Sosiaalinen media ja muuta jännää

Eipä oli niin hirveästi kouluun napannut tulla näin kauniina perjanatai-päivänä, sillä eihän meillä normaalisti koulua ole perjantaisin. No, minkäs teet, pakko oli. Ja kerrankin oli sen arvoista. Meillä oli luento sosiaalisesta mediasta ja varsinkin yritysten, tulevien työmantajien, näkökulmasta. Olihan luennossa paljon tuttua ja itsestään selvää, mutta paljon tuli myös uutta. Luento oli mielenkiintoinen ja jos joku joskus eksyy Sirkku Laineen sosiaalisen median luennoilla, menkää mukaan avoimin mielin. Tai ehkä minä olen vain nörtti. :)

Ja se muu jännä.
Jännä 1.
Huomenna uusi tatuointi tai paremminkin seuraava osa isoon kokonaisuuteen. Kolmas osa meneekin jo sitten loppuvuoteen ainakin kahdesta syystä. 1) tatuoitsijalla ei ole aikoja ennen ja 2) mulla ei ole ennen rahaa.

Jännä 2.
Sain kesätyöpaikan ja taas kirjastosta. What can I say, I am hooked. Ja tällä kertaa olen vain paikallisessa ja näin säästän rahaa bensoissa sellaset 250 €. Ei mikään pieni summa. Toinen kirjaston työntekijöistä oli ollut huolissaan, että mitäs minä sanonkun en pääsekään pääkallon paikalle, toinen oli todennut, että olen vaan onnellinen. Kyllä ne mut jo aika hyvin parin kesän jälkeen tuntee. Rahasta on vaan taas aika tiukkaa ja vielä tiukempaa tulee olemaan, ennen kuin palkka alkaa juosta. Maksetaan vain pakollinen, lainataan ja anotaan sossusta. Muuta en enää keksi.

Tässä tulee nyt niin sanotusti pakko laihdutus...  Kunhan saan vuokran maksettua ja laskut, niinkai sitä sitten muuten toimeen tulee. Pari kuukautta roikkuu vaikka löysässä hirressä. Tosin olen ollut jo siinä hirressä jonkin aikaa, jossain vaiheessa happi loppuu pakostakin. Mutta nyt olen vain niin onnellinen, että en vain pysty murehtimaan asioista etukäteen. Uskon äitiäni, asioilla on tapana järjestyä.

Where have all the (good)men gone?

Olen töissä, siis oikeasti töissä. Maksetaan palkka ja kaikki, ja se on ihanaa, vaikka palkka on suurin piirtein samaa luokkaa kuin työttömyyskorvaus, mutta ainakin saan sitä palkkaa ja työkokemusta ja saan tehdä sitä mistä pidän, eli olla kirjastossa töissä. Tosin tänään yksi kirja jo sai minusta voiton, en vain yksin kertaisesti osaa sitä korjata, pitänee jättää jollekin se homma, jollekin joka paremmin sen duunin osaa.

Tämä ilta tulee olemaan pitkä, sillä asiakkaat ovat jonnekin kaikonneet, kaikki. Muutamia tulee ripotellen silloin tällöin, mutta se on tätä sivukirjaston arkea. Ja onhan ne 'pääkirjastostakin' vähenneet ne asiakkaat. En tiedä mitä maailmassa pitäisi tapahtua, että ihmiset saataisiin taas lukemaan. Itselläni on aina lainassa jotakin, olen kirjojen kanssa kasvanut, keskellä sanojen paljoutta ja kielen rikkautta. Siksi siis en ymmärräkään miten joku ei voi lukemisesta pitää.

Lainaan kirjoja, ostan kirjoja... rakastan kirjoja.

Taitaapi olla aika turha postaus, mutta kuluupahan muutama minuutti nopeammin tässä hiljaisuudessa.

fuckwankbuggerareshitheadandhole

Että osaa välillä ottaa aivoon, vaikka tänään olen saanutkin rahani suht helpolla työllä, mutta toisaalta mikään ei ole sen pitkäveteisempää, kuin peukaloiden pyörittely. TODELLA hiljaista. Sain sentään tehdä yhteen kirjaston näyttelyyn tehtyä esitteen... jee jee jee. Jep, ja se oli sarkasmia. Noh, ainakin sukulaispojat saa älämöloö aikaiseksi, ei tule aika pitkäksi, kun niitäkatselee. Alle kouluikäisiä kumpikin. Jotenkin hirmu sööttejä vaikka lapsista en niin välitäkään. *huohÄ. Kaipa minä jatkan peukaloiden pyörittelyä ja huokailua.

Get a haicut and get a real job...

Töissä istuksin ja tylsistyn. Mieluummin olisin kotona hyvän kirjan kanssa, but beggars can't be choosers. Mulla on kuukausi tätä kirjaston pestiä jäljellä, mitä sitten, tiedä en. Jospa jostain irtoaisi koulu paikka... jämä palana, kiintiö gootti pitää olla joka koulussa eikö niin? Whi knows what life brings. Sillä on tapana yllättää, miellyttävästi tai ei niin kovin miellyttävästi, mutta aina se niin tekee.

