Olen hyvä ihminen...

...luulisin.

Tein simaa viime sunnuntaina ja pullotin sen eilen. Se jopa maistui simalta. Hassua, minä onnistuin jossakin. No joo, sokerilientähän se vain on, mutta kuitenkin. Eikä se kyllä mun laihdutuskuuria auta, mutta se vain on hyvää. En jaksa nyt muutenkaan painoni kanssa stressata, jatketaan sitä sitten ensi viikolla.

Nyt ajattelin vain nauttia olostani ja vapusta. Hyvää vappua.

Dear diary

Rakas päiväkirja, olen yrittänyt opetella ruokapäiväkirjan pitoa. Yleensä olen jaksanut muutaman päivän ja sitten se kuihtuu kokoon. Hassua miten sitä jaksaa aina vain yrittää, luulisi minunkin jo luovuttaneen. Ehkä hakkaan vain päätäni seinään, ei tähän luupäähään kuitenkaan uusi oppi juurru.

Kirjaan siihen mitä olen päivän aikana syönyt ja liikkunut. Ilman kaloreita ja hiilareita ynnä muuta paskaa. Tähän asti on mennyt yllättävän kivuttomasti. Mutta mitä juominen tuo tullessaan sitä ei tiedä erkkikään.

Tänään on ollut ohjelma numerossa siivoamista, tai siis paremminkin sen välttelyä. Tosin olen onnistun imuroimaan, tamppaamaan matot, pesemään lattiat ja eka koneellinen pyykkiä on koneessa. Pian tarvitsisi mennä äipälle ja silittää verhot ja nyysiä äipältä jotkut pitsiverhot vielä. No sen ehtii. Mutta pakko on siivota vaikka yritän asiaa vältellä, sillä inhoan jo itseäni tarpeeksi ilman morkkista.

This is our town of Halloween

Halloween on kauhun juhlaa ja kauhua koin ihan riittämiin, kun aamula uskaltauduin vaa'alle. Lihominen ei ole vain kauhukuva vaan totisinta totta. Asialle on pakko tehdä jotakin.

Paino huiteli taas 128 kilossa. Vittu! On tullut muutamassa kuukaudessa 5 kiloa lisää. Mutta eihän mulla ole itsekuria. No nyt sitä(kin) sitte treenataan.

Kiukkua purkaakseni ja inteinhoa myös, aloin siivoamaan. Tai ainakin pesin pyykkiä ja tuulikaapin lattian imoruin ja pesin. Tarkoituskin oli niin tehdä muutenkin, mutta kiukku antaa kummasti puhtia. Tämän viikonlopun aikana laitan ikkunoihini uudet verhot, sänkyyni puhtaat ja uudet petivaatteet. Kodissani tulee tuoksumaan puhtaalta eikä enää tarvitse kahlata sorassa.

Mutta nyt äipälle syömäään. :D

Hiding, hiding,hiding....

Searching in the darkness, running from the day
Hiding from tomorrow, nothing left to say
Victims of the moment, future deep in doubt


Piiloittelen päivältä, vaikka suhteellisen hyvä päivä on tänään ollutkin. Olen nukkunut melko hyvin, joten en tehnyt kuolemaa aamulla. Kävin suihkussa, keitin kahvia ja söin. Siiis minä söin aamulla. En yleensä syö juuri mitään aamuisin, sillä olen monet kerrat meinannut oksentaa siitä hyvästä. Tuli vain niin paha olo. Mutta ei tänään, vaikka vedin ruisleipää, jonka päällä kevytleviä, kermajuustoa, kurkkua ja tomaattia ja lauantai makkaraa. Join kahvia, eilen puristettua appelsiini mehua ja noin 4,5 dl jugurtti "pirtelöä". Töissä olo oli hyvä enkä nälkäinen kuten yleensä. Ruokatauko on siinä puoli yksitoista ja yhdentoista välissä. Siellä lisää ruisleipää joissa samat päällä kuin aikaisemminkin ja lisänä salaatin lehteä. Tulin inan liian täyteen, mutta kehno olo oli poissa tuossa tuokiossa. Olo oli hyvä ja ei nälkäinen. Se on vaihteeksi mukava tunne. Kahvitaolla en syönyt mitään vaan join kahvia. Kotona olin noin puoli neljä jolloin söin omenan, toisen satsin jugurtti "pirtelöä" ja soija kaakaota lasillisen. Lenkiltä tullessani tuossa inan vaille seitsemän söin yhden perinteisen jugurtin, metsämarjaa maultaa. Ja nyt on olo hyvä edelleen. Haen tästä kahvia ja käperry sohvalle lukemaan. Illalla voi olla, että käyn baarissa, mutta voin olla menemättäkin.

