluudet nauraa päin näköä? Häh?

No juu ja silleen. On varmaan yksi turhimmista postauksista ikinä, mutta pitää jotain kehittää, että aika kuluu, kun en kouluhommiin jaksa keskittyä. Pitää poiketa äipälläkin tänään. Äippä on kuumeessa. :'( MAmi on harvoin sairas, joten musta tuntuu ihan kamalalta. Mutta se on kyllä pitänyt elokuusta asti sellasta matalentoa, että itseäkin huimaa. Ehkä tää oli vaan äipän kehon tapa sanoa, että ottais rauhallisemmin.

Mutta jumalauta, että mulla menee hermo toi opettajan kanssa... tai lähinnä aineen... vitun taulukko laskenta!

lusikat ja sopat ja silleen

Kylläs itä hiukan taas ihmettelee, että minnekäs keittoon sitä on lusikkansa tällä kertaa tunkenut... tai ihmettelen edelleen. Koulu. Koulussa on mukavaa ja tykkään oppia uusia asioita, mutta en ole vielä ihan päässyt sisälle tähän koulumaailmaan, joten aina välillä tulee näitä ahdistuksia. Nytkin ahdistaa ihan helvetisti. Mutta kai ne menee ohi, kun paikka tulee tutummaksi? Meneehän...?

Ulkonäkö ei jaksa kiinnostaa... haluaisi vainnukkua. Raha-asiat ahdistaa... tatuoitsijasta ei ole kuulunut mitään... pitää sinnekin soittaa, vaikka tänään tai huomenna.... tai sitten ensi viikolla... oletettavasti soitan ensi viikolla jos soitan ollenkaaan.... tahtoo toisaaalta tatuoinnin, mutta kun ei saa aikaiseksi mitään niin mitäs sitä sitten valittamaankaan.. On kuulemma vaikea tatuointi se mitä suunnittelen, antaa tatuoitisijallekin hiukan haastetta. No ainakin oma tatuointini tulee olemaan jotakin muuta kuin joku riivatun tribaali.... yyyh. Mötley Crüe sen olla pitää perkele. Mutta kaipa sitä voisi alkaa maihareitaan laittaa jalkaansa... jos se koulu alkaa tänään niinkuin pitää, jos ei niin ei...

Whatever you do not panic!

No minä panikoin. Tänään alkaa koulu. En ole ollut koulussa kolmeen vuoteen, mutta kolmen vuoden työttömyys ei jaksa naurattaa enää. Hajoaa pää, mutta nyt on sellainen määrä perhosia vatsassa, että tämä rokkari paskoo melko varmaan housunsa ilman viinaa ja huumeitakin. Kenen vitun hyvä idea oli se, että haen ja menen kouluun?

Hooligan's Holiday

Niinpä niin, viikko lomaa takana, viikko edessä. Hooligans holiday. Sitten alkaa koulu, kestää hetken ennenkuin taas pääsee siihen kunnolla kiinni, vaikka ikuinen opiskelija mielestäni olenkin. Ikinä ei voi olla mukamas liian oppinut, aina voi oppia uutta, jos ei kirjoista niin sitten elämästä. Tämä on hyvä päivä, ainakin tähän asti ollut.

Juonut kahvia, pessyt pyykkiä, lukenut kirjaa ja hoitanut karjaa Facebookissa. Niin palasin sitten sinnekin muutaman kuukauden tauon jälkeen ja niin se loma on taaskin kulunut netissä. Tosin en ole ihan koko aikaani siellä riivatun facebookissa viettänyt, vaikka houkutus on ollut suuri. Olen lähinnä surffaillut ja lukenut Mötley Crüesta, uusimmasta pakkomielteestäni. Mutta heiltäkin voi oppia, asenne ratkaisee ja syvältäkin voi nousta ylös ja yrittää uudelleen. Onhan Nikki Sixx jo kuollutkin muutamaan otteeseen ja kuitenkin edelleen elää ja potkii. :) Ehkä sitä saisi uutta potkua omaankin elämäänsä. Kun ei vain jumittaisi niissä samoissa ympyröissä aina. *huoh* Mutta nyt salille ja kaupan kautta kotio, vichya ajattelin ostaa, jos rahat riittää, palkka tulee vasta huomenna. Ja vielä kun joku tämän läävän siivoisi.

