Perse auki taasen, loppuu kuu on niin ihanaa aikaa opiskelijalle. Onneksi ensi viikolla tulee veronpalautukset, niin saa jotakin joululahjoja hankittua. Ja viikon päästä lauantaina on tatuointi aikakin, vihdoin ja viimein. En malta odottaa, vaikka hieman pelottaakin. Entä jos tämä tekeekin kipeämpää kuin edellinen. Mutta toisaalta Nikki Sixx on kaiken sen mahdollisen kivun arvoinen. ;)
Mutta surkeampaa uutista on se, että rakas DVD soittimeni ei toimi, se on kaput. No pahuksen sitkeä sissi se on oolutkin ja kuolemansa ansainnut, mutta tuntuu kuin joku olisi raajan katkaissut. Saamari. Pakko kai sitä on hankkia uusi. Blue ray soitinta mun on aivan turha hankkia ellei se soita myös dvd levyjä...Ja myös tallentava digiboksi on jossakin vaiheessa hankittava, mutta sen aika koittaa sitten keväällä. Okei okei okei, en tarvitsisi sitä, ellei Prinssi William menisi naimisiin, mutta minkä minä sille voin, että olen dorka ja haluan katsoa häät moneen kertaan. hahaaaa.
25.11.2010
17.11.2010
hyppelisammakkopihanurmenoikki
Voi jösses... Sopisoikeuden perusteita ja taulukkolaskentaa... onko ihme, että alkaa päässä heittää. Tuli vain sellainen tunne, että olenko jollekin tehnyt jotain pahaa, vai haluaako universumin jumaluudet nauraa päin näköä? Häh?
No juu ja silleen. On varmaan yksi turhimmista postauksista ikinä, mutta pitää jotain kehittää, että aika kuluu, kun en kouluhommiin jaksa keskittyä. Pitää poiketa äipälläkin tänään. Äippä on kuumeessa. :'( MAmi on harvoin sairas, joten musta tuntuu ihan kamalalta. Mutta se on kyllä pitänyt elokuusta asti sellasta matalentoa, että itseäkin huimaa. Ehkä tää oli vaan äipän kehon tapa sanoa, että ottais rauhallisemmin.
Mutta jumalauta, että mulla menee hermo toi opettajan kanssa... tai lähinnä aineen... vitun taulukko laskenta!

28.10.2010
Puuhailua
On aika Puuha Petemäinen olo, can we do it? Yes we can... ja silleen. Koti alkaa vihdoinkin olla puhdas, on se aika urakka, mutta fiilis on hyvä.
Suunnitelmissa siis:
-siivota Keittiö, ja imurointi vielä
-pestä pyykkiä Niooh ainakin melkein.... koneellinen pesemättä, mutta olenhan jo noin 13 koneellista pessyt. Kaipa sen voi siis merkata tehdyksi
-tiskata
-siivota auto En imuroinut, but who cares. Vein kuitenkin roskat pois ja toin paljon tavaraa sisälle. :D
-lukea Okei muutama vanha lehti, mutta en niin paljon kuin olisin halunnut... viikko lomaa on aivan liian vähän, vaikka siivoaminen onkin ollut terapeuttista.
-poiketa kaverin luona muutaman kerran Poikkesin kerran, mutta huomenna menen ja olen yötä, so done. ;)
-tatuoitsijan kanssa suunnitelmat lukkoon ja varaamaan aika tatuointia varten Done, aika one 4.12.2010 klo 15.00. Enkä malttaisi millään odottaa. Edellisestä tatskasta onkin jo kulunut 2,5 vuotta suunnilleen. Give or take a few months.
-äipän kanssa ruokaostoksille Huomennakin olisin mennyt, mutta en ole tarpeeksi jakomielitautinen ehtiäkseni niin moneen paikkaa samaan aikaan. :)
-työt (3h/vko)Done ja sain parin kuukauden palkankin tänään, hurraa. Tosin nekin rahat laitoin säästöön tatuointia varten.
Että tällasta oli mun lomani.
