31.1.2009

Rude Awakening

Kävin vaa'alla. Se näyttää taas 124,5 kiloa. Olen syönyt taas muutaman kilon takaisin. Minä en ymmärrä enää omia repsahduksiani, en itseäni. En kai ole koskaan ymmärtänytkään. Selkärangaton olen. En edes pidä mitään hirveetä diettiä itelleni, en ole kieltänyt itseltäni mitään, yritän vain ottaa vähän vähemmän kuin ennen, yritän liikkua enemmän. Mutta maailmani pyörii taasen vain netin ja kettiön väliä. So not funny anymore.

Nooh uimaan olen joka tapauksessa tästä menossa, ja illemmalla sulkapalloa pelaamaan. Se on hauskaa. Ensi viikonloppuna kun liikkumiset ei onnistu, ei ainakaan entiseen malliin. Tai siis nimenomaan entiseen malliin, eli ei ollenkaan. Vituttaa tämä oma saamattamomuuteni.

29.1.2009

Minä rakastan sinua

Mitä tuolla tarkoitetaan? Rakkaus, mitä se on? Sitä viljellään laajalti ja tuntuu, että harva tosissaan tarkoittaa sitä. Siis mitä? On niin monenlaista rakkautta, on äidin rakkautta lapseensa ja lapsen äitiinsä ja isäänsä, isovanhempiinsa, on sisarten välistä rakkautta. On rakkautta puolisoiden välillä. On rakkautta eläimiin... lista jatkuu aina vain.

Itselleni rakkaus merkitsee syvää tunnetta ja ystävyyttä. Välillä havahdun siihen tunteeseen joissakin tilanteissa, että rakastan tuota ihmistä enemmän kuin omaa elämääni, antaisin kaikkeni sen puolesta, että hän on onnellinen. En ole ikinä kokenut rakkautta, joka puolisoiden välillä vallitsee. Mutta se rakkaus jota lähimmäisiäni kohtaan tunnen on syvää ja kestävää, luottamukseni voit menettää, mutta rakkautta et ikinä. Jos olen sinut omakseni ottanut, voit olla kusipää, en sinua vihaa.

Mutta mitä on rakkaus? En osaa kuvailla. Välitän monesta ihmisestä, olen iso möykky tunteita. Mutta mitä on rakkaus, siihen en osaa vastata. Tiedän vain sitä tuntevani.

24.1.2009

Nainen tummissaan

Hän saapui keskiyöllä,
Näin viikatteenkin vyöllä,
tuo nuori nainen ikuisuuden
Harso silmillään.
Hän kertoi kylmin huulin,
Kuin kaukaa äänen kuulin:
"Oon sieltä, mistä takaisin
Ei tulla elämään."

Mä katsettansa turhaan hain,
Näin pohjattomat silmät vain.
Kun katsoin niihin, tunsin,
Että häntä rakastin.
"Voi poikaparka, kuolemaa
Ei yksikään voi rakastaa.
Vain hengen sulta veisin
Kylmin, jäisin suudelmin."

"Sun täytyy olla vanki maan,
Ei sielus pääse kahleistaan.
On yksinäisyys kohtalosi,
Auttaa voi mä en.
Sä vaikka kaiken oikein teet,
Sua seuraa aina kyyneleet,
Ei murheistansa irti
Pääse koskaan ihminen."

Mä pyysin: "Suukko, muuta ei."
Hän viikatteensa naulaan vei,
ja tunsin hänen syleilynsä
Kylmän, jäätävän.
Hän lähti, otti viikatteen.
Jäin yksin yöhön hiljaiseen.
En enää pelkää kuolemaa,
Nyt kaiken ymmärrän.

Hän saapuu vielä tiedän sen.
Kun aika vierii täyttyen,
Niin silloin suostuu varmaankin hän
Yhteen suudelmaan.
Tuon suudelman kun hältä saan,
Voin vihdoin jättää kylmän maan,
Ja silloin pääsee myöskin sielu
Irti kahleistaan.

En itselleni rauhaa saa,
Kun rakastan vain kuolemaa.
Mä ootan, että saapuisi tuo
Nainen mustissaan.


Olen vuosia ja taas vuosia rakastanut Uriah Heepin Lady in Black biisiä, aivan kuin äitinikin, mutta tänään löysin tämän biisin. Lemon coverin kyseisestä biisistä, Nainen Tummissaan. Nuo sanat ovat niin kauniit ja sopivat elämääni. Varsinkin nuo kaksi viimesitä säkeistöä.

Menneisyyden haamuja

Eilen näin erään vanhan koulukaverin... tai tutun. Oli niin surullista hänet nähdä. Ei ole mimmi enää entisensä. Pari koulua kesken jättänyt, koska viina maistui liian hyvin. Mimmi oli kamalan pöhöttynyt ja jotenkin vaan niin surullinen näky.