Liikuttuakin on eilen ja tänään tullut. Eilen kiersin koiruuden kanssa noin viiden kilometrin lenkin. Hassua sinänsä, että mulla olisi ollut virtaa pidemmällekin lenkille, mutta koira meinasi kompastua kieleensä. Ei ilmeisesti ole tottunut sellaisiin lenkkeihin. Ja se on ihan mun moka. Oman kuntoni ei ole oikein kestänyt tuollaisia lenkkejä ennen. Ikävää se olisi ollut antaa koiran raahata mua perässään. No eniveis, se oli eilen. Tänään koiruuden kanssa lenkillä, noin 1,5 km ja sen jälkeen kuntosalille. Autoa en ole käyttänyt kuin työmatkoihin viime päivinä. enkä aio käyttääkään. Säästäähän se vähän bensaakin, vaikka vain nimellisesti. Saa se kuitenkin olon tuntumaan paremmalta.

Mutta nyt se kahvi ja kirja.

Third Reich

Tunnustan, minusta natsit ovat valtavan mielenkiintoisia. Luulin hyvin pitkään olevani ainoa... tai siis en ainoa, joka pitää natseja ja Hitleriä kiinnostavina, vaan ainoana joka uskaltaa puhua asiasta ääneen. Monesti tuntuu, että asiasta vaietaan edelleen tarkoituksen mukaisesti. Jos joku tunnustaa, että hänestä natsit ovat mielenkiintoisia... tyyppi leimataan natseja ihannoivaksi hölmöksi, ilmestyskirja pedoksi. Asiahan ei tietenkään voi olla niin viaton, kuin se oikeasti on. Jotkut meistä, minä mukaanluettuna on vain kiinnostunut asioista. Jotkut vain ovat sitä mieltä, että se miten kokonainen kansa saadaan seuraamaan sokeasti yhtä johtajaa, on mielenkiintoinen ilmiö... tietenkin kaikessa on myös poikkeuksensa. Yritettiinhän Hitlerinkin tappaa useaan otteeseen. Mutta minusta on mielenkiintoista se miten ihmisen mieli... miten me manipuloimme toisiamme... und der Führer, Hitler osasi tuon taidon paremmin kuin kukaan muu. Ja se kiinnostaa minua.

Ja onnekseni en ole ainoa. Eilen tapasin töissä erään naisen, joka jakoi mielipiteeni. En olekaan yksin. Toin kirjoja alakerrasta yläkertaan ja laittelin niitä siinä, kun tämä naisasiakas tuli katselemaan olisiko siinä satsissa joitakin hyvi dekkareita. Juttelimme jonkin aikaa kirjoista ja nainen kysäisikin olenko lukenut Ilkka Remestä. Sanoin, että Ruttokelloja olen jonkin verran lukenut, mutta en saanut kirjaa päätökseen, en pitänythänen tyylistään kirjoittaa. Nainen totesi, että hänellä oli myös todella huono kuva Remeksestä, mutta luki miehen Pahan Perimä kirjan ja se oli todella mielenkiintoinen. Ja keskustelun perusteella annoin Remekselle uuden mahdollisuudeen ja lainasin Pahan Perimän.

Pahan perimä

ET VOI VALITA VANHEMPIASI. ET VOI MUUTTAA PERIMÄÄSI. VOIT VAIN TAISTELLA PAHAA VASTAAN...

Erik ja Katja Narvan perhe-elämä muuttuu peruuttamattomasti, kun Erikin iäkäs isä katoaa Berliinin-matkallaan. Mitä salailtavaa liittyy USA:ssa tieteellisen uran tehneiden Erikin vanhempien menneisyyteen? Mitä tekemistä toisen maailmansodan aikaisella natsi-Saksalla on isän katoamisen kanssa? Geenit ja perimä ovat tähän asti olleet Erikille työtä, mutta nyt niistä tulee jotain paljon henkilökohtaisempaa.