Jossain vaiheessa voisin postailla persaukisen uusilla hankinnoilla.

Tomorrow

Ehkä huomenna on kaikki paremmin. On sellainen outo ahdistuneisuus taas päällä, toinen päivä kesälomaa ja mun tekisi mieli hautautua jonnekin kirjapinon alle ja unohtua sinne. Eikä kukaan kai sitä estä, paitsi minö itse. Pitäisi siivota ja tiskata ja miljoona muuta asiaa. Ei vain jaksa. Ei huvita.

Eilen kävin pankissa hakemassa opintolainaa. Ahdistaa ihan sekin, miten maksan sen takaisin? Entä jos en saakaan työtä, entä jos... Minä kai murehdin itseni sairaaksi ennemmin tai myöhemmin. Mutta kun positiivisesti on vain niin vaikeaa ajatella. Pitäisi opiskelija korttikin hommata, tai täyttää lappu ja toimittaa se, maksaa pieni maksu ja toimittaa kuvakin vielä.. onneksi se onnistuu netin kautta se kuvan toimittaminen... minä kun olen onnistuneesti hukannut uudet passikuvani. Perkele.

Ja sunnuntaina en edes nähnyt Mötley Crüeta. Alice Cooperin ja Maidenin näin, ja Slayerin. Alice Cooper jopa auttoi unohtamaan pettymyksen Mötiköistä...

Kel onni on, se onnen...tuokoon julki!

Eli voiko ihmisellä paremmin olla asiat, kuin miulla tällä hetkellä.

1. Asunto. Vuokraisäntä vaihtui, joten uusi vuokrasopimus piti tehdä ja allekirjoittaa. Alkoi kesäkuu loppua ja siinä samalla mun uskoni, sillä uudesta tyypistä ei sitten kuulunut mitään, ei pihaustakaan. No viime maanantaina, siis viikko sitten, otin jo yhteyttä entiseen v.isäntään, että missä mennään. Totesi vain, että heinäkuun alusta olen tekemisissä uuden tyypin kanssa. Ja onneksi uusi tyyppi ottikin yhteyttä samanapäivänä. Meinasi jo hermo mennä. Ja viikko sitten allekirjoitettiin sopimus, joka on voimassa toistaiseksi. Perjantaina laitoin postiin vuokratakuutalletus paperit, jotta hänkin saisi omat kopsut ja eilen oli mennyt perille. Kyseli, että kenelle olen heinäkuun vuokran maksanut ja totesin, että hänelle perjantai iltana eli 2.7., mutta se saattaa muutaman päivän kestää, hänellä kun ei ole säästöpankissa tiliä, kuten minulla.

2. Koulu. Tänään tuli vihdoinkin tieto, että pääsen haluamaani kouluun, eli lukemaan liiketaloutta ammattikorkeaan. Hihhei. Ei tarvitse muuttaa. Pitää vain pähkäillä miten sitten tulee eteen kun opntotuella elää jne jne. Mutta ne olkoon huomisen murheita, nyt olen aivan liian onnellinen murehtiakseni.

3.Isäni voi hyvin, haava, joka jäi jälkeen kun jalasta amputoitiin varpaat pois, on parantunut hyvin ja isä on entisellään miinus viisi varvasta. Ajaa linja-autoa edelleen silloin tällöin ja niin edelleen. Viimeisen vuoden aikana sekin on ollut erittäin stressaava asia. Mutta nyt on taakka pois harteilta.

Nyt menee niin hyvin, että melkein pelottaa... mitä seuraavasi?

Little girl, little girl

Eli nyt ainakin tuli osa niistä aikaisemmista ajatuksista mieleen. Sain keskiviikkona vihdoin ja viimein kutsun pääsykokeisiin. Olin jo ihan varma, että paskat sieltä sellasia tulee, työttömänä kuitenkin sitä vain kitkutellaan ajasta ikuisuuteen. Mutta ainakin mahdollisuus olisi kouluun päästä, kunhan ne pääsykokeet nyt klaaraa.

