Prinsessa jäällä vai prinsessa jää?

Ostin sitten viime viikon keskiviikkona itselleni luistimet, kaunoluistimet. No joo mikäs siinä. Luistelu on kivaa tai ainakin niin muistelin. No sunnuntaina oli sitten viimein aikaa ja jaksoin lähteä ulos luistelemaan. No sen siitä saa, kun on tottunut hokkareihin.. polvi sattuu ihan sikana ja on aika veikeen värinen... punaisen sinisen violetti. Kaunoluistimilla olen viimeksi luistellut mahdollisesti 9 vuotiaana ja siitä asti viilettänyt vain hokkareilla. Niin se on kuin olisi uutta taitoa opiskellut, kivuliaastikin vielä. Saamari. Eli ehkä en ole se pahuksen prinsessa jäällä. Tai ainakin siihen on valovuosien matka.

Töissä on taasen ollut aika mielenkiintoista. Tähän mennessä olen flirttaillut lähes kaikkien miesten kanssa... no minkäs minä sille voin, olen syntymä flirtti. xD Täti olisi kuulemma opettanut mulle flirttailun taitoa, mutta näki mut pikkulikkana pelleilemässä isukin kanssa ja totesi, että ei tuolle flirttiä tarvitse opettaa. Silmät oli kuulemma pelanneet aika lailla. Huomaan itsekin säätäväni tälla saralla jonkin verran ja miesten kanssa joiden kanssa ei välttämättä tarvitsisi... No juu. Mut on siis töissä pyydetty jo pari kertaa ulos. Ei, ei työkaverit vaan asiakkaat. Toiselle sanoin, ei koska se haisi viinalle kuin mikäkin. Ihan mukava mies muuten ja tykkää jutella ihmisten kanssa, jotka kohtelee sitä kuin ihmistä.

Toinen tapaus oli taas ihan mukava 25 ulkomaalainen mies. Mutta jokin tökki ja sanoin hänellekin ei. Ulkonäössä ei mitään vikaa ja kohteliaskin oli. En vain tiedä mikä otti vastaan... oli vain taasen pakko sanoa eio.Ehkä olenkin siis prinsessa jää.

Muuten on mennyt aika jees, syömiset on vaan päin helvettiä samoin unirytmi.... tai siis mikä rytmi. Viime yö meni torkahdellessa... ehkä tämä yö on parempi. Who knows.

Addiktoituva luonteenlaatu

Minä olen addikti. Olen riippuvainen kahvista, huulirasvasta, kirjoista ja elokuvista ja netistä. Olen addiktoitunut facebookiin ja erinäisiin keskustelu foorumeihin. Hurahdan aina täysillä, turhia jarruttelematta. En olisi minä ellen niin tekisi, mutta joskus olisi hyvä jos saisi pidettyä pään kylmänä, mutta kun se ei nyt vain ole mun taipumuksia.

Siksi olenkin pelännyt aloittaa laihduttamaan, entä jos jäänkin siihen huonolla tavalla kiinni. Kaikki muu tuntuu luisuvan pois otteesta joten taketuisinko siihen ja yrittäisin hallita sitä ainoaa asiaa joka on mun hallinnassani, kehoani? Who knows.

Alexei Yagudin, 2002 Olympialaiset
Alexei Yagudin on venäläinen taitoluistelija ja mun hurahdukseni kohde numero uno tällä hetkellä... taitavat jakaa sijan facebookin kanssa.

Taivaan mannaa ja ylpeys käy lankeemuksen edellä

Aamulla oli pakko kurkata tilille, kauhistuin. Käytettävissä oleva summa oli 50 €. Lauantaina sentään vielä reilu satanen... voi vittu. Tajusin silloin, että mä en osaa käsitellä rahaa, mä en osaa haalia sitä, enkä mä osaa sitä pitää. Mun on siis tultava toimeen tuolla summalla seuraavat pari viikkoa. Ei ole KELAn korvausten varassa niin helppoa elää. Noh, onneksi saan sivubisneksistä hiukan rahaa. Mutta jotenkin olen liian ylpeä pyytämään rahaa islätä/äidiltä... tosin äippä tietää mun tilanteen... mummu on sitte se viimeinen vaihtoehto. Aina kun pyydän mummulta rahaa... se kirvelee paljon. Mulla on aina sellainen olo, että mä petän mummun luottamuksen, kun anon rahaa. Se käy ylpeyden päälle. Aina se rahan pyytäminen käy ylpeyden päälle. Tahtoo pärjätä itse. Joko ylpeys tai nöyryys. Nyt valitsen ylpeyden ja ehkä se syöksee mut alas jossain vaiheessa ja opettaa mulle nöyryyttä.

