Sarjakuvia ja töppäyksiä.

Otsikko kuvaa aika hyvin tämän viikon toimintaa. Olen lainannut ja lukenut paljon sarjakuvia. Se on niin helppoa, kun joku palauttaa jotakin kirjastoon ja minä istun siinä tiskin takana ja kaikki ne teokset kulkevat käsieni läpi... en vain voi vastustaa. Ja kesällä kuuluu ottaa hieman rennommin myös lukemisen suhteen, joten sarjakuvat ovat oikeasti ihan paikallaan. Fingerporia, Lassia ja Leeviä ynnä muita. Minä tykkään. Sandmania on tulossa... vaikka eihän tuo Gaimanin Sandman sieltä kevyimmästä päästä ole.

Niin ja ne töppäykset. Tuntuu, että töissä tulee ihan outoja ongelmia eteen. Onkeleita, joista pitäisi selvitä nyt jo, sillä olenhan 16. kuukauttaa kirjastossa töissä, siis kolmatta kesää. Mutta kun ei niin ei. Alkaa turhauttaa välillä. On koulu tainnut tuhota aivoni lopullisesti. Niin ja se suurin töppi. Aamulla unisena duuniin ja iltapäivällä vittuuntuneena ulos ja autoon vain tajutakseni sen, että auto ei käynnisty. Ei edes pihahda. Hurraa fiksuna olin jättänyt aamulla autoon valot päälle koko päiväksi. Ja sen auton käynnistys operaatio oli yksi elämä noloimmista sillä enhän minä autoista ymmärrä mitään, oikeastaan vielä vähemmän kuin en mitään. JA sitä todisti Veljeni kaverin kaveri, joka riensi auttavaksi ritariksi. Oi noloa. Vaikka olikin mukava mies. Nauraa varmaan vieläkin itseään tärviölle. Hyvä, hyvä, sanon minä ja taputan pieniä karvaisia käsiäni.

Such a weirdo...

Olen ollut lomalla nyt kolme viikkoa, ja kaksi ja puoli on jäljellä ennen kesätöiden alkamista. En ole pitkään aikaan tuntenut oloani näin levänneeksi. Olen saanut nukkua, vaikka varsinaista rytmiä ei olekaan. Menen nukkumaan kun väsyttää ja nousen ylös, kun unta ei enää riitän tai kun paikkoja, siis selkää, alkaa särkeä liikaa.

Odotan innolla töiden alkua, tai pääasiassa innolla, mutta nyt kuumana päivänä mikään ei innosta. Ei edes lenkkeily koirien kanssa vaikka siitä maksetaan mulle ihan hyvin ja sain jopa rahat eilen etukäteen. Pitäisi kai ottaa itseä niskasta kiinni ja vaan mennä pihalle ja käydä pienilenkki, vaikka vain sen verran, etta tekevät asiansa, tulla takaisin isukille ja juoksuttaa niitä tuossa takapihalla jonkin verran. Vaikka tuskin karvaturritkaan hirveästi jaksavat tällaisena päivänä.

Töiden jälkeen olisi vielä parisen viikkoa lomaa ja sitten alkaa koulu. Odotankin sitä jo pienellä innostuksella. Vihdoinkin alkavat itse valitsemamme opinnot ja sitä odotellessa. Olen aika hassu, sillä vaikka kesä on ihanaa ja hienoa aikaa...tosin inhoan ötököitä.. kuitenkin odotan jo loppukesää ja syksyä. Rakastan aikaa heinkuun puolesta välistä syyslokakuun vaihteeseen. Ehkä se johtunee siitä, että olen elokuun lapsia.

Muutenkin on suunnitelmia syksyksi. Ajattelin järjestää pienet synttärikemut elokuun alkupuolella. Kutsua porukka joita ei yleensä näe, voitaisiin ottaa hiukan kuppia ja syödä jotakin. Mutta se nyt on vielä vain ajatuksen tasolla, enkäole kenellekään siitä vielä puhunut... paitsi nyt blogini lukijoille.
Että näin, mutta nyt koiruudet.

Where have all the (good)men gone?

Olen töissä, siis oikeasti töissä. Maksetaan palkka ja kaikki, ja se on ihanaa, vaikka palkka on suurin piirtein samaa luokkaa kuin työttömyyskorvaus, mutta ainakin saan sitä palkkaa ja työkokemusta ja saan tehdä sitä mistä pidän, eli olla kirjastossa töissä. Tosin tänään yksi kirja jo sai minusta voiton, en vain yksin kertaisesti osaa sitä korjata, pitänee jättää jollekin se homma, jollekin joka paremmin sen duunin osaa.

Tämä ilta tulee olemaan pitkä, sillä asiakkaat ovat jonnekin kaikonneet, kaikki. Muutamia tulee ripotellen silloin tällöin, mutta se on tätä sivukirjaston arkea. Ja onhan ne 'pääkirjastostakin' vähenneet ne asiakkaat. En tiedä mitä maailmassa pitäisi tapahtua, että ihmiset saataisiin taas lukemaan. Itselläni on aina lainassa jotakin, olen kirjojen kanssa kasvanut, keskellä sanojen paljoutta ja kielen rikkautta. Siksi siis en ymmärräkään miten joku ei voi lukemisesta pitää.

Lainaan kirjoja, ostan kirjoja... rakastan kirjoja.