Moni on sanonut, että sinnehän pääsee kaikki hakijat vaikka pääsykokeita järjestetäänkin, minä ja se ja se ja se pääsi sissän, eikä kukaan pääsykokeisiin mitään ikinä lukenut. Ehkä niin, ehkä luen "turhaan", mutta itselläni on vain mukavampi olo, kun on valmistautunut. Maybe I am old school.

Mutta jos niin sattuu pääsemään, että kouluun pääsen, niin johan sekoan päästäni. Uusia tavaroita on. pakko. saada! Vaatteita, kenkiä, kyniä, paperia jne jne jne.... vaikka ei mulla ole niille paikkaa.

Mutta juuh, työ kutsuu.

Little girl, little girl, why are you crying?

Palataanpa takaisin kotimaiseen, miksiköhän viimeksi molotin englantia? Who knows....

Niin, koulut ovat taas alkaneet. Ahdistaa, minäkin haluaisin. Minäkin haluaisin oppia uusia aisoita, kirjoittaa muistiinpanoja, tehdä läksyjä. Minäkin haluaisin mennä kauppaan ja ostaa uusia vaatteita koulua varten, vaikka se onkin vain tekosyy uusille vaatteille. Minä haluaisin edes sen tekosyyn. Minä haluaisin mennä kirjakauppaan ja ostaa kyniä ja vihjoja ja muistiinpanoja varten paperia. Mutta ei, en voi. Tai voin, mutta niistä ei ole mitään hyötyä.

Minua ei ole geneettisesti suunniteltu työelämään. Olen ennemminkin ikuinen opiskelija. Rakastan oppia uusia asioita, rakastan sitä tyytyväisyyden ja tyydytyksen tunnetta, jonka saan kun olen suorittanut jonkun tehtävän kunnolla. Ei sitä tunnetta töissä saa, vaikka sinne viittaavia tunteita onkin ollut viimeisen 11 kuukauden aikana.

Niin ja sunnuntainahan oli sitten se Paul Ankan keikka. Here we are now, entertain us. Paul aloittaa keikan aina kävelemällä ensin yleisön seassa ja vasta sitten hipsii lavalle. No tällä kertaa se tuli suoraanmeidän edestä ja manaan itseäni varmaan hamaan hautaan asti, sillä olin liian hidas ja vasta kaverini sai herraa kosketettua. Olenko kateellinen? KYLLÄ! Settikin oli hieman erilainen tällä kertaa. Kyllä Anka kaikki tutut biisit veti, mutta niin myös joitakin inan vieraampia. Parituntia oli taasen taivaassa. Ja jos herra vielä Suomeen esiintymään tulee, niin tottakai I'll be there.

Surullista oli huomata, että Paulkin on vanhentunut jonkin verran. Hieman haparointia oli alussa huomattavissa, mutta nopeasti sen unohti. Mutta herrahan lähentelee jo 70-ikävuotta... 68 taitaa olla tällä hetkellä.

ERROR

Viime tiistai oli karmea päivä. Kaikki meni muuten ihan hyvin, töissä ei ollut ongelmia tai mitään. Mutta kun kotiini tulin ja hain postin. Sydän valahti rinnasta jonnekin alas, kun näin ison kuoren laatikossa. Arvasin, että se oli ammattikorkeasta... mutta se oli niin toivottoman ohut. Tiesin silloin... tiesin, että unelmani ovat jälleen murskana. Turtana istuin sohvalle ja avasin kirjeen. Blaah blaah blaah, valitettavasti jne jne. Eipä taaskaan tarvitse turhia toivoa, minäkö muka jonnekin kelpaisin...?

Otin viskiä baarikaapista ja yritin hukuttaa tunteeni, mutta alkoholihan on tunnetusti eräs vahvimmista depressanteista. Siitä asti olen ollut aika maassa. Ei ole kaunis näky nähdä unelmiensa jälleen kerran särkyvän. Joka kerta siitä tulee vaikeampaa, kunnes ei enää uskalla uneksia ja tyytyy keskinkertaiseen elämään. Hyväksyy kahleensa eikä taistele vapauteen. Minä olen viittä vaille muuttumassa häkkilinnuksi.