...

Sateen ja sumun raiskaama harmaa marraskuinen päivä on kaikessa karuudessaan omalla tavallaan kaunis, ja samalla niin äärettömän ahdistava.

Liikunnan iloa

Liikunta on kivaa, pääasiassa. Voidaan unohtaa tässä vaiheessa sitten ne otsekullekin traumoja aiheuttaneet koululiikunnat. I hate that shit!

Sulkapalloa olin tuossa juuri lätkimässä sellaiset puolitoista tuntia. On tässä hieman kuntokin noussut jossain vaiheessa sillä kesällä 2008 tein kuolemaa viiden minuutin jälkeen. ;) On ihana olo nyt. Eilen ei ollut, vaikka kuntosalilla olinkin rehkimässä. Se on yleensä hauskaa touhua sekin. Olen oppinut siitä pitämään ja jopa jossain määrin rakastyamaan. Mutta eilen sain taas muisutuksen miksi joskus puuhaa vihasin ja miksi isona tyttönä salille meno on vaikeaa... aina, vaikka sitä pitäisikin.

Helvetin juipit, jotka ensinnäkin on salilla silloin kun on naisten vuoro. Se ei itsessään ole kamala asia, ei mua haittaa jos sellä joku muu on, jolla sattuu pallit olemaan jalkojen välissä. Mutta se, että katsotaan toista kun se tekee jotakin liikettä, ja tirskutaan päälle kuin pikkutytöt. Se vie hauskuuden pois joka paikasta. Eipä suuremmin innosta mennä ensiviikolla.

Meinasi tulla silkasta pahasta mielestä eilen tippa linssiin. Joten jos salille mennään niin sielläkin pätee yleiset käyttäytymissäännöt ja kaikkien tulisi se muistaa!

Lunta, kevyttä kuin unta

Hiukan ontuu nää riimit tälleen yhden kahvikupillisen jälkeen, mutta kun kofeiinia kehoon saadaan ni sitä tiedä millainen runosuonen sykintä aikaiseksi saadaankaan.

Eilen oli hauska päivä. Kaverilla ei toimi netti joten se kävi päivällä täällä ja illalla sitten vielä töiden jälkeen, se on ihan addikti. Minäkin, paras puhumaan. :D Eräs toinen kaveri kävi myös purkamassa huoliaan. Toivottavasti päivä edes hiukan kirkastui.

Mutta yöllä joimme olutta tämän netittömän kanssa ja tilkka viskiäkin kurkusta alas kaatui. Nauroimme netissä oleville jutuille ja aina välillä hipsin seuraksi tupakille. Ja siellä satoi lunta! Oli tosi nättiä kattella kun lumihiutaleet aloittivat hypnoottisen tanssinsa.

Eli mulle vaihdettiin ihan hyvään aikaan, eilen puli neljän aikoihin. Sillä niitä tarvitaan, lumi on vielä maassa. Ihanaa.

kerrankos sitä....

Kerrankos sitä päästä kuuluu hassuja ääniä. Olen taasen mennyt ympäri huushollia pää kolmantena jalkana. Ehkä se ei ole mikään uutinen saati blogimaailman ihmeellisen asia, mutta sitä kuitenkin tapahtuu yllättävän harvoin.

Eilen imuroin ja siivoskelin hieman, sillä sain uuden nojatuolin... mulle uuden siis. Se oli uusi joskus kauan kauan sitten, sillä mummu osti sen ja sitten se oli vuosia meillä äidin luona ja nyt minä sain sen. Sen kaverit on jo kauan sitten kuolleet ja pois viety. Sohva ja toinen tuoli hajosivat jo kauan sitten. Minä rikoin tuolin ja veli sohvan... isoja kun kumpainenkin ollaan niin vahinkoja tapahtuu. Mutta m inä sain viimeisen viikingin itselleni. :D

Pyykkiä olen myös pessyt ja lisää tarvitsisi pestä. Autoa olen menossa siivoamaan. Siitä voisi melkein vetää rastin seinään sillä onko siitä jo puolitoista vuotta kun viimeksi olen autoani puunannut?

Halloween kivaa

Halloweeniin on vielä aikaa melkein pari viikkoa, mutta ei se haittaa. Halloween on vuoden paras juhla ja sitä odotan aina innolla. Tänään kävin hiukan kaupoilla, vaikka ei varaa olisi ollutkaan. Syön varmaan äipällä aika paljon seuraavina viikkoina. No se on sitä työttömän arkea muutenkin.

Mutta siis kaupoilla.. Kävin pilailupuodissa ja kaikkea kivaa oli siellä. Lepakoita ja korppeja ja puuteria. melkein alkaa kuola valua, kun funtsii mitä kaikkea niistä saa aikaiseksi. Tiimarissakin kävin tankkaamassa kynttilä kokoelmaani ja jotain turhanpäiväistä krääsää tuli sieltäkin mukaan ostettua.

No niistä ötököistä ynnämuista saa kivoja joulukuusen koristeita, kun Halloween on ohi. Että mä rakastan mun ideoitani. Tosin en ole ihan varma jaksanko kuitenkaan mitään tehdä. *kika*. Aika näyttää.

Once more with a feeling!