Mutta tänään mun sisäinen lapseni sai mut unohtamaan mun rahahuoleni. Se sai taivaan mannaa. Tänään oli työpaikan ulkoilupäivä, jonka tarkoituksena kai oli saada työilmapiiriä parempaan suuntaan. Nooh mikäs siinä, mutta pahin riitapukari niin sanotusti ei ollu edes paikalle. Oh well, ei sitä olis sinne kaivattukaan. Mutta tarjottu kahvi oli hyvää ja etukäteen meitä varten tehdyt laskiaispullat oli tosi hyviä kanssa. Niissä oli klittiä, ihanaa. :D

Sitte lähdettiin kävelemään tai meinattiin, mutta päädyttiinkiin pulkkamäkeen. Silloin se sisäinen lapsi sai voiton ja riemusta kiljuen lasketeltiin. Kikattaa kihersin kuin pikkutyttö. Mun on ihan pakko hankkia itelle pulkka ja luistimet jossain vaiheessa. Nousis siinä samalla kunto kun niitä mäkiä hipsii ylös ja laskee alas ja taas kiipee ylös ja...

Känkkäränkkä ja onks mun pakko jos en taho...

Huomasin itsessäni viikonloppuna paskamaisen piirteen. Kiukuttelen todella helposti kaikkein läheisimmälle ja rakkaimmaille kaverilleni. Anna rakas anteeksi, anna anteeksi kaikki se paska jota multa saat. Vastavuoroisesti saat kiukutella mulle tarpeen vaatiessa ja purkautua ja... kaikkea.

En tiedä oliko syynä väsymys ja ärtymys tästä viikosta vai mikä lienee ollut syynä... ehkä olin kaikkea edellä mainittua. Hassulta känkkäränkkämäisyydeltä homma näin jälkeenpäin ajatellen kuulostaa. Paskiainen olen ja se vaivaa mua. En halua olla tälläinen äkäpussi.

Aamu oli ihanan aurinkoinen tänään. Näin asiasta toiseen hypin. Posti toi jotain mainoksia, en edes katsonut mitä. Mutta mulla oli kahvia ja hyvä kirja, I don't need more to be happy. Olen nyt sitte lukenut n. 300 sataa sivua vuorokaudessa, onko se paljon? Kohta loppuu sekin kirja ja näin ollen koko sarja, hiukan surulliseksi se vetää, mutta ehkäpä aloitan taasen sarjan alusta.
No kuitenkin siinö puolenpäivän tienoilla alkoi vituttamaan, tiesin joutuvano piakkoin lähtemään töihin... en halunnut lähteä, en en en en en en... En halunnut lukusaliin. No kävi onneksi niin, että ei ainakaan tänään tarvitse olal kolmea tuntia enempää. Vaikka sulkeminen jännittääkin... osaanko varmasti sulkea kaikki koneet jne. jne. Miksi hermoilen näitä asioita, olenhan sentään ollut museolla yksin huomattavasti arvokkaampien esineiden keskellä yksin. Kaiken lisäksi siellä kummitteli. Mutta siis hermoilu on turhasta, miksi siis tee niin? Typerää.

No kaipa nää hommat tästä sujuu. Muovitin kirjoja pari tuntia, en millään viitsi enempää, joten surffaan netissä vaikka niin täällä ei oikein ole ollut tapana. Tulkoon sitte sanomista, en vain jaksa olla aina niin pirun tehokas. Ei vain pysty. Ja kaipa olen täällä tähän saakka hyvin pärjännyt, töissä siis yleisesti. Yksi työkaveri tuossa kävi joku tunti puolitoista sitten ja kyseli miten menee. Mikäs tässä, vastasin, kyllä tää tästä, ja kyllä mä sitte hätäraketin lähetin ja soitan kännyllä maydayta jos paha paikka tulee. Mutta olen ilmeisesti sen verran supliikkitapaus, että pahoja paikkoja ei ole tullut. Mutta onhan se mukava kuulla, että kyllä mä sen tiesin ettei sull täällä mikään ole. Lämmittää mukavasti, melkein yhtä kliffasti kuin viski.

Onko normaalia

Onko normaalia kokea vastenmielisyyttä aamuja kohtaan? Onko normaalia haluta vain nukkua, vaikka ei väsytä? Onko normaalia itkeä päivittäin, koska on paha olla? Onko normaalia syödä mitä sattu, kun ei vain kiinnosta? Onko normaalia...?

One More Nightmare

Ei löytynyt tänäänkään farkkuja, vaan minkäs teet. Sovitin yhteen noin 20 paria farkkuja eilisen ja tän päivän aikana, Lopulta päädyin tilaamaan Ellokselta. At least they deliver. Farkkupainajainen on siis hetkellisesti ainakin ohi. Perjantaina pitäisi uudet farkut tulla, expressinä laitettiin tulemaan.

