Työviikko oli kuusipäiväinen, oli ihan mukavaa, mutta ei sitä aina haluaisi sillälailla uurastaa. Tämä sunnuntai on vapaana ja huomenna koulutukseen. Sitten onkin muutaman viikon loma, joka tosin pitää sisällään ainakin yhnden pääsykokeen. Ei vain ole ollut inspiraatiota lukea, saati aikaa. Mutta toivotaan, että se inspis sieltä iskisi. On se olo mukavampi valmistautuneena.
Tänään, lepopäivänä, olen siivonnut urakalla. Ja siinähän se hiki sitten tulikin. Ja pahasti on kesken, pitää välillä kirjoitella ajatuksia tänne. Jos joku tätä joskus lukee, niin varmaankin ajatteleen, että mitäpä tuokin suoltaa sana saastetta, syytää sitä muiden silmille. Totta puhuen ei minun elämäni ole mitenkään mielenkiintoista, en juuri käy missään, en juuri tee mitään muuta kuin datailen. Ja tänään tapan hyttysiä. En taida oikeastaan omistaa yhtäkään ainutlaatuista ajatusta, ja silti olen suht tyytyväinen elämääni. Toisaalta vihaan tuota sanaa.... tyytyväinen... se pitää sisällään niin paljon, pettymyksiä, tahtoo enemmön kuin on ikinä mahdollista saavuttaa. Tyytyy siihen mitä on, älkää taivaita tavoitelko. En usko itseeni, siksipä aina katajaan kapsahdankin.
Aina pitäisi olla hyvä jossakin, että pääsisi jonnekin, edes teoreettisella tasolla. Olen hyvä vittuilemaan, se tosin ei taida näyttää hyvältä CV:ssä. No kahviakin osaan keittää ja sitä haenkin ja palaan hikiseen urakkaani.
Mistä perkeleestä noita pölypalloja oikein tulee, tässä mittakaavassakin vielä... huhhuh.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työ. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työ. Näytä kaikki tekstit
23.5.2010
27.2.2010
Niinpä niin
On jo lauantai 27 helmikuuta, vuonna 2010. Juurihan tämä vuosi vaihtui, nyt jo maaliskuuhun mennään ja kuukauden päästä siirrytäänkin taas kesäaikaan. En valita vaikka aika kuluukin nopeaan, enhän minä, joka jo eläkeikäänsä odottaa. Sitä paitsi, mitä nopeammin aika kuluu sitä nopeammin tulee kevät ja kesä. Vaikki ikinä en olekaan tyytyväinen siihen mitä minulla on.
Mutta siitä en ole iloinen, että maanantaina koittaa taas aika jolloin pitää aikaisin hipsiä ylös ja koittaa pysyä hereillä, ei en ole ollenkaan iloinen. Maanantaina alkaa AUS aka Ammattiura suunnittelukoulutus... tuntuu aika turhanpäiväiseltä hommalta, mutta minkäs teet, työkkäristä kun lappu tuli. Ei sitä voi ainoaa toimeentuloansa menettää. Nytkin jo rahat loppu ja kolmenviikon päästä vasta seuraava tili. Onneksi sen pitäisi olla noin 180 isompi, sillä jos koulutuksesta ei muuta hyötyä ole, niin se, että sen pitäisi tuottaa enemmän rahaa allekirjoittaneelle. Ehkä siinä on jo syytä tarpeeksi osallistua.
Maaliskuussa alkavaa myös yhteishaku, pitäisi taas päättää mitä haluaa. En minä halua sitä vastuuta taas.
Mutta siitä en ole iloinen, että maanantaina koittaa taas aika jolloin pitää aikaisin hipsiä ylös ja koittaa pysyä hereillä, ei en ole ollenkaan iloinen. Maanantaina alkaa AUS aka Ammattiura suunnittelukoulutus... tuntuu aika turhanpäiväiseltä hommalta, mutta minkäs teet, työkkäristä kun lappu tuli. Ei sitä voi ainoaa toimeentuloansa menettää. Nytkin jo rahat loppu ja kolmenviikon päästä vasta seuraava tili. Onneksi sen pitäisi olla noin 180 isompi, sillä jos koulutuksesta ei muuta hyötyä ole, niin se, että sen pitäisi tuottaa enemmän rahaa allekirjoittaneelle. Ehkä siinä on jo syytä tarpeeksi osallistua.
Maaliskuussa alkavaa myös yhteishaku, pitäisi taas päättää mitä haluaa. En minä halua sitä vastuuta taas.
28.8.2009
Something to think about
Töissä.
Sain miettittävää. Maanantaina on viimeinen työpäiväni täällä kirjastolla. Ja sen jälkeen? En tiedä. Ei niin harmainta haisuakaan. Uskomatonta, että olen taas tässä tilanteessa. En tiedä mitä haluan, en tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Tahdon pahan olon pois, mutta toisaalta en, sillä se on minulle tuttua. My comfort zone. Uusi pelottaa... aina. En uskalla hypätä.
Siitä tuli töissäkin tänää todisteita. Eräs työkaverini puhui minulle. Man of few words. Halusin jossaon vaiheessa motata kyseistä tyyppiä, mutta nyt hän on jo alkanut puhella kanssani enemän ja samalla hävittänyt murhanhimoani... ei se ottanut kuin 11 kuukautta. No joka tapauksessa tuli jotenkin hassu olo... puheltiin töistä jne jne. Hän kertoi lähteneensä 16-vuotiaana maailmalle. Mitä minä tein silloin. Panikoin lukiota, se oli uutta, se oli pelottavaa. Olen edelleen se sama pelokan pikkutyttö kuin olin silloinkin.
