Näytetään tekstit, joissa on tunniste kahvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kahvi. Näytä kaikki tekstit

12.3.2010

Piupalipaupali

Eipä tässä ole mitään maailmaa mullistavaa tapahtunut.

AUS koulutus on ihan hyvällä mallilla. Siis Ammattiura suunnittelu koulutus. Kahden viikon info jakso takana ja 10 vko työharjoittelua edessä. Pääsin taas kirjastoon harjoittelemaan ja toivottavasti sieltä löytyisi sitten myös se kesätyöpaikka. Sinne ainakin kovasti haluaisin.

Luulin, että tämä koulutus olisi ollut kamalampaakin... oikeastaan ainoastaan eilinen päivä oli ennakkoodotusteni mukainen eli ihan riivatun kuivakka, pohjaanpalannutta paskaa niin sanotusti. No eilisestäkin selvittiin. Keskiviikkona oli ihan sikahauska päivä, sillä paikallinen teatteri "legenda" oli meille pitämässä koulutuspäivää ja improvisaatiota harrastettiin koko päivä. Oli hieno vain heittäytyä ja antaa mennä. Päivä oli aivan liian lyhyt ja siksi kai eilinen, torstai päivä, tuntuikin noon kamalalta.

Mutta eipäs tässä sen kummempaa todellakaan ole tapahtunut. Mielitekoja vain on niin monia näin keväisin, uusia vaatteita, kenkiä, sisustusta ynnä muuta... No edellispäivänä tulikin sitten hommattua itselleni kahvipannu ja sen kanssa onkin sitte opeteltu keittämään kahvia. Ei siitä missään tapauksessa tule yhtä hyvää kuin mummun kahvista, sehän on sanomattakin selvää, mutta kokeilemalla siitä saa kuitenkin ihan hyvää. Aamuisin taidan kuitenkin suosia ihan tätä omanperinteen mukaista suodatin kahvia ja niin edelleen. Tämä pannukahvi voisi olla niiden kiireettömien hetkien herkkua.

Mutta kahvihetken jälkeen pitäisi tarttua toimeen ja tiskata ja pyykätä. Eipä nuo kotiaskareet niin innosta, mutta puhtaisiin vaatteisiib on kuitenkin niin mukava pukeutua ja puhdas kahvikuppi on kaiken a ja o. :D

3.5.2009

“Sunday clears away the rust of the whole week.”

Sunnuntait on ihania. Mulla on ollut hyvä sunnuntai. Huominen ei vituta ollenkaan, tosin se saattaa jphtua, että viikon shokki kiintiö tuli täyteen eilen. Viikonloppu työt tuntuu kolmelta maanantailta, joten se tavallinen maanantai ei keikuta venettä suuntaan eikä toiseen.. luulisin.

Heräilin tänään siinä joskus kymmen yhdentoista maissa, tarkkaa havaintoa ei ole. Nooh enpä jaksanu ite keitellä kahvia niin heitin vaatteet niskaan ja hipsuttelen pihan toiselle puolelle äipän luo. Tosin äippä ei ollut kotona, höh, joten rojahdin sohvalle ja kattelin muutaman viikon vanhaa CSI Miamia. Kahvi hammasta alkoi kolottaa ihan mielettömästi joten sitä oli ihan pakko keittää. Äippäkin siitä kotiutui ja totta kai mun oli pakko kysäistä haluaisko se nähdä jotain ihan mielettömän hauskaa. Otin ponnarin pois päästä ja tukka nousi välittömästi Jöröjukka rock afrolle.

Otin kuituletit eilen pois päästä ja tukka on siinä kunnossa, että huhhuh. No suihkun jälkeen se ei ainakaan sojota enää joka ilman suuntaan ja niiden väliin. :D Hihhuloin siis äipälle puolen päivää. Istuttiin ulkona, ottettiin varjoa ( ja aurinkoa silloin kun pilkahti), juotiin kahvia ja jauhettiin tyttöjen juttuja. Söin myös äidin luona, se kokkaa aivan pahuksen hyvin. En ole oikein osannut asiaa arvostaa... en ennen kuin muutin omilleni ja kokkauksen taso laski ihan helvetisti.

