28.8.2009

Something to think about

Töissä.
Sain miettittävää. Maanantaina on viimeinen työpäiväni täällä kirjastolla. Ja sen jälkeen? En tiedä. Ei niin harmainta haisuakaan. Uskomatonta, että olen taas tässä tilanteessa. En tiedä mitä haluan, en tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Tahdon pahan olon pois, mutta toisaalta en, sillä se on minulle tuttua. My comfort zone. Uusi pelottaa... aina. En uskalla hypätä.

Siitä tuli töissäkin tänää todisteita. Eräs työkaverini puhui minulle. Man of few words. Halusin jossaon vaiheessa motata kyseistä tyyppiä, mutta nyt hän on jo alkanut puhella kanssani enemän ja samalla hävittänyt murhanhimoani... ei se ottanut kuin 11 kuukautta. No joka tapauksessa tuli jotenkin hassu olo... puheltiin töistä jne jne. Hän kertoi lähteneensä 16-vuotiaana maailmalle. Mitä minä tein silloin. Panikoin lukiota, se oli uutta, se oli pelottavaa. Olen edelleen se sama pelokan pikkutyttö kuin olin silloinkin.

En vain uskalla hypätä ja lentää, katsoa kestääkö siipeni. Hyvä luoja olinhan 23-vuotias kun muutin pois äidin helmoista. Ja silloinkaan en pidemmälle kuin B talosta A taloon. Käyn edelleen äidin jääkaapilla, äitini maksaa edelleen osan laskuistani. Kun minä olen vanha, istun keinutuolilla ja hörpin kahvia. Voivottelen kissalleni elämätöntä elämääni.

20.8.2009

A woman is a hormonal beast

Olin hetki sitten niin onnellinen uudessa liituraitahameessani. Se saa minut näyttämään naiselta eikä ylisuurelta hörhöltä. Oli hyvä olla.

Sitten erehdyin katsomaan käsipeiliini ja se oli suuntautunut niin, että kaksoisleukani tuli esille, se oikein loisti. Enää ei ole niin hyvä olla. Miten helvetissä voi mielialat vaihdella ylhäältä alas niin pahuksen nopeasti. Tiedän näyttäväni upealta, mutta aina pieni epäilys on mielessä. Nyt kummittelee kaksoisleuka. Ja nyt on kaiken lisäksi lähdettävä töihin. Onneksi sen jälkeen on hauskaa tiedossa. Uusinta kierros, Public Enemies. Different friend, different experience.

18.8.2009

Two weeks

Kaksi viikkoa on kaikki mitä minulla on, sitten loppuu työt. Tavallaan odotan sitä aikaa, että ei tarvitse nousta ennen kymmentä sängystä ellen halua. Sitten toisaalta tulee se syyllisyys siitä, että täällä minä vain olen kotona, kun voisin jotakin hyödyllistäkin tehdä. Syyllisyydestä seuraa masennusta, koska "laman" aikanahan niitä töitä löytyy ihan jokapaikasta. Vituttaa, että meidät muokataan lapsista asti uskomaan, että jos olet toimiva ja tuottava osa tätä yhteiskuntaa, olet hyvä ihminen. Mutta auta armias jos olet jotakin muuta... eihän sinulla ole edes ihmisarvoa. Jos olet työtön, olet vain toisten varoilla elävä lusmu. Työtön ihminen on yleinen likasanko. "Kyllä töitä aina työtä tekevälle löytyy...." Ja paskat.

13.8.2009

Little girl, little girl, why are you crying?

Palataanpa takaisin kotimaiseen, miksiköhän viimeksi molotin englantia? Who knows....

Niin, koulut ovat taas alkaneet. Ahdistaa, minäkin haluaisin. Minäkin haluaisin oppia uusia aisoita, kirjoittaa muistiinpanoja, tehdä läksyjä. Minäkin haluaisin mennä kauppaan ja ostaa uusia vaatteita koulua varten, vaikka se onkin vain tekosyy uusille vaatteille. Minä haluaisin edes sen tekosyyn. Minä haluaisin mennä kirjakauppaan ja ostaa kyniä ja vihjoja ja muistiinpanoja varten paperia. Mutta ei, en voi. Tai voin, mutta niistä ei ole mitään hyötyä.

Minua ei ole geneettisesti suunniteltu työelämään. Olen ennemminkin ikuinen opiskelija. Rakastan oppia uusia asioita, rakastan sitä tyytyväisyyden ja tyydytyksen tunnetta, jonka saan kun olen suorittanut jonkun tehtävän kunnolla. Ei sitä tunnetta töissä saa, vaikka sinne viittaavia tunteita onkin ollut viimeisen 11 kuukauden aikana.

Niin ja sunnuntainahan oli sitten se Paul Ankan keikka. Here we are now, entertain us. Paul aloittaa keikan aina kävelemällä ensin yleisön seassa ja vasta sitten hipsii lavalle. No tällä kertaa se tuli suoraanmeidän edestä ja manaan itseäni varmaan hamaan hautaan asti, sillä olin liian hidas ja vasta kaverini sai herraa kosketettua. Olenko kateellinen? KYLLÄ! Settikin oli hieman erilainen tällä kertaa. Kyllä Anka kaikki tutut biisit veti, mutta niin myös joitakin inan vieraampia. Parituntia oli taasen taivaassa. Ja jos herra vielä Suomeen esiintymään tulee, niin tottakai I'll be there.

