These boots are made for walking...

Kenkien kertomaa osa 4...

Otetaan tätä vanhempaa tuotantoa tähän hieman enemmän. Nämä maiharit ovat itseasiassa laskuvarjojääkärin hyppykengät, muistaakseni brittien. Jos joku paremmin tietää, niin korjatkoon virheeni. Ostin nämä loppukesästä 2005, suutari antoi tappotuomion viime vuonna, vai oliko se edellisenä. Kuvasta näkyy, että paljon käytetyt ovat, mutta mitä ei kuvasta näe, on se fakta, että pohjat ovat molemmat halki päkiöiden kohdasta. Mutta kun mä en vaan voi heittää näitä menemään. Parhaimmat kengät mitä mulla on ikinä ollut. Ja ovat kyllä hintansa takaisin tienanneet.

Nämä ovat myöskin vanhat kuin taivas ja nykyisin näitä tuleekin vähemmän käytettyä, mutta paljon on näitäkin jalassa pidetty. Muutamalla kympillä taisin nää aikoinan Prismasta tai City Marketista ostaa.

Ja pitäähän sitä tytöllä lenkkikengät olla. Niken lenkkarit on kyllä mukavia ja niin nämäkin. Muutamavuosi on näilläkin ikää, etten tosiaankaan ole mikään himo lenkkeilijä. :D

Anttilasta ovat nämä hankittu joitakin vuosia sitten. Ei paljoa pidetyt, sillä olin piiiitkään peeaa ja suurilla piti käyttää, kun korko alkoi ikävästi pyöriä.. aikaisemmin olin jo korkolapun käynyt vaihdattamassa. Suht mukavat jalassa, mutta ei näillä pitkiä matkoja kävellä... ei ainakaan yhteen ryskyyn.

Pari vuotta näilläkin ikää, mutta todella vähän jalassa pidetyt. Mutta olen näitä tainnut pitää jalassa tänä vuonna enemmän kuin muina vuosina yhteensä. Me likes.

Tässä on taas kengät jotka olen kaverilta ostanut... Tai no vaihtanut. Kaverille sopi paremmin mun electrat ja mulle nää. :D Paljon olen jalassa pitänyt, mutta valitettavasti vieläkin pikkuvarpaat ovat kovilla ja vesikellot niin usein tuleekin. Sukat ovat aika buenot estämään niitä... ja laaastarit. Rakastan. Ja nää mahdollisesti lähtevätkin mukaani Lumoukseen.

Myöskin kaverilta ostetut, eri kaveri kuin edelliset. :) Olenkin naureskellut, että eihän 24 vuotias osaa nauhakenkiä käyttää vaan tarralenkkarit ne olla pitää. Yhdistä nämä yleensä leveälahkeisiin farkkuihin tai hameeseen kanssa säärystimien.

Mulla ja näillä kengillä on tällä hetkellä riitaa. Lensin aika kivulloisesti turvalleni näillä reilu viikko sitten. Kenkien vikahan se on, ei mun... tai sen etten katsonut eteeni. Mutta onhan nää hienot. Ja pohjaakin "vain" n. 11 cm tuolla kannan alla.

Viimeisenä, kaverin vika ostos, ja ehkä omakin. Kokeillessani nää tuntui hyvältä jalassa, mutta ovat kuitenkin inan liian pienet. Huoh. No ei aina voi voittaa.

Tässä siis olivat kenkäni ja ainahan niitä tulee lisää hankittua. Näidenkin kuvien ottamisen jälkeen hankin uudehkot kengät, mutta niistä kuvaa mahdollisesti myöhemmin, ehkä ei ollenkaan. Ne on enemmän semmoset syksyn ja talve ja alkukevään kengät.

Tinakenkä tyttö

Jospa postaisin seuraavan osan kenkien kertomaan tarinaan sillä aikaa kun tiskit likoavat altaassa. Kyllä, minä tiskaan. Onhan edellisestä kerrasta ainakin pari kolme viikkoa jo. Ja melkoisen yököttävää siellä keittiössä sitten olikin jo. Ei tilaa tehdä mitään , saati sitten, että ilkeäisi mitään minnekään laskeakaan. Yöks.