Natsi-Saksan johto valjasti tieteen palvelukseensa voittaakseen toisen maailmansodan. Nyt, yli 60 vuotta sodan päättymisen jälkeen, osa Hitlerin pelottavimmasta perinnöstä päätyy hämärissä olosuhteissa Helsinkiin.

Erik ja Katja ajautuvat perheensä synkkää salaisuutta selvittäessään yhä järkyttävämpien asioiden keskelle, sillä suurvaltapolitiikka on tänään raadollisempaa kuin koskaan...
Esittely WSOY:n sivulta

Nainen kysäisi myös minulta olisiko minulla joku kirja jota suosittelisin ja sanoin, että romaaneja en ole lukenut natseista juuri ollenkaan, mutta faktaa kylläkin. Tai ainakin mikä on faktaa tänään, sillä tutkimusten mukana faktatkin muuttuvat. Olihan Plutokin planeetta ja nyt se ei ole. Vai onko tilanne taas muuttunut. :D No oli miten oli. Suosittelin hänelle Michael Burleighin Kolmatta Valtakuntaa. Nainen ei ollut siitä ennen kuullutkaan, joten mitä ahkerana kirjaston työn tekijänä kipaisin raput alas, nappasin kirjan hyllystä ja hypin raput takaisin ylös, olinhan löytänyt "kaverin". Ja sen voi ottaa myös kuntoilun kannalata, It's really good for my thighs. Nainen totesikin, ettei ollut ajatellutkaan hakea kirjoja alakerrasta aiheeseen liittyen, mutta oli iloisesti yllättynyt kuitenkin ja selaili kirjaa ja päätti ottaa sen. Sillä ei ole merkitystä, tekikö hän sen minun mielikseni vai siksi, että oli oikeasti kiinnostunut myös faktoista.

Kolmas valtakunta

Lukijoiden ja tutkijoiden suosion saavuttanut analyysi natsien valtaannoususta, heidän ideologiansa synnystä sekä synkästä sillasta sanojen ja tekojen välillä.

Kolmas valtakunta on syvällinen analyysi natsien valtaannoususta, heidän ideologiansa synnystä sekä synkästä sillasta sanojen ja tekojen välillä. Keskeisin kysymys on, mitä tyhjiötä Hitler ilmestyi täyttämään. Mikä sai saksalaiset kääntämään selkänsä kriittiselle älylle ja omaksumaan messiaaniset fantasiat uudesta uljaasta utopiasta?

Historioitsija Michael Burleigh etsii syytä Saksan turmioon koko kansakunnan moraalisesta romahduksesta, joka sai "sivistyneet ihmiset" hakeutumaan epämääräisen mystiikan, hurmahenkisen henkilöpalvonnan ja etnisen vihan pariin. Hän tutkii Weimarin Saksan henkistä miljöötä, rodullisten stereotypioiden syntyä sekä kvasitieteellisten ja uskonnollisten näkemysten muotoutumista natsistiseksi kokonaisuudeksi. Hän kuvaa perusteellisesti kuinka laillisuus hylättiin, rotuopit pantiin toimeen ja kuinka miehitystä johdettiin.

Runsaasti mainetta niittänyt Kolmannen valtakunnan historia lähtee liikkeelle ensimmäisestä maailmansodasta ja päättyy Länsi-Saksan jälleenrakennuksen alkuaikoihin. Se paljastaa natsi-Saksan järkyttävän huolellisesti suunnitelluksi tuhokoneistoksi, poliittiseksi uskonnoksi, joka oli ensimmäisenä periaatteenaan hylännyt järjen äänen.
Esittely myöskin WSOY:n sivuilta

Vaikka Kolmannella valtakunnalla on korvissamme ja mielissämme paha kaiku, se voi kaikesta huolimatta olla myös ihmisiä yhdistävä tekijä. Ei mitään niin pahaa, etteikö edes pientä rahtusta jotakin hyvääkin.

There's a hole in the world like a great black pit...

Maailmassa on reikä... tai minussa on reikä. Keskellä rintaa, valtava kirvelevä reikä, joka muistuttaa olemassa olostaan silloin kun sitä vähiten odottaa, kun on haavoittumaisimmillaan. Olen yksin.