Huomenna kaverille avuksi Halloween bileiden järjestelyssä, ja jään myös yöksi, otetaan hiukaan viisasten juomaa. Lauantaina menen isän ja isän naisystävän kanssa syömään... siellä siis mukana isä, isän kakarat (kaikki 4), isän naisystävä ja sen lapset. Meitä on lähes 10 sapuskoimassa huomenna. Sitten Halloween bibbaloihin ja yöllä kotio, joten huomenna on vesi päivä.Sunnuntaina 11 jälistä helppimään 50-vuotisille. Keitän kahvia jne jne jne. Tein samaa äipän viiskymppisillä. puoltoista vuotta sitten.
Tänään kävin mummoakin moikkaamassa joka eilen kotiutui venäjän reissulta. Sain tuliaisiksi pyytämäni rintaliivit ja bonuksena aivan ihanan mustan kaulahuivin. Hurraa.
Suunnitelmissa siis:
-tiskata
-lukea Okei muutama vanha lehti, mutta en niin paljon kuin olisin halunnut... viikko lomaa on aivan liian vähän, vaikka siivoaminen onkin ollut terapeuttista.
Että tällasta oli mun lomani.
Huomenna kaverille avuksi Halloween bileiden järjestelyssä, ja jään myös yöksi, otetaan hiukaan viisasten juomaa. Lauantaina menen isän ja isän naisystävän kanssa syömään... siellä siis mukana isä, isän kakarat (kaikki 4), isän naisystävä ja sen lapset. Meitä on lähes 10 sapuskoimassa huomenna. Sitten Halloween bibbaloihin ja yöllä kotio, joten huomenna on vesi päivä.Sunnuntaina 11 jälistä helppimään 50-vuotisille. Keitän kahvia jne jne jne. Tein samaa äipän viiskymppisillä. puoltoista vuotta sitten.
Tänään kävin mummoakin moikkaamassa joka eilen kotiutui venäjän reissulta. Sain tuliaisiksi pyytämäni rintaliivit ja bonuksena aivan ihanan mustan kaulahuivin. Hurraa.
Hauska tappa vanha tuttu
Oli ihana saada puhelu ystävältä, jota en ole nähnyt ikuisuuksiin, hän vain ilmoitti, että on tällä suunnalla ja voisi tulla kahville jos sopii. Olin juuri herännyt ja keittämässä itselleni aamukahvia joten totesin, että tottakai ja keitin vähän enemmän. Puheltiin puolisentoista tuntia kaikenlaista ja juotiin kahvia, ihan niinkuin ennen vanhaan niin sanotusti. Oli aivan mahtavaa. Lopulta päädyttiin funtsimaan, että jos pidettäisiin tyttöjen pikkujoulut ensikuun loppupuolella. Vanha jengi taas kokoon, hurraa.
Alkaa tässä aika käydä vähiin ja vieläkin on tiskaamatta, ja pari koneellista pyykkiä pesemättä ja olen kyllä pessyt 11 koneellista parin päivän aikana... uuups... pitäis varmaan pestä useammin ja kukaan ei ole autoa siivonnut eik imuroinut täällä. Daaaaamn. Ja huomenna olisi näihin aikoihin lähdettävä bilettämään, tai ensin auttamaan kamua siivouksessa ja sitten bilettämään. Käydään myös kaupassa hakemassa safkaa ja viunaa.
Jospa poikkeisin isukillekin tässä vaiheessa tänään, jos vaikka olisi kotona ja sain muuten palkankin hurraa.

Twisted mind is almost like
isä,
kaveri,
palkka,
pikkujoulut,
siivous
25.10.2010
Plans
On minulla suunnitelmia monenmopisia. Huomenna tiistaina ajattelin piipahtaa kaverilla kahvilla ja kysäistä josko hän haluaisi tulla seuranani Tiimarin krääsä helvettiin shoppailemaan Halloweenia. Jos ei,, niin menen joka tapauksessa yksin, vaikka rahaa ei olisikaan tuhlattavaksi yhtään. Vituttaa se hieman. Ja sen jälkeen huomenna vielä töihin. Pitää mailata tunnit pomolle ja laittaa kerrankin takaraja, että milloin rahat tarvitsen. Ei ole ollut mitään sellaista vielä.... ja aina niitä rahoja saa kysellä. Luotan kuitenkin rahat saavani, sillä tädistäni on kyse ja meidän välillämme ei ole mitään riitoja ja niin edelleen.