En vain uskalla hypätä ja lentää, katsoa kestääkö siipeni. Hyvä luoja olinhan 23-vuotias kun muutin pois äidin helmoista. Ja silloinkaan en pidemmälle kuin B talosta A taloon. Käyn edelleen äidin jääkaapilla, äitini maksaa edelleen osan laskuistani. Kun minä olen vanha, istun keinutuolilla ja hörpin kahvia. Voivottelen kissalleni elämätöntä elämääni.
Sain miettittävää. Maanantaina on viimeinen työpäiväni täällä kirjastolla. Ja sen jälkeen? En tiedä. Ei niin harmainta haisuakaan. Uskomatonta, että olen taas tässä tilanteessa. En tiedä mitä haluan, en tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Tahdon pahan olon pois, mutta toisaalta en, sillä se on minulle tuttua. My comfort zone. Uusi pelottaa... aina. En uskalla hypätä.
Siitä tuli töissäkin tänää todisteita. Eräs työkaverini puhui minulle. Man of few words. Halusin jossaon vaiheessa motata kyseistä tyyppiä, mutta nyt hän on jo alkanut puhella kanssani enemän ja samalla hävittänyt murhanhimoani... ei se ottanut kuin 11 kuukautta. No joka tapauksessa tuli jotenkin hassu olo... puheltiin töistä jne jne. Hän kertoi lähteneensä 16-vuotiaana maailmalle. Mitä minä tein silloin. Panikoin lukiota, se oli uutta, se oli pelottavaa. Olen edelleen se sama pelokan pikkutyttö kuin olin silloinkin.
En vain uskalla hypätä ja lentää, katsoa kestääkö siipeni. Hyvä luoja olinhan 23-vuotias kun muutin pois äidin helmoista. Ja silloinkaan en pidemmälle kuin B talosta A taloon. Käyn edelleen äidin jääkaapilla, äitini maksaa edelleen osan laskuistani. Kun minä olen vanha, istun keinutuolilla ja hörpin kahvia. Voivottelen kissalleni elämätöntä elämääni.
18.8.2009
Two weeks
Kaksi viikkoa on kaikki mitä minulla on, sitten loppuu työt. Tavallaan odotan sitä aikaa, että ei tarvitse nousta ennen kymmentä sängystä ellen halua. Sitten toisaalta tulee se syyllisyys siitä, että täällä minä vain olen kotona, kun voisin jotakin hyödyllistäkin tehdä. Syyllisyydestä seuraa masennusta, koska "laman" aikanahan niitä töitä löytyy ihan jokapaikasta. Vituttaa, että meidät muokataan lapsista asti uskomaan, että jos olet toimiva ja tuottava osa tätä yhteiskuntaa, olet hyvä ihminen. Mutta auta armias jos olet jotakin muuta... eihän sinulla ole edes ihmisarvoa. Jos olet työtön, olet vain toisten varoilla elävä lusmu. Työtön ihminen on yleinen likasanko. "Kyllä töitä aina työtä tekevälle löytyy...." Ja paskat.
30.7.2009
fuckwankbuggerareshitheadandhole
Että osaa välillä ottaa aivoon, vaikka tänään olen saanutkin rahani suht helpolla työllä, mutta toisaalta mikään ei ole sen pitkäveteisempää, kuin peukaloiden pyörittely. TODELLA hiljaista. Sain sentään tehdä yhteen kirjaston näyttelyyn tehtyä esitteen... jee jee jee. Jep, ja se oli sarkasmia. Noh, ainakin sukulaispojat saa älämöloö aikaiseksi, ei tule aika pitkäksi, kun niitäkatselee. Alle kouluikäisiä kumpikin. Jotenkin hirmu sööttejä vaikka lapsista en niin välitäkään. *huohÄ. Kaipa minä jatkan peukaloiden pyörittelyä ja huokailua.
10.4.2009
Third Reich
Tunnustan, minusta natsit ovat valtavan mielenkiintoisia. Luulin hyvin pitkään olevani ainoa... tai siis en ainoa, joka pitää natseja ja Hitleriä kiinnostavina, vaan ainoana joka uskaltaa puhua asiasta ääneen. Monesti tuntuu, että asiasta vaietaan edelleen tarkoituksen mukaisesti. Jos joku tunnustaa, että hänestä natsit ovat mielenkiintoisia... tyyppi leimataan natseja ihannoivaksi hölmöksi, ilmestyskirja pedoksi. Asiahan ei tietenkään voi olla niin viaton, kuin se oikeasti on. Jotkut meistä, minä mukaanluettuna on vain kiinnostunut asioista. Jotkut vain ovat sitä mieltä, että se miten kokonainen kansa saadaan seuraamaan sokeasti yhtä johtajaa, on mielenkiintoinen ilmiö... tietenkin kaikessa on myös poikkeuksensa. Yritettiinhän Hitlerinkin tappaa useaan otteeseen. Mutta minusta on mielenkiintoista se miten ihmisen mieli... miten me manipuloimme toisiamme... und der Führer, Hitler osasi tuon taidon paremmin kuin kukaan muu. Ja se kiinnostaa minua.
Ja onnekseni en ole ainoa. Eilen tapasin töissä erään naisen, joka jakoi mielipiteeni. En olekaan yksin. Toin kirjoja alakerrasta yläkertaan ja laittelin niitä siinä, kun tämä naisasiakas tuli katselemaan olisiko siinä satsissa joitakin hyvi dekkareita. Juttelimme jonkin aikaa kirjoista ja nainen kysäisikin olenko lukenut Ilkka Remestä. Sanoin, että Ruttokelloja olen jonkin verran lukenut, mutta en saanut kirjaa päätökseen, en pitänythänen tyylistään kirjoittaa. Nainen totesi, että hänellä oli myös todella huono kuva Remeksestä, mutta luki miehen Pahan Perimä kirjan ja se oli todella mielenkiintoinen. Ja keskustelun perusteella annoin Remekselle uuden mahdollisuudeen ja lainasin Pahan Perimän.