Mutta kenkien kertomaa osa...ööö3? :D

Hankinnat uusimmasta päästä. Olen hankkinut kolmet kengät viikon sisään ja nämä on niistä ne ensimmäiset. :D Eli viikko sitten tasa, eli viime lauantaina ostin markkinoilta nämä ihanuudet. Olen halunnut puukenkiä, perus "hollannikkaita" pienen iäsyyden ja kun ne siinä esillä olivat niin piti tottakai ostaa. Enkä ole katunut ostostani. Onhan nuo vielä uutuuden kankeat. Puukenkä luontuu jalkaan kunnolla, vasta  kun tuo nahka kastuu pariin kertaan perusteellisesti. Tykkään.

Näitä on itseasiassa kolmet, mutta yhdet on työmaan kaapissa, joten eivät kuvaan ehtineet. Kahdet mustat ja nämä oranssinpinkinpunaiset kuuluvat kokoelmiini. Näitä oli jossain vaiheessa myös vihreät, mutta ne lensivät roskiin, kun pohjaan tuli reikä... Ja kaikki varmaan kuvasta voivat päätellä, että aitoja nää ei oo: ;) (eikä myöskään sopivan kokoisia...)

Taisin maksaa näistä joku vuosi sitten pari kolme euroa ja ei näitä ole ennen tätä vuotta paljoa käytettykään, mutta nyt tykästyin. Ärsyttävää läpsytystä pitävät, mutta muuten mukavat ja helpot. Ei näistä sen kummempaa sanottavaa.

Reinot aka reiskat. Jouluna 2007 nämä muistaakseni sain, kun olin ihaillut näiti pitkään. Reinot on tyylikkäät;) Ja Ainot ei todellakaan ole mun tyyliä, yyh. Mummun jalassa ne näyttää hyviltä, ei mun. Rakastan muutenkin, mutta äidiltä saadulla lahjalla on myön tunne arvoa..

Nää on ihan mukavat jalassa, vaikkamuuten melkoiset hirvitykset ovatkin. Mutta poiskaan en heitä, sillä jo edesmenneeltä mummultani nämä sain... tunnearvoa siis näilläkin. Ja onhan näitä käytetty niin koulussa, kuin kaupassakin niinä päivinä, kun ei oma ulkomuoto voisi millään muotoa enää vähempää kiinnostaa. Kunhan van jotakin on jaloissa. Laadukkaat nämä kengät joka tapauksessa ovat, sitä ei käy kieltäminen, vaikka tyylikkyydessä pisteitä menetetäänkin.

Olkoon tämän postauksen viimeinen kenkäpari, mun treeni kengät. Nää on ihanat ja ilmavat. Pohjassakin tavallansa reiät ja materiaali on semmosta verkkomaista. Kevyet ja jalka hengittää. Inan isommat olisivat saaneet olla, mutta ei paljoa. Sain nämä äidiltä, kun olivat sille liian isot.

Mutta kaipa minun tarvitsisi mennä takaisin tuonne keittiöön, siis keittokomeroon ja tehdä jotakin niille pahuksen tiskeille.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

avokas, huovikas, huopatossut, kenkä, lapikas, pieksut, nutukas, monot, saapikas, saappaat, sandaalit, sannikas, tallukkaat, tohvelit, tossut, töppöset, virsut, bootsit, popot, jalkine... varmaan niitä nimiä löytyy enemmänkin jos oikein miettimään alettaisiin ja ainahan niitä voi lisää keksiä. ;)

Tämän postauksen aiheena saa kunnian olla kengät ja varsinkin omani.

kenkien kertomaa osa 1

Nämä kengät ovat kuopukseni niin sanoakseni. Eilen postista hain ja sisään näitä Bat avokkaita ei ole vielä niin sanotusti ajettu. Tottakai sovitettu on. Hieman väärän malliset jalkaan siinä mielessä, että hieman nuo jalkapöydän ihrat näyttävät isommilta... siitä selvitään miettimällä minkälaisten vaatteiden kanssa näitä käytetään. Olen haaveillut näistä kengistä viimeiset.. öööö.... 6-7 vuotta. Nyt sain ne viimein hankittua.

