Sarjakuvia ja töppäyksiä.

Otsikko kuvaa aika hyvin tämän viikon toimintaa. Olen lainannut ja lukenut paljon sarjakuvia. Se on niin helppoa, kun joku palauttaa jotakin kirjastoon ja minä istun siinä tiskin takana ja kaikki ne teokset kulkevat käsieni läpi... en vain voi vastustaa. Ja kesällä kuuluu ottaa hieman rennommin myös lukemisen suhteen, joten sarjakuvat ovat oikeasti ihan paikallaan. Fingerporia, Lassia ja Leeviä ynnä muita. Minä tykkään. Sandmania on tulossa... vaikka eihän tuo Gaimanin Sandman sieltä kevyimmästä päästä ole.

Niin ja ne töppäykset. Tuntuu, että töissä tulee ihan outoja ongelmia eteen. Onkeleita, joista pitäisi selvitä nyt jo, sillä olenhan 16. kuukauttaa kirjastossa töissä, siis kolmatta kesää. Mutta kun ei niin ei. Alkaa turhauttaa välillä. On koulu tainnut tuhota aivoni lopullisesti. Niin ja se suurin töppi. Aamulla unisena duuniin ja iltapäivällä vittuuntuneena ulos ja autoon vain tajutakseni sen, että auto ei käynnisty. Ei edes pihahda. Hurraa fiksuna olin jättänyt aamulla autoon valot päälle koko päiväksi. Ja sen auton käynnistys operaatio oli yksi elämä noloimmista sillä enhän minä autoista ymmärrä mitään, oikeastaan vielä vähemmän kuin en mitään. JA sitä todisti Veljeni kaverin kaveri, joka riensi auttavaksi ritariksi. Oi noloa. Vaikka olikin mukava mies. Nauraa varmaan vieläkin itseään tärviölle. Hyvä, hyvä, sanon minä ja taputan pieniä karvaisia käsiäni.

So the time goes on...

Niin se aika on tänäänkin vain eteenpäin mennyt, suurempia hidastelematta. Nousin aivan liian aikaisin, oikeasti ennen kukon pieremää, sillä kello soi 4.45 ja ylös oli sängystä noustava. Kahvinkeitin päälle, vaatteet niskaan, termosmukiin kahvia ja matkaan. Pitihän töihin ehtiä. Aamulla siis 5.40 siivoamaan ja 9.00 kesäduuniin kirjastoon. Kotiin pääsen neljältä, mutta pitäähän isääkin käydä piristämässä sairaalassa, kun kerta siellä kuumeilee. Sitten ulkoiluttamaan isukin avokin koiruuksia, joka on kesällä periaatteessa kolmas työni. Voipi olla, että illalla alkaa paukut olemaan aika lopussa.

Onneksi huomenna onkin tämän viikon viimeinen työpäivä ja kotiinkin pääsee Juhannuksen kunniaksi ruhtinaalliset kahta tauntia aikaisemmin. Toisaalta ei se minua haittaa. Muuten kerroin mielelläni tekeväni kaikki iltavuorot, jotka vain voin, sillä tarvitsen joka riivatun ropisen jonka vain saan... ja kuudesta eteenpäin tulee iltatyökorvausta. :) Ainakin näillä näkymin toiveeni meni läpi, sillä onhan muilla isompi koti hoidettavana ja toisella työkaverilla perhettäkin, jonka kanssa varmaan mielellään viettää aikaa. Mua taas kotona odottaa vain tietokone. So no biggie.

Apatia

Viimeisen lomaviikon apatia iski jälleen. Vaikka lomaa onkin pari viikkoa elokuun lopussa, mutta ensi maanantaina alkaa duuni, joka kestää pari kuukautta, joten viimeisen lomaviikon apatia on vieraanani. Hassua miten sitä ei haluaisi mennä töihin vaikka sitä on odottanut kuin kuuta nousevaa. Tiedän, että osa "pelostani" johtuu siitä, että olen pääasiallisesti omassa lähikirjastossani töissä, ennen olin vain 2 päivää viikosta... en tiedä mitä pelkään, mutta kyllä se siitä ohi menee kun pääsen taas duuniin sisälle. Ja kun ne viisi päivää ovat kuluneet, jotka olen muualla tuuraamassa. :D

Like sands through the hourglass, so are the days of our lives

Minne ovat päivät kadonneet? Oikea vastaus taitaa olla bitti avaruuteen. Olen ollut kuukauden lomalla, kuukausi on mennyt jonnekin eikä minulla ole juuri muistikuvia. Ei en ole ollut kännissä tai muissakaan aineissa, en siis ole nauttinut mitään ilmaa vahvempaa. Mutta internet on paikka jonne olen itseni haudannut ja muistankin taas miten helppo siihen on jäädä koukkuun. Koulussa sentään tein muutakin kuin datasin, oli pakko, mutta nyt kun ei ole ollut pakko tehdä mitään, mennä minnekään niin olen vaan dataillut. Ihme, että koneeni pysyy vielä perässä.