Tää päivä on siis ollu aika.. öö.... perseestä? Mulla on ollu taas niin pahuksen irrallinen olo. Olen tavallaan elänyt tätä päivää ja samalla katsonut ulkupuolisen silmin tekemisiäni. No juu, aamulla myöhästyin öistä. Ei ne muuten mitään sano, mutta kun se lukusalin nainen oli vaan äkeä ja sai ilmaistua asian mullekin. Well kudos for her. On se oikeesti ihan mukava. Opettelin lukusalin aamurutiineja, eipä menneet ihan putkeen, mutta voiko muuta edes odottaa. Lukusali on kuin vieras maailma mulle, enkä sinne mielelläni mene... edes asiakkaana. Mua karmii siellä. No tietenkin mun pitäis sitte ensi maanantaina ja tiistaina mennä sinne istumaan iltavuoroon. Voi jumalauta. One more nightmare indeed. Nooh onneksi siellä on aina joku jolle voi soittaa hädän tullen. Eikä sekään juuri taaskaan jurpi, että olen harjoittelija ja harjoittelijaa ei saisi missän vaiheessa jättää yksin. Oh well whatever. Mä voin aina vedota sihen jos töppään jotakin. Mua oikeesti pelottaa mennä sinne lukusaliin...

Kuin koira joka koipeaan nostaa ja se olen minä joka ei sovi!

Tänään oli niin maanantai kuin olla ja voi. Heräsin äreänä, kävin pika suihkussa. Hovimäki-sarja sai sentään vähän leppymään. Töissä... oli kivaa, kai. Tänään tuli uusi harjoittelija. On siellä kolme kuukautta, kuukauden mun lähtöni jälkeen. Hassua miten sitä kokikin reviirinsä uhatuksi. Se tuli MUN kirjastooni, paskiainen. Kahvitauolla höpöteltiin kaikenlaista ja ja eräs työkavereistani totesi siinä, että tää uus poika tekee sitä ja tätä jne. jne., mutta ei se tietenkään vielä sua uhkaa. En muista oliko uhka se sana, jota työkaveri käytti vai ei. Mutta tuli tunne, että ne perkeleet nöäkee mun läpi. No joo, myöhemmin samalla tauolla tuli kuitenkin niin hyvä mieli, kun ne vitsaili siinä, että eri osastot kirjastosta vielä tappelee musta. Vitsaili joo, mutta totuus oli kuitenkin hymyjen takana. Tuli hyvä mieli, mä ilmeisesti teen työni hyvin. :D

Töiden jälkeen se varsinainen vitutus vasta alkoikin. Huomasin aamulla, että mun farkut on taas rikki. Ostin ne kaksi kuukautta sitten. Nooh, piti sitte vaan soveltaa vaatetusta.. harmi vain, että suurin osa vaatteistani on likaisena. Eipä ole hirveesti viimeakoina napannut tuo pyykkäys. Siellä on eilen pesty koneellinen, kukaan vaan ei oo laittanu kuivaamaan. Nooh, oma moka. No kuitenkin töiden jäölkeen menin sovittelemaan farkuja. Kävin KappAhlissa, Citymarketissa ja Prismassa. Kokeilin noin 16 farkkuja. Ne oli joko liian pieniä mulle, liian isoja, ei sopineet, pussittivat rumasti... tuli tunne, että äf juu, se olen minä joka ei sovi. Tajusin siinä farkkuja vaihdellessano, että lihava ei voi olla nirso ja naisellinen... vaan sen on laitettava päälle mitä säkkejä sattuu saamaan ja paidaksi kupoli teltta hihoilla. Helvetti.

Hukassa

Isä soitti joskus puolen päivää aikoihin, tulisi käymään mun nuoremman pikkusiskon kanssa. Okei, No Problemo. No tulivat hiukan yhden jälkeen. Mukana vain oli isän uusi naisystävä. Jotenkin petyin, mä joudun taas jakamaan isäni. Toisaalta tämä nainen on todella mukava ihminen ja huumorin tajuinenkin. En vain oikein osaa taas oikein suhtautua. Olen hukassa. Toisaalta en halua taas joutua jakamaan isääni kenenkään kanssa, varsinkaan jos se tarkoittaa sitä, että isä joutuu kokoamaan sydämensä palasia kurasta niinkuin ennen. Toisaalta taas isä tuntuu paljon onnellisemmalta kuin ennen. Ei kaada enää ihan kaikkea mun niskaani. Vaikka tuskin tätäkään suhdetta on taivaitten valtakunnassa kuulutettu. Noh katsotaan. Kaipa minä pidän näppini erossa koko asiasta ja katsotaan minne tie vie. Olen oma itseni, vetäköön omat johtopäätöksensä.

Ehkä olen aikuistunut, ehkä en. Haluan vain, että isä on onnellinen.