Olen yksin ja suurimman osan aikaa olen siitä ylpeä. I need no man nor woman. Minä olen minä ja pärjään vallan hyvin omillani. Minulla on omat piintyneet tapani, neuroosini, joita ei kukaan selväjärkinen ymmärrä. Kiukuttelen kuin kaksivuotias, juon kahvia kuin addikti, nauran kieroutuneille asioille... rakastan juoda kaljaa ja syödä banaania.

Mutta on hetkiä, kuten nyt, jolloin olisi kiva käpertyä jonkun kainaloon. Jonkun, joka sanoisi, että kaikki on hyvin, sulla ei oo mitään pelättävää. Sitä kaipaa välillä niin, että sattuu. Vituttaa katsella onnensa kukkuloilla olevia pareja, jotka katsovat maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi. Vituttaa, koska olen kateellinen. Eivät ne kuitenkaan kestä... ei ainakaan arkea, avioliiittoa, muksuja, kiirettä, työtä ja uraa, dementoituvaa anoppia. Silti antaisin melkein mitä vain saadakseni sen mit heillä on...

tuoksut vanamon ja varjot veen; niistä sydämeni laulun teen.

NOCTURNE

Ruislinnun laulu korvissani

tähkäpäiden päällä täysi kuu;

kesä-yön on onni omanani,

kaskisavuun laaksot verhouu.

En ma iloitse, en sure, huokaa;

mutta metsän tummuus mulle tuokaa,

puunto pilven, johon päivä hukkuu,

siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,

tuoksut vanamon ja varjot veen;

niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,

sydämeni suuri hiljaisuus,

uskontoni, soipa säveleinä,

tammenlehvä-seppel vehryt, uus.

En ma enää aja virvatulta,

onpa kädessäni onnen kulta;

pienentyy mun ympär' elon piiri;

aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;

edessäni hämäräinen tie

tuntemattomahan tupaan vie.

Eino Leinon Nocturne runo kuvastaa hyvin käsitystäni kesästä. Se on jotenkin haikea ja luo tummuutta kesän valoisuuteen. Just how I like it. Taas höpötän siitä, kuinka ikävä mulla on kesää ja kesällä syksyä ja niin edelleen. Talvesta vain en oikein keksi mitään hyvää sanottavaa.
Kesä taas. Mä näen jo itseni takapihalla terassilla ihailemassa kesä iltoja ja juomassa kylmää olutta. Tai ottamassa aurinkoa ja lukemassa... tai grillaamassa kavereiden kanssa. Tosin mulla ei ole grillia, mutta kai sellaisen jostain halvalla saa? Oh well. :D Ja aina kun haaveile kesästä, on aurinkoista ja yleensä haaveilen illasta jolloin helle ei enää paina päälle vaan on jo hieman viileää. Mun mielikuvitukseni on aika hyvä sulkemaan pois kaikki ikävät asiat... perhoset, ampparit ja muut ötökät. Kuumuuden... tai paremminkin sateet.

Mutta kaipa mun tarvitsisi palata todellisuuteen, joka sukkaa ja siivoilla hieman. Tehdä sapuskaa huomiseksi. Huomenna tulee pikkuletit. Jipii.

Piece of Heaven

Aamu oli ankea tänään. Heräsin väsyneenä, silmät sirrissä keittämään kahvia ja aamutoimille. 10 oli parturi ja nyt on tukka kauniisti ja uusi väri.

Siinä tuolissa istuessani ehtii pohtia kaikenlaista. Mun oma henkilökohtainen taivaani oli juuri siinä, sillä hetkellä. Olin pitkästä aikaa onnellinen, ihan vain siksi, että olin elossa ja istuin siinä tuolilla ja aurinko lämmitti mukavasti. Kaveri käsitteli hiuksiani ja toi minulle kahvia sillä aikaa, kun väri vaikutti päässäni. Ei onneen enempää tarvita.

energistä kaipausta

Nyt on kevät, vaikka ulkona pakastaakin ehkä hieman ja luntakin on maassa vielä. Mutta pieninkin auringonsäde riittää minulle, sillä se tarkoittaa sitä, että lumet sulaa jossain vaiheessa pois. Päivätkin pitenevät vauhdilla. Ja keväänmerkki on myös se, että mut on taas vallannut se outo kiihtymys, rauhattomuus ja tarmo. Olen kaiketi kuin kukka, joka talven jälkeen oikaisee vartensa ja puhkeaa kukkaan. Aika ontuvaa, mutta menköön läpi tämän kerran.