Erik ja Katja Narvan perhe-elämä muuttuu peruuttamattomasti, kun Erikin iäkäs isä katoaa Berliinin-matkallaan. Mitä salailtavaa liittyy USA:ssa tieteellisen uran tehneiden Erikin vanhempien menneisyyteen? Mitä tekemistä toisen maailmansodan aikaisella natsi-Saksalla on isän katoamisen kanssa? Geenit ja perimä ovat tähän asti olleet Erikille työtä, mutta nyt niistä tulee jotain paljon henkilökohtaisempaa.
Natsi-Saksan johto valjasti tieteen palvelukseensa voittaakseen toisen maailmansodan. Nyt, yli 60 vuotta sodan päättymisen jälkeen, osa Hitlerin pelottavimmasta perinnöstä päätyy hämärissä olosuhteissa Helsinkiin.
Erik ja Katja ajautuvat perheensä synkkää salaisuutta selvittäessään yhä järkyttävämpien asioiden keskelle, sillä suurvaltapolitiikka on tänään raadollisempaa kuin koskaan...
Esittely WSOY:n sivulta
Nainen kysäisi myös minulta olisiko minulla joku kirja jota suosittelisin ja sanoin, että romaaneja en ole lukenut natseista juuri ollenkaan, mutta faktaa kylläkin. Tai ainakin mikä on faktaa tänään, sillä tutkimusten mukana faktatkin muuttuvat. Olihan Plutokin planeetta ja nyt se ei ole. Vai onko tilanne taas muuttunut. :D No oli miten oli. Suosittelin hänelle Michael Burleighin Kolmatta Valtakuntaa. Nainen ei ollut siitä ennen kuullutkaan, joten mitä ahkerana kirjaston työn tekijänä kipaisin raput alas, nappasin kirjan hyllystä ja hypin raput takaisin ylös, olinhan löytänyt "kaverin". Ja sen voi ottaa myös kuntoilun kannalata, It's really good for my thighs. Nainen totesikin, ettei ollut ajatellutkaan hakea kirjoja alakerrasta aiheeseen liittyen, mutta oli iloisesti yllättynyt kuitenkin ja selaili kirjaa ja päätti ottaa sen. Sillä ei ole merkitystä, tekikö hän sen minun mielikseni vai siksi, että oli oikeasti kiinnostunut myös faktoista.
Kolmas valtakunta on syvällinen analyysi natsien valtaannoususta, heidän ideologiansa synnystä sekä synkästä sillasta sanojen ja tekojen välillä. Keskeisin kysymys on, mitä tyhjiötä Hitler ilmestyi täyttämään. Mikä sai saksalaiset kääntämään selkänsä kriittiselle älylle ja omaksumaan messiaaniset fantasiat uudesta uljaasta utopiasta?
Historioitsija Michael Burleigh etsii syytä Saksan turmioon koko kansakunnan moraalisesta romahduksesta, joka sai "sivistyneet ihmiset" hakeutumaan epämääräisen mystiikan, hurmahenkisen henkilöpalvonnan ja etnisen vihan pariin. Hän tutkii Weimarin Saksan henkistä miljöötä, rodullisten stereotypioiden syntyä sekä kvasitieteellisten ja uskonnollisten näkemysten muotoutumista natsistiseksi kokonaisuudeksi. Hän kuvaa perusteellisesti kuinka laillisuus hylättiin, rotuopit pantiin toimeen ja kuinka miehitystä johdettiin.
Runsaasti mainetta niittänyt Kolmannen valtakunnan historia lähtee liikkeelle ensimmäisestä maailmansodasta ja päättyy Länsi-Saksan jälleenrakennuksen alkuaikoihin. Se paljastaa natsi-Saksan järkyttävän huolellisesti suunnitelluksi tuhokoneistoksi, poliittiseksi uskonnoksi, joka oli ensimmäisenä periaatteenaan hylännyt järjen äänen.
Esittely myöskin WSOY:n sivuilta
Vaikka Kolmannella valtakunnalla on korvissamme ja mielissämme paha kaiku, se voi kaikesta huolimatta olla myös ihmisiä yhdistävä tekijä. Ei mitään niin pahaa, etteikö edes pientä rahtusta jotakin hyvääkin.
Ja onnekseni en ole ainoa. Eilen tapasin töissä erään naisen, joka jakoi mielipiteeni. En olekaan yksin. Toin kirjoja alakerrasta yläkertaan ja laittelin niitä siinä, kun tämä naisasiakas tuli katselemaan olisiko siinä satsissa joitakin hyvi dekkareita. Juttelimme jonkin aikaa kirjoista ja nainen kysäisikin olenko lukenut Ilkka Remestä. Sanoin, että Ruttokelloja olen jonkin verran lukenut, mutta en saanut kirjaa päätökseen, en pitänythänen tyylistään kirjoittaa. Nainen totesi, että hänellä oli myös todella huono kuva Remeksestä, mutta luki miehen Pahan Perimä kirjan ja se oli todella mielenkiintoinen. Ja keskustelun perusteella annoin Remekselle uuden mahdollisuudeen ja lainasin Pahan Perimän.