Taitaapi olla aika turha postaus, mutta kuluupahan muutama minuutti nopeammin tässä hiljaisuudessa.

Kolme pistettä, kun ei ole sanoja

Mulla on tylsää. Ei oikein mikään inspais silleens uuremmin. Ei työt, ei kirjat, ei mikään. Mä vaan olisin ja möllöttäisin. Töihin kuitenkin pitäisi tässä jossain vaiheessa lähteä. Ilta vuorot on ihania, mutta vihattavia. Mitään ei oikein saa aikaiseksi. Tai no enhän mä muutenkaan mitään duunaa sen enempää. Viikonloppu odotellessa viikon paskaakin jaksaa...

Vaakakin näyttää taas omiaan, en tosin eilisen mässäämisen jälkeen suuremmin ihmettele. Onneksi ei enempää viisarit viipottaneet.

Be proud of yourself

Tänään voin todellakin olal ylpeä itsestäni. Olen saanut aikaan.

Eilen illalla menin nukkumaan jo ilta yhdeksältä, puolisen tuntia siellä aikaa vietettyäni, nukkumatti suvaitsi tulla vierailulle. Veli soittaa siinä yhdentoista tietämillä, että mitäs teen... ja kun kuuli, että nukkumassahan sitä ollaan, se oli ihan äimänkäkenä. Minä, nukkumassa klo 23? No way!!!!? Mutta niin se nyt vai oli, Se päästi mut aika pian takaisin unten maille.

Ja toisaalta en yhtään ihmettele, että menin niin aikaisin nukkumaan eilen ja perjantainakin jo hyvissä ajoissa ennen puolta yötä. Viikko oli lievästi ilmaistuna rasittava. Töissä oltiin lähes hätää kärsimässä, kun muutama tyyppi oli sairaslomalla, ja muutama lisää muuten vaan lomalla/matkoilla. Herra perkele, kun piti kiirettä. Mene sinne, tee sitä jne... mitään ei vain ehdi kunnolla, vasemmalla kädellä sinne suuntaan vain. Noh, nytpähän se on sitte ohi ja iltavuoro viikko odottamassa. Keskiviikkona ja torstaina lukusaliin. No kaipa tuo tuosta, pärjäsinhän viimeksikin. Ja oletettavasti siellä on taas tarroittamista, että kaikki menee taasen hyvin ja nopeaan.

Mutta siis tänään heräsin siinä puoli yhdeksän. Nautin oikein, kun sain kerrankin nukuttua kunnolla. Venyttelin ja vanuilin ängyllä vielä noin puolisen tuntia. Nousin ylös tulin koneelle ja ajatelkaas tätä, en keittänyt kahvia. Pesin pyykkiä ja laitoin ne kuivaamaan, mikä ei suinkaan ole itsestään selvyys. Kävin kuntosalilla ja kaupassa, siivosin jopa tietokone pöytäni. Se oli kuin suklaarasia, ikinä ei tiedä mitä sieltä löytyykään. Nyt pitäisi laittaa seuraava koneellinen pyykkiä kuivaamaan, tehdä ruokaa ja evästä ensi viikoksi. Piipahtaa äippällä ja mahdollisesti veljellä. Kellohan ei ole kuin puoli kolme suurinpiirtein.

Sisällä pääni pehmoisen...

On sisällä pääni pehmoisen
Seassa kaiken laupeuden
Mieli vallassa sairauden
Kaipuu luokse kuolleiden


Kaikenlaista skitsoilua sitä onkin ilmassa. Päässä kiertää samat asiat kehää. Panikoin parin viikon päästä alkavaa lukusali pestiä. Mutta miten vitussa senkin sanot työvuorojen järjestäjälle. Sen lisäksi, että se on täysin vierasta aluetta mulle niin siellä on niin pahuksen hiljaista, että pää hajoaa. Oh well, kaipa meikä siitä viidestä päivästä selviää tai siis illasta. Pelottaa silti.
Toisaalta on mukavaa kuulla, että olen työkavereiden keskuudessa pidetty henkilö. Lämmittää mukavasti.

No ei mitään niin mukavaa etteikö joku asia olisi persiillään, mulla ei ole rahaa. Tai on siis jonkin verran, mutta ei riittävästi kaikkien laskujen maksamiseen. Sen siitä saa, kun ei ole mitään hollia rahan käytössä. Omasta puolestani ainakin olen nyt koittanut hoitaa suomen taloutta... niin lahjakkaasti, että omani on kuralla.Ensikuu köyhäillään ja vuokran saan maksettua. Onpahan sitten ainakin osoite johon niitä karhuja voi lähettää. Helvetti soikoon, kun ihminen on typerä.

Se lisäksi, että edellämainitut asiat ahdistavat niin ahdistaa mun oma painonikin. Vietän aika paljon aikaa miettien syömisiäni ja painoani. Mietin tapoja pudottaa painoani ja muuttaa elintapojani. Mutta aina jossakin vaiheessa retkahdan ahmimaan, joka taas aiheuttaa pahan olon ja helvetinmoisen ahdistuksen. Ja taas tekee mieli syödä lisää. Mieli tekee oksentaa, mutta oksentaminen on niin vastenmielistä touhua. Alan epäillä, että siarastan BED (Binge Eating Disorder) nimistä syömishäiriötä. http://yle.fi/genreportaalit/portaali.php?genre=terveys&osannimi=ajassa_mielenterveys&jutunid=6530