Oli mulla suunnitelmia, ei paljoa, mutta kyllä niitä oli. Ajattelin lukea ulkona auringossa tai aurinko varjon alla, riippuen kuinka tukala on oloni. Tein tämän kerran, edellispäivänä, illalla vahvasti hyttysmyrkkyyn kietoutuneena. Hyttyset ovatkin yksi syy miksi en ole ulkona paljoa viihtynyt. Vihaan niitä vitun verenimijöitä.

Piti minun pitää kämppäkin siistinä, tiskata aina kun lopetin syömisen ja pyykätä niin ettei mitään vuoria pääsisi kertymään. Heheheheh. Juuh, hyvä oli ajatus, mutta todellisuus on aivan muuta. Kämppä on kuin pomminjäljilta, aina vaaan. Vaatteita hujan hajan ja niitä astioita. Mutta on niin kuuma, että ei jaksa tehdä mitään. Ja vaikka selitykseltä kuulostaankin, on se kuitenkin omalla kohdallani totta. Täällä on ollut jo viikon lämpö kolmissa kymmenissä ja sateista ei tietoakaan. Toivon mukaan tämä tästä ainakin hetkeksi rauhoittuu, sillä alkaa oikeasti tämä kuumuus käydä voimien päälle. Ja onneksi säätietojen mukaan niin tuleekin käymään, mutta mikä silti on todellisuus sillä ennusteitahan nuo säätiedot vain ovat, mutta en pitäisi pahitteeksi kunnon ukkosmyrskyä, vaikka kuollakseni ukkosta pelkäänkin. Töpselit vain pois seinästä, sänkyyn peiton alle taskulamppukourassa ja hyvä kirja mukana. Sillä siitä selvitään. Toivottavasti. Niin ja musiikkia, mikään ei vie ajatuksia niin hyvin pois todellisuudesta kuin musiikki. Ja nythän minä taas höpöttelen omiani. Ihanaa tajunnan virtaa. :D

Mutta jos vielä lukisin pienen kappaleen eräästä fanitarinasta, heittäisin huiviini kahvia, söisin jotakin pientä ja sitten ottaisin suunnan lähimmälle uimarannalle. Vai meneekö nyt jöötiltä katu-uskottavuus. heehehehe.

I wonder...

Ihmettelen itseäni. Miksi on niin paha olla? Odotan kauhulla töiden alkamista, vaikka muutama viikko sitten olin vielä innoissani. Jokainen päivä on oma tuskainen taipaleensa...

Such a weirdo...

Olen ollut lomalla nyt kolme viikkoa, ja kaksi ja puoli on jäljellä ennen kesätöiden alkamista. En ole pitkään aikaan tuntenut oloani näin levänneeksi. Olen saanut nukkua, vaikka varsinaista rytmiä ei olekaan. Menen nukkumaan kun väsyttää ja nousen ylös, kun unta ei enää riitän tai kun paikkoja, siis selkää, alkaa särkeä liikaa.

Odotan innolla töiden alkua, tai pääasiassa innolla, mutta nyt kuumana päivänä mikään ei innosta. Ei edes lenkkeily koirien kanssa vaikka siitä maksetaan mulle ihan hyvin ja sain jopa rahat eilen etukäteen. Pitäisi kai ottaa itseä niskasta kiinni ja vaan mennä pihalle ja käydä pienilenkki, vaikka vain sen verran, etta tekevät asiansa, tulla takaisin isukille ja juoksuttaa niitä tuossa takapihalla jonkin verran. Vaikka tuskin karvaturritkaan hirveästi jaksavat tällaisena päivänä.

Töiden jälkeen olisi vielä parisen viikkoa lomaa ja sitten alkaa koulu. Odotankin sitä jo pienellä innostuksella. Vihdoinkin alkavat itse valitsemamme opinnot ja sitä odotellessa. Olen aika hassu, sillä vaikka kesä on ihanaa ja hienoa aikaa...tosin inhoan ötököitä.. kuitenkin odotan jo loppukesää ja syksyä. Rakastan aikaa heinkuun puolesta välistä syyslokakuun vaihteeseen. Ehkä se johtunee siitä, että olen elokuun lapsia.