Pahan perimä
ET VOI VALITA VANHEMPIASI. ET VOI MUUTTAA PERIMÄÄSI. VOIT VAIN TAISTELLA PAHAA VASTAAN...Erik ja Katja Narvan perhe-elämä muuttuu peruuttamattomasti, kun Erikin iäkäs isä katoaa Berliinin-matkallaan. Mitä salailtavaa liittyy USA:ssa tieteellisen uran tehneiden Erikin vanhempien menneisyyteen? Mitä tekemistä toisen maailmansodan aikaisella natsi-Saksalla on isän katoamisen kanssa? Geenit ja perimä ovat tähän asti olleet Erikille työtä, mutta nyt niistä tulee jotain paljon henkilökohtaisempaa.
Natsi-Saksan johto valjasti tieteen palvelukseensa voittaakseen toisen maailmansodan. Nyt, yli 60 vuotta sodan päättymisen jälkeen, osa Hitlerin pelottavimmasta perinnöstä päätyy hämärissä olosuhteissa Helsinkiin.
Erik ja Katja ajautuvat perheensä synkkää salaisuutta selvittäessään yhä järkyttävämpien asioiden keskelle, sillä suurvaltapolitiikka on tänään raadollisempaa kuin koskaan...
Esittely WSOY:n sivulta
Nainen kysäisi myös minulta olisiko minulla joku kirja jota suosittelisin ja sanoin, että romaaneja en ole lukenut natseista juuri ollenkaan, mutta faktaa kylläkin. Tai ainakin mikä on faktaa tänään, sillä tutkimusten mukana faktatkin muuttuvat. Olihan Plutokin planeetta ja nyt se ei ole. Vai onko tilanne taas muuttunut. :D No oli miten oli. Suosittelin hänelle Michael Burleighin Kolmatta Valtakuntaa. Nainen ei ollut siitä ennen kuullutkaan, joten mitä ahkerana kirjaston työn tekijänä kipaisin raput alas, nappasin kirjan hyllystä ja hypin raput takaisin ylös, olinhan löytänyt "kaverin". Ja sen voi ottaa myös kuntoilun kannalata, It's really good for my thighs. Nainen totesikin, ettei ollut ajatellutkaan hakea kirjoja alakerrasta aiheeseen liittyen, mutta oli iloisesti yllättynyt kuitenkin ja selaili kirjaa ja päätti ottaa sen. Sillä ei ole merkitystä, tekikö hän sen minun mielikseni vai siksi, että oli oikeasti kiinnostunut myös faktoista.
Kolmas valtakunta
Lukijoiden ja tutkijoiden suosion saavuttanut analyysi natsien valtaannoususta, heidän ideologiansa synnystä sekä synkästä sillasta sanojen ja tekojen välillä.Kolmas valtakunta on syvällinen analyysi natsien valtaannoususta, heidän ideologiansa synnystä sekä synkästä sillasta sanojen ja tekojen välillä. Keskeisin kysymys on, mitä tyhjiötä Hitler ilmestyi täyttämään. Mikä sai saksalaiset kääntämään selkänsä kriittiselle älylle ja omaksumaan messiaaniset fantasiat uudesta uljaasta utopiasta?
Historioitsija Michael Burleigh etsii syytä Saksan turmioon koko kansakunnan moraalisesta romahduksesta, joka sai "sivistyneet ihmiset" hakeutumaan epämääräisen mystiikan, hurmahenkisen henkilöpalvonnan ja etnisen vihan pariin. Hän tutkii Weimarin Saksan henkistä miljöötä, rodullisten stereotypioiden syntyä sekä kvasitieteellisten ja uskonnollisten näkemysten muotoutumista natsistiseksi kokonaisuudeksi. Hän kuvaa perusteellisesti kuinka laillisuus hylättiin, rotuopit pantiin toimeen ja kuinka miehitystä johdettiin.
Runsaasti mainetta niittänyt Kolmannen valtakunnan historia lähtee liikkeelle ensimmäisestä maailmansodasta ja päättyy Länsi-Saksan jälleenrakennuksen alkuaikoihin. Se paljastaa natsi-Saksan järkyttävän huolellisesti suunnitelluksi tuhokoneistoksi, poliittiseksi uskonnoksi, joka oli ensimmäisenä periaatteenaan hylännyt järjen äänen.
Esittely myöskin WSOY:n sivuilta
Vaikka Kolmannella valtakunnalla on korvissamme ja mielissämme paha kaiku, se voi kaikesta huolimatta olla myös ihmisiä yhdistävä tekijä. Ei mitään niin pahaa, etteikö edes pientä rahtusta jotakin hyvääkin.
24.2.2009
Prinsessa jäällä vai prinsessa jää?
Ostin sitten viime viikon keskiviikkona itselleni luistimet, kaunoluistimet. No joo mikäs siinä. Luistelu on kivaa tai ainakin niin muistelin. No sunnuntaina oli sitten viimein aikaa ja jaksoin lähteä ulos luistelemaan. No sen siitä saa, kun on tottunut hokkareihin.. polvi sattuu ihan sikana ja on aika veikeen värinen... punaisen sinisen violetti. Kaunoluistimilla olen viimeksi luistellut mahdollisesti 9 vuotiaana ja siitä asti viilettänyt vain hokkareilla. Niin se on kuin olisi uutta taitoa opiskellut, kivuliaastikin vielä. Saamari. Eli ehkä en ole se pahuksen prinsessa jäällä. Tai ainakin siihen on valovuosien matka.
