Ikävä toisen luo...

Toisen, jonkun... joskus tulee aikoja jolloin tämäkin suht sosiaalinen erakko tarvitsee toista, vaikka yksin tuleekin toimeen oikein hyvin. Tai ei toimeen, kykenee olemaan yksin, on hyvä olla yksin, ei aina kaipaa seuraa, viihtyy itsekseen.

Toimeen tulemisesta tulee mieleen raha, ja sitähän minulla ei siis ole. Sen todisti jo sähkölaskukin, eihän mulla sellaisiin varaa ole, tsauslaskut on suoraan perkeleestä. Oli pakko pyytää mummulta lainaa, joka jo sinänsä on nöyryyttävää... tavallaan. Mummulta kysytään rahaa vain viime kädessä, vaikka mummu sitä mielellään lainaakin. Mutta kun olen ylpeä ja haluan mummunin olevan ylpeä minusta ja rahan anominen... ei tule kuuloonkaan, vaikka sitä joskus pitääkin... Soitin tänään myös vuokraisännellä, että joskos sopis, että maksan ens kuun vuokran noin viikon myöhässä. Sekin oli paskamaista soittaa. Vihaan soittamista. Vuokraisäntänihän on aivan loistava, tosin sekin saattaa muuttua ja toivottavasto mahdollinen uusi vuokraisäntäni on aivan yhtä mukava ja reilu. Mutta sain siirrettyä vuokran maksua viikolla ja nyt on helpottunut olo. Ehkä tästä kaikesta selvitäänkin. Asioilla on tapana järjestyä, tai niin äiti toitottaa, ehkä pitäisi alkaa siihen itsekin uskoa koko sydämestäni.

Olen vain niin paljon parempi panikoimaan kuin ajattelemaan loogisesti.

Perjantaina lähtee väri päästä ja jos saan erään värjäämään pääni viikonlopun aikana, mahdollisesti lauantaina, niin sittenpähän olen myös ulkoisesti blondi. Jokaisella meillä on oikeus päästää sisäinen blondi joskus ulos leikkimään!

Asioilla on tapana järjestyä

Näin äitini aina minua lohduttaa ja tähän päivään mennessä ei ole äippäni väärässä ollut. Aina ei vain jaksa uskoa kun on syvällä, ei jaksa uskoa että se on aurinko joka jossain vaiheessa tunnelin suulta pilkistää, eikä juna.

Perjantaina olin onnellinen, sillä tällä viikolla minun piti mennä kirjoittamaan uusi vuokrasopimus,ja sitten olisi ollut muutto. Tietenkin kaikki asiat kuten uusi asumistuki ja vakuutukset ynnä muut olisi pitänyt hoitaa... Mutta eilen tulikin hyviä uutisia toiselta suunnalta. Nykyinen vuokranantajani oli soittanu minun ollessani lenkillä ja sen jälkeen äidillä... soitin hänelle takaisin ja sainkin kuulla, että saankin jäädä tähän asuntoon, ei tarvitsekaan muuttaa. Toivottavasti herra nyt pysyy päätöksessään eikä liiku kuin tuuliviiri rauhaton. Mä en kestä toista samanlaista jaksoa kuin viimeiset kaks viikkoa on ollut.

On helppo hymyillä ja saan hengitettyä.