Surullista oli huomata, että Paulkin on vanhentunut jonkin verran. Hieman haparointia oli alussa huomattavissa, mutta nopeasti sen unohti. Mutta herrahan lähentelee jo 70-ikävuotta... 68 taitaa olla tällä hetkellä.

9.8.2009

kinda funny

It'a kind of funny how feelings change from day to day from hour to hour... and no I am not pregnant. :D Gosh no! Eeeeew.

But yeah. Yesterday I wrote how happy I was. Today is a whole different thing. I am not angry or sad, I just am. Now that I am alone I can start building my happiness again. And in the evening I will be my own chipper self. ;) But that's life I guess. Today is the day I am going to seel Paul Anka for the fourth time. I can't wait. Even though I know he is going to do the same show again... the same show I have seen three times already, or two... because the first one was outdoors concert so it's always different than indoors.

But now food!

8.8.2009

It's good to feel good

Pyydän heti alkajaisiksi anteeksi jos ja kun typottaa. Vieras kone ja ei niin paras kirjoitus asento. Olen siis kaverini luona tai siis kaverin ja hänen miehensä luona Tampereella tämän viikonlopun ja tämän miehen koneella nyt sitten kirjoittelen. Tykkään kirjoitella tällä koneella muutenkin enemmän kuin kaverini... se kone vihaa minua, mutta tämä antaa mielellään naisen hipelöidä itseään. :)

No juu, siis tilanne katsaus... kirjoitetaanko se yhteen? Hällä väliä, kirjoitan miten kirjoitan. Olen yksin tällä hetkellä sillä kaveri on hakemassa miestään töistä.

Eilen tultiin tänne ja hyvin pian perille tulon jälkeen menimme aa-aa. Kello oli noin 23.oo ja molemmat kanttuvei. Heräiltiin siin kymmenen ajoissa aamulla ja silmöä oli molemmilla hetkeen aikaa riipin raapin päässä. Nettiin vain heti... aamukahvit ehtisi nauttia myöhemminkin, sillä piti facebookiin mennä katsomaan, että joko se sato olisi kypsynyt Farmvillessä. Vitun facebook j ddiktoituva luonteen laatuni. Kaveri paineli pihalle tupakalle ja minä siinä sitten seuraksi..eipä tarvinnut madaltaa ääntään niinkuin sisätiloissa, sillä yötöitä tekevän pitää saada nukkua. Suihkun kautta, vaatteet niskaan ja keskustaan. Käytiin kahvilla ja kierrettiin pari kirppistä. Löytyi kaikkea kivaa. Posliinen kannu, joka on omiaa mehukannuna, Loius Vuittonon laukku... tai siis feikki sellainen, ei kahdellatoista eurolla voi muuta odottaakaan. ;) No ihastuin siihen heti. Hihihihiii. Kaikkea muutakin kivaa löytyi. Kaverin uusi ylpeys kylläkin löytyi Gigantista... pienen pieni astianpesu kone... sellainen joka voisi laittaa vaikka tiskipöydälle. Ja sitte se osti mulle kuulokkeetkin, kun halvalla sai ja viurutin pienen hetken... Mutta lisää myöhemmin ja huomenna Paul Anka. Neljännen kerran herran huomenna näen livenä.

3.8.2009

3.8.

Kolmas kahdeksatta kuuta. Kaikkein tärkein tapahtumahan siis tänä päivänä on minun syntymäpäiväni, kokonaiset 24 vuotta tuli tänään täyteen aamusella. Niin kaksikymmentäneljä vuotta. Mitä minä olen tehnyt. Olen peruskoulusta todiksen saanut samoin lukiosta ja amiksen puolelta kauppakoulusta. Asiakaspalvelu merkonomi. Mitä minä olen? Valtion elätti ja paljon muuta, mitä... siitä ei kaikin ajoin oikein ota selvää.

Mutta kolmas kahdeksatta tarkoittaa omalla kohdallani sitä, että varsinainen loppukesä on nyt käsillä. Loppulesä joka hiljalleen muuttuu alku syksyksi. Minulle syksy on kaikkein tärkein vuoden aika. Rakastan sitä koko pienestä sydämestäni. On niin kaunista katsella kuinka lehtien vihreys muuttuu tummemmaksi ja pian ne jo loistavat erivärisinä silmiemme ilona.

Jos keväällä mieleni tekee kaikenlaista uutta ja erilaista... syksy tuplaa kaiken. Syksyllä haluaa uusia vaatteita ja kävelyjä kirpakassa ilmassa. Syksyllä haluaa aloittaa alusta, kääntää uuden lehden jne.... Syksy on pian täällä. Ja sen kunniaksi loistaa bloginikin syksyn väreissä.