Känkkäränkkä ja onks mun pakko jos en taho...

Huomasin itsessäni viikonloppuna paskamaisen piirteen. Kiukuttelen todella helposti kaikkein läheisimmälle ja rakkaimmaille kaverilleni. Anna rakas anteeksi, anna anteeksi kaikki se paska jota multa saat. Vastavuoroisesti saat kiukutella mulle tarpeen vaatiessa ja purkautua ja... kaikkea.

En tiedä oliko syynä väsymys ja ärtymys tästä viikosta vai mikä lienee ollut syynä... ehkä olin kaikkea edellä mainittua. Hassulta känkkäränkkämäisyydeltä homma näin jälkeenpäin ajatellen kuulostaa. Paskiainen olen ja se vaivaa mua. En halua olla tälläinen äkäpussi.

Aamu oli ihanan aurinkoinen tänään. Näin asiasta toiseen hypin. Posti toi jotain mainoksia, en edes katsonut mitä. Mutta mulla oli kahvia ja hyvä kirja, I don't need more to be happy. Olen nyt sitte lukenut n. 300 sataa sivua vuorokaudessa, onko se paljon? Kohta loppuu sekin kirja ja näin ollen koko sarja, hiukan surulliseksi se vetää, mutta ehkäpä aloitan taasen sarjan alusta.
No kuitenkin siinö puolenpäivän tienoilla alkoi vituttamaan, tiesin joutuvano piakkoin lähtemään töihin... en halunnut lähteä, en en en en en en... En halunnut lukusaliin. No kävi onneksi niin, että ei ainakaan tänään tarvitse olal kolmea tuntia enempää. Vaikka sulkeminen jännittääkin... osaanko varmasti sulkea kaikki koneet jne. jne. Miksi hermoilen näitä asioita, olenhan sentään ollut museolla yksin huomattavasti arvokkaampien esineiden keskellä yksin. Kaiken lisäksi siellä kummitteli. Mutta siis hermoilu on turhasta, miksi siis tee niin? Typerää.

No kaipa nää hommat tästä sujuu. Muovitin kirjoja pari tuntia, en millään viitsi enempää, joten surffaan netissä vaikka niin täällä ei oikein ole ollut tapana. Tulkoon sitte sanomista, en vain jaksa olla aina niin pirun tehokas. Ei vain pysty. Ja kaipa olen täällä tähän saakka hyvin pärjännyt, töissä siis yleisesti. Yksi työkaveri tuossa kävi joku tunti puolitoista sitten ja kyseli miten menee. Mikäs tässä, vastasin, kyllä tää tästä, ja kyllä mä sitte hätäraketin lähetin ja soitan kännyllä maydayta jos paha paikka tulee. Mutta olen ilmeisesti sen verran supliikkitapaus, että pahoja paikkoja ei ole tullut. Mutta onhan se mukava kuulla, että kyllä mä sen tiesin ettei sull täällä mikään ole. Lämmittää mukavasti, melkein yhtä kliffasti kuin viski.

One More Nightmare

Ei löytynyt tänäänkään farkkuja, vaan minkäs teet. Sovitin yhteen noin 20 paria farkkuja eilisen ja tän päivän aikana, Lopulta päädyin tilaamaan Ellokselta. At least they deliver. Farkkupainajainen on siis hetkellisesti ainakin ohi. Perjantaina pitäisi uudet farkut tulla, expressinä laitettiin tulemaan.

Tää päivä on siis ollu aika.. öö.... perseestä? Mulla on ollu taas niin pahuksen irrallinen olo. Olen tavallaan elänyt tätä päivää ja samalla katsonut ulkupuolisen silmin tekemisiäni. No juu, aamulla myöhästyin öistä. Ei ne muuten mitään sano, mutta kun se lukusalin nainen oli vaan äkeä ja sai ilmaistua asian mullekin. Well kudos for her. On se oikeesti ihan mukava. Opettelin lukusalin aamurutiineja, eipä menneet ihan putkeen, mutta voiko muuta edes odottaa. Lukusali on kuin vieras maailma mulle, enkä sinne mielelläni mene... edes asiakkaana. Mua karmii siellä. No tietenkin mun pitäis sitte ensi maanantaina ja tiistaina mennä sinne istumaan iltavuoroon. Voi jumalauta. One more nightmare indeed. Nooh onneksi siellä on aina joku jolle voi soittaa hädän tullen. Eikä sekään juuri taaskaan jurpi, että olen harjoittelija ja harjoittelijaa ei saisi missän vaiheessa jättää yksin. Oh well whatever. Mä voin aina vedota sihen jos töppään jotakin. Mua oikeesti pelottaa mennä sinne lukusaliin...