Töissä on taasen ollut aika mielenkiintoista. Tähän mennessä olen flirttaillut lähes kaikkien miesten kanssa... no minkäs minä sille voin, olen syntymä flirtti. xD Täti olisi kuulemma opettanut mulle flirttailun taitoa, mutta näki mut pikkulikkana pelleilemässä isukin kanssa ja totesi, että ei tuolle flirttiä tarvitse opettaa. Silmät oli kuulemma pelanneet aika lailla. Huomaan itsekin säätäväni tälla saralla jonkin verran ja miesten kanssa joiden kanssa ei välttämättä tarvitsisi... No juu. Mut on siis töissä pyydetty jo pari kertaa ulos. Ei, ei työkaverit vaan asiakkaat. Toiselle sanoin, ei koska se haisi viinalle kuin mikäkin. Ihan mukava mies muuten ja tykkää jutella ihmisten kanssa, jotka kohtelee sitä kuin ihmistä.
Toinen tapaus oli taas ihan mukava 25 ulkomaalainen mies. Mutta jokin tökki ja sanoin hänellekin ei. Ulkonäössä ei mitään vikaa ja kohteliaskin oli. En vain tiedä mikä otti vastaan... oli vain taasen pakko sanoa eio.Ehkä olenkin siis prinsessa jää.
Muuten on mennyt aika jees, syömiset on vaan päin helvettiä samoin unirytmi.... tai siis mikä rytmi. Viime yö meni torkahdellessa... ehkä tämä yö on parempi. Who knows.
Töissä on taasen ollut aika mielenkiintoista. Tähän mennessä olen flirttaillut lähes kaikkien miesten kanssa... no minkäs minä sille voin, olen syntymä flirtti. xD Täti olisi kuulemma opettanut mulle flirttailun taitoa, mutta näki mut pikkulikkana pelleilemässä isukin kanssa ja totesi, että ei tuolle flirttiä tarvitse opettaa. Silmät oli kuulemma pelanneet aika lailla. Huomaan itsekin säätäväni tälla saralla jonkin verran ja miesten kanssa joiden kanssa ei välttämättä tarvitsisi... No juu. Mut on siis töissä pyydetty jo pari kertaa ulos. Ei, ei työkaverit vaan asiakkaat. Toiselle sanoin, ei koska se haisi viinalle kuin mikäkin. Ihan mukava mies muuten ja tykkää jutella ihmisten kanssa, jotka kohtelee sitä kuin ihmistä.
Toinen tapaus oli taas ihan mukava 25 ulkomaalainen mies. Mutta jokin tökki ja sanoin hänellekin ei. Ulkonäössä ei mitään vikaa ja kohteliaskin oli. En vain tiedä mikä otti vastaan... oli vain taasen pakko sanoa eio.Ehkä olenkin siis prinsessa jää.
Muuten on mennyt aika jees, syömiset on vaan päin helvettiä samoin unirytmi.... tai siis mikä rytmi. Viime yö meni torkahdellessa... ehkä tämä yö on parempi. Who knows.
9.2.2009
Känkkäränkkä ja onks mun pakko jos en taho...
Huomasin itsessäni viikonloppuna paskamaisen piirteen. Kiukuttelen todella helposti kaikkein läheisimmälle ja rakkaimmaille kaverilleni. Anna rakas anteeksi, anna anteeksi kaikki se paska jota multa saat. Vastavuoroisesti saat kiukutella mulle tarpeen vaatiessa ja purkautua ja... kaikkea.
En tiedä oliko syynä väsymys ja ärtymys tästä viikosta vai mikä lienee ollut syynä... ehkä olin kaikkea edellä mainittua. Hassulta känkkäränkkämäisyydeltä homma näin jälkeenpäin ajatellen kuulostaa. Paskiainen olen ja se vaivaa mua. En halua olla tälläinen äkäpussi.
Aamu oli ihanan aurinkoinen tänään. Näin asiasta toiseen hypin. Posti toi jotain mainoksia, en edes katsonut mitä. Mutta mulla oli kahvia ja hyvä kirja, I don't need more to be happy. Olen nyt sitte lukenut n. 300 sataa sivua vuorokaudessa, onko se paljon? Kohta loppuu sekin kirja ja näin ollen koko sarja, hiukan surulliseksi se vetää, mutta ehkäpä aloitan taasen sarjan alusta.
No kuitenkin siinö puolenpäivän tienoilla alkoi vituttamaan, tiesin joutuvano piakkoin lähtemään töihin... en halunnut lähteä, en en en en en en... En halunnut lukusaliin. No kävi onneksi niin, että ei ainakaan tänään tarvitse olal kolmea tuntia enempää. Vaikka sulkeminen jännittääkin... osaanko varmasti sulkea kaikki koneet jne. jne. Miksi hermoilen näitä asioita, olenhan sentään ollut museolla yksin huomattavasti arvokkaampien esineiden keskellä yksin. Kaiken lisäksi siellä kummitteli. Mutta siis hermoilu on turhasta, miksi siis tee niin? Typerää.
No kaipa nää hommat tästä sujuu. Muovitin kirjoja pari tuntia, en millään viitsi enempää, joten surffaan netissä vaikka niin täällä ei oikein ole ollut tapana. Tulkoon sitte sanomista, en vain jaksa olla aina niin pirun tehokas. Ei vain pysty. Ja kaipa olen täällä tähän saakka hyvin pärjännyt, töissä siis yleisesti. Yksi työkaveri tuossa kävi joku tunti puolitoista sitten ja kyseli miten menee. Mikäs tässä, vastasin, kyllä tää tästä, ja kyllä mä sitte hätäraketin lähetin ja soitan kännyllä maydayta jos paha paikka tulee. Mutta olen ilmeisesti sen verran supliikkitapaus, että pahoja paikkoja ei ole tullut. Mutta onhan se mukava kuulla, että kyllä mä sen tiesin ettei sull täällä mikään ole. Lämmittää mukavasti, melkein yhtä kliffasti kuin viski.