Vituttaa tää näppäimistö, jonka päälle eilen aamusella sitten kaadoin muroja. Saamari, että muutama näppäin on hieman jäykähkö toimimaan.
En ole vieläkään tiskannut saati pessyt pyykkiä. Voisin heitttää koneellisen pyörimään nyt ja viedä toisen koneellisen mamman koneeseen, he kun ovat duunissa. Tekevätkö pitkää päivää, en tiedä. Imuroidakin pitäisi.... piti jo lauantaina, mutta en sitte jaksanut ja seliseliseli.
Joululahjoja mietin... budjetti kusee aikalailla nyt, mutta enköhän jotakin keksi. Ja pitäisi hommata joulukorttejakin, ja postimerkkejä. Mun korttini kun ei mene joulukuussa muutamalla sentillä perille, kun kortit lähtevät ympäri maailmaa, Uudesta Seelannista, Eurooppaa ja Amerikkaan. Kolme tai neljä korttia tulee suomen rajojen sisäpuolelle. Mutta juuh, ajattelin lähettää sekä ostetun kortin, että itse tekemäni... kun en kerran osaa päättää niin en osaa. :D
Hitto kun viitsisi tehdä jotakin, suunnitelmat on hyviä, mutta niistä ei ole paljoa iloa, jos mitään ei niiden eteen tee. Ei ne itsekseen toteudu... kai... en ainakaan luulisi, ei tähän päivään mennessä ole.
Nyt pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja keksiä miten saan rahat kasaan tatuointia varten. Varasin ajan ja se on joulukuun 4.

23.10.2010
The girl with a tattoo
Tatuoinnit. Joskus naisilla olevat tatuoinni tolivat välittömästi huonon naisenmerkki, ilolintu, yön perhonen. Onneksi nykyään on hieman erilaisia nämä käsitykset, muuten olisin minäkin huora, ja moni muu. Itseltäni löytyy yksi tatuointi ja pian hyppään auton rattiin ja kurvailen neuvottelemaan tatupitsijan kanssa seuraavista. Sillä se on iso duuni meille kummallekin, mun tarttee hankkia rahaa ja hänen suunnitella, miten hommat parhaiten luonnistuu asian kaikilta puolilta. Löydään suunnitelmat lukkoon ja varataan aikaa tänään, en malta millään odottaa. Onhan se taas iso askel, merkittynä loppu elämänsä.
Vaikka tatuoinnit ei automaattisesti luo huonoa mainetta, niin aina ne jotakin kertovat kantajastaan, jokaisella tatuoinnilla on tarinansa. Minulla on suunnitelmia moneksi vuodeksi eteenpäin, opiskelijalla kun ei ole kaikkia mielitekojaan helppoa toteuttaa heti ja tatuoinnin kannalta se on hyväkin, eipähän synny niin helposti kaduttavia kuvia. Niiden kanssa kun elää loppu elämänsä.
Ihooni tulee pikkuhiljaa Mötley Crüe, Nikki, Mick, Tommy ja Vince. Pikkuhiljaa, mies kerrallaan. Haluan kunnioittaa heitä, sillä he ja heidänmusiikkinsa ovat auttaneet jaksamaan kun ei ole niin helppoa ollut, olen saanut voimaa.

Mötley Crüe,
tatuointi
22.10.2010
Syysloma
Jösses, eikö mulla ole ollut mitään sanottavaa piiiiiiiitkään aikaan? Eipä kai. Eikä ole nytkään sen kummemin, kunhan tanhdo kirjoittaa.