Tämä kenkäpari on myöskin tämän vuoden hankintoja. Cellbesiltä tilattu. Olen halunnut korkkipohjaiset kiilakorko kengät jo jonkin aikaa, mutta ei ole näitä oikein silmiin osunut, joten kun nämä näin niin piti ottaa oikein surkea ilme ja pyytää, että jos äiti ostaisi nämä. Itse kun olen aina auki. Mukavat ovat jalassa ja hyvä on kulkea.

Myöskin nämä ovat kenkävuoden 2010 satoa. Demoniat nämäkin, kuten edelläpäin mainitut Bat-avokkaat. Hankin nämä joskus tammi-helmikuussa. Olivat aivan ihanat ja sitten alkoikin kova lämpimien säiden odotus, että näitä PVC-sandaaleita kykenisi käyttämään. Tarkkaan en muista, mutta noin 13-14 senttiä on tuo korko näissä. Näyttävät hyviltä, mutta ehkä joillekin hieman pelottaviltakin, mutta ovat kuitenkin yllättävän mukavia jalassa. Ja jopa äitini kokeili näitä. Ei ehkä ihan äidin tyyliä, mutta ihastui silti. :)

Invader maiharit. Nämä hankin vuosia ja vuosia sitten, mutta paljon en ole käyttänyt, sillä kalvavat yleensä nilkkani alueen vesikelloille. Mutta kyllä mä nämäkin vielä koulutan. Nauhat oli alunperin mustat, mutta jotenkin toi pinkki oli vaan niin veikee väri, että oli aivan pakko laittaa... :D Hee hee hee. Rakastan näitä kenkiä kaikesta huolimatta. Varustelekasta nämä hankin. Voisi varmaan ehkä mahdollisesti laittaa Lumoukseen nämä jalkaan... ainakin yhtenä iltana. hmm...

Näiden kenkien tarina ja nämä kengät tuovat aina pienen surun mieleen. Mummuni osti nämä kengät minulle, koska ihastuin niihin... oltiin kaupoilla hakemassa hautajais kenkiä/vaatteita. Pappa oli juuri kuollut ja kyseinen mummuni jäänyt leskeksi. En ole nöitä pitkiin aikoihin käyttänyt. Suurin syy on ehkä se, että olen kerryttänyt ihraa sen verran monttubileiden jälkeen, että eivät enää oikein tahdo istua... on näitä liimattukin sieltä sun täältä aina kasaan, kun hiukan repsahtaa... en vain voi heittää näitä poiskaan.

Mutta tässä siis oli kenkien kertomaa osa 1, jatkoa seuraa myöhemmin. Mutta päivän hyvä työ tuli tehtyä, olen ollut luovuttamassa verta. Miten se tähän aiheeseen liittyy? Ei mitenkään, mutta halusin vain kertoa sen. Olen viimeksi luovuttanut verta 2007, että oli jo korkea aikakin palata.

Näin sävel soi askelten...

Suutarit on mun sankareita. Omistan useita pareja kenkiä, suurimmassa osassa niistä on korkoa. Ja Suutari on mies/nainen joka pitää huolen, että voin koroillani keikkua vielä pitkään.

Viime perjantaina, kun olin siipi maassa, mikään ei piristänyt... paitsi käynti suutarilla. Hän taikoi korkoni taas ehjäksi ja nyt mulla on nätit ja ehjät kengät. Ihanaa, voiko nainen enempää toivoa? Voipa kai, mutta minä olen nyt onnellinen kenkineni. Suutari on taikuri. Tämä suutari alkaakin jo käydä tutuksi, sillä hänhän hoitaa kenkiäni... aika usein. Muutama tarvitsisi taas viedä, alkaa pohja irtoamaan. Tosin niihin riittää niititkin, itselläni ei vain sellaista masiinaa ole. Niittejä kylläkin.