En tiedä oliko syynä väsymys ja ärtymys tästä viikosta vai mikä lienee ollut syynä... ehkä olin kaikkea edellä mainittua. Hassulta känkkäränkkämäisyydeltä homma näin jälkeenpäin ajatellen kuulostaa. Paskiainen olen ja se vaivaa mua. En halua olla tälläinen äkäpussi.
Aamu oli ihanan aurinkoinen tänään. Näin asiasta toiseen hypin. Posti toi jotain mainoksia, en edes katsonut mitä. Mutta mulla oli kahvia ja hyvä kirja, I don't need more to be happy. Olen nyt sitte lukenut n. 300 sataa sivua vuorokaudessa, onko se paljon? Kohta loppuu sekin kirja ja näin ollen koko sarja, hiukan surulliseksi se vetää, mutta ehkäpä aloitan taasen sarjan alusta.
No kuitenkin siinö puolenpäivän tienoilla alkoi vituttamaan, tiesin joutuvano piakkoin lähtemään töihin... en halunnut lähteä, en en en en en en... En halunnut lukusaliin. No kävi onneksi niin, että ei ainakaan tänään tarvitse olal kolmea tuntia enempää. Vaikka sulkeminen jännittääkin... osaanko varmasti sulkea kaikki koneet jne. jne. Miksi hermoilen näitä asioita, olenhan sentään ollut museolla yksin huomattavasti arvokkaampien esineiden keskellä yksin. Kaiken lisäksi siellä kummitteli. Mutta siis hermoilu on turhasta, miksi siis tee niin? Typerää.
No kaipa nää hommat tästä sujuu. Muovitin kirjoja pari tuntia, en millään viitsi enempää, joten surffaan netissä vaikka niin täällä ei oikein ole ollut tapana. Tulkoon sitte sanomista, en vain jaksa olla aina niin pirun tehokas. Ei vain pysty. Ja kaipa olen täällä tähän saakka hyvin pärjännyt, töissä siis yleisesti. Yksi työkaveri tuossa kävi joku tunti puolitoista sitten ja kyseli miten menee. Mikäs tässä, vastasin, kyllä tää tästä, ja kyllä mä sitte hätäraketin lähetin ja soitan kännyllä maydayta jos paha paikka tulee. Mutta olen ilmeisesti sen verran supliikkitapaus, että pahoja paikkoja ei ole tullut. Mutta onhan se mukava kuulla, että kyllä mä sen tiesin ettei sull täällä mikään ole. Lämmittää mukavasti, melkein yhtä kliffasti kuin viski.
12.12.2008
Kirjastotäti
Meillä kaikilla on joku käsitys kirjastotädeistä ja sedistä, eikö olekin? Niinpä niin, hyvin usein kirjastotäti on hiljainen, harmaa hiirulainen, joka suuttuu inisee vain kun joku metelöi. Hah, fat chance.
Oikeassa elämässä kirjastotäti on Persoona isolla peellä. Kirjastotäti nauraa paljon ja lujaa, kirjastotäti kiroilee ja kertoo hävyttömiä juttuja. Kirjastotäti tulee kännissä töihin, ja kirjastotäti on krapulassa töissä. Meni keskiviikkona hieman överiksi ne yhdet oluet, meni koko ilta. Enkä voi vannoa, että olin ajokunnossa torstai aamuna, krapulassa ainakin. Noh lohduttauduin sillä, että en ollut ainoa joka krapuloi duunissa.
Pari muutakin valitteli kurjaa oloaan, tosin he olivat olleet kaupungin järjestämillä jouluillallisilla.Että sellaset illalliset. No eipä siinä mitään, tarroitin kirjoja ja hyvä tuli... kaiketi. Eivät ainakaan valittaneet. Enkä haissut kuin rankkitynnyri, ja se on aina positiivista se.
No muuta ei oikein taas olekaan tapahtunut. Pohdinpa vain omaa seksuaalisuuttani. Sinänsä en voi oikein vertailla, kun suutelua pidemmälle en ole uskaltanut kenenkään kanssa mennä, eikä niitä tilaisuuksiakaan niin hirveästi ole ollut. Oh whatever, mennään fiiliksen mukaan. Mutta sen voin sanoa, että nainen vain suutelee niin paljon paremmin, ja se on yllättävän hyvä keino tukkia toisen turpa.
Nettiä ei ole omaa vieläkään. Jouluksi ehkä. Ainakin sopimus paperit tuli, vaivaisen 4 viikon odottelun jälkeen. Tai no maanantainahan siitä vasta 4 vko tulee. Mutta nyt pitäis mennä kotiapäin ja jatkaa siivoilua. seinänaapurin helpotukseksi päätinkin, että imuroin vasta huomenna... aamulla. Hajoo siihen. Haha.
Puolilta päivin olis huomenna parturi ja Unenruhtinas saa uuden tucan. Meinasin eka että siistittäis vaan tätä harakan persettä, mutta taidanpa vain todeta kaverille, jonka käsittelyyn hiukseni annan, että tee mitä lystää kunhan en näytä idiootilta ja hiukset on rock!
Kaveri tulee mun luo yöksi, koska illalla olis tarkotus lähtee lähi kylään/kaupunkiin hummaamaan raskasta joulua konserttiin. Toivottavasti se muistaa ottaa mukaan mun verkkopaidan. Muuten se haetaan! Mutta juuh nyt siivoilemaan, jotta sen kaverin kehtaa sisään päästää.