Taas kerran sitä ihmettelen. Joulu on jo kaupoissa. Miksi? Miksi nyt jo? Lokakuun puolivälin jälkeen heti. Eikö Marraskuun puoliväli riitä, marraskuun alku? Eipä kai. Kohta varmaan jo elokuussa kaupoista saa joulukalentereita ja koristetta jos jonkinlaista. Onko ihme, että hermo menee?

Tosin on mulla pientä joulumieltä havaittavissa. En tosin ole kortteja väkertämässä tai muutakaan. Mutta mietin, että joulukuusen voisi koristella pienillä lepakoilla ja hämähäkeillä, muovisilla tietenkin höpsöt. Ja näin Hello...Halloweenin aikoihinhan kaupat on tota tavaraa pullollaan, jipii! Mietin myös joululahjoja. Yhtäkään en ole vielä hommannut mun hobitille ja kavereille olen jo pohtinut mitä hankkisin, jos vain raha varat antavat periksi. En minä mitää kallista, tosin halvemmaksi tulee ostaa kuin itse ööö... "askarrella". En ole kädentaidoiltani kovinkaan hyvä. :D

Mutta nyt suunta kohta kaupunkia näistä helvetin esikartanoista ja kattellaan.

Searching in the darkness

Taas kerran tuntuu, että elämässä ei ole mitään. Ei päämäärää, ei maalia, asiaa jota tavoittelisi. Päivät muodostavat loppumattoman ketjun hukattuja hetkiä. Seuraavat toisiaan harmaina ja samanlaisina.

Silti en halua asialle tehdä mitään. Tämä on tuttua, tämän minä osaan. My comfort zone. Tässä olen hyvä.

Russian Roulette

Olen miettynyt asioita. Elämää, ystävyyttä, rakkautta, kuolemaa. Olen tullut siihen tulokseen, että elämä on kuin venäläistä rulettia. Milloinkaan et tiedä milloin luoti osuu juuri sinuun. Milloin kaikki alkaa mennä alamäkeä. Forrest Gump väitti muuta, suklaarasioista jutteli, mutta en jaksa enää uskoa siihen paskaan. Suklaa hyvää, mutta...

Miksi en osaa enää avautua edes parhaalle ystävälleni? Hän... noh paremman sanan puutteessa skitsahti muhun reilu kuukausi sitten... päivänä johon muhun sattui paljon. Isällä oli juuri todettu varpaassa kuolio ja olin shokissa. En tiedä, tunnustin kaverilleni ottaneeni hiukan nokkiini asiasta. Mutta loukkasiko asia minua enemmän kuin olen halukas myöntämään? Sillä tuntuu, että välimme eivät ole olleet entisellään sen jälkeen... Minulla on ikävä sitä ihmistä, jonka tunsin heinäkuussa. Nyt välillämmme on aina jännite... en osaa sanoa. Surullista se on.

Vieraskoreutta

Huushollini oli kuin pomminjäljiltä, ystäviä tulossa käymään. Tiedän, että minun ei tarvitsisi siivota ollenkaan. Ei ne minun asunnostani välitä, vaan minusta. I know this, mutta silti oli ihan pakko siivota ja tiskata, pestä vielä koneellinen pyykkiä, että pesuhuonekin näyttäisi inan siistimmältä. Taidanpa vielä loput likaiset vaatteet heittää suihkuverhon taakse piiloon. "Puhdas koti" ja kaikilla hyvä mieli. Naurettavaa, muuttta, vain niin pakko tehdä...

Shit hit the fan

Eilinen oli taas niitä päiviä, kun ei olisi halunnut nousta sängystä... näin jälkeenpäin ajatellen.
Aamupuolella kaikki oli ihan jees. Heräilin kymmenen korvissa, join kahvia, hain postin. Ostin tuossa 4.9. riimusetin huuto.netissä, mutta yksi riimu uupui siitä, ja eilen se sitten vihdoin ja viimein tuli myöskin. Tietenkin piti tarkistaa mitä riimu tarkoitti, kun noin paljon huomiota haluaa osakseen. Se oli yksi negatiivisimmista riimuista.

Ja tietenkin ilmenee, että isä oli lähdössä sairaalaan, sillä varpaassa oli mitä oletettavimmin kuolio ja siitä pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti eroon. Tai näin mie ymmärsin. Isän piti soittaa mulle illemmalla, mutta ei soittanut. Soitin sille aamulla ja se vaan ärähti mulle. Tuli taas kerran sellainen olo, että vittu! anteeksi vain, että välitän. Soitti jälkeenpäin ja pyysi omalla tavallaan anteeksi. Antoi muutamia hommia mulle ja lupasi soittaa, kun tietää jotakin. Tosin mä en saisi soittaa sille. Se vähän loukkaa, mutta hittojako siitä. Rakastan kumminkin sitä niin uskomattoman paljon.

Kaverin kanssa tuli vaihdettua muutama viesti, jotka saivat mut ihan pois tolaltani. Se asia on nyt onneksi selvitetty ja we are back to normal. Mutta näistä asioista johtuen en oikein nukkunut kunnolla viimeyönä. Nalle akinalossa ja tunnin/puolentunnin pätkissä. Heräsinkin jo 7.30. Että näin. Vielä kun isä saataisiin kuntoon, niin elämä voisi palata raiteilleen.