Sometimes I feel like screaming.

Tänään otsikkoni ei voisi oikeastaan olla kovinkaan paljon osuvampi. Olen nuhassa ja olo on helvetillinen. Olen myös töissä, tulin klo 7 ja minun piti lähteä klo 16, parisen tuntia ylitöitä tehneenä... mutta tästä työpäivästä tulikin 12 tuntinen. Ei muuta kun soittamaan lomalla olevalle äidilleni, josko hän kustantaisi mulle loppupäivän eväät, olin varautunut vain 9 tuntiseen päivään. Sillä lailla. Joten tekisi mieleni itkeä, mutta minkä sille voi, että toinen saa lääkäriltä loppupäivän saikkua.

Olisin kai itsekin saanut, mutta en mennyt. En lääkärikammoisena mene "turhaan" lekurille. Nyt yritetään sitten olla viereisen apteekin troppien voimalla töissä. Nyt voinkin oikein hyvällä omallatunnolla pitää ensi viikon tiistain vapaana. Siitä onkin jo sovittu ja nyt oli tarkoitus tehdä päivää sisälle pari tuntia kerrallaan. Tänään meinasin tehdä kaksi, huomenna kaksi, maanantaina kaksi ja keskiviikkona yhden. Tänään tuleekin viisi ja huomenna en varmana tule ennen työajanalkua, ja perjantaista on turha kuvitela mun tekevän ylityötä... joten maanantaina on vielä kaksi ylityötuntia tehtävänä. Tiistaina voinkin sitten haistattaa pitkät yhdeksi päiväksi. :) Ja shoppailla mamman kanssa rauhassa.

Testing

Tahtoo tablet koneen, nyt!

I will have order!

Rakastan listoja. Löysin tänään tylsyyksissäni aivan mahtavan sivun netin ihmemaasta. Listoja, valtavasti listoja ihan joka lähtöön taitaa tuolta joku lista löytyä. Kielenä kylläkin englanti. Olen innoissani! (Ja aika heihei. ;))

Soveliasta?

Olin sunnuntaina erään sukulaiseni rippijuhlissa. Asiaan kuuluen tietenkin oli kirkko messu ensin sisältäen konfirmaation, sen jälkeen hautausmaalla hengailua (erittäin goottia by the way) odottaen lapsukaisia (tai no teinejä) onniteltaviksi ja sitten siirryttiinkin jo juhlapaikalle nauttimaan hyvästä ruoasta ja seurasta.

Ilma oli hikinen ja itseltänikin meinasi kirkossa lähteä taju, kun en ilmaa meinannut saada. Silti urhjoollisesti pidin ylläni ohuen neuletakin, sillä kirkossahan ei saisi olla hartiat paljaana. Siitä heräänkin kysymys, mikä on soveliasta? Minut on kasvatettu siihen, että kirkossa peitetään paljaat hartiat/olkapäät. Monelle näin ei olla opetettu, sillä nytkin kauhistelin joitakin asuja. Onko soveliasta, että rippileirin isosella on niin lyhyt hame, että kolehtia kerätessä meinaa tussu vilahtaa? Onko soveliasta laittaa kirkkoon ylle toppia joka näyttää bikinin yläosalta ja muutenkin paljastaa sekä selän, että jalat melkein haaroväliin asti? Onko se soveliasta? Vai olenko minä itse vain vanhanaikainen, menneen ajan jäänne modernissa maailmassa?

Kirjastotyöntekijän näkökulmasta pohdin, että mikä on soveliasta pukeutumista. Pukeudun mustaan, ja päälläni saattaa nähdä jos jonkinlaista paitaa. On Draculaa ja Frankensteinia, on The Crowta ja bändejä, mutta hihatonta paitaa en töihin laita. Miksi? Koska se on jotenkin vulgaaria mielestäni, mutta vain töissä, muuten kyllä käytän hihattomia paitoja paljonkin eikä se silloin haittaa ollenkaan.

Tällaisia pohdin joka aamu vaatteita valitessani.

Kirjaston kesätyöntekijä

On tämä kesäduuni hienoa. Heräät aamulla ennen kukon pieremää, juot kahvin ja syöt jotakin kiireessä, tulet töihin snadisti myöhässä, koska nukut viimetippaan saakka. Töissä yrität olla sekoittamatta lehtiä, aakkostat kirjat hyllyyn silmät ristissä, väistelet siivoojaja puhdistat edellisenä päivänä palautuneet levyt. Huokailet ja toivot, että olisi jo aika kahvitauon.

Sateisella ilmalla toivot, että asiakkaita tulisi pitämään sadetta kirjastoon, kauniilla ilmalla sopii vain toivoa, että asiakkaita tulisi hakemaan vaikka kirjoja rantsulle. Paras päivä kirjastolle on pilvipouta, ettäs tiedätte.

Minä olen kai hullu, sillä rakastan tätä työtä. :)

Want - Need

On  paljon asioita joita haluan, mutta huomattavasti vähemmän on asioita joita tarvitsen. Olenkin päättänyt tehdä heinäkuusta kuukauden, jolloin ostan vain välttämättömän, ruokaa lähinnä ja sen sellaista. Vaatteet, kengät, laukut, kirjat ja muut mukavat luksusasiat saavat odottaa elokuuhun. Pääosin tämä johtuu rahan puutteesta, mutta on muutenkin ihan hyvä herätellä itseään todellisuuteen ja siihen mikä on oikean tarpeen ja turhan tahtomisen ero.

Muutaman viikon päästä nähdään onko Unenruhtinas pysynyt päätöksessään.

Once more, with a feeling.

Aina tähän aikaan vuodesta iskee kaipuu syksyyn. Olen puhunut asiasta joka vuosi blogia kirjoittaessani, mutta on vain ihan mahdotonta kirjoittaa muusta nyt, kun keskikesän juhlat on juhlittu ja heinäkuuhun on tiemme vieneet.

Asia on aika hassu, kesää on vielä pitkälti jäljellä, tosin tänä vuonna voidaan sanoa, että kesä ei ole vielä alkanutkaan, mutta sydämessäni on kaipuu syksyyn ja loopukesään. Kaipaan sitä syvää vihreyttä ja viljapeltojen kultaa, joka kuuluu loppukesään. Polttavan kuumaa tomuista asfalttia. Kaikkia niitä tuoksuja joita nenään tulvii joka puolelta, kukien tuoksu, hiljalleen kypsyvä sato. Uimaretkiä lähi järvelle.

Kaipaan syksyä, sen sateita ja väriloistoa. Todellisuus on usein paljon surullisempi kuin omat mielikuvani. Mielessäni syksy on vielä lämmin ja aurinkoinen, yöt ovat jo pimeitä ja kylmiä. Illalla voi käpertyä peiton alle, sohvalle, polttaa muutaman kynttilän ja lukea hyvää kirjaa. Mitä pitemmälle syksy ehtii sen kirpakammaksi käy käy keli, mutta aina mielessäni aurinko on esillä jonkin verran. Todellisuudessa oletettavasti sataa kaatamalla, koko syksyn ja kaikki on vain ruskeaa. Mutta minkä minä mielikuvilleni ja kaipuulleni voin.