Oikeassa elämässä kirjastotäti on Persoona isolla peellä. Kirjastotäti nauraa paljon ja lujaa, kirjastotäti kiroilee ja kertoo hävyttömiä juttuja. Kirjastotäti tulee kännissä töihin, ja kirjastotäti on krapulassa töissä. Meni keskiviikkona hieman överiksi ne yhdet oluet, meni koko ilta. Enkä voi vannoa, että olin ajokunnossa torstai aamuna, krapulassa ainakin. Noh lohduttauduin sillä, että en ollut ainoa joka krapuloi duunissa.
Pari muutakin valitteli kurjaa oloaan, tosin he olivat olleet kaupungin järjestämillä jouluillallisilla.Että sellaset illalliset. No eipä siinä mitään, tarroitin kirjoja ja hyvä tuli... kaiketi. Eivät ainakaan valittaneet. Enkä haissut kuin rankkitynnyri, ja se on aina positiivista se.
No muuta ei oikein taas olekaan tapahtunut. Pohdinpa vain omaa seksuaalisuuttani. Sinänsä en voi oikein vertailla, kun suutelua pidemmälle en ole uskaltanut kenenkään kanssa mennä, eikä niitä tilaisuuksiakaan niin hirveästi ole ollut. Oh whatever, mennään fiiliksen mukaan. Mutta sen voin sanoa, että nainen vain suutelee niin paljon paremmin, ja se on yllättävän hyvä keino tukkia toisen turpa.
Nettiä ei ole omaa vieläkään. Jouluksi ehkä. Ainakin sopimus paperit tuli, vaivaisen 4 viikon odottelun jälkeen. Tai no maanantainahan siitä vasta 4 vko tulee. Mutta nyt pitäis mennä kotiapäin ja jatkaa siivoilua. seinänaapurin helpotukseksi päätinkin, että imuroin vasta huomenna... aamulla. Hajoo siihen. Haha.
Puolilta päivin olis huomenna parturi ja Unenruhtinas saa uuden tucan. Meinasin eka että siistittäis vaan tätä harakan persettä, mutta taidanpa vain todeta kaverille, jonka käsittelyyn hiukseni annan, että tee mitä lystää kunhan en näytä idiootilta ja hiukset on rock!
Kaveri tulee mun luo yöksi, koska illalla olis tarkotus lähtee lähi kylään/kaupunkiin hummaamaan raskasta joulua konserttiin. Toivottavasti se muistaa ottaa mukaan mun verkkopaidan. Muuten se haetaan! Mutta juuh nyt siivoilemaan, jotta sen kaverin kehtaa sisään päästää.
21.11.2008
Työn iloa
Tänään minulla on paljon asiaa:
Yksinäisyydestä
Yksinäisyys ei ole minulle ollut ikinä ongelma, ei ainakaan vuosiin. Miksi työyhteisöissä tiimejä arvostetaan ylitse muiden? Miksi? Varsinkin, kun eri tiimien välille syntyy skismaa? Ja tiimien omat jäsenet ovat ärsyyntyneitä toisiinsa. Jo varhain lapsia aletaan opettaa suvaitsevaisuuteen, erilaiset ja erinäköiset ihmiset pitäisi hyväksyä. Mutta miten lapset voivat oppia jos aikuiset eivät näytä esimerkkiä. Lapsethan apinoivat aikuisia -kaikessa. Itselleni on upeaa, kun saan olla ylhäisessä yksinäisyydessäni. Parempi yksin, kuin selkään puukottajien ympäröimänä.
Selkäänpuukottamisesta
"The best of all lost arts is honesty". Ehkäpä tämä pitää paikkansa. Minne on kadonnut rehellisyys. Eikö toiselle ihmiselle voi sanoa rehellisesti jos tämä tekee jotain väärin. Ei tarvitse puhua selän takana, jolloin toinen kuulee sen mutkien kautta ja pahoittaa mielensä tavalla joka kirvelee kuin puhdistusaine likaisessa haavassa vielä vuosien jälkeenkin. Miksi toiselle ei voi sanoa ystävällisesti päin naamaa, että hei näin ei kantsi tätä tehdä. Asia kirvelee hetken, olen tehnyt jotain väärin, mutta kirvely unohtuu pian. Ja kumpikin osapuoli voi jatkaa elämäänsä ilman katkeruutta. Miksi toisesta pitää puhua pahaa kahvipöydässä, selän takana, ääntään madaltaen? Sanokaa asiat kasvokkain, älkääkä leikkikö Janus kasvoista jumalaa.
Luottamuksesta
Miksi laskette ääntänne silloin tällöin, kun saavun paikalle. Ilmiselvästi puhutte salaisuuksista ja useasti hyvin tuohtuneena. Tiedän ette ole vakituinen kasvo teidän maailmassanne, mutta ilmiselvästi ette ole oppineet tuntemaan minua rahtustakaan. Luuletteko etten kuule kuiskailujanne? Minä kuulen jokaisen sanan. Te ette tunne minua, ette tiedä, että vaikka puhelias olenkin niin osaan olla myös hiljaa. Minuun voi luottaa, vai vuodanko salaisuuksianne ympäriinsä? Älkää olko lapsellisia. Tiedän, että monet asiat eivät minulle kuulu, siksi en kaikesta utelekaan, vaan annan olla. Opetelkaa tekin se taito.
Asiakkaista
Onko euro paljon rahaa? Ei ole. Miksi siis raivoatte siitä, että joudutte maksamaan euron varauksistanne? Teillä on käyttösäännöt, tietoa maksuista ja korvauksista, olette ne saaneet, olette kortin saaneet tai kun ne ovat muuttuneet. Miksi siis raivoatte meille? Oma vika. Mutta asiakashan on aina oikeassa tai näin meille väitetään. Älkää viitsikö jauhaa paskaa.