Olen siis nyt neljättä viikko keikkatyöläisenä kotikyläni kirjastossa, josta tuli vuodenvaihteessa osa kaupunkia. Sitä kaupunkia jonka pääkirjastossa olen tylskennellyt 10 kuukautta. Viime syyskuun lopusta siis. Ja vaikka välillä todellakin tökkii, niin pääasiallisesti olen töihin mielelläni mennyt. Täällä kotikyläni pienen pienessä kirjastossa on vain omat hämäryytensä. Kaikki tuntevat minut tai tietävät ja olettavat, että minäkin tunnen heidät. Rasittavaa! Mutta jotenkin niin kotoista. Tänne olisi vieä tarkoitus tulla 5 päivänä ja sitten tämä lysti tässä omassa kirjastossa on ohi. Nooh nautitaan hermolomasta kun vielä voidaan. ;)

Ja tuntuu niin hyvältä huomata, että ihmiset lainaavat juuri minun lempikirjojani tai minun lempi bändistäni kertovia kirjoja.

Kirjasto avaa ovet lukemattomiin maaiomoihin... vai oliko se Suomalainen...

One More Nightmare

Ei löytynyt tänäänkään farkkuja, vaan minkäs teet. Sovitin yhteen noin 20 paria farkkuja eilisen ja tän päivän aikana, Lopulta päädyin tilaamaan Ellokselta. At least they deliver. Farkkupainajainen on siis hetkellisesti ainakin ohi. Perjantaina pitäisi uudet farkut tulla, expressinä laitettiin tulemaan.

Tää päivä on siis ollu aika.. öö.... perseestä? Mulla on ollu taas niin pahuksen irrallinen olo. Olen tavallaan elänyt tätä päivää ja samalla katsonut ulkupuolisen silmin tekemisiäni. No juu, aamulla myöhästyin öistä. Ei ne muuten mitään sano, mutta kun se lukusalin nainen oli vaan äkeä ja sai ilmaistua asian mullekin. Well kudos for her. On se oikeesti ihan mukava. Opettelin lukusalin aamurutiineja, eipä menneet ihan putkeen, mutta voiko muuta edes odottaa. Lukusali on kuin vieras maailma mulle, enkä sinne mielelläni mene... edes asiakkaana. Mua karmii siellä. No tietenkin mun pitäis sitte ensi maanantaina ja tiistaina mennä sinne istumaan iltavuoroon. Voi jumalauta. One more nightmare indeed. Nooh onneksi siellä on aina joku jolle voi soittaa hädän tullen. Eikä sekään juuri taaskaan jurpi, että olen harjoittelija ja harjoittelijaa ei saisi missän vaiheessa jättää yksin. Oh well whatever. Mä voin aina vedota sihen jos töppään jotakin. Mua oikeesti pelottaa mennä sinne lukusaliin...

Kuin koira joka koipeaan nostaa ja se olen minä joka ei sovi!

Tänään oli niin maanantai kuin olla ja voi. Heräsin äreänä, kävin pika suihkussa. Hovimäki-sarja sai sentään vähän leppymään. Töissä... oli kivaa, kai. Tänään tuli uusi harjoittelija. On siellä kolme kuukautta, kuukauden mun lähtöni jälkeen. Hassua miten sitä kokikin reviirinsä uhatuksi. Se tuli MUN kirjastooni, paskiainen. Kahvitauolla höpöteltiin kaikenlaista ja ja eräs työkavereistani totesi siinä, että tää uus poika tekee sitä ja tätä jne. jne., mutta ei se tietenkään vielä sua uhkaa. En muista oliko uhka se sana, jota työkaveri käytti vai ei. Mutta tuli tunne, että ne perkeleet nöäkee mun läpi. No joo, myöhemmin samalla tauolla tuli kuitenkin niin hyvä mieli, kun ne vitsaili siinä, että eri osastot kirjastosta vielä tappelee musta. Vitsaili joo, mutta totuus oli kuitenkin hymyjen takana. Tuli hyvä mieli, mä ilmeisesti teen työni hyvin. :D

Töiden jälkeen se varsinainen vitutus vasta alkoikin. Huomasin aamulla, että mun farkut on taas rikki. Ostin ne kaksi kuukautta sitten. Nooh, piti sitte vaan soveltaa vaatetusta.. harmi vain, että suurin osa vaatteistani on likaisena. Eipä ole hirveesti viimeakoina napannut tuo pyykkäys. Siellä on eilen pesty koneellinen, kukaan vaan ei oo laittanu kuivaamaan. Nooh, oma moka. No kuitenkin töiden jäölkeen menin sovittelemaan farkuja. Kävin KappAhlissa, Citymarketissa ja Prismassa. Kokeilin noin 16 farkkuja. Ne oli joko liian pieniä mulle, liian isoja, ei sopineet, pussittivat rumasti... tuli tunne, että äf juu, se olen minä joka ei sovi. Tajusin siinä farkkuja vaihdellessano, että lihava ei voi olla nirso ja naisellinen... vaan sen on laitettava päälle mitä säkkejä sattuu saamaan ja paidaksi kupoli teltta hihoilla. Helvetti.