Se on poijjaat loma nyt! Ihanaa kun ei hetkeen tarvitse ajatella mitään kummempaa. Tehdä yksi tehtävä loppuun ennen marraskuun kolmatta. Muuten voi lomailla. Koului alkaa vasta 1.11 seuraavaksi. Mutta nyt aaaaaah... Nukuin pitkät yöunet ja siksi varmaan olenkin näin hyvällä tuulella. En ole tehnyt mitään hyödyllistä koko aamuna. Lueskellut sarjakuvia, juonut kaikessa rauhassa kahvia. Suunnitellut pukevani päälleni ja alkavani siivoamaan. Pyykkiä tarvitsisi pestä ja tiskata ja oikeasti siivota tämä läävä. Mutta vielä en ole toimertunut. Tekemistä kyllä olisi... Onneksi sain eilen takapihani siivottua inhimillisen näköiseksi... grilli ja aurinko varjo varastoon, pari risaa tuolia huitsin helvettiin ja niin edelleen. On varmaan taas se aika kuukaudesta lähestymässä, sillä energiaa riittää vaikka muille jakaa... enkä usko sen kokonaan johtuvan lomastakaan. :)
Suunnitelmissa siis:
-siivota
-pestä pyykkiä
-tiskata
-siivota auto
-lukea
-poiketa kaverin luona muutaman kerran
-huomenna tatuoitsijan kanssa lyömään lukkoon suunnitelmat ja varaamaan aika tatuointia varten
-äipän kanssa ruokaostoksille
-työt (3h/vko)
Eiköhän siinä ole suunnitelmaa tarpeeksi. isänkin luona olisi hyvä ehtiä käymään ja talvirenkaatkin pitäisi pian autoon vaihtaa. Lopun ajan, jos aikaa jää, olen liian kiireinen tehdessäni en mitään. Hihhei.
Olen suunnitellut jo hieman jouluakin. Hassua sinänsä, että siihen on n. pari kuuakutta vielä aikaa, mutta nyt on vain sellainen fiilis. Mietin, miten koristelen kotini, mikä on tämän jpulun värimaailma... Tulin siihen tulokseen, että varmaan samantapainen, kuin viimevuonnakin, Mustaa, punaista, violetti ja valkoista. Ja paljon kynttilöitä, kun tietääkseni tänä vuonna ei ole kissaa kylässä. Viime vuonna meni hoidokin kanssa hermot, mutta kyllä sitä ikävä on... No niin... oman jouluni on aika Halloween painotteinen. Viime vuonnakin kuusessani oli hähäkkejä ja luurankokäsiä ja lepakoita.... tänä vuonna hankin jo muutaman luurangon lisäksi ja karkkitankoja pitää hankkia... ja... ja... ja.... :D Eipäö sitä uskoisi, että muutama vuosi sitten olin vannoutunut joulun vihaaja ja toivon aina pulloa paria viskiä, että voisin kuusijuhlan yli nukkua. Niinpä sitä ihminen muuttuu...
Ja olen taas karkkilakossa jouluaattoon asti, että suklaakalenterit ovat siis pannassa tänä vuonna. Ei sipsiä, karkkia, jäätelö, kurkkupastilleja... ei ennen aattoa. Miten mahdan halloweenista selvitä?
Mutta kaipa sitä pitäisi ottaa rauhallisesti ja selvitä koulusta jouluun asti. ;)

Halloween,
joulu,
suunnitelma
2.10.2010
Losing my style
Viimeaikoina tavallisin asu päälläni on ollut farkut ja joku bändipaita. Ei siinä mitään Alice Cooper, Mötley Crüe, Metallica ja Kiss soittvat helvetin hyvää musiikkia, mutta olenko minä se mimmi, joka pukeutuu siihen tyyliin? Olen... ja en. On kuin osa minua olisi hukassa. Olen gootti/rokkari/punkkari, mutta en laimea. Ja viime aikoina tuntuu, että laimea on oikea sana kuvaamaan tyyliäni. Ei jumalauta! Se loppuu nyt. I need my skullring and I'll be fine.