Sain motivaatiota olla olematta hän, sain motivaatiota rajoittaa juomistani. En halua alkaa juomaan siinä määrin, että seuraava selvä päivä on joskus hamassa tulevaisuudessa jos on ollenkaan. En halua ennenaikaiseen hautaan. En ainakaan juomalla, sillä hyvin usein juoppo on helvetin ruma. En halua olla ruma ruumis, haluan olla kaunis kun kuolen, jos kuollut nyt ikinä on kovinkaan kaunis.

23.1.2009

Sisällä pääni pehmoisen...

On sisällä pääni pehmoisen
Seassa kaiken laupeuden
Mieli vallassa sairauden
Kaipuu luokse kuolleiden


Kaikenlaista skitsoilua sitä onkin ilmassa. Päässä kiertää samat asiat kehää. Panikoin parin viikon päästä alkavaa lukusali pestiä. Mutta miten vitussa senkin sanot työvuorojen järjestäjälle. Sen lisäksi, että se on täysin vierasta aluetta mulle niin siellä on niin pahuksen hiljaista, että pää hajoaa. Oh well, kaipa meikä siitä viidestä päivästä selviää tai siis illasta. Pelottaa silti.
Toisaalta on mukavaa kuulla, että olen työkavereiden keskuudessa pidetty henkilö. Lämmittää mukavasti.

No ei mitään niin mukavaa etteikö joku asia olisi persiillään, mulla ei ole rahaa. Tai on siis jonkin verran, mutta ei riittävästi kaikkien laskujen maksamiseen. Sen siitä saa, kun ei ole mitään hollia rahan käytössä. Omasta puolestani ainakin olen nyt koittanut hoitaa suomen taloutta... niin lahjakkaasti, että omani on kuralla.Ensikuu köyhäillään ja vuokran saan maksettua. Onpahan sitten ainakin osoite johon niitä karhuja voi lähettää. Helvetti soikoon, kun ihminen on typerä.

Se lisäksi, että edellämainitut asiat ahdistavat niin ahdistaa mun oma painonikin. Vietän aika paljon aikaa miettien syömisiäni ja painoani. Mietin tapoja pudottaa painoani ja muuttaa elintapojani. Mutta aina jossakin vaiheessa retkahdan ahmimaan, joka taas aiheuttaa pahan olon ja helvetinmoisen ahdistuksen. Ja taas tekee mieli syödä lisää. Mieli tekee oksentaa, mutta oksentaminen on niin vastenmielistä touhua. Alan epäillä, että siarastan BED (Binge Eating Disorder) nimistä syömishäiriötä. http://yle.fi/genreportaalit/portaali.php?genre=terveys&osannimi=ajassa_mielenterveys&jutunid=6530

17.1.2009

Sellofaania ja piirejä

Toinen rakkaimmista ja läheisimmistä kavereistani lähti juuri kottin, kello on varttia vaille yksi ja meillä kummallakin on työpäivä huomenna. Hulluja ollaan, mutta kun juttua riitti.

Tulin siihen tulokseen, että on hyvä olla olemassa joku jolle ei tarvitse esittää mitään, joku joka lukee sinua kuin avointa kirjaa, joka joka näkee paskan ja valheiden taakse, joku joka näkee lävitse... ja silti pysyy rinnallasi. Sellaisia ihmisiä tarvitaan, sillä muuten elämä olisi liian raskasta. Paskanjauhamiseenkin tottuu ja turtuu. Olen onnekas, mulla on kaksi ihmistä, jotka näkevät sisälle. Olen oman elämäni aurinko, ystäväni ovat merkurius ja venus ja maa.

Mulla on jonkin verran myös kavereita. Rakastan heitäkin, aivan kaikkia. Mutta karu totuus on se, että pidän heidät etäällä, en uskalla päästää heistä ketään niin lähelle kuin "sisäpiirin". He ovat mars, jupiter, saturnus, uranus ja neptunus. Heidän kanssaan ollaan vaan ja hengaillaan, joskus vakavoidutaan, mutta ovelle he jäävät koputtelemaan. Sisään kutsutaan kahville, mutta ulos heidän on palattava. En tiedä huomaavatko he sitä itse, vai huomaako asian vain he jotka ovat sisällä...

12.1.2009

I am the mask you wear . . .

Sain tänään kutsun, juhliin ystävänpäiväksi, naamiaiset. Kerrankin ystävänpäivänä mun ei tartte emottaa yksin kotona leffoja katsellen tai netissä surffaillen. Muilla on aina joku, kultamuru, jonka kainaloon käpertyä ja olla onnellisia. Siirappisia katseita, sokerisia hymyjä, hyi hevetti. Jep olen kateellinen.

Mutta tänä vuonna mulla on paikka jonne mennä ja viettää aikaa ystävieni kanssa. Jutellaan, kuunnellaan hyvää musiikkia, pidetään hauskaa... kerrankin en ole yksin.