Muutenkin on suunnitelmia syksyksi. Ajattelin järjestää pienet synttärikemut elokuun alkupuolella. Kutsua porukka joita ei yleensä näe, voitaisiin ottaa hiukan kuppia ja syödä jotakin. Mutta se nyt on vielä vain ajatuksen tasolla, enkäole kenellekään siitä vielä puhunut... paitsi nyt blogini lukijoille.
Että näin, mutta nyt koiruudet.

kaskas

Tääkin toimii taas.

Jotakin mätää tanskan maalla...

Bloggerissa tapahtuu kummia, en tahdo päästä sisään vaikka kokeilin jo salasanankin vaihtoa. Nyt kun pääsin sisään se heitti minut ulos ja nyt ihmettelen, että tapahtuuko näin uudelleen juuri kun olen saanut asiani sanottua.

Mutta eipä mulla kovin kummia sanomisia ole. Olen puuhaillut yllättävän vähän... Hillunut itseksein yksiksein pääasiassa. Ja viikonloppuna polttaroin kaverin polttarit muiden keijujen kanssa. Hahaha olin pahatar, vaikka olo olikin kuin tonnikeijulla, mutta lisää asiaa löytyy morsiamen blogista... Hyvä hypnoosi.

Early birds and all that.

On se vaan niin väärin joutua hinautumaan sängystä ylös kahdeksalta, täysin kesken unien, mutta suunnitelmat on suunnitelmia ja huomenna sama juttu... syyt jääköön nyt mainitsematta, kerrotaan asiasta myöhemmin ellei huomenna tule maailmanloppu. :D Jotenkin jaksaa tuokin epäilyttää, mutta ainakaan sen jälkeen ei tarvitse murehtia rahasta ja muusta paskasta.

Tänään siis oli aikainen herätys ja lähdettiin äipän ja mummun kanssa ruokaostoksille Prismaan. Jääkaappi niin täynnä ruokaa, etten oikein osaa ajatella mnitä sillä kaikella tekisi. Hyvä niin, mutta toisaalta pelottaa taas, etten jaksa mitään tehdä ja pitää heittää kaikki se menemään. Se ei  naurata. Toisaalta tekee mieli ostaa ruokaa ja sitten ei kuitenkaan sitä syö, kieroutunutta sekin. Mutta niin voisi tässä nälkäänsä paistaa vaikkapa vähän kanan paloja ja herkkusieniä ja voilá. Niin ja voisihan sitä salaattiakin suunnitella. Tai siis suunniteltu on tosi hyvin, mutta toteutus on hieman vaiheessa. :)

Sitten voisi jatkaa inspiroitumista Nikki Sixxin avulla and This Is Gonna Hurt.

The cruel reality

Nyt vasta olen tosissani havahtunut siihen julmuuteen, joka on aikuisen ihmisen elämää. Köyhyysrajalla eläminen ei ole kovin hauskaa. Jola päivä miettii, miten vitussa sitä saisi sapuskaa pöytään ja laskunsa maksettua. Miten ihmeessä sitä selviää. Kohta ei auta muuta kuin ruveta myymään persettä, mutta en täällä, liikaa tuttuja, kaikki tuntee kaikki. Ja on sitä vielä muitakin tapoja nöyryyttää itseään ennen kuin siihen vamhimpaan ammattiin pitää ryhtyä.

Mutta jos olisi teininä tiennyt, että aikuisen elämä on pääasiassa perse ruvella raatamista ja unettomia öitä, en olisi niin kovalla hingulla halunnut olla aikuinen. Tai ehkä olisinkin, eihän minulle voi käydä milloinkaan huonosti, minähän olen hyvä niin monessa, ei minua eivät tosielämän julmuus kosketa. Miten sitä voikaan ajatella niin naiivisti? Antaisin l'hes mitä vain ollakseni taas niin naiivi. *huoh* Hirveää angstausta on nyt tämä postini. No väliäkö siitä. Pitää sitä jonnekin pyrkiä ahdistuksensa purkamaan.

Eilen pakenin todellisuutta kaverin luokse, ja ihanaa pakoa olikin. Vammattiin yhdessä kaikkea outoa ilman minkäänlaisia päätä sekoittavia aineita ja naurettiin itsemme tärviölle. Tapasin myös muutaman uuden ihmisen. Toisen kanssa koin tulevani toimeen heti, toiseen taas pitää hetken totutella, mutta heidän koiransa oli heti kaverini... kunhan jaksoin rapsuttaa. :D Oli hienoa helliä jotakin kissaa isompaa välillä. Ihanan pehmeä karva sillä oli ja sinne olisi niin mieluista joskus tirauttaa muutama tippa kyyneliäkin.Nyt vain istun sohvalla ja puristan tyynyä syliini ja itken kyyneleeni yksin.