Opiskelen liiketaloutta korkeakoulussa ja kaipa multa odotetaan jotakin siihen viittaavaa pukeutumista jo koulussa. Mutta milloinkas minä olen tehnyt ja pukeutunut niin kuin multa odotetaan, häh? Tuntui hyvältä kaivaa taas vanhat itse tehdyt jutut esille ja laittaa osan niistä päälle... kuten säärystimistä muokatut käden lämmittäjät. Ostos listalle muuten nousee nyt vaatteet, jotka voi helposti koruilla muokata poliittisesti korrektista paskasta mun tyylisiksi asuiksi koruilla ynnä muilla jutuilla. Mä kieltäydyn olemasta jotakin, joka mun muka kuuluis olla. Haistakaa paska. Jos joku pitää mua lapsellina, pitäkööt, jos se niiden venettä keikuttaa.
Unenruhtinas saapui taloon.

23.9.2010
Ja niin oli tämäkin päivä piloilla...
Joskus on vaan sellaisia päiviä ja viikkoja, kun mikään ei luonnistu ja fiilikset on ihan pohjalla ja pätäkin särkee. Mua vituttaa ihan riivatusti. Kaipa ne kuukautisetkin sielä sitten tulee vaikka just nyt ei tarttis, maanantaina olis ns.papa koe ja sitä ei oteta jos on kuukautiset. Saamari, tää on niin vitun tätä taas.
Raha-asiat ahdistaa. Olen ylpeä enkä halua aina olla lainailemassa kavereiltakaan tai vanhemmilta. Vaikka nytkin on pakko. Ei meinaa rahat riittää vuokraan... saati sitte safkaan. No eipä se opiskelijan elämä todellakaan ole mitenkään ruusuista. Enemmänkin tämä opiskelijan arki muistuttaa sateen hakkaamaa lantakasaa...

19.9.2010
Too good for my own good.
Sain tällaisen palkinnon Calgorilta, joka kirjoittelee Hyvää Hypnoosia. Eipä kai tässä muuta voi kuin kiittää kauniisti. :) Joten Kiitos rakas Calgori.
Homman nimi siis seuraava:
Kyseessä siis palkinto, jonka saadessa kerrotaan 7 faktaa/paljastusta itsestään ja sitten myönnetään palkinto seitsemälle ihanalle bloggaajalle.
Otetaan ensin mystinen viitta harteilta ja kaivellaan luurankoja kaapista.
1. En ole käynyt kuntosalilla Toukokuun jälkeen kovinkaan ahkeraan. Tänään taisi olla kolmas tai neljäs kerta. Ups. Eipä siis ole ihme, että jotkut vaatteet alkavat ahdistaa ja vaaka vinoilee. Yritän parantaa tapani.
2. Luen paljon fanitarinoita (fanfiction) ja kirjoitan niitä itsekin. Mikäpä sen parempaa kuin unohtaa todellisuus hetkeksi ja uppoutua hyvään tarinaan... jotkut on kyllä ihan puhdasta scheissea.
3.Ylilääkärit suosittelevat, että antaa Unenruhtinaan juoda kahvinsa rauhassa, sillä jos niin ei tee, se saattaa olla terveydelle vaarallista. Kyllä, pidän siis kahvista.
4. Rakastan kauhutarinoita ja yliluonnollista, vaiika friikkaankin aivan liian helposti.
5.Rakastan myös kirjeiden kirjoittamista, vaikka nykyään olenkin erittttttttäin laiska vastaamaan. Ei muka ole aikaa. Niinpä niin. Kyllä mulla kattoon tuijottamiseen on aikaa. ;)
6. Imuroin eilen, edellinen kerta taisi olla heinäkuussa. Muutenkaan en ole mikään joka kodin jumalatar. Sinne päin ja suht sitä tai tätä on riittävästi... yleensä.
7. Vaaatekaappini on värikoodattu. Sieltä löytyy mustaa ja mustaa ja mustan eri sävyjä. ;)
Olen myöskin hirveän pahoillani, että en jaksa haastaa ketään. :'(

beautiful blogger,
laiska,
saamaton
Tilaa:
Kommentit (Atom)