25.4.2010

Identiteetti ja kengät, joka naisen oikeudet

Hienot kengät! Haluan itsekin samanlaiset... haittaisiko se sinua? Väität, että ei se sinua haittaa, mutta aistinko silti pienen välähdyksen silmissäsi. Olenko varastamassa jotakin mitä sinä koet olevan vain sinun. En halua ottaa omaasi, vaikka makeat kengät ovatkin. En halua omia identiteettiäsi, olet minulle liian rakas ja me olemme niin erilaisia. Vaikka lopulta teen aina niin kuin haluan, muista, että olen ajatellut sinua ensin, sinua ja tunteitasi, en halua loukata, haluan nähdä sinun hymyilevän niin, että kasvosi heräävät eloon. Silloin olen minäkin onnellinen.

Ja todellisuudessa, ne kengät kyllä sopivat minulle, mutta tarkemmin ajatellen, sinun jaloissasi ne pääsevät esille paremmin, jalkojesi ja hameesi kanssa ne pääsevät oikeuksiinsa, kadehdin sinua. Enkä pelkää myöntää sitä. Siksi en hanki niitä kenkiä, minä olen minä ja sinä olet sinä... ja kirjastosta saa lainata. ;) Ja kenkiä tulee ja menee, mutta ystävät pysyvät mukana, vaikka heillä onkin eturivin paikka sielumme syövereihin.

"There's no earthly way of knowing
Which direction we are going
There's no knowing where we're rowing
Or which way the river's flowing
Is it raining, is it snowing
Is a hurricane a–blowing
Not a speck of light is showing
So the danger must be growing
Are the fires of Hell a–glowing
Is the grisly reaper mowing
Yes, the danger must be growing
For the rowers keep on rowing
And they're certainly not showing"

18.4.2010

Vajaatoiminta

Eilen saunassa äidin kanssa höpötellessä tuli ilmi sellainenkin asia, että äiti on funtsinut, että mun lihavuuteni saattaisi osittain johtua kilpirauhasen vajaa toiminnasta. En oikein tiedä, olen kyllä juu aika väsähtänyt tapaus, masentuneisuutta on ja turvotusta, mutta kun en millään haluaisi mennä lekuriin.Onks pakko jos ei oikeesti tahdo?

Mutta se siitä, ulkona on kaunis ilma ja suunnittelin meneväni sinne ja siistiväni noista puskia tuolta takapihalta ja mahdollisesti haravoivani. Nettikään kun ei jaksa enää koukuttaa, tällä kertaa facebookista olen aloittanut vieroitus kuurin... 

Mulla oli paljon asiaa, kun avasin tämän sivun kirjoittaakseni, mutta kuin taikaiskusta kaikki ajatukset katosivat, eivät edes viheltäneet mennessään. *huokaus*

Äipälle kahville ja oksasakset sieltä mukaan... ja harava.

17.4.2010

Tukka pystyyn ja polvet ruville

Eilen täällä oli porukkaa, luonani siin, kuten jo edellisessä tekstissä mainitsin. Kivaa oli, vaikka kauaa eivät tyypit luonani ehtineet olemaankaan. Hiukan jäi harmittamaan, kun toisilla oli kiire irkkuun. Nähdäänhän me muutenkin niin vitun usein, juu-u. No mikäs siinä, tukka oli pystyssä ja Herra Huttusen ansiosta kävelin päin seiniä täällä sitten itsekseni, kun toiset painu baariin/ muualle/ nukumaan. Eipä siinä mitään, hauskaa oli joka tapauksessa. Nyt sitten parantelen krapulaa sukeltamalla vaatekaapiin uumeniin ja klaaraamalla sitä.
Voisi sitä kai jotakin syödäkin jossain vaiheessa. Oliskohan ne banaanit vielä hyviä vai tuleeko potku silmien väliin. Juu ja kahvia, paljon kahvia, aina kahvia.

16.4.2010

Fun?

Fun? Hopefully. Muutaman kaverin pitäisi tulla istumaan iltaa mun luokseni tänään... outoa, en yleensä tämmösiä. Mutta suostuin kun kameli kysäisi, että mites olis, jos istuttais täällä iltaa ja meikattais ja juotais jne. jne. Mulla olikin koko päivän asiasta ihan sika hyhvä mieli, mutta nyt pelottaa. Jotakin pientä sattuu päivän aikana, täysin asiaan kuulumatonta, ja minä kyseenalaistan kaiken. Onkohan aivoissani jotakin vinksallaan. Ei vain voi unohtaa omia mokia ja väärinkäsityksiä ja sen semmosia.