Olen kai stereotyyppinen nainen, joka on aina kenkien perään. Ikinä niitä ei ole tarpeeksi. Aina tarvitaan lisää, ja sen lisäksi ei ole mitään päälle pantavaa vaikka vaatekaappi on kukkuroillaan vaatteita.

Identiteetti ja kengät, joka naisen oikeudet

Hienot kengät! Haluan itsekin samanlaiset... haittaisiko se sinua? Väität, että ei se sinua haittaa, mutta aistinko silti pienen välähdyksen silmissäsi. Olenko varastamassa jotakin mitä sinä koet olevan vain sinun. En halua ottaa omaasi, vaikka makeat kengät ovatkin. En halua omia identiteettiäsi, olet minulle liian rakas ja me olemme niin erilaisia. Vaikka lopulta teen aina niin kuin haluan, muista, että olen ajatellut sinua ensin, sinua ja tunteitasi, en halua loukata, haluan nähdä sinun hymyilevän niin, että kasvosi heräävät eloon. Silloin olen minäkin onnellinen.

Ja todellisuudessa, ne kengät kyllä sopivat minulle, mutta tarkemmin ajatellen, sinun jaloissasi ne pääsevät esille paremmin, jalkojesi ja hameesi kanssa ne pääsevät oikeuksiinsa, kadehdin sinua. Enkä pelkää myöntää sitä. Siksi en hanki niitä kenkiä, minä olen minä ja sinä olet sinä... ja kirjastosta saa lainata. ;) Ja kenkiä tulee ja menee, mutta ystävät pysyvät mukana, vaikka heillä onkin eturivin paikka sielumme syövereihin.

"There's no earthly way of knowing
Which direction we are going
There's no knowing where we're rowing
Or which way the river's flowing
Is it raining, is it snowing
Is a hurricane a–blowing
Not a speck of light is showing
So the danger must be growing
Are the fires of Hell a–glowing
Is the grisly reaper mowing
Yes, the danger must be growing
For the rowers keep on rowing
And they're certainly not showing"

Kehu

Viimeyö meni harakoille niin sanotusti. Nukuin muutaman hassun tunnin yhteensä, pienissä pätkissä. Aamulla olin ihan pihalla. Hääräsin siinä omiani ja laitoin itseäni pikkuhiljaa kuntoon. Ajattelin ajella kaupunkiin ja maksaa äidin ja mummun Vironmatkan. Yritin sitä jo perjantaina, mutta matkatoimistolta puuttui nimilista. Tänään onnisti paremmin.

Soittelin mummulle, että jospa hän keittäisi miulle kahvia, kun kuitenkin kuittia tulen tuomaan. Ja sainhan minä kahvia ja hyvää olikin. Oli mummu ihan minua varten ostanut pullaa ja leipää. Montaa siivua en pullaa ottanut ja sämpylöitäkin söin vain yhden. Eihän tällä kertaa ollut nälkä, söin kotona itse tekemääni ruokaa. Sekin on ylpeyden aihe.

Siinä kahvitellessa mummu katsoi suoraan silmiin ja totesi, että sinullahan on tänään nätti meikki. Hymyilin ja kiitin, mummulta harvoin saa kehuja, se on vain hiljaa jos joku ei sitä toisen ulkonäössä miellytä. Sain perjantainakin mummelilta kehuja, oli kuulemma nätit kengät, jos olisi nuorempi niin olisi itsekin sellaiset hankkinut. Tuntuu mukavalta, kun kehutaan. Ehkä tyylini on hieman aikuistunut, vaikka rokkia ja asennettakin löytyy. Mutta kenties ylilyöntejä ei tapahdu kovin usein enään.. who knows.

Ja muutenkin on hyvä olo, eilisen lenkin ja tämän päiväisen kuntosalin jälkeen. Ja jos ne syömisetkin saisi kuntoon.