Kotiin kun tulin niin lueskelin lehtiä ja kuuntelin musiikkia youtubelta, nautin olostani. Kaveri tuli miehensä kanssa kaljalle. Istuskeltiin taas hetki ulkona ja höpöteltiin omiamme. Juotiin vielä kahvit ja sitten oli pakko päästä viskomaan frisbeetä. En muistanut kuinka hauskaa sekin puuha on. No mentiin taloyhtiön isolle nurtsille sitä viskomaan ja äiti kun sen näki niin kipitti pikapikaa mukaan. Ja neljästään kikateltiin tai no okei naurettiin kunnolla, kun ei oikein kukaan osannut kunnolla sitä frisbeetä heitellä. Aina se oli joko ruusupuskassa tai jossakin ihan muualla kuin sen piti olla. No pääasia, että saatiin kaikki liikuntaa ja hauskaa oli. No tietenkin kun sisälle päin tultiin niin onnistuin heittämään sen pahuksen keltaisen paholaisen autotallin katolle, josta kavrin mies sen sitte kävi hakemassa. Mun sankarini, vaikka ei olekaan Kari Grandi.

Ne hilpas tästä joku puolisen tuntia sitten. Istuskelen koneella ja muistelen hyvää sunnuntaita. Näitä sais olla enemmänkin.

24.4.2009

Hiding, hiding,hiding....

Searching in the darkness, running from the day
Hiding from tomorrow, nothing left to say
Victims of the moment, future deep in doubt



Piiloittelen päivältä, vaikka suhteellisen hyvä päivä on tänään ollutkin. Olen nukkunut melko hyvin, joten en tehnyt kuolemaa aamulla. Kävin suihkussa, keitin kahvia ja söin. Siiis minä söin aamulla. En yleensä syö juuri mitään aamuisin, sillä olen monet kerrat meinannut oksentaa siitä hyvästä. Tuli vain niin paha olo. Mutta ei tänään, vaikka vedin ruisleipää, jonka päällä kevytleviä, kermajuustoa, kurkkua ja tomaattia ja lauantai makkaraa. Join kahvia, eilen puristettua appelsiini mehua ja noin 4,5 dl jugurtti "pirtelöä". Töissä olo oli hyvä enkä nälkäinen kuten yleensä. Ruokatauko on siinä puoli yksitoista ja yhdentoista välissä. Siellä lisää ruisleipää joissa samat päällä kuin aikaisemminkin ja lisänä salaatin lehteä. Tulin inan liian täyteen, mutta kehno olo oli poissa tuossa tuokiossa. Olo oli hyvä ja ei nälkäinen. Se on vaihteeksi mukava tunne. Kahvitaolla en syönyt mitään vaan join kahvia. Kotona olin noin puoli neljä jolloin söin omenan, toisen satsin jugurtti "pirtelöä" ja soija kaakaota lasillisen. Lenkiltä tullessani tuossa inan vaille seitsemän söin yhden perinteisen jugurtin, metsämarjaa maultaa. Ja nyt on olo hyvä edelleen. Haen tästä kahvia ja käperry sohvalle lukemaan. Illalla voi olla, että käyn baarissa, mutta voin olla menemättäkin.

Liikuttuakin on eilen ja tänään tullut. Eilen kiersin koiruuden kanssa noin viiden kilometrin lenkin. Hassua sinänsä, että mulla olisi ollut virtaa pidemmällekin lenkille, mutta koira meinasi kompastua kieleensä. Ei ilmeisesti ole tottunut sellaisiin lenkkeihin. Ja se on ihan mun moka. Oman kuntoni ei ole oikein kestänyt tuollaisia lenkkejä ennen. Ikävää se olisi ollut antaa koiran raahata mua perässään. No eniveis, se oli eilen. Tänään koiruuden kanssa lenkillä, noin 1,5 km ja sen jälkeen kuntosalille. Autoa en ole käyttänyt kuin työmatkoihin viime päivinä. enkä aio käyttääkään. Säästäähän se vähän bensaakin, vaikka vain nimellisesti. Saa se kuitenkin olon tuntumaan paremmalta.

Mutta nyt se kahvi ja kirja.