11.1.2009

Painoharhaisuutta

Tajusin jotakin eilen uidessani. Olen vuoden verran ajatellut painoani, joskus enemmän ja joskus vähemmän, mutta aina ajatellut. Vuoden aikana olen aloittanut kolme kertaa laihduttamaan, viimeisimmän kanssa onnistunut. Tosin sekin mennyt persiilleen hieman viime aikoina, mutta kyllä minä tästä vielä ryhdistäydyn. Tarvitsisi vaan taas lisätä liikuntaa ja terveellistä ruokavaliota noudattaa. Mutta kun en ikinä jaksa tehdä muuta kuin viskata jonkun pitsan tai vastaavan mikroon. Tai sitte mussutan sipsejä/karkkia jne. Vihaan itseäni jälkeenpäin. Monesti oksettaa, mutta en oksenna. Kuten aikaisemminkin olen sanonut, en vain pysty. Se ei ole minua, not my style. I just hate myself. Ja tunnen oloni entistäkin pahemmaksi.

Eilen ostin tai siis tilasin netanttilasta vaa'an. Ihan mekaanisen vaa'an vain. Pystynpähän nyt hieman paremmin seuraamaan painoani. Tilasin myös ranen/nilkkapainot, 1,2 Kg. Myös samettijakku ja farkkucaprit tarttuivat mukaan. Aika kallista siiä tuli, mutta pitää vain rajoittaa muuta kulutusta kompensoidakseni shoppailuani. Ja aika rajusti pitäisi rajoittaa tölkki Colan juontiakin. Olen koukussa. Ei Coca Cola muuten oikein mulle mitään tee, mutta tölkissä se muuttuu lähes kahvin veroiseksi koukuttajaksi.

Unelmoin laihasta vartalosta... tai ei en laihasta varsinaisesti, mutta terveestä ja trimmatusta vartalosta. Mutta olen nyt jo niin iso, että vaikka joskus saisinkin unelmoimani vartalon, se ei olisi täydellinen, sillä ihoni ei enää palautuisi... vaan jäisi roikkumaan. Mutta ainahan sitä voi vähän painoansa pudottaa ja ainakaan tämä ei ole liian nopeaa. Painonpudotukseni muistuttaa täin matkaa tervassa... se ei lopu ikinä.

Mutta onhan unelmia hyvä olla.

8.1.2009

Uni tulla saa - tuokoon veljensä uni mukanaan


On taas unet olleet mitä on, eli ei. Muutama tunti yössä, päivät zombeina ja taas kun yö saapuu, Unenruhtinas tuijottaa kattoa. Uni ei tule, eikä tuo veljeä mukanaan. Sitä alkaa jännittää nukkumaan menemistä, varsinkin iltoina kun tietää, että seuraavana aamuna on aikainen herätys. Joka taas johtaa stressiin, mikä taas johtaa unettomuuteen. Ja voilá, valmiita ollaan.
Olen toisaalta tottunut siihen, että herään 6-10 kertaan, yleensä kahdeksan kertaa noin 8 tunnin aikana kun nukun... olen tottunut heräämään selkä paskana ja pinna kireällä. I can deal with that. Mutta se, että unet jäävät kolmeen neljään tuntiin per yö. Sen kanssa mä en tule toimeen. Ironista, että valitsin nimeksi unenruhtinaan...

Hush, little baby, don't say a word.
Papa's gonna buy you a mockingbird

And if that mockingbird won't sing,
Papa's gonna buy you a diamond ring

And if that diamond ring turns brass,
Papa's gonna buy you a looking glass

And if that looking glass gets broke,
Papa's gonna buy you a billy goat

And if that billy goat won't pull,
Papa's gonna buy you a cart and bull

And if that cart and bull turn over,
Papa's gonna buy you a dog named Rover

And if that dog named Rover won't bark
Papa's gonna buy you a horse and cart

And if that horse and cart fall down,
You'll still be the sweetest little baby in town.

6.1.2009

Annual Freak Out

Se tulee joka vuosi, joka pahuksen vuosi. Pelko tulevaisuudesta. Pitäisikö hakea kouluun va ei? Jos haen kouluun, tulenko toimeen? Onko mun ihan pakko taas muuttaa, mä en haluais muuttaa. Pitäiskö mun opiskella opiskelun vuoksi ja siksi että en töitä kuitenkaan saa. Pelkään.

Miksi en vain uskalla hypätä ja tavoitella tähtiä? En ikinä uskalla hypätä ilman turvaverkkoa ja laskuvarjoa. Aina kaiken pitää olla suunniteltua. If you haven't a plane B, you do not have a plan. Niinpä, mutta kun mulla täytyy olla suunnitelma, sitten se suunnitelma B ja mielellään myös C, D, E ja F. Muuten kaikki menee päin helvettiä. Jos mulla ei ole suunnitelmia tarpeeksi, saan migreenin. Oikeastaan saan migreenin pelkällä stressaamisella. Olen arkajalja enkä ikinä muuksi muutu. Tulen aina vain varovaisemmaksi. En uskalla elää. Vanhana pieruna istun keinutuolissa ja haaveilen nuoruudesta, jossa olisin uskaltanut. Nyt tulen vain narisemaan siitä kuinka huonosti asiani ovat ja sitä etten ikinä uskaltanut.

Ahdistaa.