Olen kuitenkin päättänyt ottaa niskastani kiinni ja tehdä jotain. Huomenna olisi luvassa siivousta, jotta kaverin kanssa mahdutaan viikonloppuna mööpelivalssaamaan. Muutenkin voisi opetella sen taidon, että siivoaa kerran viikossa, oikein imuroi. Niin ja tiskatakin voisi kerran viikossa. Niin ei tarvitsisi niin pirusti kerralla....

Kuluvassa kuussa alkaa myös ammattikorkean yhteishaku, jossa ajattelin hakea kirjastoalan koulutukseen. Samoin tässä kuussa päättyy myös kesätyöhaku nykyiseen työpaikkaani, jossa, kaikesta valituksesta huolimatta, viihdyn.

Ja töistä taasen, kun vauhtiin taas kerran pääsin. Otti taas hiukan päähän, kun sanottiin, "että en tiedä onko kukaan sulle sanonut, että kun lukusaliin mennään, niin käydään syömässä sitä ennen." Joo, ei ollu sanonut, mutta eilisen perusteella päättelin jotakin. Vaikka typeräähän se on. Menen kahville kahdelta ja syömään inan ennen neljää... sitten mulla on taas kiljuva nälkä seitsemältä, kun kotiin pääsen,mutta ei ollut vielä siinä vaiheessa, kun oli pakko syödä. Typerää, mutta taasen yksi kirjoittamaton sääntö siinä viidakossa, josta ei ota erkkikään selvää. Siperia opettaa ja kantapään kautta se oppi parhaiten perille tulee. Nöyryyttäväähän se hieman on tosin. Mutta jos nokkiinsa ottaa, leimataan tämä tapaus heti huumorintajuttomaksi dorkaksi. Jipii.

Niin sitten se rauhattomuus. Siinä on aina häivähdys haikeutta, muistoja ajasta, joka ei koskaan enää palaa. Minä kaipaan kesää, on välillä niin ikävä, että kipeää tekee. Kaipaan kesäisiä valoisia öitä ja vierailujani hautausmaalla. Ei ole talven aikana tullut edes mummun haudalla niin paljoa vierailtua, kuin kesällä. Se taas saattaa johtua parista seikasta. Joko minä vihaan talven kalseita ja kylmiä öitä siinä määrin, että ei kiinnosta tallustaa Michelinin ukkona susien syöttinä. Tai sitten alan pikkuhiljaa päästä yli mummun kuolemasta. Ehkä molempia, vaikka usein edelleen tulee itku, kun kaipaan mummua.




Miten sitä ihminen voikaan olla näin malttamaton... kaikkea hauskaa on tiedossa, eikä mitenkään malttaisi odottaa. Esimerkiksi saan taas kuituletit päähän tämän kuun lopussa. Odotan niitä kuin kuuta nousevaa. Tuntuu naurettavalta, että ajattelen.... että en jälkeen olisin jotenkin kauniinpi, upeampi,haluttavampi. Enkö voi vain tyytyä osaani ja hyväksyä sitä tosiasiaa, että olen tuomittu kulkemaan ilman kumppania. Ilmansitä tiettyä henkilöä, joka kaappaa mut kainaloon ja sanoo, "hei kulta, kaikki kääntyy vielä parhainpäin." Me ollaan laivoja, joista toiset pääsevät satamaan ja toiset seilaavat avomerellä yksin.

Kolme pistettä, kun ei ole sanoja

Mulla on tylsää. Ei oikein mikään inspais silleens uuremmin. Ei työt, ei kirjat, ei mikään. Mä vaan olisin ja möllöttäisin. Töihin kuitenkin pitäisi tässä jossain vaiheessa lähteä. Ilta vuorot on ihania, mutta vihattavia. Mitään ei oikein saa aikaiseksi. Tai no enhän mä muutenkaan mitään duunaa sen enempää. Viikonloppu odotellessa viikon paskaakin jaksaa...

Vaakakin näyttää taas omiaan, en tosin eilisen mässäämisen jälkeen suuremmin ihmettele. Onneksi ei enempää viisarit viipottaneet.