Hikinen urakka

Työviikko oli kuusipäiväinen, oli ihan mukavaa, mutta ei sitä aina haluaisi sillälailla uurastaa. Tämä sunnuntai on vapaana ja huomenna koulutukseen. Sitten onkin muutaman viikon loma, joka tosin pitää sisällään ainakin yhnden pääsykokeen. Ei vain ole ollut inspiraatiota lukea, saati aikaa. Mutta toivotaan, että se inspis sieltä iskisi. On se olo mukavampi valmistautuneena.

Tänään, lepopäivänä, olen siivonnut urakalla. Ja siinähän se hiki sitten tulikin. Ja pahasti on kesken, pitää välillä kirjoitella ajatuksia tänne. Jos joku tätä joskus lukee, niin varmaankin ajatteleen, että mitäpä tuokin suoltaa sana saastetta, syytää sitä muiden silmille. Totta puhuen ei minun elämäni ole mitenkään mielenkiintoista, en juuri käy missään, en juuri tee mitään muuta kuin datailen. Ja tänään tapan hyttysiä. En taida oikeastaan omistaa yhtäkään ainutlaatuista ajatusta, ja silti olen suht tyytyväinen elämääni. Toisaalta vihaan tuota sanaa.... tyytyväinen... se pitää sisällään niin paljon, pettymyksiä, tahtoo enemmön kuin on ikinä mahdollista saavuttaa. Tyytyy siihen mitä on, älkää taivaita tavoitelko. En usko itseeni, siksipä aina katajaan kapsahdankin.

Aina pitäisi olla hyvä jossakin, että pääsisi jonnekin, edes teoreettisella tasolla. Olen hyvä vittuilemaan, se tosin ei taida näyttää hyvältä CV:ssä. No kahviakin osaan keittää ja sitä haenkin ja palaan hikiseen urakkaani.

Mistä perkeleestä noita pölypalloja oikein tulee, tässä mittakaavassakin vielä... huhhuh.

Painoharhaisuutta

Tajusin jotakin eilen uidessani. Olen vuoden verran ajatellut painoani, joskus enemmän ja joskus vähemmän, mutta aina ajatellut. Vuoden aikana olen aloittanut kolme kertaa laihduttamaan, viimeisimmän kanssa onnistunut. Tosin sekin mennyt persiilleen hieman viime aikoina, mutta kyllä minä tästä vielä ryhdistäydyn. Tarvitsisi vaan taas lisätä liikuntaa ja terveellistä ruokavaliota noudattaa. Mutta kun en ikinä jaksa tehdä muuta kuin viskata jonkun pitsan tai vastaavan mikroon. Tai sitte mussutan sipsejä/karkkia jne. Vihaan itseäni jälkeenpäin. Monesti oksettaa, mutta en oksenna. Kuten aikaisemminkin olen sanonut, en vain pysty. Se ei ole minua, not my style. I just hate myself. Ja tunnen oloni entistäkin pahemmaksi.

Eilen ostin tai siis tilasin netanttilasta vaa'an. Ihan mekaanisen vaa'an vain. Pystynpähän nyt hieman paremmin seuraamaan painoani. Tilasin myös ranen/nilkkapainot, 1,2 Kg. Myös samettijakku ja farkkucaprit tarttuivat mukaan. Aika kallista siiä tuli, mutta pitää vain rajoittaa muuta kulutusta kompensoidakseni shoppailuani. Ja aika rajusti pitäisi rajoittaa tölkki Colan juontiakin. Olen koukussa. Ei Coca Cola muuten oikein mulle mitään tee, mutta tölkissä se muuttuu lähes kahvin veroiseksi koukuttajaksi.

Unelmoin laihasta vartalosta... tai ei en laihasta varsinaisesti, mutta terveestä ja trimmatusta vartalosta. Mutta olen nyt jo niin iso, että vaikka joskus saisinkin unelmoimani vartalon, se ei olisi täydellinen, sillä ihoni ei enää palautuisi... vaan jäisi roikkumaan. Mutta ainahan sitä voi vähän painoansa pudottaa ja ainakaan tämä ei ole liian nopeaa. Painonpudotukseni muistuttaa täin matkaa tervassa... se ei lopu ikinä.

Mutta onhan unelmia hyvä olla.