Rakas asiakas, voisitte myös joskus opetelal uusia vitsejä. Onko Teidän aina pakko kertoa sama vitsi uudelleen ja uudelleen. Teillä on maksuja, maksatte ne ja kun kuittia tarjotaan, onko Teidän pakko joka kerta virnistää ja sanoa, "pitäkää se kuitti, en tarvitse sitä, ei se verotukseen/verottajalle kuitenkaan kelpaa." Asia on vanha ja vanhentunut, totaalisesti kulahtanut klisee. Vaikutatte idiooteilta, vähintäinkin höyrähtäneiltä. Ja helvetin ärsyttäviltä. Jos on pakko avata suu, niin minulla olisi muutama ehdotus siitä, mitä voisitte sanoa. Kokeilkaa seuraavaksi, "Kiitos, mutta en tarvitse kuittia.", "kiitos", "anteeksi", "heihei" ja "hyvää päivänjatkoa". Nämä kaikki ovat erittäin mukavia kuulla. Varsinkin jos olemme sata kertaa kuuden tunnin aikana kuulemaan sen riivatun verottaja vitsin.
Unenruhtinas kiittää ja kumartaa.
Yksinäisyydestä
Yksinäisyys ei ole minulle ollut ikinä ongelma, ei ainakaan vuosiin. Miksi työyhteisöissä tiimejä arvostetaan ylitse muiden? Miksi? Varsinkin, kun eri tiimien välille syntyy skismaa? Ja tiimien omat jäsenet ovat ärsyyntyneitä toisiinsa. Jo varhain lapsia aletaan opettaa suvaitsevaisuuteen, erilaiset ja erinäköiset ihmiset pitäisi hyväksyä. Mutta miten lapset voivat oppia jos aikuiset eivät näytä esimerkkiä. Lapsethan apinoivat aikuisia -kaikessa. Itselleni on upeaa, kun saan olla ylhäisessä yksinäisyydessäni. Parempi yksin, kuin selkään puukottajien ympäröimänä.
Selkäänpuukottamisesta
"The best of all lost arts is honesty". Ehkäpä tämä pitää paikkansa. Minne on kadonnut rehellisyys. Eikö toiselle ihmiselle voi sanoa rehellisesti jos tämä tekee jotain väärin. Ei tarvitse puhua selän takana, jolloin toinen kuulee sen mutkien kautta ja pahoittaa mielensä tavalla joka kirvelee kuin puhdistusaine likaisessa haavassa vielä vuosien jälkeenkin. Miksi toiselle ei voi sanoa ystävällisesti päin naamaa, että hei näin ei kantsi tätä tehdä. Asia kirvelee hetken, olen tehnyt jotain väärin, mutta kirvely unohtuu pian. Ja kumpikin osapuoli voi jatkaa elämäänsä ilman katkeruutta. Miksi toisesta pitää puhua pahaa kahvipöydässä, selän takana, ääntään madaltaen? Sanokaa asiat kasvokkain, älkääkä leikkikö Janus kasvoista jumalaa.
Luottamuksesta
Miksi laskette ääntänne silloin tällöin, kun saavun paikalle. Ilmiselvästi puhutte salaisuuksista ja useasti hyvin tuohtuneena. Tiedän ette ole vakituinen kasvo teidän maailmassanne, mutta ilmiselvästi ette ole oppineet tuntemaan minua rahtustakaan. Luuletteko etten kuule kuiskailujanne? Minä kuulen jokaisen sanan. Te ette tunne minua, ette tiedä, että vaikka puhelias olenkin niin osaan olla myös hiljaa. Minuun voi luottaa, vai vuodanko salaisuuksianne ympäriinsä? Älkää olko lapsellisia. Tiedän, että monet asiat eivät minulle kuulu, siksi en kaikesta utelekaan, vaan annan olla. Opetelkaa tekin se taito.
Asiakkaista
Onko euro paljon rahaa? Ei ole. Miksi siis raivoatte siitä, että joudutte maksamaan euron varauksistanne? Teillä on käyttösäännöt, tietoa maksuista ja korvauksista, olette ne saaneet, olette kortin saaneet tai kun ne ovat muuttuneet. Miksi siis raivoatte meille? Oma vika. Mutta asiakashan on aina oikeassa tai näin meille väitetään. Älkää viitsikö jauhaa paskaa.
Rakas asiakas, voisitte myös joskus opetelal uusia vitsejä. Onko Teidän aina pakko kertoa sama vitsi uudelleen ja uudelleen. Teillä on maksuja, maksatte ne ja kun kuittia tarjotaan, onko Teidän pakko joka kerta virnistää ja sanoa, "pitäkää se kuitti, en tarvitse sitä, ei se verotukseen/verottajalle kuitenkaan kelpaa." Asia on vanha ja vanhentunut, totaalisesti kulahtanut klisee. Vaikutatte idiooteilta, vähintäinkin höyrähtäneiltä. Ja helvetin ärsyttäviltä. Jos on pakko avata suu, niin minulla olisi muutama ehdotus siitä, mitä voisitte sanoa. Kokeilkaa seuraavaksi, "Kiitos, mutta en tarvitse kuittia.", "kiitos", "anteeksi", "heihei" ja "hyvää päivänjatkoa". Nämä kaikki ovat erittäin mukavia kuulla. Varsinkin jos olemme sata kertaa kuuden tunnin aikana kuulemaan sen riivatun verottaja vitsin.
Unenruhtinas kiittää ja kumartaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)