Mutta juu asiaan. Neljä mimmiä, mukaan luettuna minä ja alkoholia. Eiköhän siitä hauskaa tule. Tuleehan....?

10.4.2010

Oho, mikä on tuo valoilmiö?

Taivas on kirkas ja siellä möllöttää sellainen keltainen jutska. Muistaakseni auringoksi kutsuvat sitä. Kaikki tuntuu niin paljon paremmalta auringon paisteessa. Tuleva työviikko stressaa, mutta aurinko rauhoittaa mieltä... hieman. Pyykkiäkin voi kuivata auringossa, jos se kone joskus pesis sen ohjelman loppuun. Kahviakin meinasin keittää ja nauttia kupillisen ulkona auringon paisteessa sen, ja kukapa minua estää? Ei niin kukaan.

Aamupuolella oltiin kaupoilla äidin ja mahtinörtin kanssa. Tai citymarketissa ja Prismassa käytiin, puhuin itseni mukaan, koska ei mulla ole ruokaa vaikka just tiistaina ostin sitä 40 € edestä. En ehkä osaa edelleenkään ostaa ruokia, joista olisi iloa pidemmäksi aikaa kuin päiväksi. En vaan osaa... taaskaan! No ei jaksa sitäkään stressata. Tänään olen saanut jotakin jopa aikaiseksikin... tosin en sitä kirjahyllyn siivousta joka on ollut suunitelmissani sitten jo jonkin aikaa... mutta takapihan terassin lakaisin menneen vuoden lehdistä, jouluvalotkin otin jo nyt pois. :D Tosin valoa ei niissä ole ollut Tammikuun jälkeen. Etupihaakin siistein, lakaisin lehdet ja hiekat pois ja järjestelin asunnottoman kaverini tavaroita hieman nätimmin siihen. Niihinkin tottuu niin nopeasti... maltanko luopua niistä ollenkaan. Kaverin telkkarista en millään malttaisi luopua, mutta kaipa se on jossakin vaiheessa pakko.


Huomenna isukkia katsomaan sairaalaan veljen ja isukin naisystävän kanssa. Minä vihaan sairaaloita, mutta niihinkin tottuu niin nopeasti... liian nopeasti. En halua tottua niihin,m turtua niihin vain siksi, että isäni on aina sairaalassa. Not funny. Ei jaksa enää naurattaa...

Voisi illalla pienessä laitamyötäisessa siivoskella se kirjahylly ja tää tietokonepöytä... tää on kanssa aina sekaisin. Mutta juu nyt se kahvi... kahvihammasta kolottaa jo tuskaisesti.

Olé, mulle ei vittuilla.

6.4.2010

On se taas...

Mikä helvetti nyt mahtaa olla... läskiahdistus ei ota helpottuakseen millään.  Tietenkään se ei ole mikään ihme eilisen mässäilyn jälkeen, että ahdistaa. Pikkusiskojen nimpparit oli sitten eilen ja kyllä sen tietää, ettö siellä on aina jotekin hyvää pöydässä. Itkettää jo pelkkä ajatuskin, kuinka paljon eilen söinkään. Perkele. Miten itseään voi inhota näin paljon?

3.4.2010

Don't let me get me

Scale case, basket case kummin vain. Olen täysin seonnut. Inhoan kuvaani peilistä, tuosta voisi ottaa pois ja tuosta ja tuosta ja... tuostakin vielä. En ole tyytyväinen itseeni, tyytyväinen on muutenkin sana jota inhoan, ansaitsen parempaa... en halua olla tyytyväinen.

En osaa liikkua oikein, en osaa syösä oikein, en osaa tehdä mitään oikein. Yritän syödä aamupalan, lounaan, päivällisen, illallisen ja muutaman hedelmän siinä välissä. Mutta harvoin se onnistuu. Käyn viisi kertaa viikossa koiran kanssa lenkillä, keväästä alkaen taas muutenkin ulkoilen, käyn salilla. Yritän tosissani saada vaa'an lukemat pienemmiksi. Sitten tulee veljeni, rakas hobitti, ja kertoo "Juu mä painan 125. 5 kiloa." Haistakoon medanvitun. Mitä jätkä tekee asian eteen, ei niin mitään, syö vähän vähemmän kuin ennen, istuu sohvalla ja tuijottaa telkkaria sen aikaa mitä ei ole töissä. Olen katkera. Tää ei ole enää hauskaa. Hyvä hänelle, sitä en voi kieltää, mutta en voi myöskää estää kateuden peikkoa kalvamasta sisuksiani... kuluttaako katkeruus kaloreita?